Tämä postaus sisältää kuvia, jotka saattavat järkyttää. Ei ollut hampaitten puhkeamista, ei ollut korvatulehdusta, ei ollut koronaa. Oli vauvarokko. Mikä helpotus. Viiden kuumeilupäivän jälkeen vauvalle alkoi puhjeta näppylöitä. Luulin niitä kuumenäppylöiksi, joita minulla itselläni kuumeitten yhteydessä lapsena usein oli. En kiinnittänyt koko asiaan mitään huomiota. Totesin aamulla, että nyt kuume, jolle ei ole mitään järkevää syytä, on jatkunut liian pitkään. Yritin laittaa tyttöä lattialle, mutta toisin kuin normaalisti hän ei lähtenyt ryömimään. Hän vain katseli ympärilleen väsynein silmin. Yritin antaa puuroa. Sain vaivoin tytön syömään lusikallisen. Yritin jutella ja hauskuttaa, mutta tyttö ei välittänyt siitäkään.

Siinä vaiheessa soitin päivystykseen ja sieltä annettiin lupa tulla. Tietysti heti, kun palasin soittamasta, tyttö näytti paljon pirteämmältä. Mietin hetken, että soitanko saman tien takaisin, että nyt menee paremmin ja perun koko jutun. Kuitenkin oman mielenrauhan takaaminen voitti ja lähdimme ajamaan lääkäriin. Tätä olin tietysti yrittänyt vältellä. En halunnut mennä lääkäriin korona-aikana ellen oikeasti ollut varma, että sitä tarvittiin. Häneltä otettiin verikokeet. Lääkäri katsoi näppyjä; totesi imusolmukkeiden suurentuneen; totesi, että tulehdusarvo on normaali ja sanoi, että menkää kotiin. Matkalla kotiin hän soitti ja sanoi, että tytöllä on vauvarokko. Hän kertoi, että normaalisti 3-5 päivän jälkeen kuume loppuu ja alkaa tulla näppylöitä. Viisi päivää oli kulunut, joten kuume olisi nyt ohi. Näppylöitä on pari päivää ja sitten ne menevät pois ja kaikki oireet ovat tipotiessään. Mitään toimia ei tarvita.

Esikoisella ei ollut vauvarokkoa, joten olin autuaan tietämätön koko rokosta. Muistan nähneeni sanan jossain, mutta en tiennyt, että ilmeisesti suurin osa vauvoista sairastaa vauvarokon. Minua nolottaa. Tässä vaiheessa kaikki useamman lapsen äidit pitävät minua toopena. Yritin googlettaa aiheesta tietoa koko kuumeilun ajan hakusanoilla "selittämätön kuume", "kuume vauvalla" jne. jne., mutta vauvarokko ei ollut hakutuloksissa millään hakusanoilla kärkipäässä.  Nyt tuntuu lähinnä nololta ja hölmöltä, että mentiin kuormittamaan sairaalan kapasiteettia tämän syyn takia. Tässä vielä joitain keskeisiä tietoja vauvarokosta

Vauvarokko

1. ½–2 -vuotiailla lapsilla

2. kuume kestää 3-5 päivää

3. muut oireet: ärtyisyys, ripuli, silmien punoitus, näppyjä myös suussa, imusolmukkeiden suurentuminen

4. kuumeen laskiessa tulee iholle punaisia läiskiä ja/tai näppylöitä, jotka tulevat yleensä etenkin pään alueelle ja leviävät siitä muualle vartaloon

5. näppyvaihe kestää muutamasta tunnista pariin päivään, rokko paranee itsestään


Reiman alennukset!

Tämä on ehkä vähän hassu mainospostauksen aiheena, mutta kaupallinen yhteistyö tuli tähän kyllä ihan vahingossa. Ehkä otsikko pitäisi olla Reima, hyviä vaatteita sairastaa. Pokka ei pidä sentään siihen otsikkoon. Minä siis huomasin, että tytöllähän on esikoisen äitiyspakkauksesta saatu Reiman puku päällä. Se on ollut molemmilla tytöillä käytössä ja on edelleen moitteettomassa kunnossa. Kertoo kyllä tuotteen laadusta. Yritin ottaa kuvaa näpyistä, mutta Reima-merkki näkyi samalla, joten päätin, että antaa sen näkyä. Reima on tämän blogin yhteistyökumppani. Pääset käsiksi *Reiman verkkokauppaan alennuksineen tästä. Reimalla on tällä hetkellä varastontyhjennys ja ilmainen kotiinkuljetus 5.4.2020 asti.



Lähteet

www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00546

www.terveyskyla.fi/lastentalo/tietoa-lasten-sairauksista/lasten-infektiotaudit/lasten-rokkotaudit/vauvarokko

www.sairaslapsi.com/sairaudet/vauvarokko-eli-kolmen-paivan-kuume

www.mehilainen.fi/lasten-mehilainen/lasten-rokot/vauvarokko

www.netlaakari.fi/lapset/artikkelit/lahes-kaikki-lapset-sairastuvat-vaarattomaan-vauvarokkoon/

klinik.fi/terveysinfo/vauvarokko

www.vau.fi/vauva/sairaudet/vaaraton-vauvarokko-saa-kuumeen-nousemaan/

www.terve.fi/artikkelit/73576-mita-vauvarokko-on

Kuitenkin koska nyt on korona-aika, minun on aivan pakko googlettaa, kuinka korkealle kuume voi nousta hampaitten puhkeamisen tai korvatulehduksen aikaan. Muuten luultavasti antaisin asian olla ja odottaisin kuumeen poistumista. Kuumetta alentavan supon olen jo antanut. Sydämeni hyppää kurkkuun, kun näen Googlen vastauksen:


Yli 38.0 °C ei pitäisi olla. Mittasin vauvaltani juuri 38.9 °C. Mitä ihmettä? Tuossa artikkelissa sanotaan, että kuumeiset infektiot vain sattuvat esiintymään yhtä aikaa hampaiden puhkeamisen kanssa puoli-yksivuotiailla. Meidän vauva on seitsemän kuukautta, check. Hetkinen nyt. Me olemme olleet hyvin tarkasti poissa muiden ihmisten ilmoilta. Mistä vauva olisi infektion saanut? Olemme olleet suurimmaksi osaksi linnoittautuneina omaan kotiimme. Jos muut sairaudet pääsevät läpi, niin miksei koronakin? Tämä meidän eristäytyminen vuotaa kuin seula.

Korvatulehduksen kuumerajaa ei netin artikkeleissa määritellä. Se voi olla korkeakuumeinen tai kokonaan kuumeeton. Tyttö kakoi tänään jotain myös suustaan. Voiko se olla vierasesineen syytä? Onko hän syönyt jotain ei-syötävää? Häneltä tuli kolme kakkaa tänään. Isosisko on kakkailija. Vauva ei yleensä kakkaa niin usein. Ripulikin on yksi koronan oireista. Hänellä ei ole nuhaa eikä yskää. Nuhaa oli viime viikolla. Korvatulehdus voi  olla flunssan jälkioire. Check.

Tyttö on halunnut lähinnä vain olla sylissä. Iltaa kohti, kun kuume nousee, hän ei ole oma normaali itsensä. Hän oli tänään suorastaan apaattinen - jotain, mikä ei ole hänelle ollenkaan luonteenomaista. Kuumelääkkeen antamisen jälkeen tyttö oli taas oma itsensä.

Jos ei olisi aika, jolloin odotamme koronan saapumista, en olisi kovin huolissani. Kuitenkin tässä tilanteessa on vielä yksi asia, joka saa minut huolestumaan. Minusta tuntuu joka ilta siltä, että olen tulossa sairaaksi. Tänäänkin tuntuu nenä olevan tukossa ja olen ollut joka päivä päiväsaikaan hyvin väsynyt. Kuitenkaan mitään sairautta ei näy eikä kuulu enää seuraavana päivänä. Miehelläni on ollut sama juttu. Koronassa on hirveän pitkä itämisaika. Ei, ei tämä koronaa ole. Se on vasta tulossa.

Kuten huomaat, näen koronan kaikkialla. Uskaltaisin väittää, että sama koskee myös sinua. Sinäkin olet alkanut epäillä asioita, joita et ennen koronan saapumista olisi tajunnut edes epäillä, eikö vaan? Tämä on yksi koronan, korona-ajan oireista, osa koronatodellisuutta.


Lähteet

www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00128

yle.fi/uutiset/3-11275258

Istun neljän seinän sisällä. Mietin ottaisinko tytöt ja lähtisin pihalle haravoimaan sammalta. Olen tosissani! Sitä olen miettinyt tänään. Tai kantaisinko polttopuupinon uuteen paikkaan? En usko, että menen tänään ulos. Koronatodellisuudessa me katsomme uutisia koko ajan. Tänään on tullut tieto kahdesta uudesta kuolleesta. Tiedän, että tämä on vasta alku. Tyyntä myrskyn edellä.

Olen itkenyt joka päivä. Itkenyt yksinäisyyttä, vaihtoehtojen vähyyttä, eristystä, joka on vieläkin syvempi kuin aiemmin. Todellisuuteni on kaksi pientä tyttöä ja minä; mies, joka on ainoa potentiaalinen taudintuoja, niin kauan kuin emme käy kaupassa. Olemme käyneet kaupassa pari kertaa viikossa. Maidot eivät säily pitkään. Se on ollut suurin ongelma.

Kaupassa eräs mummo; ihmettelin, mitä hän teki siellä keskellä päivää; hänen oli pakko olla yli 70-vuotias; pyysi miestäni nostamaan korkealta hyllyltä jotain. Mieheni on 185 cm. Hänen pituutensa kasvoi juuri ennen tämän alkua. Melkein sanoin, että ei. En halua levittää sitä. En tietenkään voinut sanoa sitä. Totta kai mieheni auttoi vanhaa naista.

Toisen miehen tapasin maitohyllyillä. Hän puhui minulle niin kuin vanhat ihmiset ennen koronatodellisuutta joskus puhuivat. Itken tätäkin. En halua luopua heistä ja siitä todellisuudesta, mitä ennen elimme. Tilastot ovat brutaaleja. En muista enää parempia sanoja. 14,80 % yli 80-vuotiaista kuolisi tilaston mukaan. 8 % 70-79-vuotiaista ja siitä sitten alaspäin. Omassa ikäryhmässäni vain 0,2 % kuolee. Kaksi tuhannesta, niin kai se on. Tämän matemaattisen todellisuuden kanssa elämme. Tämä on koronatodellisuus. Me kaikki kuolemme kerran. Se oli aiempi todellisuus. Se on myös koronatodellisuus.

Joka kymmenes. Täti, isä, äiti, isäpuoli, anoppipuoli, appiukko, puolisisarusten toinen vanhempi, ystävä, ystävä, ystävä. Siinä on kymmenen. Venäläinen ruletti. Olen ottanut yhteyttä. Varmistanut, että ymmärtävät ja noudattavat. Osa heistä käy edelleen ulkona. Osa kertoo minulle muista sairastuneista ja käy itse ostarilla kaikista infektoituneimmalla alueella.


Me pysymme täällä. Kuitenkin jossain mieleni perukoilla on joku utelias. Joku, joka haluaa olla tässä mukana. Ei kun ei, ei halua. Ei todellakaan halua. Kävin omalla autolla Helsingissä - kerran. Nyt mietin, että kun pääkaupunkiseudun tai Uudenmaan rajat suljetaan, niin haluan käydä autolla katsomassa rajaa. Se on se utelias osa. Sama utelias, joka vei minut kerran, tai kaksi, ehkä kolme, sisällissodassa olevien maitten rajoille. Sotilasautoja tuli vastaan. Sanoivat, että 500 metriä. Toisessa paikkaa kuollutkaupunki, radiotiedustelu, rauhanturvaajia, konepistooleita nuorilla tytöillä, mitä lie. Näistä joskus toiste. En ole enää se utelias. En käy rajalla enää lasten syntymän jälkeen. En ole käynyt seitsemään vuoteen. Haluan pitää lapseni turvassa. Haluan jatkaa tätä muumilaaksoelämääni vielä pitkään.

Koronatodellisuuden tarkoitus on herättää meidät. Tämän uuden todellisuuden tarkoitus on kääntää meidän kiinnostuksemme itsestä poispäin.

Lasten synnyttäminen on tietysti vaan pieni osa tätä kokonaisuutta. Yleensä päätöstä lasten hankkimisesta ei tehdä synnytyskokemusten perusteella, enkä tietysti tee minäkään. Itse asiassa minä en yksinäni ole edes päättämässä koko asiaa. Mieheni sanoo, että ensin katsotaan, minkälainen lapsi tästä numero kakkosesta on tulossa ja sitten vasta päätetään, voiko tulla kolmatta lasta. Jos numero kaksi on yhtä mahdoton tapaus kuin numero yksi, niin se on tässä. Näin hän on sanonut. Uskon kyllä, ettei se oikeasti ole tässä. Toivon, että elämä esikoisen kanssa helpottaa pikku hiljaa ja että nuoremmasta tulee rauhallisempi ja tottelevaisempi, vähemmän vihainen.
Nyt jää jäljelle vain kysymys siitä, milloin seuraavan aika olisi tulla, jos se tulisi. Olen jo ennen nuoremman tytön syntymää tehnyt itselleni ja kaikille selväksi, että tämän jälkeen pidän parin vuoden tauon. Haluaisin seuraavan lapsen siinä vaiheessa, kun tämä nykyinen vauva on noin kolmevuotias. Aika rientää eteenpäin niin nopeasti että tiedä häntä, miten kaikki vielä menee. 
Tavallaan minulla on ikävä odotusaikaa, raskautta, sitä jännitystä - ja tavallaan ei ole yhtään ikävä. Se oli niin vaikeaa aikaa. Painonnousu ja raskaus aiheuttivat lonkkaongelmia. En pystynyt kävelemään juuri ollenkaan. Minun piti aina anella mieheltäni, että voisiko hän kävellä portaat puolestani ja hakea yläkerrasta tai alakerrasta jotain. Häntä ei tietysti voinut juoksuttaa montaa kertaa eikä hän olisi juossut montaa kertaa, joten jokainen liikkuminen omassa kodissakin oli suunniteltava hyvin tarkkaan. Niin ja alussa oli tietysti pahoinvointia ja sitten vielä ne rannekanavaoireet. Tämä vauvavaihe on ehdottomasti kivempi. 
Jos seuraava raskaus tulee, niin sen alussa minun on pakko painaa vähemmän. En halua enää sitä kamalaa piikkirumpaa, siis verensokerimittauksia (vt. raskausdiabetespostaus). No sen takia yritän tehdä asialle jotain. Linkki aiemmin tällä viikolla ilmestyneeseen postaukseen aiheesta löytyy täältä.

Toinen tapaaminen oli viime sunnuntailta. Hän on oikeastikin vanha, 90-vuotias. Hänen paras ystävänsä oli toinen tällä viikolla kuolleista. Tämän naisen kanssa olimme vain joitain kuukausia aiemmin kuumeisesti pohtineet, kuinka hän voisi edelleen soitella tälle nyt jo kuolleelle ystävälleen. Ystävän kuulo oli huonontunut ja heillä oli ollut tapana soitella päivittäin. Sunnuntain tapaaminen oli lämmin. En halannut (koronaan liittyvät kiellot olivat tietysti jo voimassa). Olisin halunnut halata ja sanoa, että jos on aika, niin hyvää matkaa. En tietenkään sanonut sitä ääneen! Luulen, että jossain meidän molempien takaraivossa oli samankaltaisia ajatuksia. Tiesimme molemmat, että korona tulee. Tiesimme molemmat, että loppu voi olla lähellä. Hänen kanssaan olemme puhuneet kuolemasta. Tiedän, että hän on ollut huolissaan tekemättömistä töistä, mutta sanoo, ettei pelkää kuolemaa. Hän on valmis lähtemään, mutta hyväkuntoisena hän saattaa tietysti jäädäkin. En sano heistä enempää.

Suurimman osan ajasta minusta tuntuu, että saisi jo tulla ja mennä koko korona. Oman ydinperheeni puolesta en enää pelkää. Olen ostanut ruoka- ja vaippa- ja vessapaperivaraston (vain kaksi pakettia) ja ajatellut asian meidän osalta läpi. Olen todennut, että joko virus tai karanteeni on tulossa kahden viikon sisällä. Olen valmis. Olisi ohi jo. Mutta sitten samalla noiden muiden kannalta: Ei vielä. Yritetään hidastaa.

Entä mitä ihmettä sanoisin tälle tytölle? Mietin, pitäisikö minun sanoa hänelle, että älä kerro muille, että teidän perheessä on siivoja ja että olet täällä hänen kanssaan. Tyttö kertoisi vanhemmilleen tai lastenhoitajalle, että joku vieras nainen sanoi, ettei hän saanut kertoa heidän siivoojasta. Eieiei. Se kuulosti oudolta. Kyllä, minun pitäisi mennä lastenhoitajan luokse ja sanoa hänelle, että tytölle pitäisi ehkä kertoa... Mutta jos sanoisin ääneen, että edes ajattelin sitä, niin hän pitäisi minua ongelmana. Tilanne tytön kanssa meni ohi ja tervehdimme tyttöä lastenhoitajineen vielä heidän lähtiessään. Päässäni kolkutti: "Avaa suusi. Sano lastenhoitajalle, että tuo on vaarallista. Lapselle pitää kertoa..." En koskaan sanonut mitään. Mikään mitä päässäni mietin, ei tuntunut oikealta ja rohkeus petti.

Nyt lopultakin monen kuukauden jälkeen sanon sen sinulle rikas vanhempi (joka et koskaan lue tätä postausta, koska sinulla ei ole aikaa siihen): Kerro lapsellesi, että kaikkiin kysymyksiin ei tarvitse vastata. Kerro, että hänen täytyy sanoa, että en saa kertoa tai lähteä pois. Kerro, ettei kenenkään mukaan saa lähteä. Kerro, että jos joku kyselee liikaa, niin voit lähteä siitä pois.

Nyt sinä vedät sen kortin, että eihän Suomessa ketään kidnapata. Suomi on niin turvallinen maa, johon minä huomautan, että tänne pääsee porukkaa monesta ei-yhtä-turvallisesta maasta ja tässä maassa on ei-niin-turvallisesti eläviä ihmisiä.

Seuraavaksi kysyt, että mistä ihmeestä tiesin, että tämä perhe edes oli rikas. Olen ollut itsekin aikoinaan keskituloisessa perheessä lastenhoitajana. No sanotaanko nyt, että tämä lastenhoitaja ei näyttänyt hömpsyiseltä töitä pakoilevalta ex-opettajalta. Hän oli hyvin siististi pukeutunut suomalainen nuorehko nainen, ehkä 25-vuotias. Hän ei vaikuttanut siltä, että tekisi töitä 1400 euron kuukausipalkalla (niin kuin eräs ex-opettaja aikoinaan). Ja olimme tosiaan hyvin rikkaalla asuinalueella. Ehkä arvioni on liian kevyesti perusteltu, mutta oli perhe oikeasti rikas tai ei tai mikä tilanne nyt oikeasti olikaan, niin puhukaa ihmiset (rikkaat ja köyhät) lastenne kanssa tästä asiasta. Minun kaksivuotias olisi liian pieni ymmärtämään, mutta tämä nelivuotias olisi varmasti jo ymmärtänyt.

Viittaus

www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nama-ovat-suomen-rikkaimmat-ja-koyhimmat-alueet/5108346#gs.yskifz