Bloggaaja antaa itsensä - Unelma 5

Bloggaaja antaa itsensä

by Emilia - 1/22/2020

Olen jatkuvasti pyrkinyt pitämään blogin kaukana minusta itsestäni. Bloggaajaidentiteetin etäällä omastani. Suojellut itseäni. Joitain viikkoja sitten tajusin, että olen epäonnistunut siinä. Minä oikeasti annan itsestäni liian paljon. Olen pistänyt itseni peliin. Jossain vaiheessa ei ole enää paluuta takaisin.

Tätä teemaa olen blogissani pohdiskellut aiemminkin, mutta here we go again: Tapasin viime viikonloppuna erään vanhan tutun. Kävimme samaa koulua. Tämä kaveri on nykyisin hyvin julkisessa työssä. Hän vilahtaa telkkarissa lähes viikoittain. Mietin, että tervehtisinkö häntä. Olimme samassa hissijonossa peräkkäin ja jonottamassa samaa hissiä. En voinut olla tervehtimättä samalla miettien, miltä tämä hänestä tuntui. En ole varmasti ainut, joka kaupungilla tunnistaa hänet. Tavallaan en haluaisi lisätä sitä painolastia ja tavallaan halusin osoittaa, että minä olen täällä ja minä muistan sinut ennen tätä kaikkea. Minä en puhu sinulle, koska olet kuuluisa vaan siksi, että minä muistan sinut ja haluan vaihtaa kuulumiset. Tämän asian kanssa painiskelen bloggaamisen kohdalla. Tai siis. En välittäisi siitä, että ihmiset kadulla tunnistaisivat minut. Haluan pitää yksityisyyteni. Pelkään, että kasvot vaaditaan menestykseen.

Tämä on kuitenkin vain pieni osa siitä, mitä tarkoitan itsensä antamisella. Tarkoitan sitä, kun päästän teidät lähelle kertomalla itsestäni - paljon. Tavallaan annan kaiken raadeltavaksi. Alla oleva kuva on Kuopiosta. Siinä on minun pieni tyttäreni, ensimmäinen tyttäreni. Edellisenä iltana olin synnyttänyt pienen sikiön vuokramökin lattialle. Juuri ennen tuon kuvan ottamista olimme olleet sairaalassa, jossa lääkäri oli repinyt sisältäni viimeisetkin raskaudesta muistuttavat kalvot. Kuvat tuolta tornista ovat kipeitä. Tästä aiheesta ei tarvitse sanoa muuta. Pystyt lukemaan kaiken elämäni yhdestä raskaimmista kokemuksista tunnisteella 'keskenmeno'. 


Ymmärrättekö, mitä haen takaa? Ja kuitenkin minusta tuntuu, että mitä hyötyä olisi kirjoittaa aiheista, joilla ei olisi minulle väliä. Olisiko niillä kellekään muullekaan väliä? Tai kirjoittaa vaikka keskenmenosta kirjoittamatta oikeasti, mitä tapahtui, ja miten olen ja en ole päässyt siitä yli. 

Jotta ymmärtäisitte, niin tässä vielä esimerkkiä. Kolme blogini suosituinta postausta: 

Kaksi ekaa makes totally sense. Keskenmeno on jotain sellaista, mitä jokainen sen kokenut kyllä googlettaa ja se näkyy tilastoissa ja lukukertoina. Synnytys. Sekin on ihan selvä. Varsinkin raskaana sitä haluaa valmistautua synnytykseen, etsii vertaistukea ja mahdollisia skenaarioita siitä, mitä kaikkea voi tapahtua. Tuo kolmas tällä listalla on tullut aivan puskista. Tavallaan se on myös vähiten yksityinen aihe. Läski koskettaa monia! Se on ison joukon lukema teksti, jonka minä olen kirjoittanut, mutta se teksti ei jäsennä minua itseäni. Meneepä vaikeaksi.

Tavallaan hassua, että tämä blogi jäsentää minua ja minun omaa muistikuvaani ja muistoani kokemuksista, jotka olen jakanut satojen (okei tuhansien, blogin kaikki lukukerrat koko historian ajalta: 17 426) muiden kanssa. Minun omat muistonikin rakentuvat sen varaan, mitä olen aiheesta muille kirjoittanut. Bloggaaja antaa itsensä monella tapaa. Pelottavaa mutta on vaan pakko uskaltaa.

(Alemassa kuvassa minun 2-vuotiaani tilataideteos. En voi vastustaa kiusausta julkaista se. Sitten, kun hän on kuuluisa taiteilija niin...)

Saattaisit pitää myös näistä

0 kommenttia