Eniten mielipiteitä jakanut postaus on tietenkin tämä. Ensinnäkin paljastuksen jälkeen yritän keskittyä vähemmän lapsen ongelmien puimiseen ja enemmän oman äitiyden ongelmien puimiseen. Eli käsitellä samaa aihetta omalta kohdaltani eikä lasten. Tämä, jotta blogini olisi vähemmän tyttäreni tai lasteni yksityisyyttä loukkaava. Kaksplus oli pari viikkoa sitten tehnyt noston tälle tekstille kaikkien tekstien joukosta.  Totta kai ymmärrän miksi. Se on myyvin. Enää paljastuksen jälkeen en olisi kirjoittanut sitä, mutta kirjoitin tuon postauksen vaiheessa, jossa vasta harkitsin "paljastusta".

Mitä asiantuntijat ovat sanoneet?
Tuon postauksen kirjoittamisen jälkeen olen ottanut yhteyttä neuvolaan sekä puhunut muutamien ammattilaisten kanssa. Ammattilaisten kommentit ovat olleet, että tyttö on vilkas ja meillä on ikävä negatiivinen kierre, mutta mihinkään keskittymishäiriöön tai muuhun he eivät usko. Minulle on sanottu, että etenkin lapsen ja vanhemman välinen erilainen temperamentti tai ikään kuin vilkkauden aste on yksi tällaisille ongelmille altistava tekijä. Minulle on sanottu, että pitäisi harkita päiväkotia tai yrittää saada joku hoitamaan lasta.

Mitä te lukijat olette sanoneet?

Olen saanut tähän postaukseen liittyen paljon palautetta siitä, että tyttö ei voi olla normaali ja meidän pitää hakea apua. Pääosa viesteistä on viitannut tähän suuntaan. Sitten on tullut jonkin verran viestejä ja kommentteja, joissa sanotaan, että tuo on ihan normaalia uhmaa. On tullut myös viestejä, joissa on kerrottu, että perheessä suunnilleen samalla ikäerolla lapset ja suunnilleen samanlaisia ongelmia. 

Millainen on meidän tilanne nyt?

Varmaankin teitä kiinnostaa kuulla myös siitä, millainen meidän tilanne on nyt. Koronarajoitusten purkaminen ja kesän tulo ovat helpottaneet tilannetta siinä mielessä, että meillä on nyt paljon enemmän mahdollisuuksia purkaa energiaa. Meidän on lähdettävä pois talosta vähintään kaksi kertaa päivässä. Jompikumpi kerroista on oltava muualle kuin kotipihalle. Parhaiten menee, jos olemme koko päivän poissa kotoa. Ongelmat ovat pahimpia kotona. Niinpä olemme kotona usein vain nukkumassa ja tyypillisesti syömässä yhden aterian. Syksyllä tyttö aloittaa kerhot ja olemme hakeneet häntä myös pariksi päiväksi viikossa päiväkotiin. Sanoisin, että kyllä se tästä. Voiton puolella ollaan.

Kiitos kaikille palautteesta ja kommenteista ja avusta! Olette olleet hyvin ystävällisiä ja auttavaisia tämän asian käsittelyssä. Luulen, että ne teistä kauhistuivat postaustani eniten, joiden lapset ovat temperamentiltaan kaikista kauimpana oman tyttäreni tempperamentista. Ymmärrän hyvin myös sen, että jos lapsen kasvatukseen osallistuu monta aikuista: päiväkotitätejä tai isovanhempia tms., niin tilanne ei ehkä pääse koskaan kärjistymään kyseisen lapsen kohdalla, vaikka lapsella olisikin samanlainen tempperamentti kuin minun lapsellani. On varmasti myös vanhempia, joilla itsellään on pitempi kestokyky ja he pystyvät tsemppaamaan vielä siinäkin tilanteessa, kun toivo tuntuu menneen.

Valitettavasti tiedän, että meidän perheen todellinen ongelma olen minä eikä tyttäreni. Mutta siitä lisää jonkun toisen kerran.