Sovellettu elämä lasten jälkeen - 5 kohtaa

by Emiilia - 6/05/2020

Kello on 23.32 aloittaessani kirjoittamaan tätä postausta. Sain juuri vanhemman tyttäreni nukahtamaan ja kuuntelen kirjoittaessani nuoremman tyttären liikehdintää ja odotan hänen heräämistään. Hänen heräämisensä yleensä keskeyttää kirjoittamiseni. Olen hyvin väsynyt. Haluaisin mennä nukkumaan. Toisaalta haluaisin myös toteuttaa lempiharrastustani - ainoaa harrastustani - bloggaamista ja viettää päivän ainoata hetkeä, jonka voin viettää yksin (vauva kolmen metrin päässä) ja tehdä, mitä haluan.

En ole varma, pitäisikö asioiden vain antaa vyöryä ylitseni ja todeta, että kaikki muu vain yksinkertaisesti katkeaa ja loppuu äitiyteen. Äitiys vie kaiken muun - vai yrittääkö räpistellä, taistella etsien uutta sovellettua itseään. Etsiä uutta sovellettua elämää. Etsiä itseä äitiyden keskeltä. Löytää äiti keskellä äitiyttä ja kadottaa oma itsensä. Niinpä sovellettua äitielämää:

1. Oma aika

Ennen lapsia oli rankka työ, opiskelu, miesten metsästys, kodin metsästys, myöhemmin avioliitto, oli monta harrastusta ja silti melkein joka päivä pystyin olemaan hetken rauhassa. Sovellettu rauhassa olo. Vauvan nukahdettua pistän kaksivuotiaan katsomaan ohjelmaa ja katson kännykkää. Minuutin päästä: "Mehua äiti." Seuraavan minuutin: "Minulla on nääkä äiti." Seuraavan minuutin: "Kasso äiti." Seuraavan minuutin: "Kaja äiti." Sitä seuraavan minuutin: "Kessi, äiti" Jne. jne.

2. Auringonottaminen rannalla

Aikaisemmassa elämässä saatoin mennä rannalle lukemaan tenttiin tai kirjoittamaan opinnäytetyötä. Ei enää. Rannalle meno on katastrofi, jota en uskalla yksin edes kohdata. Minulla on vauva joko kantorepussa tai sylissä tai jatkuvasti käsipuolessa ja samalla yritän sydän kurkussa seurata kaksivuotiaan toilailuja. Sitä ei voi millään muotoa pitää rentouttavana. Nautin auringosta edelleen lasten perässä juosten.

3. Musiikin kuuntelu

Ennen lapsia kuuntelin musiikkia kotona lähes päivittäin. Nykyisin kuuntelen silloin tällöin autossa, mutta normaalisti on lasten kannalta parempi, ettei möykkää ole enää jo valmiin möykän lisäksi lisää. Melu lisää melua.

4. Kotoa lähteminen

Ennen olin hyvä lähtijä. Kaikki tarvittava oli yleensä käsilaukussa. Lähteminen vei viisi minuuttia. Puin ulkovaatteet ja lähdin. Nykyisin lapset ensinnäkin ottavat tavaroita laukusta pois. Laukkuun on pakattava paljon enemmän tavaraa. Ne tavarat on etsittävä. On puettava kolmen ihmisen päälle ja vaihdettava kahden ihmisen vaipat - tätä menoa pian kolmen (en tiedä, kuinka pitkään ruumiini kestää ja pystyy säilyttämään pidätyskykynsä)! Sitten kun luulen saaneeni kaiken valmiiksi, niin haistan, että jollakulla on kakkavaipassa. Riisun taas kaikki vaatteet ja menen pesemään kakan ja... Ja sitten joku ottaa laukusta jonkun tavaran pois ja koko rumpa alkaa uudestaan tai vaatteet menevät likaisiksi tai märiksi. Eväitten tekeminen, juomapullo mukaan, aurinkorasva, vaipat, lisävaatekerros jne. jne. jne. Olen väsynyt jo pelkästä ajattelemisesta. Ja tämä monta kertaa päivässä ja suurimman osan mukaan otettavista unohtaminen on katastrofi. Suunnilleen sama rumpa jopa kotipihalle lähtiessä.

5. Pyykinpesu

Aiemmin pesin pyykkiä, en tiedä, ehkä kaksi koneellista viikossa tai ehkä yhden. En muista enää. Nyt minulla on koko ajan pyykkivuori, jota en saa missään vaiheessa loppumaan kokonaan.

Totuus on, että en muista enää, kuka minä olin ennen äitiyttä. Muistan, että tein aina kovasti töitä. Muistan, että olin kunnianhimoinen, tunnollinen, ystävällinen. Kunnianhimoinen olen edelleen. Kahdesta jälkimmäisestä voi olla montaa mieltä. Edelleen tekemättömät työt painavat. Puheluita on soitettavana. Don't get me started. Ja vakuuttelen koko ajan itselleni, että kyllä tästä selvitään ja kaikki tulee vielä paremmaksi. Kerran vielä toivun tästä ja ainakin osa minua palautuu taas normaaliksi.