Olen kuullut tämän kysymyksen aivan eri sävyssä kysyttynä aiemmin. Kuitenkin minulle tämä kysymys tuli yhdeltä parhaista ystävistäni ja tiedän, ettei se ollut arvostelua vaan vilpittömästi jotain, mihin ystäväni halusi vastauksen. Ystävälläni ei tällä hetkellä ole lapsia ja hän sanoi kuulleensa niin paljon valitusta, että halusi tietää, että miksi kuitenkin haluan lisää lapsia, vaikka on vaikea selvitä näistäkään.
Hmm. Olen miettinyt, mitä sanoisin ja täytyy tunnustaa, että en ole varma, miten sen selittäisin. Se on jotain sisälle rakennettua. Se on rakkautta. Hyvät hetket ylittävät niin monin kertaisesti huonot - sitten, kun niitä lopulta tulee. Se rakkaus on yhtäkkiä, kaikki kaikessa - samaan aikaan musertavaa ja.. kuin tähdet olisivat vaihtaneet asentoaan taivaalla. Se side on jotain erityistä. He ovat minun ja minä: olen heidän. Se suhde on yhtä aikaa parasta mitä on ja raskainta. Haluat heille kuun ja tähdet taivaalta, haluat suojella kaikelta ja samalla usein tarvitsisit heistä lepoa.
He ovat kuin magneetti. Kuin itsestäänselvyys jonka ei-itsestäänselvyyttä pelkäät kaikista eniten. Kaikki tunteet ovat niin voimakkaita. Rakkaus ja pelko, suru.
Suosittelisinko äitiyttä?
Kyllä, suosittelen äitiyttä. Ei kysymystäkään. Samaan hengen vetoon huomautan, että yritä tehdä olosuhteet mahdollisimman hyviksi. Yritä järjestää niin, että et jää yksin lasten kanssa, koska se on vaikeaa. Ota lapset vastaan, kun he tulevat ja ota vastaan myös apu. Yritä nauttia heidän seurastaan ja omasta elämästäni ja ajastasi heidän kanssaan. Kun asiat menevät hyvin, niin äitiys on niin parasta.
Luulin kirjoittavani postauksen, jossa on kohdat 1-5 aiheesta, mutta huomaan, etten pysty kirjoittamaan aiheesta järjestelmällisesti. Tuntuu, etten osaa kuvailla koko asiaa. Mitä te muut vastaisitte?
Se on kuin maan vetovoima, suhde äidin ja lasten välillä. Kaikki vaan muuttuu äitiyden mukana. Ja kyllä haluaisin lisää lapsia, vaikka on vaikeaa. Pidän äitinä olemisesta. Vaikeuksien keskellä aavistan, että juuri tämä vaikeus kestää vain hetken ja sitten viime kädessä elän kuitenkin unelmaani.
Se on kuin maan vetovoima, suhde äidin ja lasten välillä. Kaikki vaan muuttuu äitiyden mukana. Ja kyllä haluaisin lisää lapsia, vaikka on vaikeaa. Pidän äitinä olemisesta. Vaikeuksien keskellä aavistan, että juuri tämä vaikeus kestää vain hetken ja sitten viime kädessä elän kuitenkin unelmaani.
4 kommenttia
Monesti olen kuullut nuorten äitien perustelevan lasten hankintaa nuorena sillä että ehtii sitten myöhemmin toteuttaa omia juttuja. sitten kun lapset ovat aikuisia. Mutta lasten saamisen jälkeen äiti ei ole enää koskaan yhtä vapaa ja huoleton kuin ennen lapsia. Ei edes silloin kun lapset ovat aikuisia...
VastaaPoistaTuota minäkin olen ajatellut...
PoistaHyvä kirjoitus! Mä joudun kysymään tota itseltäni vähän väliä. :D Esikoinen on nyt vasta 8 kk ja meillä on taas yksi tosi hankala vaihe meneillään, kun kaikki kiukuttaa (hampaat ja eroahdistusta todnäk). Olen välillä todella väsynyt, enkä jaksa yhtään pienintäkään kitinää. Silti ei tarvita kuin seuraava pienikin hyvä hetki ja huomaan jo miettiväni, että olisipa mukavaa, kun olisi taas vauva. Joku siinä vain on, ei sitä oikein osaa perustella - edes itselleen.
VastaaPoistaNäin se vaan on. Ja siis todellakin minäkin haluaisin lisää lapsia. Siinä vaan on jotain :P
Poista