Postaus, jota ei todellakaan pitäisi julkaista: Tältä lapsiperheen koti oikeasti näyttää
by Emiilia - 8/10/2020
Puhuimme erään ystäväni kanssa somekotien vaikutuksesta meihin. Somettajana haluaisin vähän ravistella ja maadoittaa somen kuluttajia ja siksi tämä postaus. Lasten kanssa on tosi vaikea pitää koti kunnossa. Mies ihmettelee sitä, että vaimo on koko päivän kotona eikä saa mitään tehtyä. Samalla Instagram-tilit pursuavat kauniita lapsiperheiden koteja. Tämä on melkein klisee, mutta näinhän se on: Olisi ihanaa olla siistissä ympäristössä, kauniisti sisustetussa kodissa. Siisti ympäristö tuo mielenrauhaa. Mutta entä ne uhraukset, jotka sen eteen joutuu tekemään? Yleensä mielenrauha tuntuu lapsiperheessä olevan se ensimmäinen asia, josta luovutaan siistin kodin saamiseksi. Koska pienten kanssa siivoaminen: drives anyone crazy!!!
Siivoaminen lasten kanssa ylipäätäänkin voi olla vaikeaa. Kahden riehakkaan alle kolmevuotiaan kanssa se tuntuu mahdottomalta. Nyt sanot, että minun pitää ottaa heidät siivoamiseen mukaan, eikö vaan? Heidän siivoamisensa on sitä, että pidän heidän kädestään kiinni ja siivoan heidän kädellään. Se on kasvattamista, mutta mitä tulee kodin siistiksi saamiseen sillä tavoin... Kaksivuotias saattaa auttaa siten, että käy viemässä jonkin yksittäisen roskan roskiin tai siivoaa jonkun yksittäisen lelun pois. Ja tällöinkin minun on koko ajan keskitettävä hänen ajatuksensa siivottavaan asiaa. Keskittyminen herpaantuu helposti. Muun ajan tytöt lähinnä sotkevat. Siltä se ainakin tuntuu. Heidän jokainen leikkinsä on pääasiassa sotkemista.
Alla vauva lempipuuhassaan: Molemmilla tytöillä on ollut ikä, jolloin heidän suurin huvinsa on ollut kirjahyllyn tyhjennys. Meidän kirjahyllyissä on kaksi hyllyä, jotka olen jättänyt lasten hyllyiksi. Muuten olen tukkinut kirjat niin tiukkaan, etten itsekään tahdo saada kirjoja sieltä pois.
Sohva on yleensä pissassa tai ruoassa tai maidossa. Let's keep it real. Sohva on likainen ellei sitä ole sohvanpesuaineella pesty tyyliin minuuttia aiemmin. Jos haluan ottaa kuvia sohvalla, niin minun on peitettävä sohva.
Kerron nyt teille tarkoin varjellun salaisuuden somemaailmasta, jonka jokainen varmasti sisällään tietää, mutta joka pitää silti sanoa ääneen: Ne Instagramin ja Pinterestin täydelliset lapsiperheen kodit. Ne on asetelma, lavastus. Lehdet ja kupit pöydällä on aseteltu sille. Todennäköisesti pöydällä on ollut jotain muutakin tai jotain aivan muuta. Pöytä ja kuvan tausta on siivottu kuvan ottamista varten. Korostan, että puhun tässä postauksessa lapsiperheen kodista ja tarkoitan tässä kotia, jossa on pieniä lapsia. Luulen, että vain aikuisten kodeissa tai kodeissa, joissa lapset ovat isoja, siisteys ja täydellinen sisustus saattaa olla mahdollista. Totta kai joissain kodeissa käy siivooja tai se toinen vanhempi osallistuu siivoamiseen tai lastenhoitoon tai ruoanlaittoon merkittävissä määrin päivittäin. Pidän kuitenkin epätodennäköisenä, että näissäkään kodeissa olisi aina täydellistä. (Ja sille "toiselle vanhemmalle": Kotona oleva vanhempi saattaa mieluummin haluta siivota kuin että sinä siivoat ja hän hoitaa lapsia, kuten on jo valmiiksi hoitanut koko päivän!)
Miksei pienten kanssa voi siivota? Meidän kohta kolmevuotias lopetti päiväunien nukkumisen 1,5 vuotta sitten. Saatan saada hänet katsomaan ohjelmaa, mutta yleensä hän pomppaa sillä sekuntilla ylös sohvalta, jolloin minä nousen tekemään jotain. Mitä vauvaan tulee, niin hän nukkuu kyllä, mutta hän ei ole tähän asti nukkunut yhtä aikaa, kun vanhempi tyttö on ollut kerhossa ja korona on tietysti keskeyttänyt kerhot muutenkin. Ensi viikolla alkaa esikoisen päiväkoti ja silloin pitäisi ensi kertaa olla sellainen tilanne, että vauva nukkuu päiväunia yhtä aikaa, kun esikoinen on päiväkodissa. Katsotaan, mitä sitten saan aikaiseksi. No, entäs tilanne, jolloin vauva on hereillä minun kanssa kotona ja isompi tyttö on kerhossa? Vauva roikkuu suurimman osan ajasta minun jalassa kiinni, mikä on keissi muutenkin. Hän on tosi paljon iholla tai roikkuu hameen helmassa tai puntissa kiinni ja huutaa päästä sylkkyyn - tai muuten vaan haluaa osallistua.
No niin sitten joitain yksityiskohtia.
Roskishässäkkä tuossa suihkukuvassa: Kyllä, meidän vaipparoskiksessa oli kärpäsen toukkia. Joku oli erehtynyt laittamaan vaipparoskikseen biohajoavan pussin. Pussi oli hajonnut roskiksessa ja kakkavaippojen joukossa viihtyvät kärpäsen toukat. Ne olivat löytäneet tiensä itse roskikseen. Tämä on sitä inhorealismia - totuus siis.
Ja kyllä se on meidän kodin ainut vessa/kylpyhuone, ei ole saunaa eikä kodinhoitohuonetta. Pyykkishow puolestaan on käynnissä koko ajan. Ei olla koskaan siinä tilanteessa, että jonossa ei olisi pyykkiä. Usein pyykit kasautuvatkin eteiseen (alla). Meidän vauvalla on tapana vetää niitä joka paikasta alas. Myös minä ja mies etsimme vähän käytettyjen vaatteitten joukosta milloin mitäkin ja lopputulos on tässä:
En tiedä edes haluanko puhua tässä postauksessa lasten leluista. Yritän pitää mahdollisimman vähän leluja kerrallaan esillä, mutta arvatkaa onnistuuko se! En saa mitään tehtyä elleivät tyttäreni leiki jollain. Vanhempi tyttö kinuaa esille milloin mitäkin palapeliä tai legolaatikkoa. Ja minä annan ne hänelle, koska haluan saada asioita tehtyä. Seuraus on selvä.
Entä ne kaikki somekotien tyhjät laatikoiden ja pöytien päällyset?
3 kommenttia
Hyvä kirjoitus. Kyllä pienten lasten kanssa väkisinkin epäjärjestystä riittää,jossei halua uuvuttaa itseään.
VastaaPoistaMutta myös tilat vaikuttaa siihen miten sotkusta on tai ei ole. Miten iso tai pieni koti on.
Juuri kodinhoitohuoneen olemassaolo kodissa helpottaa kovasti tai jos olisi tilaa erikseen leikkihuoneelle. Ja miten huoneet on kodissa sijoitettuna. Onko lastenhuone esim. oleskeluhuoneiden läheisyydessä. Lapset kun haluaa olla lähellä äitiään.
Ihmisillä on erilaisia luonteita siisteyden suhteen. Tai miten hyvin pystyy epäjärjestystä sietämään.
Minä olen huono sietämään vaate- ja ruokasotkua. Ne pyrin siivoamaan ensin.
Siedän kuitenkin lelusotkuja, leikkihän on lapsen "työtä" ja saa näkyä lapsiperheen kodissa.
Mä pyrin pitämään wc ja kylpyhuoneen aina siistinä. Pyykkikaaosta ei ole, kun pesen ahkerasti ja kuivaava kone. 2v, 4v ja 6v lapset. Kohta syntyy vauva lisäksi.
VastaaPoistaMutta, keittiön pöytä on pahin häpeäpilkku. Mä en vaan jaksa joka ruuan jälkeen pyyhkiä pöytää ja lattiaa ja tuoleja. Joten siinä on välillä aika kova työ hangata edellisiä ruokia pois. Ja mä vielä inhoan ruoka likaa, koska se on oikeasti likaa, eikä vain epäjärjestystä.
Likaisia vaatteita ja leluja myös lasten toimesta ympäri kämppää. Olenkin sanonut että pesen vain pyykkikorista, joten jos haluaa ne lempivaatteet päälle joskus puhtaana, niin täytyy oppia laittamaan ne paikoilleen.
Myös kaikille tasoille kertyy milloin mitäkin tavaraa, mistä nyt laskutilaa löytyy.
Kaukana sisustuskuvista siis, ellei ole siivouspäivä. Tunnissa yleensä jo alkaa katoamaan siivouksen vaikutukset.
Lapset on myös kovin erilaisia, samoin elämäntilanteet ja voimavarat, kuten itsekin kuvailit. Meillä esikoinen oli juuri tuollainen täystuho: puolivuotiaasta alkaen otti asiakseen tyhjentää hyllyjä ja laatikoita ihan urheilumielessä, viskeli tavaroita olkansa yli ilman edes kummempaa tarkoitusta käyttää mitään niistä esineistä. Muutama vuosi myöhemmin hän edelleen aiheuttaa aika paljon tavarakasoja ja viihtyy vaivattomasti niiden keskellä. Nyt on kyllä jo sen ikäinen, että jos jättää leluja tiettyihin paikkoihin joissa ei ole suotavaa leikkiä, eikä niitä ala kehotuksesta siirtämään, niin kyseiset lelut on pantu pariksi päivää yläkaappiin jäähylle.
VastaaPoistaToisella lapsella sen sijaan on sisäsyntyinen järjestyksen- tai kauneudentaju, ja järjestyksenpito onnistuu jo nyt kaksivuotiaana jotenkuten. Kirjat on saanut pysyä hyllyssä ja pyykit telineellä pienestä lähtien. Jos sattuu lapsekseen saamaan tällaisia pikkutarkkoja pikkutyyppejä, niin ehkei ne kaikki somekuvat ole vaatineet tuntikausien lavastusta...?
Pahin sotkuvaihe (eikä väsymysvaihe!) lasten kanssa ei onneksi kestä montaa vuotta, vaikka se tilanteen ollessa päällä siltä tuntuukin. Esimerkiksi tämä kesä 4- ja 2-vuotiaiden kanssa on ollut mun mielestä merkittävästi iisimpi ja nautittavampi kuin viime kesä 3- ja 1-vuotiaiden kanssa: molemmat pääosin pukee ja syö itse, kävelee itse kaikissa maastoissa, osaa varoa joitain vaaroja, ja heille voi puheella kertoa mitä on tarkoitus tapahtua niin, että he voi edesauttaa tilanteita tai ainakin olla hankaloittamatta sitä (esim. lähdöt ovesta ulos jonnekin; pakattavan kassin kaivelut, pukemiset, kantamiset ja turvavyötaistelut. Hermostutti ja rasitti. Mutta muisto vain enää!)
Yksi juttu jonka olen siirtänyt omasta sinänsä turhankin tiukasta lapsuudenkodista omaan lastenkasvatukseen on se, että ruokaa on tarjolla vain ruoka-aikana ja ruokapöydässä. Jos ei millään maistu joku ruoka, niin saatan antaa valmistetun ruuan sijaan banaanin, maitoa tms. että pärjää seuraavaan ruokailuun asti, koska en siis sellaista lautanen tyhjäksi -pakkosyöttämistä kannata, vaan pointtina on rajoittaa ruokasotku syntysijoilleen (samalla hieman tapakasvatustakin). Ruokapöydästä noustessa pestään kädet ja pyyhitään naama, niin tahmaa ei kulkeudu kodissa ruokapöydän kalusteita ja pöydänalusta pidemmälle. Sohva pysyy hyvänä ja siinä on sitten aikuisten kiva syödä omia herkkujaan lasten mentyä nukkumaan;) Pienimpien kanssa yksin hommaa pyörittäessä tietenkin pääasia että saa jollain tyylillä ruokaa suuhun ennen nälkäkiukkua, tämä kommenttini taitaa koskea sellaista aikaa jolloin molemmat lapset syö pääosin itse.
Mutta hei yhden neuvon haluan tuputtaa kaikille vanhemmille, keillä vielä ei ole pyykinkuivuria! Suosittelen! Pidin niitä ennen lapsia sähköä syövinä turhakkeina, mutta enää en kyllä suostuisi olemaan ilman. Nopeuttaa hommaa uskomattoman paljon, ja sisustuksesta poistuu jatkuvasti tiellä seisova pyykkiteline, eikä aikaa tarvitse käyttää pyykin levitykseen eikä pieniä tarvitse estää vetämästä kuivuvaa pyykkiä alas narulta. Käytettynä saa muutamalla kympillä laitteita jotka saattaa palvella vuosia. Tsemppiä pyykkivuoren äärelle ja muuhun<3