Saako lapsen viedä päiväkotiin kierrätysvaatteissa?

by Emiilia - 9/12/2020

Kaupallinen yhteistyö: Pienelle & Boksi

Valitsin tähän tekstiin tarkoituksella raflaavan otsikon. Tämä aihe on jotain, mitä olen tänä syksynä pohtinut ja josta minulla on sanottavaa. Siksi otsikko. Haluan tässä postauksessa painavan sanani lisäksi esitellä myös erään vaihtoehdon lasten vaatteiden kierrättämiselle, nimittäin Pienelle-verkkokaupan. 

Siitä ihan aluksi. Netti- ja Facebook-kirppiksiä on tietysti Internet pullollaan, mutta tässä vaihtoehdossa myyminen ja ostaminen on tehty erittäin helpoksi ja tuottoisaksi. Pienelle-verkkokauppa myy siis käytettyjä lasten vaatteita ja joitain oheistuotteita. Verkkokaupan osoite on pienelle.fi

Palvelussa voi sekä ostaa että myydä käytettyjä lastenvaatteita. Vaatteiden myyminen on tehty helpoksi ja myydyistä vaatteista käteen jäävä prosenttiosuus on kilpailijoihin nähden hyvä.  Myyjän ei tarvitse nähdä vaivaa lähetellessään yksittäisiä tuotteita ympäriinsä vaan ne lähetetään yhteen ja samaan osoitteeseen. Myyntilähetteen voi tulostimen puuttuessa kirjoittaa myös käsin. Lue myyntipalvelusta lisää täältä

Ostaminen on myös verkkokaupan puitteissa yksinkertaista ja tuotteiden löytäminen verkkokaupasta on helppoa. Tuotteita voi hakea koon, vaatteen tyypin ja merkin perusteella. Tuotteissa on 30 päivän palautusoikeus. Lisää tietoa ostamisesta täältä.

Myynnissä myös useita tunnettujen tuotemerkkien vaatteita: Abercrombie & Fitch, Adidas, Converse, Crocs, Didriksons, DKNY, Esprit, Gugguu, Kaiko, Kuoma, Luhta, Makia, Marimekko, Marks & Spencer, Me & I, Metsola, Mini Rodini, Nike, NOSH, Papu, Polarn O Pyret, Reima ja Tutta.

Eli käykää tsekkaamassa tuo vaihtoehto. Nyt mennään siihen, miksi ylipäätään kirjoitan koko aiheesta: Meidän kolmevuotias käy arkisin kahdessa paikassa. Hän käy joka toinen päivä kerhossa ja joka toinen päivä päiväkodissa. Päiväkoti ja kerho ovat eri asuinalueilla. Toisessa suurimmalla osalla lapsista molemmat vanhemmat käyvät töissä ja toisessa suurimmalla osalla vain toinen vanhempi käy töissä. Meilläkin siis minä olen nuoremman (ja huom. puoliksi myös vanhemman) tytön kanssa kotona. Olen kotiäiti ja mieheni käy töissä.

Miehelläni on hyvä työpaikka, josta hän saa tarpeeksi rahaa meidän neljän elättämiseen. Minä teen, kuten tiedätte, pientä mainostoimintaa somekanavillani. Kanavani ovat kuitenkin aivan liian pieniä varsinaisesti merkittävien tuottojen saamiseen. Suurin osa tekemistäni yhteistöistä on tuoteyhteistöitä, joista saan tuotteen, mutta en erikseen rahaa mainoksesta. Minun panostani meidän perheen tuloihin ei siis voi mainita. Samalla rahaa pitää koko ajan säästää mahdollisimman paljon tuleviin lahoamistilassa olevan talomme remontteihin.

Mistä pääsemmekin siis itse asiaan! Meidän perhe ei ole suorastaan köyhä muttei järin rikaskaan. Lastenvaatteet ovat jotain sellaista, missä olemme säästäneet valtavasti. Olemme saaneet niitä ystäviltä ja sukulaisilta monia monia Ikea-kassillisia ja jätesäkillisiä. Näin ollen meidän on tarvinnut koko näiden kolmen vuoden aikana ostaa tyttärillemme vain muutama vaate. Systeemi on pienten lasten kanssa toiminut oikein hyvin. Kerhoissa, joissa olemme tyttärieni kanssa käyneet, on ollut sellainen ilmapiiri, jossa minun ei ole tarvinnut miettiä vaatteita (vaikkakin olen usein valinnut kerhoon lapsille vaatteet paremmasta päästä). 

Mutta. Tänä syksynä kolmevuotias tyttäreni aloitti päiväkodin. Heti päiväkodin alkaessa sekä minä että mieheni kiinnitimme huomiota siihen, että käytännössä kaikilla vastaantulevilla lapsilla päiväkodin pihalla oli yllään viimeistä huutoa olevat vaatteet - yleensä merkkivaatteet. Meidän tyttäremme ilmestyi päiväkotiin kauhtuneessa takissaan, joka ei todellakaan ollut merkkivaate. Hänen tämän koon ulkohousunsa ovat hyvät, mutta jonkun itsetekemät. Hänen takkinsa on vaihtotorilta. Siinä on vetoketju osittain rikki. Samoin kurahousujen toinen henkseli on rikki. Ompelin siihen väliaikaisen ratkaisun. Kurahousujen alapuoliset nauhat, jotka pitävät kumpparit paikoillaan, vaihdoin myös.

Olin töissä aikoinaan Espoossa sijaisena noin kymmenessä eri päivähoitopaikassa. Muistan niiltä ajoilta (4,5 vuotta sitten), kuinka joissain päivähoidoissa oli jonkinlaiset vaatteet ja joissain toisissa toisenlaiset. Joissain paikoissa koko lapsiryhmä oli yhtä ja joissain toisessa koko lapsiryhmä toista ja kolmannessa paikassa oli molempia sekaisin. Olin töissä myös Suomen kovatuloisimmilla postinumeroalueilla ja... En tiedä. Ehkä parhaiten niitä alueita kuvaa se, että siellä näin ensimmäistä kertaa vaatteita, joita en tiennyt olevan olemassakaan. 

Muistan edelleen, kuinka erään pojan isä kertoi, mihin yhtä pojan vaatteista käytettiin. Minä kuuntelin häntä hämmästyneenä. En halua vähätellä mukavia perheitä niillä alueilla. Pidin heistä samalla tavalla kuin perheistä muillakin alueilla, mutta tosiasiassa monessa kohtaa ajatukseni heidän lastensa vaatteiden suhteen oli: Tarvitseeko lapsi todella tuota? Lapset kasvavat niin nopeasti, että onko oikeasti ihan välttämätöntä ostaa jotain noin kallista, mitä käytetään vain muutamia kertoja? 

Tiesin, että minun omasta perheestäni ei koskaan tulisi niin rikasta, että asuisimme niillä postinumeroalueilla. Siksi olenkin ollut jokseenkin hämmästynyt siitä, mitä olen nähnyt oman tyttöni päiväkodissa. Postinumeroalueemme on siis tulotasoltaan luultavasti aika lähellä keskiarvoa Uudenmaan alueella. Ennen päiväkotia oletin, että käytettyjen ja siltä näyttävien vaatteiden pitäminen täällä olisi ok. Päiväkodin pihalla olen kuitenkin alkanut ajatella, että tyttö taitaa erottua joukosta noissa vaatteissa ehkä vähän liikaa!

Tämä postaus on osa minun henkilökohtaista kamppailuani paitsi rahan myös luonnon säästämisen puolesta. Miten olisi se, että madaltaisimme kynnystä käyttää muitten vanhoja vaatteita ja ottaisimme samalla pois osan siitä kuormasta, minkä jatkuva uuden ostaminen luonnolle tuottaa. Olette oikeassa: Jonkun on myös ostettava se alkuperäinen vaate. Se on totta, mutta jos sen saman vaatteen kiertoa saisi pidennettyä edes vähän, niin se säästäisi jo jonkin verran luontoa - ja perheiden rahoja.


Saattaisit pitää myös näistä

4 kommenttia

  1. Tuo on ikuisuuskysymys. Valitettavasti laatu käy usein käsikädessä hinnan kanssa. Itse ostin aikoinaan alusvaatteet, sukat, kengät ja haalarit uusina. Koin että niissä en halua säästää. Varsinkin kun kyseessä oli suhteellisen rämäpäinen poika. Toki käytin ja käytän edelleen hyväksialennusmyynnit. Jesper junior vaatteet oli lähes ainoat jotka meillä kesti hyvin ja niiden alennukset on usein 30-50 prosenttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-in. Joo muistankin, että olet suositellut tuota Jesper Junioria :) Joo, luulen, että isompana hänelle (/heille) on sitten pakko ostaa vähän siistimpää vaatetta, ettei nyt suorastaan ruveta kiusaamaan sen takia. Mutta nyt yritetään mennä tällä linjalla. Mehän siis asutaan yhtä maalla kuin tekin, mutta täällä ei kyllä pukeuduta sen mukaisesti
      - valitettavasti :D

      Poista
  2. Ei kukaan ajattele edes millaisia vaatteita muilla lapsilla on päällä, saati arvostele niiden perusteella(ainakin näin haluan uskoa). Itse ostan ns. parempia vaatteita että kestäisivät pidempään hyvälaatuisena. Esim ero metsolan rib ja hm rib tuotteissa on valtava. Yksi hyvä paita korvaa kymmenen huonoa kun ei pesussakaan mene miksikään. Mutta pointti oli, että kunhan vaatteet ovat sopivat, ehjät ja säänmukaiset niin muulla ei ole väliä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kirjoituksesta ja blogista! Itsekin 4-vuotiaan tytön ja pian syntyvän poikalapsen äitinä voin sanoa, että en todellakaan välitä mistään merkkivaatteista. Kaikki mahdolliset lasten vaatteet ostan käytettynä (paitsi ehkä juuri sukat ja alushousut), samoin tosin myös omien vaatteiden kohdalla, vaikka rahasta ei olekaan tiukkaa. Toiset merkit ehkä kestää paremmin kuin toiset (esim. Reima lasten ulkovaatteissa), mutta näitäkin löytyy käytettynä. Ja tyttären vaatteita on kierrätetty vielä serkuillekin. Lähinnä ekologisista syistä ostan siis käytettyjä, mutta silti oikein hyväkuntoisia ja vähän kuluneita vaatteita. On myös mielestäni tyhmyyttä maksaa esim. 40 euroa lasten paidasta vain merkin takia. Isovanhemmilta on saatu joskus jotain uutena (esim. kenkiä tai uimapuku). Ja pyrin myös lasten leluja ostamaan nettikirppiksiltä mahdollisuuksien mukaan, esim. muovilelut ja palapelit. Ei kannata lähteä mukaan siihen merkkikilpailuun, ei myöskään aikuisten tavaroiden tai minkään muunkaan osalta! Itsepä kukakin päättää, mitä omilla rahoillaan tekee. Kunhan vaatteet on siistit, suurin piirtein värit käy yhteen ja vaate sopii säähän ja aktiviteettiin, niin se riittää kuten yllä sanottiin.

    VastaaPoista