Olen jakanut paljon kaikkea raskauteen liittyvää, mutta kyllä elämässä on kaikkea muutakin pientä tapahtunut. Tässä joitain randomi hetkiä.

Meillä on vanha talo ja vanha menee helposti rikki. Ulko-oven kahva jäi yhtenä päivänä käteen. 

Viime aikoina ollaan syöty perheen kanssa aika vähän ulkona, mutta tässä lauantailta Burger Kingissä.

Kolmas kuva edustaa meidän jatkuvaa sairastelua. Koko vuonna 2023 ei ole yhtään viikkoa, että koko perhe olisi ollut koko viikon terveenä. 

Neljäs kuva on siltä aamulta, kun miehen auto ei toiminut ja käveltiin/mentiin pulkalla tyttöjen kanssa päiväkotiin. Matka on yhteensä vähän yli neljä kilometriä. Minun liitoskipuni tykkäävät toki pienestä liikunnasta, mutta tällä hetkellä yli 4 km on liikaa. En pysty loppupäivänä juuri liikkumaan.

Meidän kodin lähialueilla liikkuu varsin säännöllisesti susia. Tämä kuva siltä päivältä, kun meidän tyttö sanoi, että pellolla on susi. En nähnyt eläimiä tarkasti, mutta pitkällä linssillä lopulta sain tämän näkyviin.

Kuudes kuva edustaa sitä työmäärää, mitä olen tänä vuonna tehnyt. Suurimmaksi osaksi kuvaamista, kuvienmuokkausta, hashtagien etsimistä ja kirjoittamista.

Viimeinen kuva edustaa sekä sitä jatkuvaa vaaterumpaa ja -soppaa joka on koko ajan päällä että meidän kaikkien väsymystä. Olen nukkunut tosi paljon viime aikoina. Mennyt aikaisin nukkumaan ja nukkunut päiväunia. Tässä kuvassa ollaan tultu myöhään (klo 20-21 välillä! ) kotiin ja hän ei jaksanut eteistä pitemmälle.

Kuulostaako tutulta? 

Viime päivät olen keskittynyt pitkästä aikaa jälleen töihin käytännössä koko hereilläoloaikani. Useampi kuukausi tässä välissä kului löysemmällä aikataululla kuin vuosiin. Tein paljon käsitöitä - toki niistäkin on tarkoitus saada rahaa (vt. verkkokauppa), mutta käsityöt ovat aina rentouttavampaa tekemistä kuin sometyön deadlinet. No jaa ne yötä myöten valvotut myyjäisiä edeltävät yöt tosin eivät ole olleet kovin rentoja. Tällä hetkellä on tarkoitus kuitenkin lähinnä kasvattaa varastoa ja lisätä valmiita tuotteita verkkokauppaan.

Oli miten oli tämän kaiken keskellä on helppo unohtaa, että odotan vauvaa ja raskaus on täysiaikainen neljän päivän päästä - tai sitä, että itse asiassa olen ollut virallisesti äitiyslomalla nyt yksitoista päivää. Sometyöstä (saati sitten ompelemisesta!) en ole missään vaiheessa saanut tuhansia euroja kuussa, joten käytännössä aion tehdä jonkin verran somea - ja ompelemista - koko raskaus-/vauva-ajan ja ne muutamat sataset menevät yrityksen tilille, josta joko sijoitan ne yrityksen kuluihin tai nostan vanhempainvapaiden päätyttyä. 

Vauvan laskettu aika on siis 21.3.2023, mutten usko, että vauva syntyy vielä maaliskuussa tai ainakaan ennen ihan viimeisiä päiviä ellei raskautta käynnistetä aiemmin. Jos en olisi nyt nuhainen, niin synnytystapa-arvio sairaalassa olisi ollut tänään. Nyt se siirtyi viikon päähän, sillä seurauksella, että synnytystapa-arvio tulee olemaan aikana, jolloin vauva on jo täysiaikainen. Sikiöhän on siis täysiaikainen, kun raskausviikot ovat 37+0. Meidän ensimmäinen vauva syntyi 41+6 ja toinen 41+3. Noista luvuista lukija varmasti ymmärtää, miksen ole vielä pakannut sairaalakassia, täyttänyt vaunujen renkaita tai tehnyt synnytystoivelistaa tai miksi olen edelleen varannut deadlineja koko maaliskuun ajalle.

Koitan välillä aina kaiken keskellä muistutella itseäni, että vauvan liikkeitä pitäisi laskea ja verensokeria mitata. Verensokeria olen mittaillut harvakseltaan. Varsinkin viikko, jolloin meillä oli sekä flunssa että mahatauti samalla viikolla, oli sellainen, etten mitannut varmaan kertaakaan. Olemme olleet koko 2023 vuoden kaikilla viikoilla kipeinä tai joku meistä on joka viikko ollut. Yhtään tervettä viikkoa ei ole ollut. 

Neuvolatäti jaksaa aina muistutella verensokerien mittauksista. Minulla on siis tässä raskaudessa tasan yksi aamuarvon ylitys. Olin ollut syömättä pitkälti yli 12 tuntia - eli arvot eivät ole varsinaisesti vaihdelleet, vaikken ole tässä raskaudessa tehnyt ruokavalion eteen yhtään mitään. Edellisessähän yritin noudattaa ravitsemusterapeutin ohjeita, mutta tässä raskaudessa olen kyllä viisveisannut koko asiasta. Ensi viikolla sitten selviää, onko vauva ottanut jotain kasvuspurttia vielä tässä lopussa. Aiemmissa ultrissa on näyttänyt siltä, että vauva on siro. SF-mitta puolestaan on viime mittauksissa ollut hieman keskiarvon yläpuolella. Aiemmista raskauksista puolestaan on niin paljon aikaa, että niihin on vauvan kokoa vaikea verrata - varsinkin, kun painan tässä raskaudessa 15 kg enemmän kuin kahden viime raskauden lopussa.

Raskautta ei voi unohtaa. Liitoskivut vaativat asennon muuttamista usein ja vauvan liikkeet tuntuvat myös hyvin usein, mutta tavallaan sen, kuinka nopeasti synnytys lähestyy, on helppo unohtaa.

Rv 35. Neuvolassa hoitaja kysyi, miten olen valmistautunut synnytykseen. Aloin miettiä, että millaista valmistautumista hän tällä kysymyksellä tarkoitti. Niinpä laadin listan asioista, jotka synnytykseen valmistautuessani otan huomioon ja kirjoitan tähän kahden vauvan, kahden synnytyksen ja kahden keskenmenon kokemuksella asiat, jotka oikeasti koen tarpeelliseksi tässä prosessissa.

Kun ajattelen asioita, joita vastasyntyneen vauvan kanssa oikeasti tarvitaan, niin ne ovat tässä: turvakaukalo, kaukalopussi (jos on kylmä), pinnasänky, vaatteita, tutti (0-2 kk), vaippoja ja vaunut/rattaat. Sen lisäksi on muutama asia, joiden ajattelen olevan tarpeellisia varmuuden vuoksi ja oman mielenrauhan takia, mutta joita ei välttämättä tarvita: rintakumi, tuttipullo, äidinmaidonkorvike ja Owlet-sukka. Rintakumeja saa sairaalasta, mutta ainakin meidän ensimmäisen vauvan kohdalla heidän tarjoamat rintakumit olivat aivan liian isoja. Ensimmäinen lapsi oppi imemään vasta seitsemänkuukautisena. Häneltä leikattiin kielijänne, mutta sekään ei auttanut. Toisen imetys sujui hyvin alusta lähtien.

Tuttipullo ja äidinmaidonkorvike. Miksi, jos vauvaa imetetään? Saattaa tulla se hetki, että olet epätoivoinen. Imetys ei suju ja vauva huutaa. On parempi olla vaihtoehto olemassa, koska se epätoivon hetki voi tulla yöllä tai aikana, jolloin on vaikea lähteä hakemaan mitään kaupasta. Toinen seikka on se, että minusta henkilökohtaisesti on parempi, että vauvalle opetettaisiin myös tuttipullosta syöminen. Tällöin äiti on vapaampi. Ne voi olla pitkät alkukuukaudet vauvan kanssa, jos ei ole mahdollisuutta, että vauva olisi edes hetken isänsä kanssa.

Owlet-sukka. Mikä? Miksi? Tämän virallinen nimi taitaa olla Owlet Smart Sock. Tiedän, että ne ovat kalliita, mutta jos saatte jostain sellaisen käsiinne, niin suosittelen hankkimaan sellaisen jo ennen lapsen syntymää. Meillä on myös jatkopaketti, jolla lapsen oksennustaudit ja sairastelut pystyy valvomaan viisivuotiaaksi asti. Vastasyntyneen vauvan kanssa sinua pelottaa nukkua öisin, kun pelkäät, että vauvalle sattuu jotain. Silloin on älyttömän paljon helpompaa sen sijaan, että heräilisit jatkuvasti katsomaan, että hengittääkö vauva, pistää vauvalle sukka jalkaan, joka vahtii vauvan hengittämistä puolestasi. Se on sinun oman nukkumisesi ja mielenrauhasi takia. Jaksat yösyöttöjä paljon paremmin, jos ei tarvitse herätä niiden välissäkin tarkistamaan vauvan hyvinvointia.

No, onko meillä kaikki listan asiat hankittu? Äidinmaidonkorvike, 0-2 kk tutti ja vaipat puuttuu. Tutista vielä se, että kaikissa ohjekirjoissa sanotaan, ettei vauvaa pidä opettaa imemään tuttia ennen kuin joidenkin viikkojen päästä syntymästä, ettei imeminen häiriinny. No, minä ainakin haluan varmistaa, että vauva oppii imemään tuttia, koska minua ei kiinnosta olla hänelle vuotta tuttina. Siksi aion tämänkin vauvan kohdalla aloittaa tutin käytön pian synnytyksen jälkeen. Meidän vauvat ovat minusta myös syöneet helpommin tuttipullosta sen takia, että ovat osanneet syödä tuttia. 

Ja jottei syntyisi väärää käsitystä, niin meidän vauvoille ei siis ennen yhtä vuotta ole missään vaiheessa annettu tuttipullosta äidinmaidonkorviketta mitenkään päivittäin tai viikoittain tai edes kuukausittain. Tuttipullosta on annettu äidinmaidonkorviketta ne muutamat hassut kerrat, kun isi tai sukulaiset ovat hoitaneet vauvoja. Olen imettänyt heitä vuoden ikäisiksi ja kiinteät on aloitettu vähän ennen kuin he ovat olleet neljä kuukautta. Kiinteät olemme aloittaneet heti, kun yöheräilyt ovat alkaneet/pahentuneet. Molempien vauvojen kohdalla tuli hetki hieman ennen neljää kuukautta, että 2-3 yötä putkeen vauvat heräsivät useammin syömään maitoa. Siitä tiesin, että nyt on aika antaa kiinteitä. Molempien vauvojen kohdalla se toimi. 

Nämä kaikki ovat vain minun omia kokemuksia meidän kahden vauvan kanssa ja tiedän totta kai, että nämä ei toimi kaikkien vauvojen ja perheiden kohdalla. Tiedän myös, että tämä aihe on hyvin herkkä enkä halua yleistää tai sanoa, että nämä olisivat ainoita oikeita toimintatapoja. Mitä enemmän kokemusta minulla on omista lapsista, niin sitä vähemmän koen, että minulla olisi kenellekään ohjeita annattavaksi. Varsinkin naiset, joilla ei ole lapsia tai naiset, joilla on vähän lapsia tai miehet, antavat helposti ohjeita, joiden ajattelevat olevan absoluuttisia. Lasten kohdalla äitiydessä ja vanhemmuudessa mikään ei ole absoluuttista ja ennen pitkää tulee se hetki, jolloin huomaat, ettei kultainen ohjekirja toiminutkaan meidän lapsen kohdalla - ettet ollutkaan täydellinen vanhempi, eivätkä kaikki ihanteesi olleetkaan sovellettavissa tai edes järkeviä. Neuvo ylipäätään koko vanhemmuuden kirjoon: Parempi olla joustava.

Hah. Tähän ensinnäkin on sanottava, että minun ensimmäinen sairaalakassi sisälsi about neuvolakortin, kännykän, kukkaron ja avaimet. Minut lähetettiin taksilla sairaalasta toiseen yliaikaiskontrollista suoraan synnyttämään ja mies ajoi suoraan töistä perässä. Eli Porvoon sairaalasta Helsinkiin Naistenklinikalle ja mies oli töissä Vantaalla, joten hän tuli Vantaalta. Olin mennyt sairaalaan bussilla ja kävellen monta kilometriä, joten ei todellakaan tullut mieleen ottaa sairaalakassia mukaan. Sairaalassa mies pesi synnytyksen jälkeen minun veriset alusvaatteet ja ajoi myöhemmin Helsingistä Porvooseen hakemaan turvakaukaloa ja vaatteet vauvalle. Sairaalasta saimme kaiken muun: rintakumin, tuttipullon, minun ja vauvan vaipat, sairaalavaatteet jne. Joten sairaalakassi on kiva, mutta ei oikeasti edes pakollinen!

Toisessa synnytyksessä sairaalakassi oli mukana ja siinä oli ihan järkevä sisältö. Tässä, mitä olen ajatellut pakata kolmannen synnytyksen sairaalakassiin: 

Minulla on takana kaksi synnytystä, joissa oli kaksi eri ongelmaa, joihin molempiin lista olisi voinut auttaa. Ensimmäiseen synnytykseen menin täysin valmistautumattomana tietämättä synnytyksestä oikeasti mitään. Ajattelin, että lista on turha, koska kyllähän sairaalassa autetaan. No sinä päivänä sairaalassa oli hyvin kiire eikä autettu ennen kuin toivoin kuolemaa. Kukaan ei esimerkiksi tarjonnut minulle ilokaasua tai epiduraalia tai suurimmaksi osaksi ollut edes paikalla ennen kuin olin yli 20 tunnin jälkeen niin kipeä, että rukoilin Jumalaa ottamaan minut pois. En ollut opiskellut asioita, joten en tiennyt, ettei kaikilla ballongin laittamisesta ala heti kovat kivut eikä kaikilla piirry supistukset käyrälle. He eivät tienneet, kuinka kipeä olin eikä heillä ollut aikaa auttaa eikä minulle tullut siinä tilanteessa mieleen pyytää mitään. Jos minulla olisi lukenut paperilla epiduraali tai ilokaasu, niin ehkä olisin osannut kysyä niitä. Tarjosivat panadolia ja tenssiä tilanteessa, jossa kummankin niiden aika oli ollut ohi jo tuntikausia.

Toisessa synnytyksessä asiat menivät huomattavasti nopeammin ja paremmin, mutta hoitajat hukkasivat jo heti alussa neuvolakortin. Olin niin kipeä ja supistuksia tuli about minuutin välein, ettei minulla ollut kiinnostusta vastata kätilön kysymyksiin, jotka hän olisi voinut tarkistaa neuvolakortista. Halusin vaan olla ilokaasupöllyssä, mutta en voinut, koska piti pitää itseni tarpeeksi järkevänä vastaamaan hoitajan kysymyksiin. Joten tässä, mitä aion kirjoittaa paperille, jonka annan hoitajalle tai miehelle ja pidän käsilaukussa lasketun ajan jälkeen:

Mietin, että jokaisen ensisynnyttäjän olisi parasta ainakin kerran googlettaa haut: "synnytyskivunhoito" ja "synnytyksen käynnistäminen". Nämä kohdassa kolme selitettyjen kokemusten perusteella. Aionko lukea nyt kolmannen ison vauvan synnytyksen kohdalla ja kahden keskenmenon jälkeen vielä lisää synnytyksestä? Se olisi varmasti järkevää, mutta todensanoakseni en usko, että viitsin/ehdin. Näiden viiden ja puolen vuoden aikana olen käynyt niin monta keskustelua synnytyksestä ja käynyt läpi kaksi isoa ja kaksi pientä synnytystä (keskenmenot), joten minusta tuntuu, että minulle on rajautunut aika hyvin perustietopohja niistä asioista, jotka todennäköisimmin tulevat synnytyksissä vastaan.

Lantionpohjalihakset aion skipata. Niihin en energiaani pistä. Sen sijaan lasketun ajan jälkeen aion yrittää nukkua mahdollisimman paljon. Puhun tässä koko ajan aloittavani valmistelut lasketun ajan jälkeen siksi, että minulla on kaksi paljon lasketun ajan jälkeen syntynyttä vauvaa ja tuntuisi hölmöltä kolmannellakin kerralla valmistautua synnytykseen monta viikkoa aiemmin. Synnytyksen venymistä paljon lasketun ajan jälkeiselle ajalle pidetään jonkin verran perinnöllisenä. Minun oma synnytyksen käynnistyminen, omat kaksi synnytystä ja jopa omat kaksi keskenmenoa venyivät!

Tähän mennessä olen helpottanut nukkumista rannetuilla. Minulla on siis kaikkiin raskauksiin liittynyt rannekanavaoireita, jotka herättävät öisin. Tätä sanotaan rannekanavaoireyhtymäksi (ks. lisää Terveyskirjasto). Sen aiheuttaa kaiketi raskauksiin liittyvä turvotus. Tässä raskaudessa muut kivut eivät ole vielä herätelleet öisin. Kahdessa aiemmassa loppuraskaudessa bursiitti on herättänyt, mutta tässä raskaudessa minulla ei ole mitään muuta kuin liitoskipuja.

Tämä kohta stressaa minua eniten. En pysty jäämään täysin äitiyslomalle, mikä tarkoittaa sitä, että minulla on töitä sovittuna vielä ensi viikon jälkeenkin. Virallisesti äitiysloma alkaa ensi viikolla. Käytännössä kun aiemmissa raskauksissa olen saanut 2000 euroa kuukaudessa ensimmäiset yhdeksän kuukautta, niin nyt saankin vain alle 700 euroa, koska tämä vauva ei syntynyt kolmen vuoden sisään edellisestä ja yrittäjänä sain hyvin rahan rahaa. Joka tapauksessa tuntuu, etten edes yritä saada kaikkea valmiiksi vauva-aikaa varten, vaan jatkan yrityksen töitä myös sen jälkeen, mutta totta kai olisi parasta saada ainakin suurin osa asioista tauolle muutamaksi viikoksi.

Muiden bloggaajien sairaalakassit

Väsymys tuntuu luissa ja ytimissä. Välillä tuntuu vaikealta hengittää. Mies puhuu rahasta tai rahattomuudesta päivittäin. Nukun päiväunia ja täydet yöunet joka päivä. Raskausviikko 34. Raskausloman alkuun kaksi viikkoa. Yritän tienata edes vähän rahaa. 

Käytännössä näin lyhyellä varoitusajalla tienaaminen tarkoittaa somea ja some tarkoittaa valtavasti töitä. Some ei koskaan ole ollut helppo rahapuu. Muiden ihmisten päiväpalkkaa kohden on kirjoitettava kymmeniä hakemuksia, otettava kymmeniä - joskus satoja - kuvia ja keskimäärin noin viisi videota, joka saattaa mennä uusiksi loputtoman määrän kertoja. Kuvanmuokkausta, hashtagien etsimistä. Yrityksen briiffin tai liikeidean läpi lukemista moneen kertaan. Videoiden muokkaamista. Äänien etsimistä. Kirjoittamista. Sanoituksia. Videopuheluita. Noin 10 sähköpostia. Loppujen lopuksi en tiedä, montako päivää olen käyttänyt yhden päiväpalkan saamiseksi. Tätä he eivät hahmota. Pitävät helppona rahana. Sen lisäksi on tuotettava omaa, muuta kuin mainossisältöä aktiivisemmin. Tällä hetkellä vaihtoehtoja ei ole. 

Osaa tästä minulla on ollut ikävä, mutta tunnen stressin hiipivän elimistööni. Huomaan, että en ole taas tehnyt mitään muuta koko päivänä ja kello on puoli kaksitoista illalla. Vielä kuusi hakemusta tänään. En taida jaksaa. Jokaista hakemusta laatiessa on keksittävä suunnitelma, perehdyttävä yritykseen, kirjoitettava juuri oikeat asiat. Suurimmasta osasta tulee hylsy, vaikka olisin kirjoittanut kuinka hyvän hakemuksen. Tämä ei ole kuin työpaikkojen hakemista. Muista nyt, haen vain yhden päivän päiväpalkkaa. Sitä on somen tekeminen. Elin tätä arkea niin pitkään. Monta vuotta. En ole varma, haluanko palata siihen. Ja toisaalta tuottamisessa on jotain tosi inspiroivaa.

Pelkään, että kun vauva tulee, niin en osaa jättäytyä vauvalomalle. Totuus on, etten voi jättäytyä vauvalomalle. Alle 700 euroa kuussa, vanhempainraha. Tiedätkö paljon meidän lainankorko nousi? Rankat työt vaatii rankat huvit, sanovat. Minun rankat huvit - teen yrityksen toista toimialaa: ompelen. En ole ehtinyt sitäkään viime aikoina. Se rentouttaisi. Viime päivinä on ollut pakko pitää draivi päällä, käyttää to-do-listoja. Yrittää jaksaa. Tein mainoksen Instagramissa geenitestissä, jossa selviää, että minun geeneillä minun dopamiinitasot on geneettisesti koholla (vt. Instagramin kohokohdat, näkyvyys siellä). Tällä hetkellä se näköjään tarkoittaa sitä, etten tiedä, pystynkö. Olen aina tehnyt niin paljon, mutta pystynkö. Haluanko pystyä? 

Todellisuus on se, että välillä mietin saisinko sairaseläkettä. Sairaseläkettä, koska minusta ei ole enää suorittamaan tätä kaikkea. Olen tehnyt taas täydellä draivilla alle viikon ja olen ihan loppu. Se sometyössä on pahinta. Kahdeksan tuntia ei ole koskaan riittänyt. Samalla jos olisin oikeissa töissä, niin en voisi nukkua päiväunia välillä. Ei en pystyisi oikeisiin töihin juuri nyt. Turha ajatus.

En ole yksin tämän asian kanssa. Äidit ovat hyvin kuormittuneita. Olen käynyt ystävien ja sometuttujen kanssa useita keskusteluja aiheesta. Monella on hyvin samantyyppisiä kokemuksia. Se ei johdu sometyöstä. Se johtuu siitä, että yhteiskunta odottaa sekä työelämän että äitiyden että kaiken täydellistä suorittamista. Ehkä klisee, ei uutinen kenellekään - mutta väreilee siellä edelleen. Tukiverkostot. Päivän trendi. Ne täytyy ostaa. Niin paljon kateutta niitä kohtaan, joiden ei tarvitse. Ei minulla viime aikoina. Ei molempien lasten mentyä päiväkotiin.

Surullisinta on se, että vaikka elämme vuotta 2023, niin kukaan ei missään vaiheessa syyllistäisi isää. Isä on hyvä isä, jos hän tekee edes vähän jotain. Isien odotetaan vain tekevän työnsä ja muuten olevan laiskoja. Edelleen. Kaikki extra on kotiinpäin mutta ei velvollisuus. Jos lapsi käyttäytyy huonosti, se on äidin vika. Jos vanhemmat eivät saa lasta hiljaiseksi, se on äidin vika. Jos lapsi on likainen, se on äidin vika. Jos koti on sotkuinen, se on äidin vika. Jos lapsella on ongelmia, se on äidin vika. Jos rahaa ei ole tarpeeksi, sekin on äidin vika. Hän on heikko. Hän ei kykene suorittamaan kaikkea. Kärjistänkö? Ehkä. Saanko sanoa tämän ääneen? Luultavasti en. Minun pitää ehkä poistaa se. Se ei koske kaikkia isiä eikä äitejä.

Kuulen nettikommentoijien ilkeämieliset kommentit. Pitääkö niitä lapsia tehdä niin paljon? Olen sanonut tämän ennenkin: Kotiäitiys on minulle oljenkorsi pitää itseni poissa siitä kauheasta stressikierteestä, joka on se toinen vaihtoehto. Hain työttömyyskorvaustakin. En saanut. Tammikuussa ainut raha, jonka koen tuovani sisään on lapsilisät. Oikeasti sekin on lasten tuomaa rahaa. Minä tuon lapset. Minun tuomaa rahaa.

Kävin siivoamassa lapsiperheissä. Vähemmän äidin vika. Kotihan on siisti. Voi mikä helpotus. Ja samalla, kuinka monella meistä on varaa siihen? Olivatko ne rikkaita perheitä? Suurimmaksi osaksi kyllä. Siivooja, puutarhuri ja lapsenvahti. Näin ne kaikki. Sitten voi jo suorittaa. En ole katkera. Näin työmäärän. Ihmisiä, jotka kestivät jäätävää stressiä. Ehkä heidän dopamiinitasonsa olivat alemmat. Ei, hekin olivat kuormittuneita mutta kestivät. Samaistun heihin. Osan kanssa keskusteluja kaipaan. Minun ei pitänyt kirjoittaa tästä. 

Neuvolassa sanoivat, että voisin ostaa lastenhoitopalveluita. Voisin toki. Millä rahalla? Pidän siitä neuvolatädistä. Pidin edellisestäkin. Pidän monista ihmisistä. Minun on helppo samaistua monenlaisiin ihmisiin. Siksi en halua enää tehdä ihmisläheisiä töitä. Liian vähän rahaa ja ymmärrän heitä liian hyvin. Ymmärrän jopa nettikiusaajia. Pahalla ololla on tapana purkautua johonkin.

Onko minusta enää siihen?