Minulla on monta ystävää Kiinan Wuhanista. Ne heistä, joihin pidän edelleen yhteyttä asuvat pysyvästi Suomessa. Eräs Suomessa asuvista wuhanilaisystävistäni pisti lauantaina viestiä ja sanoi olleensa perjantaina Lapissa ja tulleensa nyt Etelä-Suomeen. Olimme Helsingissä, kun hän lähetti viestin. Kirjoitin hänelle, että emme ole kotona vaan kaupungilla. Ehdotin tapaamista Helsingissä seuraavana päivänä, mutta hän sanoi jatkavansa jo matkaa silloin. En tavannut ystävääni hänen täällä ollessaan.
Eilen kuuntelin uutisia. Siellä puhuttiin koronaviruksesta. Oletan, että olette kuulleet saman uutisen, että eräs kiinalaisnainen Lapissa sairastui. Se uutinen tuli eilen, keskiviikkona. Tiedän, että wuhanilaisystäväni on myös matkailubisneksessä. Yleensä kun hän matkustaa, ne ovat bisnesmatkoja. En ole varma, miksi hän oli tällä kertaa Lapissa, mutta säikähdin, kun tajusin yhteyden. Säikähdin kahden pienen tyttäreni takia. Entä jos?
Typerintä tässä on se, että mietin vain omaa perhettäni. Mietin tyttäriäni. Vasta tänään tajusin, että hyvänen aika. Ystäväni lapsi ja puoliso ovat täällä, mutta vanhemmat ja koko muu perhe ja suku on Wuhanissa. Minusta on tullut hyvin itsekeskeinen. Mietin, miten saisin oman perheeni pidettyä terveenä. Mietin pientä viisikuukautista vauvaani ja sitä leviääkö virus tänne ja mitä varotoimia pitää tehdä, jos leviää. En edes kysynyt, ovatko hänen vanhempansa pysyneet terveinä. Tekeekö äitiys tosiaan niin itsekeskeiseksi?
Tänään menin ruokakauppaan ja yhtäkkiä minusta näytti, että siellä oli tosi paljon kiinalaisia. Sanoin itselleni: Nyt! Ei elämää voi elää silleen, että pelkää jokaista vastaantulijaa. Ei elämää voi elää silleen, että välttelee jotain tiettyä kansallisuutta ja vieläpä sellaista kansallisuutta, johon kuuluu paljon ystäviä. Ei, ei tämä nyt näin voi mennä. Miltä heistä tuntuu, jos ihmiset alkavat vaihtaa kadun puolta heidät nähdessään. Ei ei ei. Komento takaisin. Jos sairaus tulee niin se tulee. Turha ruveta hysterioimaan.
Päätin ryhdistäytyä, pyöriä vähemmän oman napani ympärillä ja pistin viestin ystävälleni. Kysyin, miten hänen perheensä voi. Hän kertoi, että hänen vanhempansa voivat hyvin. Hän rauhoitteli minua ja sanoi, ettei tämä sairaus ole niin vakava. Koko Wuhan on eristetty ja sen yli 10 miljoonasta asukkaasta vain harva on edes sairastunut. Hänen vanhempansa eivät mene ollenkaan julkisille paikoille nyt hetkeen. Hän sanoi myös, että luultavasti tämän kauaskantoisimmat ja ikävimmät seuraukset ihmisille ovat lopulta taloudellisia.
Rauhoituin ystäväni viesteistä. Hän asetti minulle mittasuhteet kohdilleen. Mietin itsekseni myös sitä, kuinka sikainfluenssasta aikoinaan vauhkottiin. Pelkäsin silloin sen tuloa ja ajattelin, että se olisi jotain tosi vaarallista ja pelottavaa. Olin kuitenkin kaksikymppinen perusterve nuori nainen. Ensin sairastui veljeni ja sitten minä. Viiden päivän päästä se oli ohi. Mitään ihmeellistä ei tapahtunutkaan.
Lasten jälkeen kaikki on muuttunut. Pelkään enemmän. Olen edelleen (vielä muutaman kuukauden) perusterve kaksikymppinen, mutta lasten sairastumista pelkään. Onneksi laitoin viestin ystävälleni - onneksi myös itseni kannalta. Sain rauhaa.
Ja hei ei pidä väistellä kiinalaisia. Olkaa heille kohteliaita! Yritetään nyt tämänkin asian kohdalla pyöriä vähemmän oman napamme ympärillä ja miettiä asioita toistenkin ihmisten kannalta.
