Ensimmäinen synnytys - Unelma 5

Ensimmäinen synnytys

by Emilia - 9/26/2018


Olin odottanut lasta piiitkäään. Työkaverit kyselivät, että jännitinkö synnytystä. Vastasin kyselyihin, että kun kaikki muutkin ovat selvinneet, niin kai minäkin selviän. Ajattelin olevani vahva ja kestäväni kipua hyvin. No tässä kertomus siitä, mitä tapahtui.

Neuvolassa oli kesällä sijainen. Hän ei ilmeisesti ollut varma, milloin yliaikaiskontrolliin pitäisi mennä. Sanoi pari viikkoa. Kyselin sairaalasta aikaa, kun rv oli 41+4. Sanoivat, että pitäisi tulla saman tien.

Lähtiessäni mietin, että pitäisikö laittaa pesukone pyörimään ja että pitäisikö ottaa vaihtovaatteita mukaan. En laittanut konetta päälle enkä ottanut sairaalakassia mukaan. Yritin loppuun asti saada synnytystä käynnistymään itsestään. Kävelin neljä kilometriä sairaalaan.

Minut laitettiin käyrille. Ennen synnytystä en tiennyt edes, millainen se käyrälaite on. En tiennyt mistään mitään. Lapsivettä ei juurikaan ollut ja vauvan syke oli miltei koko ajan 170. Vauvan maha oli myös suhteessa liian suuri. Sanoivat, että lähtisin naistenklinikalle - mahdollisimman lähelle lastenklinikkaa. Minulle tilattiin taksi. Ennen taksin tuloa pistin miehelleni viestin, että nyt on aika lähteä töistä. Sitten soitin äitille.

Vasta istuessani taksiin tajusin, että se oli nyt tässä. Paluuta takaisin ei ollut. Kipu oli tulossa. Halusin vain itkeä, mutten kehdannut. Toivoin, että taksikuski olisi rupatellut mukavia. Olisin halunnut unohtaa, mitä oli tulossa. No hän ei ollut juttumiehiä.

Taksi ja mieheni olivat suunnilleen yhtä aikaa sairaalan pihassa. Meidät ohjattiin pieneen huoneeseen, jossa minut laitettiin taas käyrille. Tämä oli ilmeisesti päivystys. Totuus on se, että koko ajan minua pissatti enkä kehdannut livahtaa vessaan. Lääkäri tuli laittamaan ballongin noin klo 14.00. Kipu alkoi kuin veitsellä leikaten. Se oli heti kovaa kipua, joka tuli siinä vaiheessa noin 10 minuutin välein. Olimme siinä pikku huoneessa noin 45 minuuttia ja sitten vedet levahtuvat ympäriinsä. Luulimme hetken, että se oli lapsivesi. Kipu loppui yhtä veitsellä leikaten kuin oli alkanutkin. Aika nopeasti tietoisuus iski. Se ei ollut lapsivesi. Se oli ballonki. Olisipa ollut lapsivesi.

Minut vietiin seuraavaan paikkaan: käynnistysosastolle. Muuta nimeä en sille tiedä. Kello oli noin 16.00. Siellä laitettiin uusi ballonki ja se viiltävä kipu alkoi taas. Ensin se tuli 10 minuutin välein, mutta aika nopeasti välit lyhenivät. Yritin kävellä ja pitää ääntä jne. Kului muutama tunti. Kävin vessassa ja ballonki liukui samalla pois. Kipu jatkui. En muista, missä vaiheessa supistukset alkoivat olla muutaman minuutin välein, mutta sitäkin vaihetta kesti monia tunteja. Sitten hoitajat tulivat sanomaan, että minun miehen pitäisi varmaan lähteä pian kotiin. Olin ihan paniikissa. Kipu oli kovaa. En kestäisi sitä yksin. En halunnut synnyttää yksin. Kotiin oli 45 minuutin matka suuntaansa. He sanoivat, että katsotaan nyt, että oliko huoneeseen muita tulijoita. Jos ei, niin hän voisi jäädä. Lääkäri oli armollinen käydessään. Hän sanoi, että jos yöllä vapautuisi paikkoja synnytyssalista, niin saattaisimme päästä sinne ja siellä mieheni saisi olla yölläkin.

Jossain vaiheessa kysyin hoitajalta, että voiko kivulle tehdä mitään. Hän sanoi, että voin ottaa panadolin, mutta se ei auta. Otin panadolin ja hän oli oikeassa: Se ei auttanut. Kipua oli jatkunut 10 tuntia, kun noin kello 00.00 pääsimme synnytyssaliin. Mikään ei muuttunut muuten, mutta siellä kätilö antoi ensimmäisen kerran käyrälaitteen ilman johtoa. Pääsin lämpimään suihkuun. Se helpotti hieman.

Kalvot puhkaistiin kello 02.37. Se ei muuttanut mitään. Jossain vaiheessa kätilö sanoi, että minun pitäisi hengittää supistuksen aikana. Olin pidättänyt hengitystä joka supistuksen aikana ehkä 15 tuntia. En tiennyt synnytyksestä yhtään mitään.

No jossain toisessa vaiheessa yön aikana (aikamääreet ovat kadonneet muististani jo ajat sitten) kipu alkoi käydä kestämättömäksi. Se oli ollut niin kovaa niin säännöllistä niin jatkuvaa niin pitkään, että minusta tuntui, että kuolen kipuun. Kätilöä ei ollut näkynyt pitkään aikaan. Mieheni soitti kelloa. Joku huuteli ovelta, että kätilöni oli toisessa synnytyksessä. Hän kysyi, että olinko koittanut ilokaasua. Sitten hän tuli huoneeseen antoi maskin ja sanoi, että hengitä tuota, kun supistus tulee. Aluksi otin maskin välillä pois, mutta aina, kun tein sen, kipu yltyi niin kovaksi, että lopulta makasin siinä maski naamalla koko ajan. Ehdin olla siinä noin 45 minuuttia, kun kätilö tuli. Hän näki heti, mikä tilanne oli ja otti topakasti maskin pois.
Olin unessa tai harhassa. Kaikki oli jossain kaukana. Tiesin pikemmin kuin kuulin tai näin, mitä tapahtui. Kaikki oli sumeaa ja vaimeaa. Ja sitten kipu tuli takaisin. Huusin ensi kertaa myös kätilön kuullen. Hän sanoi, että tuo ei auta. Hän näki, että kipu oli liikaa. Hän tilasi kiireellisenä epiduraalin. Kun lääkäri tuli, kätilö nosti minut istumaan ja kipu oli joka supistuksella liikaa. Hän sanoi, että minun pitää pysyä paikoillani. Tunsin, kuinka lääkäri kaivoi neulaa oikeaan paikkaan. Se kesti monen supistuksen ajan. Hän keskeytti aina, kun supistus tuli. Minun piti pysyä paikoillani. Olin edelleen kaasussa ja pelkäsin, etten pystyisi kontrolloimaan itseäni.  Käytin kaikki tahdonvoimani ja hoin itselleni, että neula on selkäytimessä. Halvaannun, jos en saa kontrolloitua itseäni (en tiedä, onko se totta, mutta sitä pelkäsin). Se aika tuntui ikuisuudelta.

Lopulta lääkäri sai neulan oikeaan paikkaan ja he laittoivat aineen sisään. Katsoin kelloa ja laskin supistuksia. En muista enää, kysyinkö kuinka kauan kipua on jäljellä ennen kuin lääke alkaa vaikuttaa, mutta sain jostain sellaisen mielikuvan, että pitäisi kestää vielä 45 minuuttia ja sitten helpottaa. Kello oli jotain puoli silloin. Luultavasti 9.30 tai 10.30. Sammuin tosi nopeasti.

Ja sitten en oikein muista, mitä tapahtui. Muistan, että minua alkoi ponnistuttaa jo ennen kuin kätilö tuli ja pissasin sängylle. Virallisesti ponnistusvaihe alkoi kello 12.35. Tämä vaihe oli ehdottomasti lempivaiheeni koko synnytyksessä. Ponnistaminen tuntui lievittävän kipua. Synnytys oli kuitenkin kestänyt jo miltei 23 tuntia ja kova kipu oli jättänyt jälkensä. Minua pelotti jokainen supistus ja voimani olivat lopussa. Ihan loppu ei sattunut enää. Lapsi syntyi kello 13.47 noin vuorokauden kuluttua synnytyksen alkamisesta.


Saattaisit pitää myös näistä

0 kommenttia