Minäkö somekiusaaja? - Unelma 5

Minäkö somekiusaaja?

by Emilia - 03 helmikuuta

Minun pitää kertoa teille, mitä olen tehnyt. Eräs Perhekuplan bloggaajista joutui somekiusaamisen uhriksi. Joku ilmiantoi hänen bloginsa ja Facebook-Instagram bännäsi blogin linkityksen kanavistaan. Tämän seurauksena Perhekupla liittyi monien muiden jo aloittamaan somekiusaamista vastustavaan kampanjaan, ja minä tietysti blogiyhteisöni mukana. 

Tuntuisi kuitenkin tekopyhältä olla kampanjassa mukana kertomatta teille, että muutamia viikkoja sitten tajusin olevani itse somekiusaaja. En kerro tarkkoja yksityiskohtia, koska en halua paljastaa sitä henkilöä, jota kiusasin. Kerrottakoon, että hän on bloggaaja, jonka somea ja blogia olen seurannut jo useamman vuoden ajan. Olen siis hänen faninsa. 

Pistin yhteen hänen Instagram-stooreista ihan tavallisen kommentin, ei mitään negatiivista. Tämä henkilö ei kirjoittanut mitään negatiivista takaisinkaan. Kerroin omia kokemuksiani eräästä asiasta ja suosittelin hänelle erästä toimintatapaa. Hän oli minulle ystävällinen, mutta ei pitänyt ehdotustani hyvänä. Viestittelimme aiheesta ja minua alkoi ärsyttää, ettei hän ottanut hyvää ehdotustani kuuleviin korviinsakaan. Kirjoitin hänelle pari negatiivissävytteistä viestiä. En haukkunut tai mitään sellaista, mutta me molemmat tiesimme, että minua ärsytti koko asia. 

Minulle tuli koko viestittelystä paha olo. Jonkin ajan päästä, kun hän jälleen mainitsi aiheesta stoorissaan kuittasin hänelle jälleen kommenttina stooriin, että joko nyt hän hyväksyisi ehdotukseni. Hänen vastauksensa oli selvästi loukkaantunut. Siinä vaiheessa minä tajusin, että ei tämä en ole minä. Hän loukkaantui oikeasti. Minä en ole tällainen. Minä en ole tällainen oikeasti. Se nainen, joka minä oikeasti olen, antaa asioiden olla. Ei se nainen kuittaile moneen kertaan, vaikka näkee, että raja ylittyi jo. Mikä hirviö minusta on tullut. Mitä on tapahtunut. Ei se ollut minun asiani. 


Päätin tehdä asialle jotain. Pyysin välittömästi lyhyesti anteeksi. Asia painoi minua koko loppupäivän. Illalla päätin kirjoittaa hänelle uuden viestin, jossa pyysin vielä erikseen anteeksi. Hänen vastauksensa oli hyvin ystävällinen. 

En syytä tästä somea. Tämä ei ole ilmiö, jota on esiintynyt minun kohdallani vain somessa. Sitä on alkanut esiintyä muutenkin, erityisesti mieheni kanssa. Joskus muidenkin. Minua pelottaa, mikä minusta itsestäni on kuoriutumassa. Mutta siitä jossain toisessa postauksessa. Nyt keskitytään somekiusaamiseen. 

Meillä bloggaajilla, vloggaajilla, somettajilla on tavallaan aika julkinen harrastus (osalla työ). Harrastus, jonka on myös tarkoitus olla osana suurempaa keskustelua. Nimitys vaikuttaja ei ole turha. Sitähän me teemme, vaikutamme. Meitä on sen takia myös helppo arvostella. Panemme itsemme likoon. Osa tätä hommaa on se, että myös haluamme herättää keskustelua. Haluamme saada vastauksia omiin postauksiimme, ajatuksiimme. Tehdään se kuitenkin hyvässä hengessä ja toisia kunnioittaen.

Mitä tulee siihen, että hankimme toisillemme tahallamme bännejä ja teemme toisistamme lastensuojeluilmoituksia vain kiusataksemme. Siis mitä! Se on liikaa. Tuo lastensuojeluilmoitusjuttu etenkin on tosi ahdistava ajatuksena. Saa kyllä miettimään, että mitä olen valmis uhraamaan kirjoittamisen takia. Lapsiani en ole. Avioliittoa en ole. Mitä uskallan julkisesti edes sanoa enää?

Saattaisit pitää myös näistä

5 kommenttia

  1. Hyvä kirjoitus ja tärkeä aihe!

    Vaikka kiusaaminen ei ole hienoa niin hienointa, että tajusit ainakin tilanteesi ja huomasit, että raja on ylitetty ja pyysit anteeksi. Se voi joillekin olla vaikeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä koko juttu ei ole mitään, mistä olisin ylpeä, mutta totesin, että saattaisi olla hyödyllistä olla sitten ainakin varoittava esimerkki. Ja niin kuin sanoin tuntui vähän tekopyhältä puhua tästä aiheesta kertomatta tuota. Kiitos kommentistasi Katri!

      Poista
  2. Sanottakoon, että olen ollut sekä kiusattu että kiusaaja peruskouluaikaan, silloin 2000-luvun taitteessa. Somekiusaaminen on vähän kakspiippuinen juttu, enkä ole ihan päässyt siitä vielä jyvälle. En ole ollu somekiusattu enkä mielestäni somekiusaajakaan. Pyrin aina kirjoittamaan asiallisesti interwebin maailmassa, oli sitten hyvä tai huono juttu.

    Minulla silti on sellainen tunne, että somessa ei saa sanoa negatiivista/antaa kritiikkiä ilman, että sitä joko pidetään/koetaan kiusaamisena tai mikä ärsyttävintä, heitetään se kateellisuuskortti heti, kun sanoo oman mielipiteensä. En useinkaan jaksa kommentoida lukijana sellaisia blogeja, missä lynkataan lukijoita jopa muiden lukijoiden toimesta tai kommentit ovat aina vain ihania. Jotenkin sellainen aito keskustelunmaku puuttuu niistä, jos kaikki on vaan ihana ja sympatisoidaan kimpassa sitä.

    Tottakai ne haistapaskahoroviestit ja henkilökohtaisuuksiin menevät lasut ihan erikseen, niiden suhteen pitääkin olla nollatoleranssi ja trollit on hyvä jättää oman arvoonsa. Joskus lukijana sitä toivoo kuitenkin kunnon vuorovaikutusta bloggaajan ja lukijan välillä ilman, että heti haukutaan kateelliseksi tai kiusaajaksi.

    Kärjistettynä - itse en koe esimerkiksi tätä omaa kommenttiani kiusaamisena tai kateellisuuden mittapuuna, mutta jos sinä niin koet, niin toki silloin minun on vaan ymmärrettävä se, että se mikä ei minusta ole kiusaamista, sinusta voi olla. Tämä ehkä tekee sen rajanvedon vaikeaksi internetissä, mikä on kiusaamista ja mikä ei, kun ei pääse toisen äänenpainoja ja -sävyä kuulemaan.

    Mutta niin tai näin, anteeksipyytäminen ja -antaminen on erittäin hyvä taito, joka valitettavasti somenkin maailmassa usein unohdetaan. Joten hienoa, että sait asiat selvitettyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta hyvää pointtia. Saanko lainata sinun tekstiä seuraavassa postauksessa? Pistän lähteeksi "Laura"..?

      Poista