Redin katolla

by Emiilia - 10/19/2018

Joitain viikkoja sitten juttelin muutamien ystävieni kanssa ja kaikki tuntuivat käyneen kauppakeskus Redissä (Kalasatama, Helsinki). Minä en ollut käynyt. Paikka tuntui jakavan mielipiteitä, joten päätin tilaisuuden tullen mennä hankkimaan omani - mielipiteen siis. Myös mieheni oli utelias ja niinpä suuntasimme koko perheen voimin Rediin. 

Nokka kohti Hesalaa, lande ei riitä, ei riitä.

Sain mielipiteen. Itse kauppakeskus oli sokkeloinen ja liikkeitä oli verrattain vähän. Moderni tyyli oli hauska ja pienet käytävät tekivät siitä kotoisan. Yksi iso miinus: Parkkeeraaminen oli kallista, 1,40 e 30 min. Autolla ei siis kannata sinne lähteä. 

Iso plussa: Katto oli kaunis. Tosin sinne löytäminen oli tuskaa. Hyvä strategia oikeastaan. Tekee vaan rakennuksesta sokkeloisen ja parkkeeraamisesta kallista. Katolle löysimme monien hissien, käytävien ja parkkieurojen jälkeen. Tie perille löytyi muistaakseni lopulta hissillä, joka sijaitsi meren puoleisessa talossa.


Katolta näimme läheltä Suomen korkeimman asuintalon rakennustyömaan. Aika hurja. Meri näkyi huonosti, kun sillat ja rampit olivat tiellä. Miinus. Istutukset olivat ehkä hieman teennäisiä, mutta minusta oli lähinnä vaan kiva, että ne olivat siellä. Tykkään nykyisestä muodista, jossa heiniä käytetään istutuksissa. Tuo aina mieleen rannan ja meren. 


Katolla oli myös leikkipaikka. Väreinä puu ja musta. Tehty luonnollisen näköiseksi - tekonurmelle. Uskon, että katto-olosuhteisiin järkevintä mahdollista. Jos taaperolta kysyttäisiin, niin liukumäki olisi ollut kiva. No hauskaa oli joka tapauksessa.


Kaiken kaikkiaan katolle tehty ulkoilualue oli minusta kannustettava idea. (Niin, kunhan otetaan kosteus ja muut tekijät huomioon.)

Olen keräillyt itselleni listaa paikoista, joihin mennä lapsen kanssa. Redin katto menee listalle. Tykkään enemmän luonnonläheisistä paikoista, mutta kotiäitinä on etsittävä myös sellaisia paikkoja, joissa on muita lapsia. Ja vierailtava niissä usein. Varsinkin jos meren näkee edes vilaukselta.

Saattaisit pitää myös näistä

0 kommenttia