Lettuja ja politiikkaa

by Emiilia - 10/02/2018


Otsikko kuulostaa jonkin puolueen vaalikamppanjalta keskisuomalaisen kyläkaupan parkkipaikalla. Paistoin sunnuntaina lettuja koko perheelle. Ajattelin, että Höpsäntuukin voisi maistaa niitä ensimmäistä kertaa ja mikä parasta: Syödä ne itse ilman, että minun tarvitsisi lapioida ne hänen suuhunsa. Minulta on pari kertaa kysytty lettureseptiä. Luulen, että suurin osa suomalaisista heittää reseptin lonkalta. Niin minäkin teen, mutta koska sitä on kyselty, niin päätin tällä kertaa mitata ainekset. Tästä tulee sopiva määrä lettuja kahdelle aikuiselle ja yhdelle taaperolle.


Emyn letturesepti


7,5 dl maitoa
2 kananmunaa
1 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja

1. Sekoita aineet yhteen. Minä yleensä vispaan käsivispilällä hetken.
2. Laita seos vähintään puoleksi tunniksi jääkaappiin turpoamaan.
3. Pistä voita pannulle ja paista letut sopivalla lämpötilalla, niin että ne eivät pala. (Meidän levyssä on asteet 1-9, niin minä paistan 7:lla. Voita laitan yleensä ainakin sen verran, että saan joka letun välissä pannun voideltua kokonaan.)


Kahta virhettä toistelin monta vuotta paistaessani lettuja. Levy oli liian kuuma enkä antanut lettujen turvota tarpeeksi pitkään. No tämänkertaiset letut olivat hyviä. Olen läksyni oppinut. Joku joskus sanoi, että ensimmäinen lettu ei koskaan onnistu. Kyllä se onnistuu, jos on tehnyt hyvän lettutaikinan ja turvottanut sitä tarpeeksi. Söimme letut siskolta saamani hillon kanssa. Hillo oli todella hyvää. Siinä oli salainen ainesosa. Niin, siis salainen ainesosa, jota en tiedä.

Perhevapaauudistus ja kotiäitiys

Syksyisten lettukestien lomassa on pakko kirjoittaa onnen varjoista. Yrittävät kuopata kotiäitiyden lopullisesti. Kertoakseni niille, jotka eivät ole kuulleet: Päättäjät ovat puhuneet siitä, että isien ja äitien olisi pakko olla molempien kotona tietty osa perhevapaasta. Tasa-arvoa, sanovat. Mitä!? Entäs me äidit, joilla ei ole muuta työpaikkaa, koska haluamme kasvattaa lapset kotona itse? Entäs jos kumpikaan vanhemmista ei halua isän olevan kotona ja äidin töissä? Entä kun miesten palkat ovat korkeampia ja äidin palkalla on vaikeampi selvitä?

Olen unelmoinut kotiäitiydestä aina. Mieheni käy töissä. Minä kasvatan lapset kotona. Minulle kotiäitiys on valinta, ei jotain, mihin olisin ajautunut. Minun mieheni unelma ei ole koti-isyys. En tiedä, kuinka hän selviäisi viikkoja tai kuukausia lapsen kanssa kotona. Häntä ei kiinnosta kodin työt. Hän ei halua laittaa ruokaa. Hän värjää valkoiset vaatteet joka pesukerralla. Älkää ymmärtäkö väärin. Hän on hyvä mies, mutta hän ei halua tehdä niitä asioita tai elää sitä elämää, joka kuuluisi koti-isyyteen. Hän pitää töistään. Minä en kaipaa töitäni ollenkaan. En kaipaa sitä stressiä tämän stressin lisäksi.

Pidän huolen siitä, että tyttäreni oppii olemaan muiden lasten kanssa. Käymme avoimissa kerhoissa, leikkipuistoissa tai näemme muita lapsiperheitä lähes päivittäin. Virikkeettömyys aiheuttaa käytöshäiriöitä (siinä missä ylimenevä virikkeellisyyskin).

En ole pummi. En pidä itseäni syrjäytyneenä, koska olen kotiäiti. Minulla on ylempi korkeakoulututkinto. Tein töitä äitiysloman  alkuun asti. Useimmiten lähdimme töihin kahdeksalta ja tulimme kotiin kahdeksalta. Työni oli vaativaa. Minun täytyi tehdä ylitöitä päivittäin ja työmatkani kesti 45 minuuttia plus se aika, joka kului mieheni odotteluun hänen työpaikkansa pihalla. Kuljimme pitkät matkat yhdessä. Jos palaisin vanhaan työhöni, näkisin lastani hereillä vain viikonloppuisin. Joku muu kasvattaisi hänet kokonaan. En ymmärrä, kuinka selviäisin jokailtaisesta pyykkivuoresta tai missä välissä saisimme remontin valmiiksi, jos kaikki aika menisi arjen pyörittämiseen - vielä nykyistäkin enemmän.

Myöskään muistot niiltä ajoilta, jolloin olin itse päivähoidossa töissä, eivät kannusta minua ajattelemaan töihin menoa. Tein sijaisuuksia ja näin monta eri päivähoitoa. Niissä oli suuria eroja. Olin muistaakseni kahdeksassa tai kymmenessä eri toimipisteessä. Kahta olisin voinut harkita omalle lapselleni. Hoitajia oli aivan liian vähän. Jossain paikassa hoitajat olivat riidoissa keskenään. Usein hoitajat olivat epäpäteviä tai kokemattomia. He eivät tienneet, kuinka tilanteita olisi pitänyt ratkaista tai kuinka hallita isoa lapsiryhmää. Moni heistä sanoi minulle suoraan, että tämä ei ollut heidän alaansa. Näin nuoria tyttöjä, jotka näpräsivät kännykkäänsä ja välillä huutelivat lapsille, että olkaa hiljaa. Jossain paikoissa oli käytännössä koko ajan sijainen. Lasten ja sijaisten piti päivittäin opetella tuntemaan toisensa.

Uutinen siitä, että lapset oppivat enemmän päiväkodissa kuin kotihoidossa ollessaan ei sinänsä ole yllätys. Meidän yhteiskuntamme noudattaa mallia, jossa optimoidaan verorahat - tietysti. Jokaisen veronmaksajan on oltava mahdollisimman tuottava. Tämä on selvää. Ei ole kannattavaa pitää yhtä veronmaksajaa hoitamassa yhtä lasta. On paljon kannattavampaa laittaa lapsi laitokseen, jossa yhden veronmaksajan hoitama lapsiluku voidaan optimoida. Tutkimukset tehdään aina jostain näkökulmasta, jollekin otannalle jne. Joku "tilaa" sen.

Tutkimukset täytyy aina kyseenalaistaa. Olen yliopistoni käynyt. Tutkimuksella on vaikea mitata sitä, kuinka kokonaisia ihmisistä tulee tai heidän sosiaalisten taitojensa kehittymistä. Tutkimus olisi mielenkiintoinen, jos se tutkisi saman perheen lapsia, joista osa on ollut päiväkodissa ja osa kotona. Kun miettii elämäntilanteita, joissa ne Suomen harvat kotiäitiperheet ovat, niin uskon, että tutkimuksessa voi olla perääkin. Näissä perheissähän on usein pieni vauva, jonka hoitamiseen iso osa äidin ajasta menee, tai vanhemmilla on jo alunperin esimerkiksi pakolaistausta ja kenties vaikeuksia yhteiskuntaan sopeutumisen kanssa (ei tilanne ole aina niin, mutta voi olla). Ideaalimaailmassa uskon, että lasten kasvattaminen kotona ehkäisisi yhteiskunnan ongelmia ja tulisi lopulta yhteiskunnalle kannattavammaksi.

Lapsuudenkodissani suurin osa epäsovusta sai alkunsa siitä, että äiti yritti saada isäpuoleni tekemään kotitöitä. Kun menimme naimisiin, sanoin miehelleni, että meillä ei riidellä siitä. Minä teen kaiken. Töitä on paljon: Lapsenhoito: vaippojen vaihtaminen x 4, syöttäminen x 5, nukuttaminen x 2-3, kylvettäminen; ruoanlaitto, pyykkääminen, astioiden pesu, roskisten vienti, pihatyöt, talon lämmittäminen ja siivoaminen; remontointi: maalaaminen, sahaaminen;  jne. jne. Minulla on vain yksi lapsi. Toisilla on enemmän. Kaikki keskeytyy koko ajan. Päivystän myös öisin ja iltaisin. En voi jättää töitä töihin. En pysy töissä millään perässä. Tekemistä on liikaa. Tunnit päivässä eivät riitä kaikkeen. En ole tehnyt kaikkea, niin kuin lupasin miehelleni. En vain ymmärtänyt työmäärää ollenkaan. Jossain mieleni perukoilla minäkin kai kuvittelin, että kotiäidit ovat laiskoja. Nykyisin mietin lähinnä, että pystyykö kukaan tähän kaikkeen. Miten yksinhuoltajat selviytyvät kaikesta?

Mieheni käy töissä. Minä kasvatan kotona tytärtämme. Minulle kotiäitiys on valinta, ei jotain, mihin olisin vain ajautunut. Tämä on minun työtäni nyt. Työtä, josta maksetaan rahaa kuukaudessa noin 500 euroa (hoitoraha + hoitolisä + lapsilisä). Hoitaessani muiden lapsia sain tuon saman rahan vähintään kolmin-, parhaimmillaan melkein viisinkertaisena. Päätökset pitäisi tehdä sen mukaan, mikä on oikein - ei aina sen mukaan, mikä on halvinta. Päättäjät, älkää leikatko meiltä enää. Tällä pärjätään mutta pienemmällä en tiedä.


Saattaisit pitää myös näistä

0 kommenttia