Tämän tekstin alkuperäinen otsikko oli Menovinkkejä pääkaupunkiseudulta. Se alkoi näin: "Kotiäitinä etsin jatkuvasti halpoja tapahtumia tai muita, joihin mennä. Minä tarvitsen uusia maisemia ja taapero virikkeitä. Jos jäämme kotiin koko päiväksi, niin iltaan mennessä taapero vetää tukasta..." Aloin kirjoittaa tätä postausta muistaakseni lokakuussa. En käsittänyt mammakavereitani, jotka olivat vain kotona koko ajan. Lähdin lapsen kanssa joka päivä leikkipuistoon tai tapaamaan jotakuta. Ensimmäisenä vuotena hänen elämästään olimme jatkuvasti jossain: jumpassa, kerhossa, vauvatanssissa, neuvolaryhmässä, missä lie. Kuten sanottu tarvitsimme tytön kanssa virikkeitä. Hän tarvitsisi niitä edelleen.


Virikkeettömyys aiheuttaa käytöshäiriöitä. Johonkinhan energia on purettava. Käytöshäiriöt aiheuttavat vanhemmalle stressiä. Minulle väsymystä. Se, etten jaksa lähteä, taas aiheuttaa lisää käytöshäiriöitä. Semmoinen kierre. Minä olen se todellinen ongelma, jolla ei ole voimia lähteä mihinkään. Useimmiten tuntuu hyvin vaikealta tehdä yhtään mitään. Kotona on kylmä. On helpompaa vain pysytellä sohvalla viltin alla tai sängyssä peiton alla. Kun puhelin soi, olen aina hyvin stressaantunut. En jaksaisi puhua puhelimessa. Se tuntuu ylivoimaiselta. Mielessäni pyörii jatkuvasti pitkä lista tehtäviä asioita, mutta toisin kuin ennen annan listan olla. Muutos on myös se, etten välttämättä joka tilanteessa edes ajattele, että minun pitäisi päästä tilanteen tasalle. Annan asioitten vieriä ylitseni. Selviydyn vain tilanteesta ja päivästä toiseen.

Ja kyllä välillä mietin, että miten ihmeessä uusi vauva mahtuu tähän kuvioon. Käyn jo nyt puoli vuotta ennen laskettua aikaa säästöliekillä. Puolessa vuodessa ehtii tapahtua paljon. Toivon, että kesä auttaa asiaa. Yleensä keväällä olen saanut enemmän aikaan kuin muina vuodenaikoina. Haluaisin saada elämästä taas kiinni. Toivon, että tämänhetkiseen väsymykseen on syynä raskauspahoinvointi ja hormonitason lasku. En oikeastaan usko, että se on varsinaisesti masennusta kuitenkaan. Olen päällisin puolin kuitenkin onnellinen ja suurin osa elämän hetkistä on tosi hyviä. Stressaavia mutta hyviä. 

Palataanpa lähtöpisteeseen. Postauksen kuvat on Haltialan kotieläintilalta. Kuten sanottua tämän blogipostauksen piti olla sarjassamme kootut menovinkit virikkeitä kaipaaville taaperoille ja vaihtelua kaipaaville vanhemmille. Ei tunnu, että kaipaisin enää itse vaihtelua - voi olla, että juuri sitä kaipaisin. Kaipaan sitä, että saisin stressoreita purettua. Vaihtelu tuntuu vain lisäävän stressoreita. Kotona neljän seinän sisällä en ole keräillyt menovinkkejä, mutta ehkä annan kuitenkin tämän yhden ainoan menovinkin, jonka sain "kerättyä" ennen ryytymyksen alkamista:

Haltialan kotieläintila sijaitsee Helsingin puolella lähellä Tammiston kauppakeskittymää. Tila on hyvä kohde tunnin parin vaihteluksi. Kävelimme ystäväni ja hänen yksivuotiaansa (ja tietysti oman yksivuotiaani) kanssa paikalle mukavaa puistoreittiä pitkin. Puistoreitteineen tila on oikein hyvä retkikohde pienelle. Pieni voi nukkua vaunuissa tai rattaissa matkalla (jos nukkuu!) ja vanhempi voi reippailla. Määränpää on pieni mutta tarpeeksi mielenkiintoinen. Tilalla näimme härkiä, kanoja, kukon ja lampaita. Yksivuotiaat jaksoivat katsella eläimiä muutamia minuutteja. Hauskinta heistä oli kuitenkin remuta leikkipaikalla. Telineet olivat eläinaiheisia. Idea oli hauska. Teimme retkemme syksyllä, muistaakseni lokakuussa. En ole varma, millainen retkikohde tila on talvisin. Kommentteja tulemaan, jos joku on käynyt talvella. Katso aukioloajat alhaalta ↓ linkistä.

Linkit

www.hel.fi/helsinki/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/muu-vapaa-aika/lemmikki-ja-kotielaimet/haltialan-kotielaintila

Olen kuullut paljon sellaisia kommentteja kuin: Sain vauvan vaatteet halvalla, kun ostin ne kirpparilta. Äitiyspakkaus kannattaa ottaa. Niillä vaatteilla pärjää jo pitkälle. Ostan mahdollisimman vähän vaatteita vauvalle ja pesen niitä. jne. jne. No meillä se ei mennyt niin. En ole mennyt ystävien kanssa lastenvaatekirpputoreille tai shoppaillut Polarn o. Pyretissä mahdollisimman pientä määrää vauvan vaatteita. Totuus on se, että olen myös katunut äitiyspakkauksen ottamista. Rahasta olisi ollut paljon enemmän hyötyä.


En ostanut koko vauvavuotena tyttärelleni yhtään vaatetta. Enkä ole ostanut sen jälkeenkään. Mieheni osti yhden vaatekerran, kun tytölle tuli vahinko. Minä olin unohtanut vaihtovaatteet kotiin. Se on ollut ainoa kerta. No, mistä olemme saaneet lapselle vaatteet? Yksinkertaista: Ihmiset ovat antaneet meille niitä. Itse asiassa yhden vaatepussin kohdalla kyllä sattui väärinkäsitys. Eräs sukulainen antoi vaatepussin meille enkä tajunnut, että hän halusi siitä rahaa. Pitihän minun sukulaiselle maksaa, vaikkeivat vaatteet enää siinä vaiheessa olleet edes välttämättömiä. Olimme saaneet niitä jo tarpeeksi. Tuossa pussissa oli kuitenkin eräs varsin hyödyllinen asia: turvakaukalon makuupussi. Sen pussin ostaminen ei harmittanut. Turvakaukalon makuupussi on must!

Olemme reilun puolentoista vuoden aikana saaneet jätesäkki toisensa jälkeen käytettyjä vauvan ja lasten vaatteita sukulaisilta ja ystäviltä. Vaatteiden lisäksi on tullut rattaat, vaunut, turvakaukalo, turvaistuin, pinnasänky, lasten sänky, kolme syöttötuolia, potta, kaksi vannaa, uima-allas, kaksi lapsiporttia, leikkimökki, uskokaa tai älkää piano lapsen tulevaa harrastusta varten, paljon leluja, paljon kirjoja jne. jne. Ihmiset ovat olleet todella anteliaita. Suurin osa sanoo, että lastentavaran myyminen on liian vaivalloista siitä saatuun hyötyyn nähden. On helpompaa vain antaa tavara ja vaatteet pois. Sen lisäksi olemme saaneet synttärinä ja jouluna tytölle ihan uuttakin tavaraa. No osa sukulaisten lahjoista on ollut myös kirpparilta ostettuja. Meille on tullut myös joitain repaleisia vaatteita, joita en ole ryhtynyt korjaamaan. Ne vaatteet olen vienyt suoraan H&M:n, Lindexin tai Kappahlin kangaskeräyksiin.


Miten olen löytänyt vaatteiden ja tavaran antajat? Melkein jokainen on tullut minun luokseni ja kysynyt, haluanko ylimääräisiä vauvanvaatteita. En ole missään vaiheessa varta vasten kysellyt vaatteita. He ovat tarjonneet niitä, rakkaat ihanat anteliaat rakastavat ihmiset. Sen lisäksi olen ottanut vaatteita Saa ottaa -pöydältä. Eräs sukulainen tuntee myös kirpparin pitäjän, joka antaa pois vaatteita, jotka eivät ole menneet kirpparilla kaupaksi. Lasten sängyn ja yhden syöttötuoleista löysin nettikirppikseltä ilmaiseksi. Eri perheitä, joilta olemme vaatteita ja tavaraa saaneet on hurja määrä. Luku huitelee jossain 20 tietämillä. Meitä on siunattu ihmisillä, jotka välittävät meistä. Ehkä asiaan vaikuttaa myös se, että pukeudun itse useimmiten niin hmm... huolettomasti. Ihmiset ajattelevat, että noille kehtaa antaa huonokuntoisia vaatteita, kun ovat itsekin niin resuisia. En tiedä. Lopputulos on kuitenkin se, että meiltä on säästynyt hyvin hyvin paljon rahaa, kun olemme saaneet ilmaiseksi niin paljon kaikkea. Se, että minulla on myös tuleviksi vuosiksi lapsille vaatteita helpottaa kotiäitiyttä. Vaatteisiin ei pitäisi kulua vielä moneen vuoteen juuri ollenkaan rahaa. Olen lajitellut vaatteet kokojen mukaan ritiläkoreihin ja näyttäisi siltä, että meillä on ainakin sisävaatteet vielä pariksi vuodeksi (siis tytölle!). Taloudellisesti olisi kannattavaa, että seuraavakin lapsi olisi tyttö - jos saamme hänet pitää. Salaa toivomme poikaa.

Vanhemmuuden ei tarvitse olla kallista - ei ainakaan pienen lapsen vanhemmuuden. Vaipat (kestovaipoista jossain toisessa postauksessa) ja ruoat vievät toki rahaa, mutta muun materiaalin voi kyllä saada ilmaiseksikin. Tässä Emyn vinkkejä siihen:

1. Seuraa nettikirppisten pois annettavia tuotteita.
2. Voisit kysellä yleisesti somessa jotain yksittäistä tavaraa tai vaatetta.
3. Voisit jouluna ja lapsen synttäreiden lähestyessä kertoa perheenjäsenille, mitä vauvalle tai lapselle oikeasti tarvitset. Yleensä kyselevät sitä muutenkin.
4. Käy vaihtotoreilla ja Saa ottaa -pöydillä. Ehkä uskaltaudut myös kysymään joltain läheiseltä kirpparilta, mitä tapahtuu tavaralle, jota he eivät saa myytyä (siellä on monesti ihan kelpo vaatteita ja tavaraa, ennakkoluulot pois!).
5. Ole itse aina valmis antamaan omastasi.

Luulen, että iso juttu monen kohdalla on se, että vauvalle vaatteiden ostaminen on oletusarvollisesti must. On hauskaa shoppailla söpöjä vaatteita. Voin kertoa, että on myös hauskaa ihastella ja järjestellä muilta saatuja söpöjä vaatteita (tämän postauksen kuvissa minun joitain lemppari hypisteltäviä lahjavaatteita). Vauvan ja lasten vaatteita on liikkeellä niin suuret määrät, että on myös ekologisesti kannattavaa käyttää vanhoja vaatteita. Syitä on monia.

Suosittelen jokaiselle lasten vaatteiden ja tavaran kierrättämistä - omasta varallisuudesta huolimatta. Antamista ja vastaanottamista. Olemme myös antaneet parille perheelle vaatteita. Saimme esimerkiksi saman äitiyspakkauksen vaatteita monelta eri perheeltä, jolloin samaa vaatetta saattoi olla parhaimmillaan kolmekin kappaletta. Eräälle turvapaikanhakijaperheelle annoimme turhia vaatteita ja itse äitiyspakkauksen. He eivät sellaista saa. Näin se vaan on: Me kaikki soudamme samassa veneessä. Niin, ja säästämme tai tuhlaamme saman maapallon luonnonvaroja.

Vielä suurkiitos kaikille meidän perhettä auttaneille!

...kuin ne tulevat. Ultrapäivä. Joskus tulee jotain ja joskus jotain muuta, mutta asioista on turha murehtia etukäteen. Olen toistellut tätä lausetta (=virkettä, I know!) blogissani usein. Ympärilläni on paljon erityisesti naisia - sori vaan ladies - jotka murehtivat asioista aivan turhaan. En sano, että kaikki naiset murehtisivat turhaan. Me olemme monenlaisia ja erilaisia ja samanlaisia ja toisenlaisia. Minäkin murehdin toki joitain asioita, mutta kokemusten kertyessä  ajattelen koko ajan enemmän ja enemmän kuin Doris Day:

Nostan vanhan blogeja kiertäneen haasteen. Missä on teidän kodin todellinen punaisen maton paikka? Jos joku ei tiedä punaisista matoista, niin tsekatkaapa joskus yksi Suomen parhaista televisio-ohjelmista Suomen kaunein koti. Ohjelmassa punainen matto kertoo tuomareille asukkaan lempipaikan kotona. Tuomareiden rooli on siis luonnollisesti etsiä sitä Suomen kauneinta kotia. Muitten postauksia alhaalla ↓
Suomen kaunein koti -ohjelmassa punaisen maton paikka on yleensä kodin edustavimmalla ja kauneimmalla paikalla. Paikka, josta näkee, kodin kauneimmat kohdat. No ohjelman juonnoissa kuitenkin punaisen maton paikka määritellään, kuten aiemmin mainittu: Asukkaan lempipaikka kotona. Puhutaan usein viihtyisimmästä paikasta. No seuraavassa minun oivallusprosessi. Näin tajusin, missä on meidän kodin punaisen maton todellinen paikka.

Tulimme kotiin Gran Canarialta. Aamulla olimme vielä kauniilla uimarannalla lämpimässä auringonpaisteessa ja meitä odotti yö, kylmyys ja lumi.
Matka lentokentältä kotiin junalla ja autolla tammikuun puolessa välissä kesävarusteissa oli viileähkö. Kotipihassa odotti 15 cm kolaamatonta lunta. Ja minua oksetti (vt. raskauspahoinvointi & miljoona aiempaa postausta). Tennarit ja lumi eivät ole hyvä yhdistelmä, joten kannoin nukkuvan tytön sänkyyn ja ilmoitin miehelleni, että minä menen nyt kuumaan suihkuun. Hain vielä tytön mangopiltin ja vetelin sen kylppärissä pahimpaan pahoinvointiin. Sitten kuumaan suihkuun. Suihkussa sain jostain syystä vähän odottomattoman oivalluksen: Meidän kodin punaisen maton paikka on juuri tässä! En tiedä, mistä koko punainen matto tuli keskellä yötä suihkussa mieleeni, mutta niin siinä vain kävi. Ison osan vuodesta suihku on meidän kaikkien kolmen lempipaikka. Meillä ei ole saunaa, mikä on hyvin valitettavaa. Aiemmissa kodeissa minun punaisen maton paikka olisi ollut aina saunassa. Lämpö on ihanaa. Ja meillä on kylmä koti - no mitä muuta vanhalta, vähän hömelösti eristetyltä, rintamamiestalolta voisi odottaa.

Tämä siis taustana koko haasteen nostolle. Tosi asiassa suihku on meidän kodin ehkä epätyylikkäin paikka. Laatoitus on jonkun aiemman asukkaan itsensä tekemä. Laatat pullottavat joka suuntaan. Suihkussa on likaa hyvin helposti keräävät verhot. Suihkun vesiesteen kumi on jatkuvasti niin ikään likainen. Koko kylpyhuone muistuttaa kooltaan lähinnä komeroa. Ja kyllä se on meidän kodin ainoa kylpyhuone. Omakotitalon kylppäriksi se on hyvin pieni. Alle neljän neliömetrin tilassa on pytty, lavuaari, pesukone, pyykkikori jne. Ja välillä koko perhe tai pyoli perhettä hakee sieltä lämpöä, koska suihkun alla on talon lämpimin paikka. Välillä tosin lämmin vesi aina loppuu. Se ei ole talon edustavin, tyylikkäin tai kaunein paikka, mutta se on meidän lempipaikka.


Punainen matto olisi siis juuri tuossa, meidän tytön pepan alla. Kuten näette, se on myös hänen lempipaikkansa. Okei kuka lähtee mukaan haasteeseen? Haaste on siis kertoa meille muille se oman kodin todellinen punaisen maton paikka. Alla linkkejä vuosien 2014-2016 postauksista. Niissä punainen matto tuntuu olevan myös kodin edustavimmalla paikalla, mutta kuka uskaltaa lähteä haasteeseen ja postata todellisen lempipaikkansa kotona (totta kai edustavin paikka voi olla myös todellinen lempipaikka!).


Suomen kaunein koti -sarjaan linkki 
(tämä näkyy vain niin pitkään kuin mtv.fi päättää pitää sen näkyvissä, että hurry up)

www.mtv.fi/sarja/suomen-kaunein-koti-3007049


Linkkejä haasteeseen osallistuneiden postauksiin

prinsessanoppi-lapetiteprincesse.blogspot.com/2016/08/blogihaaste-punaisen-maton-paikka.html

rouvay.blogspot.com/2016/08/punaisen-maton-haaste.html

www.villah.fi/2014/10/punaisen-maton-paikka-haaste.html

http://www.onnistain.fi/2016/11/punaisen-maton-paikka.html

jne. jne.

Muuttaessani turvallisesta pikkukaupungista pääkaupunkiseudulle kohtasin jotain, mitä en kerta kaikkiaan ollut aiemmin kohdannut. Pääkaupunkiseudulla on rikkaita ja köyhiä. Ennen sitä luulin vilpittömästi, että Suomen mittakaavan rikkaus ja köyhyys on muutaman kymppitonnin erotus. On niitä, joilla on alkoholin kanssa ongelmia. He elävät tuilla tai vähällä rahalla tai lainailevat muilta. Sitten on lapsiperheitä, joiden äiti on kotona ja heillä on tiukkaa rahasta, mutta hekin pärjäävät. Ja on niitä yrittäjiä, jotka osaavat säästää. Luulin, että rikas on sellainen, joka pystyy säästämään rahaa moottoripyörään ja sitten säästöillä ostamaan sellaisen.


Olin istunut kuuntelemassa Jorma Ollilan esitelmää. Minun mielikuvissani tämä mies kuului rikkaiden marginaaliin. Heitä oli Suomessa vain muutamia ja me muut olimme käytännössä kaikki jossain keskituloisen spektrissä. No Jorma Ollila tosiaan kuuluu marginaaliin. Muilla myöhemmin pääkaupunkiseudulla kohtaamillani rikkailla ei ole ollut henkivartijoita.

No niin, mutta let me tell, mitä opin muuttaessani pääkaupunkiseudulle. Aloitetaan niin sanotuista köyhistä: Ajelimme hiljattain Vantaalla entisellä - ei kovin rikkaalla - asuinalueellamme. Mieheni kertoi siellä asuvasta entisestä työkaveristaan. Hän on virallisesti koditon. Kuitenkin hän asuu avovaimonsa ja lastensa kanssa, mutta hänellä ei ole virallista osoitetta. Näin avovaimo saa yksinhuoltajan rahat ja tulot on maksimoitu. Miksi mainitsen tämän perheen kohdassa köyhät? Hehän olivat lähinnä huijareita. Mutta tässä teille Suomen koditon.


Toisessa tapauksessa, jota olen pyöritellyt mielessäni, ei ole kyseessä huijari vaan eräs parhaista ystävistäni pääkaupunkiseudulla. Hän on eroamassa miehestään ja juuri muuttanut eri osoitteeseen. Leukani loksahti auki, kun kuulin kuinka paljon hän saa rahaa yksinhuoltajakotiäitinä. Valtio maksaa 2010-luvun rivitalokolmion melkein kokonaan ja hänelle jää kuukaudessa yli tuhat euroa käteen kaikkien maksujen jälkeen. Hänen lapsensa ovat vaunuikäisiä, joten esimerkiksi  liikkuminen on ilmaista. (Niille, jotka asuvat muualla Suomessa ja eivät ole pääkaupunkiseudulla  liikkuneet: Pääkaupunkiseudulla julkisiin eli bussiin, metroon, junaan ja ratikkaan voi mennä lastenrattaiden ja -vaunujen kanssa ilmaiseksi.) Käytännössä hänelle siis jää käteen enemmän rahaa kuin meidän kahden aikuisen, joista toinen kuitenkin käy töissä, taloudessa. No, hänkään ei ole varsinaisesti köyhä.

Työelämässä vietettyjen vuosien varrelta niin ikään pääkaupunkiseudulta muistan jotain, mikä sai minut ensimmäistä kertaa ymmärtämään koko meidän "köyhyyttä". Opetin aikuisia maahanmuuttajia ja usein joku opiskelijoistani tuli sanomaan, että nyt pitäisi "mennä sosiaali, mennä sosiaali". Joskus he jopa näyttivät isoa laskupinoa. Toisessa kädessä kolme kertaa kalliimpi kännykkä kuin minun työpöydälläni. Näin jälkeen päin olen oppinut ainakin tämän verran: Ihmiset käyttävät rahaa siten kuin ympäristö opettaa heitä sitä käyttämään. Maahanmuuttajilla ei ollut ainakaan aluksi ymmärrystä siitä, että sossupummin elämä ei ole sitä tavallista elämää meille keskivertosuomalaisille. Heillä oli omasta maasta työnteon kulttuuri sisäistettynä, mutta he eivät ymmärtäneet, että samat periaatteet pätevät myös täällä. Täällä heidät opetettiin alta aika yksikön elämään tuilla, joista heillä ei ollut omasta maasta kokemusta. Rahaa lähetettiin kotiin ja elämiseen täällä haettiin sossusta rahaa. No hyvähän se on, että ne ihmiset köyhissä maissakin saavat rahaa. Ei siinä mitään. Saattaisi tosin olla mielekkäämpiäkin keinoja toteuttaa se.

Maahanmuuttajat eivät ole Suomen ainoita ns. sossupummeja tai köyhiä. Suomen sisäisestä eriarvoisuudestakin olen oppinut paljon viime aikoina. Olen huomannut, että eriarvoisuutta tuottaa ehkä eniten perheen kulttuuri. Esimerkiksi mieheni perheessä häntä ei opetettu säästämään tai esim. autettu läksyissä paljonkaan. Hän lukee auttavasti. Hän ei ajatellut koskaan pystyvänsä ostamaan taloa. Hänellä ei ole korkeakoulutaustaa. Hänellä ei (ennen minua) ollut ketään takaamassa asuntolainaa. Takaajat ja korkeakoulutausta tulevat minun puoleltani. Näin myös raha ja penninvenytyskulttuuri.


Minä olen kotiäiti. Olenko minä köyhä? En koe olevani. Säästin vuosia rahaa, jotta voisin kerran tulla kotiäidiksi. Se on ollut unelmani niin kauan kuin muistan. Nykyisin elämme suurimmaksi osaksi mieheni tuloilla. Siihen päälle lapsilisä, hoitoraha ja hoitolisä. Saan sosiaalietuuksia hieman alle 500 euroa kuukaudessa.

Hmm, ehkä jotain siitä päivästä joitain viikkoja sitten, kun sain verokortin: En meinannut aluksi oikein hahmottaa verokortin summaa. Arvioidut tulot yli 43 000 euroa, veroprosentti 18,5. En ole koskaan elämässäni saanut sellaista summaa vuodessa. Laskeskelin todellista ensi vuonna nettoamaani rahasummaa. Aiemmin mainitsemani sosiaalietuudet noin 500 e/kk. 500 x 12 = 6 000 euroa vuodessa. Ja lapsilisää ei tietysti oikeasti edes lasketa minun tuloihin. 400 e/kk x 12 = 4 800 euroa vuodessa. Ai niin, plus AdSensen mainostulot tästä blogista n. 7 e/kk = 84 euroa vuodessa. Ehkä verottajalla tuli yksi nolla liikaa! Niin, mitä sanoinkaan köyhyydestä? Valtio ei vielä tiedä tulevasta vauvasta. Ilmeisestikään se ei tiedä myöskään, että määräaikainen työsopimukseni loppui 1,5 vuotta sitten ja koko firma on lopettanut pääkaupunkiseudulla. Minulla ei ole työpaikkaa, johon palata, enkä ole halunnut työpaikkaa, johon palata. Olen päättänyt olla kotiäiti. (Näistä valinnoista lisää postauksessa 2.10.2018). Joku saattaa ihmetellä, miksi näin avoimesti lyön blogissani luvut tiskiin. Pidän avoimuudesta, koska se tuottaa oikeudenmukaisuutta. Hmm, näillä luvuilla aika moni suomalainen kyllä sanoisi minun olevan köyhä.

Entä ne miljonäärit, joihin pääkaupunkiseudulla tutustuin? Jokaisen on ymmärrettävä, että valinnoilla on seuraukset. Minun valintani on siis kotiäitiys ja rakastuminen keskituloiseen mieheen (to be honest: ei se rakastuminen ollut minun oma valintani). Kirkon penkissä vieressä istuvan naisen valinta on myös kotiäitiys, kolme lasta ja rakastuminen miljonääriin - tai mieheen, josta kerran tulisi miljonääri. Tämän naisen mies on suurimman osan ajasta töissä ulkomailla. Kyyneleet naisen poskella eivät ole onnen kyyneleitä. Nainen istuu yksin. Hänen taakkansa on kantaa tätä kaikkea vuodesta toiseen yksin. Hänellä on uusi mekko päällään. Huomaan mekon. Se on kaunis. En kadehdi häntä. Oma mies aina vierelläni - jaettu vanhemmuus, aina paras ystävä siinä jne. Mietin, kuinka voisin tätä naista lohduttaa.

Tein työvuosina Espoon kouluissa sijaisuuksia. Olin töissä myös Westendissä - ja muilla rikkaiksi listatuilla alueilla (vt. esim. MTV:n uutinen 2015). Muurit talojen ympärillä. Lastenhoitajat hakemassa koulusta. Se ilo, kun omat vanhemmat tulevat hakemaan. Esikouluikäiset 12 tuntia päivässä hoidossa. Ennen Uudellemaalle muuttoa en ajatellut kohtaavani tätä Suomessa. Niin sekin vain tuli vastaan. Luulin aina ennen, että se oli ison maailman meininkiä. Ei ollut. Nämä ovat stereotypioita. Rikkailla alueilla oli myös äitejä, jotka hakivat murunsa koulusta suoraan ilman iltapäivähoitoa jne. Myös maahanmuuttajista monet tekivät opiskelujen ohessa hikihatussa töitä. Maailma ei ole mustavalkoinen.


Palataan siihen 43 000 vuodessa. Jos olisin vanhassa työpaikassani (YT:t ovat vieneet kaikilta työpaikan jo kuukausia sitten, joten tilanne on hypoteettinen) koko vuoden ja tosiaan tienaisin sen 43 000 vuodessa... En tapaisi tytärtäni aamupalan lisäksi hereillä ollenkaan. Paitsi viikonloppuisin. Minulla ja miehelläni oli tapana lähteä töihin kello 8.00 ja palata töistä klo 20.00.

Let me be understood: Työllä saa rahaa. Kovalla työllä saa paljon rahaa. Kova työ vaatii paljon uhrauksia. On hyvä olla ahkera, mutta täytyy miettiä myös uhrausten hintaa ja sitä, ovatko ne sen arvoisia. Joskus - ehkä aika useinkin - arvokkain ahkeruus tapahtuu kotimme seinien sisäpuolella. Ennen lapsia sillä uhrauksella ei ollut väliä. Mieheni kyllä oli hereillä myös klo 20.00 jälkeen ja se aika riitti avioliiton hoitamiselle. Nyt en voisi tehdä uhrausta, jossa menettäisin kenties vuosia lapseni tai lasteni elämästä.

Tiedän, että tämä postaus saattaa herättää vihaisia tunteita. Nämä ovat ennen kaikkea minun huomioitani pääkaupunkiseudulta. Ne eivät ole koko totuus enkä niillä edes pyri antamaan mitään suurempaa kokonaiskuvaa.

Kuvat

Gran Canarian lomalta, jolla nyt olemme. Ajattelin, että sopisi hyvin kuvaamaan rikkautta ja köyhyyttä.

Lähteet

www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nama-ovat-suomen-rikkaimmat-ja-koyhimmat-alueet/5108346#gs.BKR8KEs

unelmanumero5.blogspot.com/2018/10/lettuja-ja-politiikkaa.html

Niin, tämä on siis meidän tytön ensimmäinen aurinkomatka - ja minun ensimmäinen aurinkomatka!
Täytän tänä vuonna 29 vuotta. Olen matkustellut varmasti yhtä paljon kuin keskiverto 29-vuotias. Olen käynyt kolmessa eri maanosassa, kymmenessä eri maassa. Käynyt seikkailumatkoilla. Nähnyt sodan autioittaman kaupungin ja luodinrei'ät poliisiaseman ikkunassa (kuin reikäjuusto!). Nähnyt miinakentät, tupakanmyyjät pahvilaatikkojen päällä ja aasikuskit autojen seassa. Käynyt maassa, jossa minua luultiin toimittajaksi, koska turisteja ei juuri käy. Kolme kertaa olen seurannut telkkarista kohdemaan levottomuuksien kehittymistä, seurannut, voiko sinne mennä. Olen ollut myös Atlantin ja Tyynenmeren rannalla. Uinut molemmissa. Niin, mutta rantalomalla, aurinkomatkalla, en ole koskaan ollut. Tämä on kokonaan uusi kokemus.

Tiedän, että varmaan suurimmalla osalla teistä on kokemusta paljonkin juuri tästä matkakohteesta. Siksi tuntuu vähän hölmöltä sanoa asiasta mitään. Te tiedätte minua paremmin. No, ehkä pistän jotain ensivaikutelmia ja kuvia. Voitte sitten vertailla näitä omiin muistoihinne.

Kaikki talot ovat kivisiä. Koskematon luonto tuntuu myös olevan lähinnä kiveä ja jotain maa-ainesta, mikä tietysti selittää myös talojen rakennusmateriaalin. Palmut, pensaat ja kukat ovat istutettuja. Meri on kauniin sininen, mutta pääkaupungissa sitä näkymää varjostavat rahtilaivat ja telakat. Kaupan äidinmaidonkorvike on jauhetta. Vettä ei voi juoda. Parkkeeraamisesta on tehty taidetta. Alla olevassa kuvassa on auto hätävilkut päällä paikallisen veikkauskioskin edessä. Hätä = saada lottonumerot kuponkiin ennen lauantaita. Tänään oli siis keskiviikko.

Mennään noin rv 10. Tähän mennessä neuvolan ja minun laskutavat vielä eroavat toisistaan, parin viikon päästä ultrassa selviää, millä viikolla oikeasti mennään - jos päästään sinne asti. Olen aloittanut monta postausta ja sitten jättänyt monta postausta kesken. Inspiraatio kaikkeen on hukassa, sekä kivoihin että tylsiin juttuihin. Joka toinen hetki päätään nostava kuvotus häiritsee, väsyttää. Kirjoitin pari viikkoa sitten alkuraskausoireista postauksen (postaus 20.12.), jossa sanoin, että tässä raskaudessa kuvotus, etominen, ei ole niin pahaa kuin ensimmäisessä. Vedän sanani takaisin. Samoissa mennään ja alan olla varma siitä, että tyttö on tulossa!

Olen syönyt tosi paljon. Se tuntuu olevan ainut asia, mikä pitää kuvotusta edes jonkin verran loitolla. En ole varma, kuinka käy raskauskilohaaste #2 itse haastajan kohdalla, mutta tällä hetkellä suunnitelma on tasata syömistä ja samalla siis tietysti lihomista ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Toivottavasti pahoinvointi on siihen mennessä ohi.

Välillä on käynyt mielessä, että on tämä lasten hankkiminen hullun hommaa. Kuka nyt vapaaehtoisesti kestäisi aina joka välissä päätään nostavaa pahoinvointia. Pahoinvointi saattaa pyrähdellä ilmoille yöllä tai päivällä. Se saa inhoamaan lempiherkkuja ja alkaa paitsi auton lasinpesunesteen myös oman miehen ihon hajusta. Kuitenkin jossain mielen perukoilla joku muistuttaa: Sinähän haluat lisää lapsia. Ja sitten toinen ajatus nostaa päätään: Usein on vaikea kestää edes ensimmäisen kiukuttelua. Olemme mieheni kanssa aina välillä hulluuden partaalla pienen prinsessamme kiukuttelun ja tempausten kanssa. Alapuolella olevan kuvan tempaus oli toisaalta hassunnäköinen mutta myös kovin suuritöinen meille vanhemmille. Tytöstä on tullut varsin hyvä kiipeilijä. Hän osaa käyttää keittiöjakkaraa yltääkseen eri laatikoihin. Tällä kertaa hän oli jakkaralla kiivennyt itseään korkeammalle hyllylle, kurotellut sormivärit ja osannut vieläpä avata sormiväripurkin. Maalasi sillä lattian, itsensä, minun housut, vessan oven ja kurottelemansa kaapin hyllyn sekä sisä- että ulkopuolelta.


Kuitenkin tiedän, että niin se on: Minä haluan lisää lapsia ja haluan mahassa olevan lapsen elävän. Edellinen kuoli kohtuun näihin aikoihin. Kuten aiemmassa postauksessani kerroin (postaus 20.12.), minusta tuntuu, että väsymys (= raskausoire) päättyi niihin aikoihin, kun vauva kuoli. Jos raskauspahoinvointi päättyisi samalla tavalla... Niinpä haluan sen jatkuvan - ja en halua. Haluan raskauden jatkuvan. Pahoinvoinnista  itsessään en niin välitä.

Keskenmenneessä raskaudessa ajattelin vauvaa tosi paljon. Puhuimme hänestä nimellä samalla tavalla kuin esikoisesta olimme häntä odottaessamme puhuneet. Mietin, miten järjestäisin kaiken uuden pienen tultua jne. jne. Tämän raskauden kohdalla tuntuu, että ensimmäinen lapsi vie niin paljon energiaa juuri nyt, etten ehdi ajatella tulevaa vauvaa. Keskenmenneen vauvan kohdalla esikoinen nukkui enemmän ja kiukutteli vähemmän. Minulla itselläni oli ajatuksissani enemmän tilaa vauvalle. Ja tavallaan kaikki suunnitelmat ja järjestelythän ovat jo valmiina edellisen raskauden ajalta. Olemassa ovat edelleen kaksostenrattaat, joihin kiinnitetään esikoisen vanha koppa toiseen päähän vauvaa varten ja toisessa päässä voi pieni taaperomme istua. Edelleen on olemassa pinnasänky ja vanhempi tyttö voi nukkua samassa huoneessa, kuten ajattelimmekin. Suunnitelmassa erilaista on vain se, että esikoinen on puoli vuotta alkuperäistä suunnitelmaa vanhempi ja syntyvä vauva on eri kuin viimeksi. Ja edelleen -my guts tell me - varmaan eri sukupuolta myös. Ja jos tämäkin vauva menee kesken. No, ehkä ehdin taas tulla raskaaksi vielä sen ajan puitteissa, että kaksostenrattaita tarvitaan ja lapset voivat vielä nukkua samassa huoneessa meidän kanssa. Ja vaikka niin ei kävisikään.. Keep on dreaming, girl.

Äitiys, vanhemmuus, on niin kovin mutkikasta. Haluamme lapsia. Rakastamme heitä. Olemme väsyneitä heidän takiaan. Voimme viikko- tai kuukausikaupalla pahoin heidän takiaan. Olemme jatkuvasti heistä huolissamme - jo ennen heidän syntymäänsä. Olemme heille vihaisia. Olemme heidän takiaan surullisia. Silti antaisimme kaiken heidän puolestaan. Emme koskaan haluaisi luopua heistä. Mietimme, milloin voisimme olla rauhassa edes hetken tai milloin pahoinvointi loppuu. Pelkäämme, että jotain sattuu heille. Jne. Jne. Näen painajaisia sekä keskenmenosta että siitä, että meidän elävälle tyttärellemme sattuu jotain. Tällä hetkellä kaikki on kuitenkin hyvin.


KUVAT

1. ja 2. kuva: Esikoinen sairaalan vaunuissa syntymäpäivänään. Tyttö meni hoitajan ja mieheni kanssa heti synnyttyään lastenklinikalle tutkimuksiin.

3. kuva: Tytön sotkut tältä viikolta.

4. ja 5. kuva: Uuden vuoden pulkkamäkeen valmistautumista ja pulkkamäki. Nämä myös tämän viikon kuvia siis.

LÄHTEET

unelmanumero5.blogspot.com/2018/12/laihduttaminen-raskaana.html

unelmanumero5.blogspot.com/2018/12/kaksi-vuotta-kolme-alkuraskautta-oireet.html