Näin perustat blogin

by Emiilia - 1/09/2020

Blogin ulkoasun päivitys menossa. Nyt tuoreeltaan on aika jakaa kokemuksia ja vinkkejä blogin perustamisesta ja sen uudistamisesta. Kuten olen monella eri kanavalla kertonutkin, minulla on vuosien varrella ollut useita eri blogeja ja tässä esittämäni ohjeet, olen oppinut enimmäkseen kantapään kautta. En ole ohjelmoija ja tämä postaus onkin tavikselta tavikselle.

1. Alustan valitseminen

Useimmiten blogi perustetaan jollekin valmiille alustalle, joka sisältää itsessään esimerkiksi tekstieditorin. Ehkä kaksi eniten käytettyä alustaa ovat blogger.com ja wordpress.com. Näiden lisäksi on blogiyhteisöjä, jotka tarjoavat valmiiksi sekä alustan blogille että yhteisön, johon liittyä. Tällainen on esimerkiksi lily.fi. Nämä jakavat kanssasi heti myös lukijakunnan, mutta blogiyhteisöillä on aina ehtoja yhteisönjäsenenä olemiselle ja ne voivat rajoittaa esimerkiksi omien mainosten käyttöä sivustolla. Kannattaa harkita erityisesti sitä, mikä oman blogin tarkoitus on.


2. Ulkoasu

Sivuston ulkoasu on tärkeä osa uskottavuutta. Blogin ulkoasutrendit vaihtelevat suunnilleen yhtä usein kuin pukeutumistrendit. Sinun on oltava valmis uudistumaan jatkuvasti. Tässä kohdassa esittelemäni keinot toimivat sekä jo valmiin blogin uudistamiseen että ensimmäisen perustamiseen. Blogger.com ja wodpress.com tarjoavat valmiita templateja (=pohja, malli, sabluuna), jotka aloittelijan on helppo ottaa käyttöön. Toinen vaihtoehto on käyttää toisen palveluntarjoajan templatea eli ulkoasua, jonka joku taho on sinulle valmiiksi koodannut. Tämä on se vaikeampi vaihtoehto, mutta usein lopputulos on siistimpi.

Valmiita templateja löytää Googlesta esimerkiksi hakusanoilla "free blogger templates" tai "free wordpress templates". Kun olet löytänyt haluamasi templaten, niin voisi olla hyvä idea hakea Googlesta muita tällä templatella tehtyjä blogeja. Jos blogien ulkoasu poikkeaa kovasti alkuperäisestä koodista, niin se saattaa olla osoitus siitä, että alkuperäinen koodi ei ole toiminut tarpeeksi hyvin. Bloggaaja on joutunut tekemään paljon omia muokkauksia alkuperäiseen koodiin.

Kun olet löytänyt tarpeeksi hyvän templaten, lisää sen koodi kokonaisuudessaan html-koodin muokkaamisosioon ja ota vanha koodi sieltä pois.


3. Ulkoasun kohentamisvinkkejä

Olen huomannut, että yksi hyvin pieni tekijä, joka kuitenkin muuttaa blogin imagoa paljon on favicon. Faviconilla tarkoitetaan pientä kuvaketta, joka näkyy esimerkiksi alla välilehdillä ennen sivun otsikkoa. Oma favicon, vaikka se olisi kuinka heikkolaatuinen (niin kuin tämän blogin favicon esimerkissä alla), vaikuttaa sivun olemukseen välittömästi.


Toinen juttu, mikä tekee blogista ammattimaisemman on se, että esimerkiksi bloggeriin automaattisesti tuleva hallintapaneeli on laitettu pois. Muuten ulkoasussa tärkeää on kaiken kaikkiaan selkeys, mihin sisältyy turhien ominaisuuksien poistaminen. Myös silmille hyppivät mainokset tekevät sivusta vaikeasti luettavan ja nuhjuisen. Kuvien tulisi olla mahdollisimman korkealaatuisia. 

Eräs asia, mikä helpottaa blogin luettavuutta on se, ettei tekstiä ole keskitetty. Keskitetty teksti vaikeuttaa lukemista ja sitä kannattaa käyttää vain erityistilanteissa, ei blogiteksteissä jatkuvasti. Eräs asia, mikä tekee blogista lukijaystävällisemmän on hyvin sijoitellut ja siististä muotoillut somekuvakkeet. Näitä voi lisätä sivustolle palveluista kuten fontawesome.com.

4. Ostettu verkkotunnus ja mainokset

Blogin tavoitteista riippuen kannattaa harkita, olisiko järkevää ostaa blogille verkkotunnus (=domain). Suomeksi kirjoitettaessa voisi olla järkevää käyttää .fi-verkkotunnusta (yksi asioista, jonka tajusin vasta liian myöhään). Esimerkkinä tällaisesta palveluntarjoajasta yksi yleisimmistä .com-verkkotunnusten myyjistä maailmalla: godaddy.com. En välttämättä suosittele verkkotunnuksen ostamista heti blogia perustettaessa. Blogi pärjää aluksi alustansa verkkotunnuksella. Voit ostaa verkkotunnuksen siinä vaiheessa, kun tiedät aikovasi jatkaa bloggaamista.

5. Selaile muiden blogeja

Tämä kohta pitäisi kenties olla tällä listalla ensimmäisenä. Kun suunnittelet blogisi ulkoasua ja sisältöä, etsi blogeja, joista pidät. Etsi yksittäisiä ulkonäkö- ja sisältöseikkoja, joista pidät. Hyväksy omiksesi myös uusia ideoita. Muilla bloggaajilla ja heidän blogeillaan voi olla paljon tarjottavaa. Älä kuitenkaan kopioi mitään suoraan toisen blogista.

Näillä ohjeilla mennään tällä kertaa. Lisääthän alle kommenttiosioon omat vinkkisi. Meillä kaikilla on paljon asioita vielä oppimatta, joten otamme mielellään kaikki ohjeet ja vinkit vastaan eikö niin?

Saattaisit pitää myös näistä

0 kommenttia