Viides alkuraskaus on ilmeisesti ohi. Sanon ilmeisesti, koska raskausviikot ovat epäselvät. Viimeiset kuukautiset siis alkoivat 28.5., jolloin tänään olisi alkanut raskausviikko 16. Kuitenkin kahden neuvolaultran perusteella nyt olisi raskausviikko 13. Eli siis alkuraskaus saattaa olla ohi tai viimeinen viikko saattaa olla menossa. Ensi viikolla on ensimmäinen varsinainen ultra, jossa määritellään raskausviikot seuraavaan ultraan asti, jolloin laskettua aikaa taas muutetaan jne.
Tämä ei ole ensimmäinen raskauteni eikä ensimmäinen ultrani eikä ensimmäinen alkuraskauteni. Ensi viikon ultra on itse asiassa myös keskenmenot mukaan lukien minun 12. raskausultrani. Tuo luku ei sisällä yhtään yksityisen alkuraskauden ultraa, mutta se sisältää kolme neuvolan viikkojenmääritysultraa ja kolme ultraa, joissa sikiö/alkio oli jo kuollut tai kehittymätön.
Taustalla on viisi alkuraskautta, joista vain yksi jäi keskenmenon takia hieman vajaaksi (keskenmeno oli viikolla 12) ja viimeisimmissä ennen nykyistä sikiö ei kehittynyt. Kaksi loppuun asti edennyttä raskautta ovat olleet ne, joissa alkuraskauden oireet ovat olleet pahimmat. Kolmessa muussa kuvotusta on kyllä ollut, mutta se on ollut lievempää kuin loppuun asti edenneiden kohdalla. Luulen, että siihen vaikuttaa se, etteivät sikiöt tai istukka ole kehittyneet kunnolla. Ehkä sukupuoli on vaikuttanut. Saamieni viestien perusteella suurin syy siihen, miksi oireet ovat lieviä on luultavasti yksinkertaisesti juuri se: Tämä on viides alkuraskaus. Useamman lähteen mukaan ainakin pahoinvointi on helpompaa, jos raskauksia on takana useampi.
Mitä oireita tämä viides alkuraskaus sitten on sisältänyt? Lähinnä pissatusta ja kuvotusta. Mahavaivoja, lähinnä ripulia, josta en ole varma johtuuko se edes raskaudesta, vaikka se raskausoireiden listassa mainitaankin. On monia ruokia, joita en halua syödä. Ensimmäinen oire oli rintojen aristaminen, jonka takia olin ihan alunperin jo melkein varma, että olen raskaana ennen raskaustestiä. Se on kyllä kadonnut tähän mennessä kokonaan. Mitähän muuta? Viime päivinä on alkanut tuntua, että kohtuu painaa joitain sisäelimiä, mutta en ole varma, onko se enää alkuraskauden oire, koska en ole varma, onko tämä enää alkurauskautta. Hah! Mielialojen vaihteleminen ei ole ollut itse asiassa mitenkään erityisen huomattavaa. Luulen, että muutamat herkistymiset ehkä saattavat johtua raskaushormoneista, mutta ei mitään erityisen huomattavaa kuitenkaan.
Nyt muistan - kyllä - tämän raskauden erottuvin oire on ollut väsymys. Se on ollut pahempaa kuin muissa raskauksissa. Muistan, että neljännessä alkuraskaudessakin oli enemmän väsymystä kuin aiemmissa, mutta tämä viides on ollut sen osalta kaikista pahin. Olen tietysti myös kuusi vuotta vanhempi kuin ensimmäisen alkaessa ja kokonaista 26 kg painavampi. Lisäksi takana on paljon raskaammat vuodet kuin ennen sitä.
Samalla en ole vielä kahden sydämen sykkeen sisältävän neuvolaultran jälkeenkään millään tasolla varma, että tämä raskaus ei pääty keskenmenoon. Voiko siitä ikinä olla varma? Ei. Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.