Jotenkin hassu kesä. Tämä Tallinnan eläintarhassa syöty jätski taisi olla ainut kerta, kun olemme syöneet pallojätskiä ulkona. Useimpina kesinä olen syönyt/olemme syöneet jätskiä jopa monta kertaa viikossa. Se kuvaa hyvin tätä kesää muutenkin. No ehkä tässä loppukesässä on enemmän normikesän piirteitä.
Miehen ja tyttöjen kesälomaa on jäljellä 2,5 viikkoa. Minun hoitolapset tulevat elokuun toisesta viikosta alkaen, mutta minulla on edelleen firman muita töitä ja kaupungin vaatimia valmisteluja tekemättä.
Fiilis on odottava ja haikea. Ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen olen palaamassa kokoaikatyöhön ja olen siitä innoissani, mutta onhan se tietyn ajanjakson loppu.
Syksyllä alkaa myös opiskelut (perhepäivähoitajaksi) niin ikään monen vuoden tauon jälkeen. Jollain tavalla hassua, että aloitan opiskelut samassa koulussa (Careeria), mistä mieheni valmistui alle vuotta aiemmin. Rehellisyyden nimissä toivon, että koulu menee mahdollisimman helposti ja mahdollisimman paljon hyväksiluetaan yliopisto-opinnoista. Olisi hassua löytää itsensä lukemassa jälkeen kasvatustieteen historiaa tai vääntämässä äikän esseitä.
Koska minusta tulee ekaa kertaa elämässäni amiska, niin olen myös harkinnut karvanoppia ja uuden vähän matalamman auton ostoa. Tehdäänköhän matalampia autoja seitsemälle..? Anyone? Kunnon basso pitää ainakin olla. Onkohan karvanopat enää edes muotia? Ehkä minusta tulee vihdoin cool!