Olen aloittanut kirjoittamaan tästä aiheesta hyvin monta kertaa. Tuolla otsikolla en itse asiassa viittaa teihin muihin äiteihin, koska olen varma, että tilanne ei ole sama edes suurimman osan teistä kohdalla. Veikkaisin, että isolle osalle teistä raskauksien tai synnytysten seurauksena ei jää mitään pysyvää kiputilaa tms. En usko, että minullekaan jää mitään lopullista kiputilaa. Nämä viimeiset vuodet ovat vain kerta kaikkiaan olleet myös fyysisesti haastavia. Ja pakko samaan hengenvetoon todeta: en oikeasti tiedä, kuinka suuri osa fyysisistä haasteista edes johtuu raskaudesta tai synnytyksistä. Lähinnä ongelmat johtuvat painonnoususta, joka vain yksinkertaisesti pääsi ensi kertaa valloilleen, kun olin raskaana. En kontrolloinut raskaana syömisiäni.

Eräs ystäväni, kolmen aikuisen pojan äiti, kerran sanoi minulle, kun puhuin synnytyksen jälkeisestä palautumisesta kuin se olisi kohdallani jo tapahtunut: "Kuule, synnytykseen jälkeen palautumiseen menee kolme vuotta." En muista tarkalleen ottaen, milloin tämä keskustelu käytiin, mutta se on ollut aikana, jolloin minulla on jo ollut lapsia. Jos hänen sanomansa pitäisi paikkansa, niin olisin vasta  syksyllä palautunut ensimmäisestä synnytyksestä. Keskenmenosta ja kolmannesta raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen olisi vielä kesken. En tosin tiedä, voiko alkuraskauden keskenmenoa laskea tähän.

Sanon jonkun sanan tässä vaiheessa myös raskauksien aikaisista "muista kivuista", joilla en tarkoita supistuksia, liitoskipuja tai pahoinvointia. Seuraavan tekstin kirjoitin 23.4.2020:

Kuinka nopeasti unohtuukaan, että minä itse olin se vammainen kerran. Kun näen tänään naisen klonkkaavan kadulla, niin mietin, että voi ei, mikähän hänellä on. Muistutan itseäni, että se olin kerran minä. Raskauksien aikana minulla oli paljon lonkkaongelmia, bursiittia ilmeisesti. Oli eräs päivä, jolloin sattui niin paljon, että mieheni piti tuoda minulle auton viereen sisältä tuoli, jotta pääsin linkuttamaan autolta kotiin. Painoin silloin aivan liian paljon, jotta mieheni olisi voinut minua kantaakaan. Kaikki tämä unohtuu liian nopeasti! On asioita, jotka täytyy muistaa. Koskaan ei tiedä, mikä on se hetki, jonka jälkeen sinä olet se vammainen. Nyt pystyt ja ajattelet pystyväsi kaikkeen, mutta mikä on se hetki, kun et enää pystykään. 

Siitä on jo jonkin aikaa, kun eräs ystäväni valitteli kroppansa hajoamista raskausaikana. Siinä vaiheessa minun raskauksistani oli kulunut jo yli vuosi. Sanoin hänelle, että minun kroppani ei ole ainakaan missään vaiheessa raskauksien jälkeen edes ollut ennallaan. Tässä en viittaa kohdun palautumiseen tai luiden palautumiseen paikoilleen tai muuhun siihen liittyvään. Tämän kirjoitin 7.12.2020: 

30-vuotiaan lapsiperheen äidin elämä luupiikin varjossa... Kirjoittelin kuulumispostausta ja myönsin itselleni, että näin se vaan on, että itse asiassa tämä luupiikki on kyllä varsin iso osa kuulumisiani! Varmaan kaikki muut aiheet olen aika perinpohjaisesti käynytkin läpi blogissani ja tuosta luupiikistäkin toki maininnut, mutta ehkä sanon siitä luupiikistä vielä tämän verran: Pikku hiljaa huomaan unohtavani, että joskus elin ja jotkut ihmiset elävät edelleenkin kivutonta elämää. En tiedä enää edes, kumpi elämä on minulle sitä normaalia elämää "kivullinen" vai "kivuton". Joko bursiitti tai sitten viimemmäksi luupiikki ovat vaivanneet minua pian neljä vuotta. Ihan pieniä taukoja on ollut. Käytännössä skolioosi ja huonot asennot jne. särkee myös jonkin verran, mutta ne kivut eivät millään muotoa estä esimerkiksi liikuntaa. Päin vastoin skolioosille ja selkäkivuille liikunta olisi hyväksi. Luupiikki sen sijaan rajoittaa mahdollisuuksia liikkua. Jos tiedän, että lähden jonnekin kävelemään, niin otan kipulääkkeen. Joskus otan myös kauppaan mennessä, jos menen isompaan kauppaan. Parkkipaikalta kauppaan on pitkä matka.

Pääasiassa minusta tuntuu, että koko kroppa on riekaleina, mutta minkäs teet. Nyt viime viikolla luupiikin lisäksi myös bursiittityyppinen vihlonta palasi. Onneksi sitä ei ole nyt jatkuvasti, mutta on ollut hetkiä, kun vihlaisut ovat niin kovia, että olen kaatua. Yritän laihduttaa. Se on käytännössä ainut vaihtoehto saada kipu jossain vaiheessa pois. Näitä molempia ongelmia (bursiitti & faskiitti) voi esiintyä myös ihan laihoilla ihmisillä, mutta olen kuitenkin käsittänyt tämän niin, että laihduttaminen vähentäisi riskiä saada ne uudelleen. Ostin salikortin sunnuntaina ja olen käynyt siellä nyt kerran. Kivut rajoittavat toimintaa salillakin. Jotkut laitteet vaativat seisomista tai kävelyä... esim. juoksumatto. En tiedä. Nähtäväksi jää, millainen loppu tällä tarinalla on.