En ostanut vauvalle yhtään vaatetta

by Emiilia - 1/25/2019

Olen kuullut paljon sellaisia kommentteja kuin: Sain vauvan vaatteet halvalla, kun ostin ne kirpparilta. Äitiyspakkaus kannattaa ottaa. Niillä vaatteilla pärjää jo pitkälle. Ostan mahdollisimman vähän vaatteita vauvalle ja pesen niitä. jne. jne. No meillä se ei mennyt niin. En ole mennyt ystävien kanssa lastenvaatekirpputoreille tai shoppaillut Polarn o. Pyretissä mahdollisimman pientä määrää vauvan vaatteita. Totuus on se, että olen myös katunut äitiyspakkauksen ottamista. Rahasta olisi ollut paljon enemmän hyötyä.


En ostanut koko vauvavuotena tyttärelleni yhtään vaatetta. Enkä ole ostanut sen jälkeenkään. Mieheni osti yhden vaatekerran, kun tytölle tuli vahinko. Minä olin unohtanut vaihtovaatteet kotiin. Se on ollut ainoa kerta. No, mistä olemme saaneet lapselle vaatteet? Yksinkertaista: Ihmiset ovat antaneet meille niitä. Itse asiassa yhden vaatepussin kohdalla kyllä sattui väärinkäsitys. Eräs sukulainen antoi vaatepussin meille enkä tajunnut, että hän halusi siitä rahaa. Pitihän minun sukulaiselle maksaa, vaikkeivat vaatteet enää siinä vaiheessa olleet edes välttämättömiä. Olimme saaneet niitä jo tarpeeksi. Tuossa pussissa oli kuitenkin eräs varsin hyödyllinen asia: turvakaukalon makuupussi. Sen pussin ostaminen ei harmittanut. Turvakaukalon makuupussi on must!

Olemme reilun puolentoista vuoden aikana saaneet jätesäkki toisensa jälkeen käytettyjä vauvan ja lasten vaatteita sukulaisilta ja ystäviltä. Vaatteiden lisäksi on tullut rattaat, vaunut, turvakaukalo, turvaistuin, pinnasänky, lasten sänky, kolme syöttötuolia, potta, kaksi vannaa, uima-allas, kaksi lapsiporttia, leikkimökki, uskokaa tai älkää piano lapsen tulevaa harrastusta varten, paljon leluja, paljon kirjoja jne. jne. Ihmiset ovat olleet todella anteliaita. Suurin osa sanoo, että lastentavaran myyminen on liian vaivalloista siitä saatuun hyötyyn nähden. On helpompaa vain antaa tavara ja vaatteet pois. Sen lisäksi olemme saaneet synttärinä ja jouluna tytölle ihan uuttakin tavaraa. No osa sukulaisten lahjoista on ollut myös kirpparilta ostettuja. Meille on tullut myös joitain repaleisia vaatteita, joita en ole ryhtynyt korjaamaan. Ne vaatteet olen vienyt suoraan H&M:n, Lindexin tai Kappahlin kangaskeräyksiin.


Miten olen löytänyt vaatteiden ja tavaran antajat? Melkein jokainen on tullut minun luokseni ja kysynyt, haluanko ylimääräisiä vauvanvaatteita. En ole missään vaiheessa varta vasten kysellyt vaatteita. He ovat tarjonneet niitä, rakkaat ihanat anteliaat rakastavat ihmiset. Sen lisäksi olen ottanut vaatteita Saa ottaa -pöydältä. Eräs sukulainen tuntee myös kirpparin pitäjän, joka antaa pois vaatteita, jotka eivät ole menneet kirpparilla kaupaksi. Lasten sängyn ja yhden syöttötuoleista löysin nettikirppikseltä ilmaiseksi. Eri perheitä, joilta olemme vaatteita ja tavaraa saaneet on hurja määrä. Luku huitelee jossain 20 tietämillä. Meitä on siunattu ihmisillä, jotka välittävät meistä. Ehkä asiaan vaikuttaa myös se, että pukeudun itse useimmiten niin hmm... huolettomasti. Ihmiset ajattelevat, että noille kehtaa antaa huonokuntoisia vaatteita, kun ovat itsekin niin resuisia. En tiedä. Lopputulos on kuitenkin se, että meiltä on säästynyt hyvin hyvin paljon rahaa, kun olemme saaneet ilmaiseksi niin paljon kaikkea. Se, että minulla on myös tuleviksi vuosiksi lapsille vaatteita helpottaa kotiäitiyttä. Vaatteisiin ei pitäisi kulua vielä moneen vuoteen juuri ollenkaan rahaa. Olen lajitellut vaatteet kokojen mukaan ritiläkoreihin ja näyttäisi siltä, että meillä on ainakin sisävaatteet vielä pariksi vuodeksi (siis tytölle!). Taloudellisesti olisi kannattavaa, että seuraavakin lapsi olisi tyttö - jos saamme hänet pitää. Salaa toivomme poikaa.

Vanhemmuuden ei tarvitse olla kallista - ei ainakaan pienen lapsen vanhemmuuden. Vaipat (kestovaipoista jossain toisessa postauksessa) ja ruoat vievät toki rahaa, mutta muun materiaalin voi kyllä saada ilmaiseksikin. Tässä Emyn vinkkejä siihen:

1. Seuraa nettikirppisten pois annettavia tuotteita.
2. Voisit kysellä yleisesti somessa jotain yksittäistä tavaraa tai vaatetta.
3. Voisit jouluna ja lapsen synttäreiden lähestyessä kertoa perheenjäsenille, mitä vauvalle tai lapselle oikeasti tarvitset. Yleensä kyselevät sitä muutenkin.
4. Käy vaihtotoreilla ja Saa ottaa -pöydillä. Ehkä uskaltaudut myös kysymään joltain läheiseltä kirpparilta, mitä tapahtuu tavaralle, jota he eivät saa myytyä (siellä on monesti ihan kelpo vaatteita ja tavaraa, ennakkoluulot pois!).
5. Ole itse aina valmis antamaan omastasi.

Luulen, että iso juttu monen kohdalla on se, että vauvalle vaatteiden ostaminen on oletusarvollisesti must. On hauskaa shoppailla söpöjä vaatteita. Voin kertoa, että on myös hauskaa ihastella ja järjestellä muilta saatuja söpöjä vaatteita (tämän postauksen kuvissa minun joitain lemppari hypisteltäviä lahjavaatteita). Vauvan ja lasten vaatteita on liikkeellä niin suuret määrät, että on myös ekologisesti kannattavaa käyttää vanhoja vaatteita. Syitä on monia.


Suosittelen jokaiselle lasten vaatteiden ja tavaran kierrättämistä - omasta varallisuudesta huolimatta. Antamista ja vastaanottamista. Olemme myös antaneet parille perheelle vaatteita. Saimme esimerkiksi saman äitiyspakkauksen vaatteita monelta eri perheeltä, jolloin samaa vaatetta saattoi olla parhaimmillaan kolmekin kappaletta. Eräälle turvapaikanhakijaperheelle annoimme turhia vaatteita ja itse äitiyspakkauksen. He eivät sellaista saa. Näin se vaan on: Me kaikki soudamme samassa veneessä. Niin, ja säästämme tai tuhlaamme saman maapallon luonnonvaroja.

Vielä suurkiitos kaikille meidän perhettä auttaneille!

Saattaisit pitää myös näistä

0 kommenttia