Viikossa kului 1000 euroa rahaa ja siihen en laskenut...

by Emiilia - 1/29/2021

Mieheni kahdeksantoista päivän työputki päättyi tänään klo 6.00. Tällä viikolla meillä on ollut yhtä aikaa monta asiaa menossa. Sain tammikuun kunniaksi päähäni viedä kirpparille meidän turhia tavaroita. Tavaraa on niin paljon, että viikko ei missään tapauksessa riitä edes kaiken esille saamiseen. Joudumme ostamaan vähintäänkin toisen viikon. Kirpputorille on ajomatkaa. Pöytävuokra, tavaran myynti halvalla ja lähes päivittäiset ajomatkat kaukana olevalle kirpputorille yhdessä tuottavat luultavasti miinus tuloksen. Ainakin olen yrittänyt.

Tämän viikon alussa, maanantaina oli sovittu miehen auton korjausaika. Se ei ollut mennyt läpi katsastuksesta. Hänen autonsa korjaaminen maksoi yli 500 euroa. Torstaina lähtiessäni viemään tyttöä päiväkotiin huomasin, että minun autossani oli syttynyt akun merkkivalo. Autot vilkuttelivat minulle matkalla. Vein tytön päiväkotiin ja lähdin ajamaan kirpparille. Menomatka meni ihan hyvin. Pistin jonkun pikku valon päälle, joka vielä toimi. Ajovalot olisivat ilmeisesti vieneet liikaa sähköä, joten ne eivät käynnistyneet. Pääsin kirpparille ja kävin kaupassa. Ongelmat alkoivat isommin vasta kotimatkalla. Sain hieman kakovalla autolla meidät (yksivuotiaan ja minut) autokorjaamon pihalle. Siellä minä sitten olin ostosten ja yksivuotiaan kanssa. Herätin yövuoron jäljiltä nukkumassa olevan mieheni hakemaan meitä kotiin. Auton laturi oli mennyt rikki. Korjaus maksoi yli 400 euroa. Viikossa meidän halpoihin huonoihin autoihimme kului noin 1000 euroa rahaa ja siihen en laskenut dieseleitä.

Ajattelin, että saunakuvat sopisivat aiheeseen... 

Tämän lisäksi joulu vei rahaa - nythän on edelleen tammikuu - ja ostimme vuoden vaihteessa saunan, jota varten olimme säästäneet neljä vuotta. Eli, ymmärsit varmasti pointin: Meidän rahatilanne on taas pitkästä aikaa miinusmerkkinen. Nyt kysyt, että miten sinä laiska kotiäiti ajattelit selvitä siitä. No minusta on viimeaikoina tullut hyvin yrittäjähenkinen, joten etsin kotoa lisää 0,50 euron arvoisia kirppariesineitä. Niitä pitäisi myydä vähintään 8 päivässä, että oltaisiin tasatilanteessa pöydän vuokran kanssa. Plus vielä hieman enemmän, jotta saisimme ajomatkat korvattua. Onneksi mies on ensi viikolla aamuvuorossa ja pystyy käymään siellä ilman suuria lisäkustannuksia. 

Tämän toivottoman rahansaamisyrityksen lisäksi olen tietysti alkanut toteuttaa myös sitä toista päätä: säästää rahaa. En toistaiseksi osta leipää, vaan teen perheelleni itse leipää. Ironista kyllä, koska joudun sitä varten edelleen ostamaan joitain ruoka-aineita ja käyttämään sähköä sen tuottamiseen leipäkoneella, niin en ole varma, onko sekään millään tavalla merkittävä säästö. Saattaa olla, että halvan leivän ostaminen tulisi loppupeleissä ehkä jopa halvemmaksi. 



Sen lisäksi olen alkanut tuottaa samaisella leipäkoneella pitsapohjia. Pitsa ja osittain vaalea leipä (käytän puolet tavallista vehnäjauhoa ja puolet "karkeitten" jauhojen sekoitusta) eivät ole mitään maailman terveellisimpiä ruokia ja siinä mielessä tämä säästö on vain ongelmien siirtämistä eteenpäin. Samalla haluan ajatella itsekseni, että tämä on jälleen tällainen taloudellinen aallonpohja, mutta kyllä se taas pian tästä. 

Pakko sanoa vielä, että muuten tämä viikko on ollut ihan hyvä. Toki molemmat lapset ovat olleet nuhaisia jossain vaiheessa viikkoa, mutta olen itse ollut jollain tavalla iloinen siitä, mihin suuntaan elämä on menossa. Sitä paitsi  vuosien kokemuksen turvin aaltoilevasta rahatilanteesta voin sanoa, että rahavaikeuksilla on isojen ostosten jälkeen tapana korjautua ajan kanssa. Yleensä tilanne vakautuu jollain tavalla plusmiinusnolla tasolle noin puolessa vuodessa. 

Kerro minulle kommenteissa rahansäästövinkkisi.

Saattaisit pitää myös näistä

4 kommenttia

  1. Osa uusi auto. Liisarilla tai osamaksulla. Olen tapellut vanhojen romujen kanssa yli vuosikymmenen niin kauan kuin uskalsin mennä autokauppaan ja ostaa uuden ajolepin osamaksulla. Siitä on 11 vuotta. Minulla on jo kolmas liisari. En enää jaksakaan ajaa vanhoilla. Vaihdossa aina olen saanut hyvät rahat välistä. Uusi auto on luotettavampi, turvallisempi ja mukavampi ajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Mieskin aina välillä miettii niitä. Minusta pienten lasten kanssa sellainen olisi käytännössä mahdoton, sillä he kyllä sotkevat aivan kaiken. En jaksaisi olla niin varovainen. Mutta luulen kanssa, että liisariauto olisi kaikista järkevin oikeasti...

      Poista
  2. Harmillista, että teillä tällaista epäonnea on ollut autojen kanssa. Mielenkiintoista, että auton laturin vika aiheutti noin suuret ongelmat autoon. Veljeni auto odottaa pihassa autohuoltoon viemistä täällä Rovaniemellä koska hänenkin auto ei mennyt katsastuksesta läpi. Täytyy vain toivoa, että pienellä korjauksella hän selviää katsastuksesta läpi. Uutta autoa hän ei haluaisi ostaa koska tämä tarkoittaisi taas suurta rahallista satsausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoissa autoissa on aina jotain ja valitettavasti välillä myös suht uusissakin on (en viittaa meidän autoihin :D meidän autot on koko ajan olleet vanhoja). Joo uusi auto on kyllä iso sitoumus...

      Poista