Voi että, tulisi jo! Ei, älä tule sittenkään.

by Emiilia - 3/13/2020

Kaksi tuttuani kuoli toissapäivänä. Molemmat olivat jo vanhoja, mutten tiennyt tilanteen olevan niin paha. Kun kuulin heidän kuolemastaan, eräs ajatus väreili päässäni: Muutama viikko ja tiedämme, ketkä muut jäävät henkiin. Puhun koronaviruksesta, COVID-19. Ajatus on piinaava. En ole voinut olla mielessäni käymättä läpi niitä tutuistani, jotka kuuluvat riskiryhmää. Kahden läheisen henkilön nimet pyörivät päässäni jatkuvasti. Mietin viimeisiä keskusteluja heidän kanssaan. Jäävätkö ne viimeisiksi?

Minun on pakko kuvailla niitä kahta tapaamista. Täytyy kuvailla, jotta ymmärrätte. Toinen oli joulun aikoihin. Eräs vanha ystävä, ihminen, jonka olen tuntenut aina. Hän opetti minua lapsena. Mies kertoi syöpähoidoista. Kertoi, kuinka kamalia ne olivat olleet. Hänen puhuessaan kiinnitin huomiota siihen, että hänen ihonsa väri oli muuttunut. Hän ei ollut vielä niin vanha. Ei yhtä vanha kuin miltä näytti. Päässäni mietin, että tämä on varmaan viimeinen kerta, kun tapaamme tässä elämässä. Juttelin myös hänen poikansa kanssa, yhden parhaista ystävistä. Molemmat tuntuivat hyväksyneen. Lähtiessämme halasin miestä. Tiesin, että rakkaus oli molemminpuolista.


Toinen tapaaminen oli viime sunnuntailta. Hän on oikeastikin vanha, 90-vuotias. Hänen paras ystävänsä oli toinen tällä viikolla kuolleista. Tämän naisen kanssa olimme vain joitain kuukausia aiemmin kuumeisesti pohtineet, kuinka hän voisi edelleen soitella tälle nyt jo kuolleelle ystävälleen. Ystävän kuulo oli huonontunut ja heillä oli ollut tapana soitella päivittäin. Sunnuntain tapaaminen oli lämmin. En halannut (koronaan liittyvät kiellot olivat tietysti jo voimassa). Olisin halunnut halata ja sanoa, että jos on aika, niin hyvää matkaa. En tietenkään sanonut sitä ääneen! Luulen, että jossain meidän molempien takaraivossa oli samankaltaisia ajatuksia. Tiesimme molemmat, että korona tulee. Tiesimme molemmat, että loppu voi olla lähellä. Hänen kanssaan olemme puhuneet kuolemasta. Tiedän, että hän on ollut huolissaan tekemättömistä töistä, mutta sanoo, ettei pelkää kuolemaa. Hän on valmis lähtemään, mutta hyväkuntoisena hän saattaa tietysti jäädäkin. En sano heistä enempää.

Suurimman osan ajasta minusta tuntuu, että saisi jo tulla ja mennä koko korona. Oman ydinperheeni puolesta en enää pelkää. Olen ostanut ruoka- ja vaippa- ja vessapaperivaraston (vain kaksi pakettia) ja ajatellut asian meidän osalta läpi. Olen todennut, että joko virus tai karanteeni on tulossa kahden viikon sisällä. Olen valmis. Olisi ohi jo. Mutta sitten samalla noiden muiden kannalta: Ei vielä. Yritetään hidastaa.

Saattaisit pitää myös näistä

0 kommenttia