Varmasti kaikki vanhemmat, joilla on useampi lapsi tunnistavat ajatukset: Tässä vaiheessa esikoinen osasi jo ryömiä. Se oli joulun aikoihin eli esikoinen oli seitsemän kuukautta. Kuopus ei vielä ryömi.  Jne. Me vertailemme omien lastemme välistä kehitystä; kokoa; luonnetta; kokemuksia; sitä, millaisia vanhempia olemme heille olleet; mitä ruokia olemme antaneet missäkin vaiheessa jne. jne. Ensimmäisen lapsen kesävaatteet eivät mene enää seuraavalle, koska esikoinen ja kuopus ovat syntyneet eri vuodenaikaan. Yleensä vanhemmat joutuvat laskemaan kuukausia ja vuosia tai vähintäänkin viikkoja lastensa välillä, jotta saavat tietää, kuinka vanhoja lapset ovat olleet suhteessa toisiinsa, minkäkin tapahtuman aikaan.

Mutta entä, jos lapset olisivatkin syntyneet samana päivänä!

Oli elokuu 2019. Odotin toista tytärtämme. Ensimmäinen tyttö oli syntynyt käynnistämällä, kun viikot olivat 41 + 5. Silloisen raskauteni laskettua aikaa oli ultran jälkeen siirretty viikolla. Alkuperäinen laskettu aika oli neljä päivää ennen ensimmäisen tyttäremme laskettua aikaa. Ultrassa korjattu laskettu aika oli kolme päivää esikoistyttäremme lasketun ajan jälkeen. 

Esikoisemme syntymäpäivä lähestyi. Mielessäni olin varma siitä, että toinen vauva käynnistettäisiin suunnilleen samoilla viikoilla kuin ensimmäinen tyttäreni oli käynnistetty. Samalla viikolla, viikon alussa, naapurin rouva sai tietää, etten ollut vielä synnyttänyt. Hän sanoi minulle, että vauva syntyy esikoisen syntymäpäivänä. Tuntui pitävän sitä varmana. En uskonut. Luulin, että viettäisimme tyttären syntymäpäivää ja vauva syntyisi muutaman päivän päästä siitä.

Yliaikaiskontrolli piti olla tyttäreni syntymäpäivänä. Olin ostanut kermaa ja valmistautunut leipomaan syntymäpäivänä kakun ennen kontrollia. Ensimmäisellä kerrallahan sieltä lähdettiin suoraan sairaalaan. Syntymäpäivää edeltävänä päivänä mietin, että pitäisikö tehdä pohja valmiiksi, mutta päätin olla tekemättä. Synnytyksen alla on parempi elää päivä kerrallaan. 

Näin jälkeen päin ajatellen on typerää, ettei minulle koskaan käynyt mielessä, että synnyttäisin  toisen lapsen esikoiseni syntymäpäivänä. Ei edes silloin, kun toinen ihminen sanoi, että näin olisi. Tyttäreni syntymäpäivän aamuna mieheni oli lähtenyt aamuvuoroon. Minä heräsin klo 7.00. Ihmettelin märkyyttä housuissani. Lapsivesi. Siitä se sitten lähti. Voit lukea koko synnytyskertomuksen täältä. 

Syntymäpäiväsankarin, 2-vuotiaan, herätessä supistukset olivat jo alkaneet. Hänen kaksivuotissyntymäpäivänsä alkoi Ryhmä Haulla. Sitten minun kanssani suihkussa. Sitten isin ja äidin perään itkiessä. Tyttö jäi mummin kanssa kotiin. Lopulta täytekakun sijaan tuli jätski, jota syötiin äidin, uuden vauvan, isin, mummin, tätin ja tätin miehen kanssa sairaalahuoneessa (korona-ajasta ei ollut tietoakaan).

Minä ja mieheni puolestaan odottelimme spinaalipuudutuksen loppua kelloa tuijotellen. Esikoisen syntymähetki lähestyi kovaa vauhtia. Oliko se 13.47 vai 13.48? Aloin tuntea spinaalin päättyvän. Pidin jalastani kiinni kätilön tullessa. Pyysin saada ilokaasun. Silloin se tapahtui. Spinaalin vaikutus loppui kuin seinään ja kipu repesi käsiin. Sen jälkeen en enää kelloa katsellut. Kaikki oli yhtä sumua. Sitten kaiken sen sumun keskellä vauva oli siinä. Samoin toinen kätilö ja kätilöopiskelija. Ensimmäinen kätilö kyseli, että oliko kukaan katsonut kelloa vauvan syntyessä. Hän merkkasi jonkun ajan ja sanoi, että saattoi se olla pari minuuttia aiemminkin. Lopullinen kätilön merkkaama aika oli 11 minuuttia esikoisen syntymäajan jälkeen. Heillä on siis virallisesti ikäeroa 2 vuotta ja 11 minuuttia!

Tähän asti tytöt ovat olleet hyvin pitkälti samanpituisia samanikäisinä. Minä tiedän tasan tarkkaan, mitä vaatetta on olemassa millekin ikäkaudelle. Minun ei tarvitse laskea esimerkiksi sitä, minkä ikäinen esikoinen oli ensimmäisenä joulunaan verrattuna siihen, minkä ikäinen kuopus oli ensimmäisenä joulunaan. He olivat ensimmäisenä joulunaan täsmälleen saman ikäisiä! Tavallaan koko asia tuntuu absurdilta, mutta totta kai se on.

Kuvat
Loviisasta Onnelin ja Annelin leikkipuistosta.