imetys

Vauva 7 kk, mitens seuraava?

by Emiilia - 3/21/2020

Meidän esikoinen on 2,5-vuotias, kuopus on seitsemän kuukautta ja keskimmäinen vauva on jo taivaassa odottamassa meitä. Aloin odottaa esikoista siis kolme vuotta kolme kuukautta sitten. Näistä kolmesta vuodesta ja neljästä kuukaudesta olenkin sitten ollut raskaana paljon: 21 kuukautta, imettänyt 19 kuukautta ja ei kumpaakaan imettänyt tai ollut raskaana vain noin 4 kuukautta. Voi mikä rumpa! Kysymys kuuluu: Tämän kaiken jälkeen olisinko valmis menemään sen kaiken läpi uudestaan? Kuinka pian? 

Kyllä, haluaisin lisää lapsia. Toinen synnytys oli niin helppo ensimmäiseen verrattuna, että kyllä, olen valmis kokemaan sen kaiken uudestaan. Terveydenhuoltohenkilökunta nimitti sitä, miten koin toisen synnytyksen verrattuna ensimmäiseen "korjaavaksi kokemukseksi". Minua ärsytti hienostelulta tuntuva termi, mutta he olivat myös oikeassa. Se oli korjaava kokemus - kokemus siitä, että synnytyksen ei ole pakko edetä hetkeen, jolloin alkaa haluta mieluummin kuolla kuin elää. Keskenmenokin oli aikanaan jo hieman korjaava kokemus. Se vahvisti sitä tunnetta, ettei synnytyksen tarvitse olla vaikea. Keskenmenon kivut olivat hetkellisesti yhtä kovia kuin synnytyksissä, mutta kovaa kipua kesti vain muutaman supistuksen verran ja sikiö oli ulkona. Keskenmenon kohdalla auttoi se, että pystyin liikkumaan koko ajan. Kävelin edes takaisin. Se helpotti paljon. 

Lasten synnyttäminen on tietysti vaan pieni osa tätä kokonaisuutta. Yleensä päätöstä lasten hankkimisesta ei tehdä synnytyskokemusten perusteella, enkä tietysti tee minäkään. Itse asiassa minä en yksinäni ole edes päättämässä koko asiaa. Mieheni sanoo, että ensin katsotaan, minkälainen lapsi tästä numero kakkosesta on tulossa ja sitten vasta päätetään, voiko tulla kolmatta lasta. Jos numero kaksi on yhtä mahdoton tapaus kuin numero yksi, niin se on tässä. Näin hän on sanonut. Uskon kyllä, ettei se oikeasti ole tässä. Toivon, että elämä esikoisen kanssa helpottaa pikku hiljaa ja että nuoremmasta tulee rauhallisempi ja tottelevaisempi, vähemmän vihainen.

Nyt jää jäljelle vain kysymys siitä, milloin seuraavan aika olisi tulla, jos se tulisi. Olen jo ennen nuoremman tytön syntymää tehnyt itselleni ja kaikille selväksi, että tämän jälkeen pidän parin vuoden tauon. Haluaisin seuraavan lapsen siinä vaiheessa, kun tämä nykyinen vauva on noin kolmevuotias. Aika rientää eteenpäin niin nopeasti että tiedä häntä, miten kaikki vielä menee. 

Tavallaan minulla on ikävä odotusaikaa, raskautta, sitä jännitystä - ja tavallaan ei ole yhtään ikävä. Se oli niin vaikeaa aikaa. Painonnousu ja raskaus aiheuttivat lonkkaongelmia. En pystynyt kävelemään juuri ollenkaan. Minun piti aina anella mieheltäni, että voisiko hän kävellä portaat puolestani ja hakea yläkerrasta tai alakerrasta jotain. Häntä ei tietysti voinut juoksuttaa montaa kertaa eikä hän olisi juossut montaa kertaa, joten jokainen liikkuminen omassa kodissakin oli suunniteltava hyvin tarkkaan. Niin ja alussa oli tietysti pahoinvointia ja sitten vielä ne rannekanavaoireet. Tämä vauvavaihe on ehdottomasti kivempi. 

Jos seuraava raskaus tulee, niin sen alussa minun on pakko painaa vähemmän. En halua enää sitä kamalaa piikkirumpaa, siis verensokerimittauksia (vt. raskausdiabetespostaus). No sen takia yritän tehdä asialle jotain. Linkki aiemmin tällä viikolla ilmestyneeseen postaukseen aiheesta löytyy täältä.

Que sera. Täytyy nauttia matkasta.

  • Jaa:

Saattaisit pitää myös näistä

0 kommenttia