Mitä tapahtuu neuvolassa, jää neuvolaan!

by Emiilia - 3/26/2021

Olimme tässä hetki sitten 1,5-vuotisneuvolassa ja ajattelin, etten ole hirveästi kertonut meidän neuvolakäynneistä, joten ehkä voisin tämän puolitoistavuotisneuvolan kohdalla jopa kertoa. Olemme olleet vasta terveydenhoitajan vastaanotolla. Lääkärin vastaanotto on vasta myöhemmin. Tuo otsikko on muuten ihan randomi. Katsoin tytön ilmeitä näissä kuvissa ja minulle vaan tuli tuo mieleen.

Tämän postauksen kuvat ovat odotushuoneesta. Näin korona-aikana odotushuoneen kaikki lelut on otettu pois. Normaalisti (tai no onko se nyt enää normaali, jos ovat olleet jo vuoden poissa!) tässä kohtaa tyttö leikkisi odotushuoneen leluilla ja hänestä olisi luultavasti tylsä lähteä siitä terveydenhoitajan huoneeseen. Tällä kertaa lähteminen ei haitannut tyttöä ollenkaan. Hän bongasi heti vastaanotolla maatilalelun ja alkoi leikkiä sillä.





Terveydenhoitaja kyseli meidän kuulumisia ja minä avauduin niistä. Hoitaja kyseli tytön kehitystä. 
- Osaako pukea itse?
  - Ei oikeastaan. Vähän housuja vetää jalkaan.

- Käykö potalla? 
  - Joskus yrittää käydä, mutta edellinen oppi niin myöhään, etten jaksa aloittaa sitä sähellystä ennen kesää. 
- Kannattaisi vaan totuttaa siihen pottaan.

- Miten syö? 
   - Syö hyvin. Välillä lusikalla ja välillä käsin. Kyllästyy lusikan hitauteen yleensä aika nopeasti. Mutta tiedän, että osaa syödä, koska jäätelöä syö kuitenkin lusikalla. 
- (jäätelöstä hämmästyneenä) Syöttekö te muuten monipuolisesti?
   - Joo, kyllä me syödään.

- Nukkuuko koko yön? 
   - Yleensä heräävät ja tulevat meidän viereen. (En tietysti voi olla puhumatta monikossa, kun sama koskee molempia!)



Jossain vaiheessa terveydenhoitaja antoi minulle alkoholin käyttökyselyn - taas: Kuinka usein käytän alkoholia? Sitä kyselyä täytetään neuvolassa raskauksien, vauvojen, lasten ja ties minkä kohdalla moneen kertaan. Katsoin jälleen paperia ja sanoin saman, minkä edelliskerrallakin: Tämän täyttäminen on ehkä vähän turhaa. Olen absolutisti ja olen aina ollut absolutisti ja mieskin on absolutisti. Hän katsoi kyselyä ja kysyi käytänkö huumeita. En niitäkään. Se oli sillä selvä. Sain täytettäväksi myös toisen paperin. Siinäkin kysyttiin alkoholin käytöstä. Olin edelleen absolutisti. Muuten paperissa kyseltiin perustietoja.

Sitten hän pyysi neidin framille. Kysyi tytöltä, missä hänen suu on. Tyttö katsoi hämmästyneenä. Mitä se nyt tuollaisia kyselee? Osoitin tytölle, missä hänen suunsa on ja missä minun suu on. Hän sai jutun juonesta kiinni minun suun kohdalla. Näytti terveydenhoitajalla äitin suun ja silmät ja sitten terveydenhoitaja kysyi napaa. Tyttö ei tiennyt napaa! En muista, että olisin puhunut tälle nuoremmalle neidille navasta. Ei se mitään mennään eteenpäin.


Neuvolatäti kysyi, onko tyttö sairastanut jo vesirokon. Vauvarokon kyllä, vesirokkoa ei.  Ja niinpä neitiä vielä huudatettiin. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Tytön jalat omien jalkojen väliin. Lapsi sivuttain ja kädet tiukasti kiinni. Niin tiukasta asennosta huolimatta pääsevät jonkin verran liikkumaan aina. Tästä rokotuksesta ei tullut ollenkaan jälkioireita. Vesirokkoa vastaan rokotetaan, sillä vesirokon sairastaneet saattavat myöhemmin elämässä sairastua ruusuun. Aikuisille vesirokko voi myös olla pahempi tauti. Näin minulle on kerrottu.

Saattaisit pitää myös näistä

1 kommenttia

  1. Onpa hassu neuvolakäynti! Meidän neuvolatäti onneksi uskoi kerrasta että olen absolutisti ��. Olen sen lomakkeen täyttänyt vain kerran ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Tosin siitä on 10 v aikaa.

    Meillä oli jotenkin rento tuo koko porukka neuvolassa. Kivoja muistoja jäi. Viime kerran kävin siellä lapsenlapsen kanssa kaverina, ja poikani oli mukana (hän oli jo 5 silloin). Oli hauska nähdä tätien ilmeitä.



    VastaaPoista