Varoitan heti alkuun, että tämä postaus on hieman ällöttävä. Päätin kuitenkin kirjoittaa aiheesta, koska yritän olla vertaistukena samoissa elämäntilanteissa oleville ja kertoa rehellisesti omasta arjestani. Minulla on ollut ensimmäinen kunnon rintatulehdus näiden kolmen raskauden aikana. Se on ehkä ihme, koska olen kuitenkin imettänyt tähän mennessä jo yli kaksi vuotta ja neljä kuukautta. Jotain pientä rintatulehduksen tyyppistä on ehkä joskus ollut.

Oma veikkaukseni on, että tämän imetysajan aiempien lasten imetyksestä erottaa se, että kaksi muuta vauvaa syntyi elokuun lopussa ja siksi käytännössä kesäaika, jolloin olisimme olleet ulkona, on ollut vasta siinä vaiheessa, kun olen imettänyt vähemmän. Olen aloittanut kiinteät molemmilla vanhemmilla tytöillä jo kauan ennen kesää ja näin ollen imettänyt luonnollisesti kesän tullessa vähemmän kuin täysimetetyn lapsen kohdalla. Miten kesä tähän rintatulehdukseen liittyy? Eihän se välttämättä liitykään. Kuitenkin viimeisen muutaman viikon aikana olen oppinut, että etenkään märät uikkarit ja tuuli tai märkien uikkareiden vaatteiden alle jättäminen imettäessä eivät ehkä ole parhaita vaihtoehtoja. Rinnat pitäisi suojata. Niiden pitää olla lämpimässä.

Olen kyllä kuullut monien ystävien varoitteluja siitä, kuinka vakavakin rintatulehdus voi olla ja kuinka rintoja pitää imettäessä suojata kylmältä. He olivat aivan oikeassa. Rintatulehdus on tosiaan kivulias. Toissapäivänä oltiin siinä pisteessä, että minulla oli tosi huono olo ja horkka. Tuntui, että kuume nousee. Otin tulehduskipulääkkeitä ja imetin kivusta huolimatta - olen koko ajan imettänyt kivusta huolimatta - välillä hengittäen nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Imettäminen tuntuu kuitenkin auttavan oireisiin parhaiten.

Katsoin netistä ohjeita, että rinnasta pitää imettää, vaikka se olisi tulehtunut ja vaikka sieltä tulisi märkää tms. pois. No tämänpäiväinen näky oli kyllä niin ällöttävä, etten edes haluaisi ajatella koko asiaa. Huomasin, että meidän poika tosiaan imi sitä mätää tai märkää tai mitä lie. Se oli kamalan näköistä. Puistattaa se näky vieläkin.

Tämä on vielä pakko kertoa. Olen siis aloittamassa Kultapaloilla perhepäivähoitajana ja eilen oli Kultapalojen virkistyspäivä, jolloin tapasin ensimmäistä kertaa uusia "työkavereita" eli muita ketjun yrittäjiä. Tilaisuus oli rannalla, jossa oli mahdollisuus uida, ajaa vesiskootterilla ja saunoa. Rakastan merta ja tietysti vaikka tilanne olisi kuinka paha, niin jos tilaisuus tarjoutuu ei minua voi pitää poissa merestä. Päätin, että turvallisin tapa päästä merelle on SUP-laudalla rinnat suojaten. Olin siis tilanteessa 11 minulle ennestään tuntemattoman ihmisen kanssa, joihin olisin tietysti halunnut tehdä hyvän vaikutuksen, koska tulen työskentelemään heidän kanssaan seuraavat vuodet (joukossa oli myös kolme miestä). Sen sijaan esiinnyin hassussa pyyhe-uikkari-viritelmässäni.

Se oli ensimmäinen suppailukertani. He opastivat minua ystävällisesti. Kaikki meni pitkään hyvin. Olin kontillani ja istuin laudalla. Rintoja kivisti hieman. Yritin ignoorata sen ja nauttia merestä. Meri oli ihana, vaikkei pyyhe suojannutkaan kokonaan. Ratkaiseva hetki oli, kun uudet ystäväni merellä eivät saaneet vesiskootteria käyntiin. Lähdin turvaamaan pelastusoperaatiota eli melomaan kohti vesiskootteria sinne uivan vesiskootterin-käyttötaitoisen-henkilön vieressä. Kaikki meni hyvin. Saimme kyseisen henkilön vesiskootterille ja sitten yhtäkkiä keskittymiseni herpaantui. Molskahdin veteen. En saanut itseäni enää vängättyä takaisin SUP-laudalle. Niinpä olin pyyhkeineni kaikkineni lopulta kuitenkin kylmässä vedessä uimassa takaisin laiturille. Hassua oli, että vedessä en tuntenut enää ollenkaan kipua. Laiturille päästyäni menin ensin kuumaan suihkuun ja sitten saunaan. Kipu helpottui ja tänään tilanne oli jo selvästi parempi. 

Luulen, että se rintatulehduksen helpottuminen kyseisen tapahtumaketjun seurauksena oli sattumaa. En tiedä. Kylmä-kuuma-vaihtelu? Suolainen merivesi? Suolallahan on tietysti lääkinnälliset ominaisuutensa. Useamman tunnin imettämättömyys? Tai sen jälkeinen isomman määrän maitoa imettäminen kerralla. En tiedä. Oli miten oli. Kannattaa pitää rinnat kylmältä suojassa.

Osa minussa etsii joka päivä sitä vapaata hetkeä ja kärsii siitä, kun se ei koskaan tule. Jokainen vapaa hetki on aina reunustettu huonolla omallatunnolla tekemättömistä töistä. Puhun palkkatyöstä ja muista velvollisuuksista. Tuntuu, että etsin joka paikasta sitä rauhoittumista ja hetkeä, jolloin minulla ei olisi kiire. Haluaisin hetken, jolloin kukaan ei odottaisi minulta mitään. Haluaisin, että se hetki olisi pitempi kuin 15 sekuntia. Tämä taustana sille, mitä aion sanoa.

Loma on vaikea pala vanhempana, koska ne 50 ei-lomaviikkoa odotat aina sitä lomaa - hetkeä, jolloin voit vihdoin olla pitempään rauhassa. Tänään puhuin mieheni kanssa hänen neljän viikon lomastaan. Omani on kaksi viikkoa eikä siitä yhtään päivää kaiketi ole sellaista, jolloin en tekisi jotain yritykseen liittyvää! Teen käytännössä töitä aivan joka päivä. Olen tehnyt ai-van jo-ka päi-vä jotain yritykseen liittyvää jo olisiko melkein kolmen vuoden ajan. Minulla ei ole mielikuvaa päivästä, jolloin en olisi tehnyt yhtään mitään yritykseen (aluksi olin kevytyrittäjä!) liittyvää varmaan koko kolmen vuoden ajalta.

Joka tapauksessa kysyin mieheltäni, mitä hän aikoo tehdä ensi viikon lomallaan, kun hänellä on vihdoin vapaata eli hän saa tehdä kokonaista neljä päivää ihan mitä huvittaa, kunhan hoitaa tytöt. Kolme ensimmäistä päivää hänellä on vain yksi tyttö hoidossa ja neljäntenä päivänä hän hoitaa kahta tyttöä. Minä olen töissä koko viikon ja äiti tulee meille loppuviikosta. Mies tulee perjantaina töihin minun kanssa, mutta neljä päivää hän on joka tapauksessa tekemättä palkkatyötä. Hän tuhahti ja totesi, että ei se mikään loma ole vaan työleiri.

Mietin sitä kommenttia. Ehkä se on lapsiperheiden uupumuksen ydin. Meillä on ollut vähintään yksi kotihoidettu lapsi nyt 4 vuotta, 10 kuukautta ja 2 päivää. Mainitsen tämän, mutta minulla on epäilykseni, että sillä ei ole uupumuksen kannalta ehkä edes merkitystä, ovatko lapset koti- vai päiväkotihoidettuja. En tiedä, koska minulla ei ole kokemusta jälkimmäisestä tilanteesta. Jos on helppo työ, niin töihin meno voi toki olla myös lomaa. Siivoustyö on sellaista. Se on lomaa muuten niin hektisestä arjesta. Välillä se on hektistä ja silloin se ei tunnu samalla tavalla lomalta. Oli miten oli se on työtä, jossa tehdään vain yksi asia kerrallaan. Saa vain siivota. No jaa, kuuntelen kyllä muutamissa siivouskohteissa kuulokkeista muihin velvollisuuksiini liittyvää materiaalia, mutta pääasiassa teen vain yhtä asiaa kerrallaan. Opettajan työ ei koskaan ollut minulle lomaa.

Paluu takaisin asiaan: Lapsiperheiden uupumuksen ydin. Jos koko ajan on päivästä toiseen mielessä, että jaksan vielä tämän jutun, niin sitten saan levätä. Ja sen jutun tekemisen jälkeen sanon itselleni, että jaksan vielä tämän jutun ja sitten päivä onkin jo loppu ja on aika mennä nukkumaan. Ja sama seuraavana päivänä ilman, että välissä on ollut lepoa. Ja sama seuraavana. Ja sitä seuraavana. Jne. Jne. Jne. Niin, sitten kun se loma on vihdoin täällä, niin tolkutan vaan itselleni, että nyt nämä on ne tunnit, jolloin minun pitäisi levätä, koska loma loppuu ihan kohta. 

Ilman lapsia niinä hetkinä ehkä saattaisi olla mahdollisuus, että nyt minä tosiaan lepään. Mutta entäs, kun on lapsia. Kun se kuukausia tai vuosia odotettu lepohetki vihdoin tulee niin: "Äiti, mä en ja-a-a-a-a-aaaak-saa". "Äiti, mulla on nälkä. Äiti, mulla on nälkä. Äiti, mulla on nälkä." "Äiti, kakka." Ja minä: "Ei, onko sulla oikeasti kakka housussa?!" Tyttö kihertelee äänellä, joka muistuttaa lähinnä vahingoniloista: "On." Kitinä on jatkuvaa. Valitus on jatkuvaa. Milloin nostan kaupan lattialta tyttöä ylös, milloin yritän saada häntä pysymään paikoillaan ravintolaillallisen ajan. 

Näen biljardipöydän. Olen halunnut niin älyttömän monta vuotta tehdä jotain niin laiskaa kuin pelata biljardia. Miten voisin?! Miten minä voisin pelata biljardia. Voisin lyödä ehkä yhden lyönnin, mutta entä kun minä haluaisin lomallani pelata ihan koko pelin keskeytymättä. No se nyt yksinkertaisesti ei vaan ole mahdollista. Miksi pienten lasten vanhemmat uupuvat? Koska jokainen "lomakin" on vaan työleiri, ehkä? Mikä on tämän tekstin pointti? Avautua teille. Ei pointtia.