Muokattu 19.4.2020

Tässä postauksessa ongelmaperhestereotypioita, joten jos olet stereotypiafoobikko, skip this. Olen pohtinut tätä kysymystä viime aikoina hyvin usein. (Melkein jokainen postaus alkaa samoilla sanoilla! Postaan asioista, joita ajattelen yllätys yllätys.) Yksi syy, miksi olen tätä miettinyt, on kaksivuotiaan tyttäreni silmät. Olen ollut tekemisissä ongelmaperheiden kanssa ennenkin. Tunnistan jatkuvasti väsyneet, ryytyneet, silmät. Takkuinen tukka, nuo silmät, ongelmakäytös. En ole koskaan ennen ollut tällä puolella. Minä olen aina ollut sillä toisella puolella: viranomaisena, auttajana, joskus turvallisena lapsenvahtina. Ei, ehkä minä sittenkin olen ollut tällä puolella aiemminkin - lapsena.

Mietin stereotypiaa siitä, kuinka ongelmaperhe syntyy. Kaksi vanhempaa, jotka tulevat ongelmaperheistä. - - Onko meidän omat ongelmaperheet vaikuttaneet meihin? Hyvänen aika, tietysti. Niitä asioita ei voi pyyhkiä pois. Kuitenkin samaan hengenvetoon on sanottava: Me päätämme itse minkälaisen perheen muodostamme. Totta kai se kaikki seuraa meitä aina. Siitäkin huolimatta me teemme itse ongelmalliset valintamme. Me muodostamme tai olemme muodostamatta ongelmaperheen itse. Siitä ei voi syyttää menneitä sukupolvia tai olosuhteita.

Okei, nyt heitetään pari stereotypiaa ilmaan. Tämä on se teitä suututtava kohta! Ja sanon ennen koko kohdan kirjoittamista: Tiedän, että on paljon ei-ongelmaperheitä, joilla on monta kohtaa tässä check ja tiedän, että on monia ongelmaperheitä, joilla ei ole yhtään kohtaa tässä check. Kukaan ei halua leimautua ongelmaperheeksi enkä suinkaan yritä leimata ketään ongelmaperheeksi näilläkään perustein.

Ongelmaperhestereotypia vs. meidän perhe

Vanhemmilla tatuointeja
nope

Vanhemmilla lävistyksiä
minulla yhdet reiät korvissa, ei muuta (miehellä ollut joskus myös reiät)

Vanhemmat polttavat
nope

Vanhemmat juovat liikaa alkoholia
nope, molemmat absolutisteja

Vanhemmat käyttävät huumeita
nope

Vanhemmilla jokin diagnosoitu mielenterveysongelma
nope

Vanhemmilla korkein koulutus peruskoulu tai ammattikoulu
puoliksi totta, minä olen FM, miehellä ammattikoulu

Perhe asuu kerrostalossa lähiössä
nope, menneisyydessä kyllä, nykyisin omakotitalossa

Ei autoa tai ajokorttia
(pätee myös ihan toiseen jengiin siellä Helsingin keskustassa, terveissii vaan!)
molemmilla autot, molemmilla ajokortit

Vanhemmilla lapsia aiemmista suhteista
nope

Äidillä itsevärjätyt hiukset
jep

Perhe vähävarainen
vuonna 2019 käytiin noin 100-200 euroa Suomen virallisesta köyhyysrajasta, joten jep

Vanhemmat tulivat nuorina vanhemmiksi
Minä olin 27, mieheni 36... 

Perheen tuttavapiirissä on paljon muita ongelmaperheitä
Molempia löytyy, on myös paljon ongelmia kyllä

Suurin osa stereotypioista ei pidä meidän perheen kohdalla paikkansa. Silti minusta tuntuu siltä, että meidän perheestä on tulossa ongelmaperhe. Mainitsin postauksen alussa, että yksi syy, miksi olen aihetta miettinyt, on tyttäreni ulkonäkö. Toinen on se, mikä ehkä tekee meistä pikkuhiljaa ongelmaperheen. Olen jatkuvasti vihainen kaksivuotiaalle tyttärelleni. Hänellä on jatkuvasti ongelmakäyttäytymistä. Hän hakee huomiota, jota minulla ei ole voimia hänelle useinkaan antaa. Tiuskin hänelle. En ole kärsivällinen. Olen vihainen. Nämä ovat surullisia lauseita enkä haluaisi kirjoittaa näitä. Haluan kuitenkin olla rehellinen. Haluan kertoa, mitä oikeasti on meneillään. Ei kultareunuksia ja feikkiyttä. Haluan olla vertaistukena muille. Haluan kumota stereotypioita. Tällä postauksella haluan ottaa kantaa siihen stereotypiaan, että ongelmaperheet olisivat kaikki samanlaisia. Meidän perhe voi olla ongelmaperhe mahtumatta muottiin oikein ollenkaan.

Entä miten se vaikuttaa meidän perheeseen, että me olemme ongelmaperheistä? Tästä aiheesta on tulossa lähiviikkoina kokonainen blogipostaus. Stay tuned. Mutta lyhyesti: Se vaikuttaa siten, että meillä on huonoja käyttäytymismalleja meidän perheistä sekä siten, että meillä ei ole ihmisiä, jotka voisivat auttaa meitä  esimerkiksi lastenhoidossa. - - Tämä ei ole niin yksiselitteinen kysymys. Sanon nyt ääneen, ettei kukaan ymmärrä väärin: Kukaan ei aiheuta - - (mielenterveysongelmiaan) itse. Se ei ole kenenkään oma vika. En syytä siitä ketään. Meidän vakavia mielenterveysongelmia sairastavat perheenjäsenet voisivat hyvällä jaksolla hoitaa meidän lapsia aivan hyvin. Kuitenkin haluan lykätä sellaista ehkä suunnilleen kouluikäiseksi asti. Silloin lapsilla itsellään on välineitä toimia eri tilanteissa. Vielä kerran: Se ei ole heidän vikansa. - -

Ollaanko me ongelmaperhe? Vastaus on ei vielä. Valitettavasti suunta on usein sinne päin ja yritän jatkuvasti keksiä keinoa vaihtaa sitä suuntaa.

Kuvat
Miten kuvat liittyvät koko juttuun? Ehkä ongelmat tuottavat lisää ongelmia. No ei, kunhan pistin. Siinä siis kaksivuotias Hesessä syömässä pehmistä.