...kolme kertaa. Nyt ajattelet joko, että olen joku superpahis, joka tekee jotain tosi laitonta tai sitten tuhahdat: "Mitä ihmeellistä siinä on? Happens all the time."

Minulla ja Instagramilla on varsinainen viha-rakkaus-suhde. Ollaan nyt ihan rehellisiä: Usein ollaan kyllä enemmän sen vihan puolella. En pidä siitä, että minun täytyy olla tavoitettavissa ja itse tuottamassa jotain koko ajan ja sen lisäksi vielä seuraamassa kaikkea koko ajan. Instagramissahan on siis algoritmeja, joiden perusteella määritellään se, kuinka paljon näkyvyyttä käyttäjä saa. Samalla Instagram on valtavan tarkka siitä, ettei kukaan käytä robotiikkaa saadakseen näkyvyyttä. Siksi kaikki epäilyttävältä vaikuttava toiminta aiheuttaa Instagram-bännin. Käytän tässä postauksessa tarkoituksella montaa eri nimeä bannille, bännille, blokille, estolle. Suomenkielessä ei tunnu olevan vakiintuneita käytäntöjä, mitä sanaa ilmiöstä käytetään. Tällä tarkoitan siis ilmiötä, jossa käyttäjä yrittää tehdä jonkin toiminnon ja tulee tämä tai vastaavanlainen viesti:

Käyttäjä on siis estetty. Tuon perusteella 'esto' olisi ehkä paras suomennos.

Toiminto estetty Tämä toiminto on estetty. Yritä myöhemmin uudelleen. Suojaamme yhteisöämme asettamalla rajoituksia tietynlaiselle sisällölle ja tietynlaisille toiminnoille. Ilmoita meille, jos olemme mielestäsi tehneet virheen. 

En tiedä tarkkaan, mistä minä itse olen bannini saanut. En ole missään vaiheessa saanut mitään selventäviä viestejä tai sähköposteja. Se on vain tapahtunut. Joka tapauksessa tässä joitain syitä, miksi se on saattanut tapahtua:

Mahdollisia syitä Instagram-banniin

1. Olen seurannut liian montaa tiliä liian nopeasti

2. Olen tykännyt liian monta tykkäystä liian nopeasti

3. Olen käyttänyt samaa häshtägiä peräkkäin liian monta kertaa

4. Olen tehnyt liian monta toimintoa liian nopeasti

5. Päivän kokonaistoimintojen määrä on ylittynyt

Tämä ei ole millään tasolla tyhjentävä lista, mutta minun kohdallani luultavasti joku noista on ollut kysymyksessä kaikilla kolmella kertaa. Lisää aiheesta ja niitä lukuja, kuinka monta kertaa voi tehdä mitäkin milläkin aikavälillä esimerkiksi täältä. Toinen kysymys, joka sekin hyvin relevantti aiheeseen liittyen on tietysti se, miten bannista, blokista, estosta pääsee eroon.

Miten Instagram-bannista pääsee eroon?

1. Helpoin tapa, joka ei aina toimi, on odottaminen. Odota 48 tuntia tekemättä mitään toimintoja. Selaaminen on ok.

2. Kun olet saanut bännin, niin älä yritä montaa kertaa toistaa aiemmin tekemääsi toimintoa. Se ei auta vaan pahentaa tilannetta.

3. Bannit tulevat yleensä IP-osoitteen mukaan, joten yleensä auttaa, kun vaihtaa laitetta tai internetliittymää. Voisit esimerkiksi selata Instagramia tietokoneen selaimessa kännykän sijaan jonkin aikaa tai vaihtaa mobiilidatalta wifille.

4. Yhdistä Instagramiin Facebook- tai Twitter-tili. Tämä lisää luotettavuuspisteitä.

5. Lisää Instagramiin kaksivaiheinen todennus.

6. Ota kuvankaappaus saamastasi estoviestistä ja tee Instagramille ilmoitus ongelmasta. Asetukset → Ohje → Ilmoita ongelmasta

7. Näiden lisäksi olen koittanut myös seuraavia: Kännykän uudelleen käynnistäminen. Instagramin uudelleen asentaminen. Sekä wifi että mobiilidata yön poissa päältä.

En tiedä, mikä kaikki on vaikuttanut siihen, että olen saanut bännit pois. Kaikkea edellistä olen kokeillut. Hyödyllisimmäksi olen havainnut ensimmäisen ja kolmannen kohdan. Tosin aika ei ole auttanut kertaakaan yksistään. IP-osoitteen muuttaminen taas on auttanut jo muutamassa tunnissa. Kerran tosin muutaman tunnin jälkeen bannista yritin tehdä toimintoja ja tein niitä ilmeisesti jälleen liikaa. Tuli seuraava viesti: 

Virhe Tuntematon verkkovirhe. Eli kun olette olleet bännättyinä, niin pitäkää ihmeessä huoli, ettette tee hetkeen liikaa toimintoja. Sain kirjauduttua takaisin sisään tuosta vain tekemällä kohdan seitsemän kaikki osat. Totta kai yritin kaikkia aiempiakin kohtia.

Olen jatkuvasti pyrkinyt pitämään blogin kaukana minusta itsestäni. Bloggaajaidentiteetin etäällä omastani. Suojellut itseäni. Joitain viikkoja sitten tajusin, että olen epäonnistunut siinä. Minä oikeasti annan itsestäni liian paljon. Olen pistänyt itseni peliin. Jossain vaiheessa ei ole enää paluuta takaisin.

Tätä teemaa olen blogissani pohdiskellut aiemminkin, mutta here we go again: Tapasin viime viikonloppuna erään vanhan tutun. Kävimme samaa koulua. Tämä kaveri on nykyisin hyvin julkisessa työssä. Hän vilahtaa telkkarissa lähes viikoittain. Mietin, että tervehtisinkö häntä. Olimme samassa hissijonossa peräkkäin ja jonottamassa samaa hissiä. En voinut olla tervehtimättä samalla miettien, miltä tämä hänestä tuntui. En ole varmasti ainut, joka kaupungilla tunnistaa hänet. Tavallaan en haluaisi lisätä sitä painolastia ja tavallaan halusin osoittaa, että minä olen täällä ja minä muistan sinut ennen tätä kaikkea. Minä en puhu sinulle, koska olet kuuluisa vaan siksi, että minä muistan sinut ja haluan vaihtaa kuulumiset. Tämän asian kanssa painiskelen bloggaamisen kohdalla. Tai siis. En välittäisi siitä, että ihmiset kadulla tunnistaisivat minut. Haluan pitää yksityisyyteni. Pelkään, että kasvot vaaditaan menestykseen.

Tämä on kuitenkin vain pieni osa siitä, mitä tarkoitan itsensä antamisella. Tarkoitan sitä, kun päästän teidät lähelle kertomalla itsestäni - paljon. Tavallaan annan kaiken raadeltavaksi. Alla oleva kuva on Kuopiosta. Siinä on minun pieni tyttäreni, ensimmäinen tyttäreni. Edellisenä iltana olin synnyttänyt pienen sikiön vuokramökin lattialle. Juuri ennen tuon kuvan ottamista olimme olleet sairaalassa, jossa lääkäri oli repinyt sisältäni viimeisetkin raskaudesta muistuttavat kalvot. Kuvat tuolta tornista ovat kipeitä. Tästä aiheesta ei tarvitse sanoa muuta. Pystyt lukemaan kaiken elämäni yhdestä raskaimmista kokemuksista tunnisteella 'keskenmeno'. 

1. Keskenmeno rv 12+4 

2. Toinen synnytys - läpihuutojuttu 

3. Näkyykö vauvamaha läskin alta? 

Kaupallinen yhteistyö: Raikastamo, Namiset

Tässä tulee the banana case. Ensinnäkin haluan sanoa, että lähtökohtaisesti kannatan luomuviljelyä ja luomotuotantoa ylipäätään. Mutta. Ei mitään muttia, kannatan kyllä edelleen. Mutta ne banaanit. Siis ne banaanit! Oletteko huomanneet, että luomubanaanit menevät vanhaksi paljon nopeammin kuin tavalliset banaanit. Näin ei ole aina mutta usein on. Ei siinä mitään, jos asut kaupungissa kaupan vieressä. Jos voit kävellä kauppaan ostamaan banaanisi, niin asia ok. Case closed. Mutta entä kun me emme asu kaupan vieressä. Lähimpään kauppaan on noin 9 km.

Mietitään tätä asiaa hetki. Minä ajan minun rakkaalla diesel-käyttöisellä-seitsemän-hengen-perheautollani yhdeksän kilometrin päähän kauppaan ostamaan luomubanaaneita. Sitten ajan banaaneineni sillä samalla rakkaalla diesel-käyttöisellä-seitsemän-hengen-perheautollani yhdeksän kilometriä takaisin kotiin. Yhteensä siis 18 km luonnon saastuttamista ja meidän rahojen tuhlaamista. Entä jos ostan jo alunperinkin banaaneja, jotka kestävät pitempään?

Kärjistän tässä aika paljon. En yleensä aja banaanien takia mihinkään. Jos banaanit loppuvat, syötän tytölleni porkkanoita. Maito on sellainen tuote, jonka takia oikeasti saatamme ajaa kauppaan, mutta se ja vaipat ovatkin sitten ainoat.

Mielenkiintoista kyllä näitä suuria banaanimietteitä miettiessäni minulle tarjottiin Perhekuplan kautta tilaisuutta tehdä kaupallinen yhteistyö yrityksen Raikastamo kanssa. Tuotteena Namiset. Ensimmäinen kaupallinen yhteistyö minun bloggaamishistoriassa. Blogiyhteistöissä minua jännittää se yksityiskohta, että entä jos tuotteen saatuani en tykkääkään siitä. Olin nähnyt muitten ottamia kuvia Namisista. Ne näyttivät juuri sellaisille karkeille, joista en pidä. Miten voisin suositella kenellekään tuotetta, josta en itse pidä? Toivoin, että edes joku perheenjäsen pitäisi.

Näissä tunnelmissa hain paketin postista ja aloimme avata sitä kaksivuotiaani kanssa. Paketista paljastui monta pientä Namiset-pussia. Makuja oli kaksi: mansikka-banaani ja mango-passion-banaani. Namiset olivat yllättävän kevyitä. Totesin olleeni väärässä. Nämä eivät olleet niitä karkkeja, joista en pidä. Nämä olivat lähinnä jotain sellaista, mitä en ollut yksinkertaisesti koskaan maistanut.

Ensin koitin työntää herkkua kaksivuotiaan suuhun. Reaktio ei ollut minulle yllätys: Hän ei suostunut maistamaan koko namia. Tyttö syö makeisista vain suklaata ja suklaastakin hän syö vain muutamaa lajia. Sen lisäksi herkuista hän syö jätskiä. Muuta makeaa hän ei syö. Piste.

Seuraavaksi pistin herkkua omaan suuhuni ja siinä se oli. Namiset maistuivat kuivatulle smoothille tai piltille. Ne sulivat suussa kuin smoothiksi taas. Olin myyty. Pian mieheni tuli kotiin ja minä lähdin viettämään omaa aikaa uimahalliin. Istuin saunassa ja himoitsin Namisia edelleen. Harmittelin, että olin jättänyt loput kotiin. Meillä oli kotona myös suklaata, mutta minun teki mieli Namisia. Jollain tavalla rakastuin siihen keveyteen ja sokerittomuuteen. Kaikki pikku Namiset-pussit oli syöty ennen ennen nukkumaan menoa.

Millä tavalla tämä liittyy banaaneihin tai luomuun? Tai siihen onko meillä varaa luomuun? Tämän postauksen pointti on sanoa, ettei luomuasia ole niin yksiselitteinen. Kuitenkin esimerkiksi Raikastamo tarjoaa vaihtoehtoja, jotka eivät mene vanhaksi yhtä nopeasti kuin tuoreet raaka-aineet. Yksiselitteistä on se, että Namiset on makeutettu banaaneilla. Luontoa tai minua ei saastutettu lisäaineilla, väriaineilla tai sokerilla. Luontoa ehkä säästettäisiin, kun meille vain annettaisiin se jalostamaton tuote: banaani. Tai mikä säästäisi luontoa vielä enemmän olisi tietysti se, että tuote olisi minun oman pihani raaka-aineista tehty mustikka- tai mansikkamakeinen. Kyllä se säästäisi luultavasti eniten luontoa ja meidän elimistöä. Mutta olisiko se yhtä hyvää? No ei. En himoitsisi sitä enää uimahallin saunassa. Jaksaisinko ruveta väsäämään sitä itse? Näiden kahden pienen kanssa luultavasti en. Meidän maailma täällä länsimaissa ei toimi niin. Saisi toimia, mutta meanwhile pitää keksiä muita ratkaisuja.

Koko banana caseen minulla olisi paljonkin lisättävää. Luulen, että parempi, etten lisää. Paitsi! Meidän äiti kuivasi banaaneja sähkökuivattimella, kun olin pieni. (Ehkä siksi rakastuin kerta heitolla Namisiin.) Tuli lapsuus mieleen. Mutta sähkökuivainkin vie sähköä. Lisää vaan sähkön kulutusta ja saasteita jne. jne. Vielä: Tiedän, että Suomen luomuviljelypelloilla kitketään rikkaruohoa ainakin jonkin verran käsin. Kitkijät joudutaan lennättämään/tuomaan muualta maailmasta, kun suomalaiset eivät suostu tekemään tarpeeksi halvalla. Ja taas ympäristö kuormittuu. 

Ymmärrättekö, mitä ajan takaa? Luomu ei ole niin yksiselitteistä. Ympäristön tai meidän terveyden säästäminen ei ole niin yksiselitteistä. En tiedä, onko meillä varaa luomuun perheenä tai yhteiskuntana. Ehkä säästöt tulevat meidän terveydenhoitokuluista. Ja jossain vaiheessa maapallo tuhoutuu joka tapauksessa, right? Nyt suljen suuni.