Niin, mitä siihen pitäisi sanoa. Tulee sellaisia hetkiä, että ikään kuin pitää elää pienemmällä voluumilla.  Ostin kaupasta jälleen kertakäyttöastiat ja einekset. Molemmat tytöt syövät onneksi pilttejä tarvittaessa edelleen. Sitten joskus myöhemmin tulee taas niitä toisia päiviä, jolloin päivän ykköstehtävänä ei ole enää selviytyminen. Miten kuvailisin teille niitä tunteita? Tilanteita on monenlaisia. Ongelma on aina mielessä, omassa mielessä. Ulkopuoliset asiat vaikuttavat kyllä, mutta loppujen lopuksi se on aina oma mieli. Joko se on stressi. "Työuupumusta ei aiheuta työn määrä vaan hallinnan tunteen puute", mantra, jota hoen itselleni niinä hetkinä. Tämä on vain minun pääni sisällä. 

Tai sitten se on se toinen asia. Oikeastaan tässä postauksessa haluaisin sanoa jotain siitä toisesta asiasta. Minusta tuntuu, että sen vaikuttavuus on korostunut erityisesti lasten kanssa. Asiat vaikuttavat mieleen eri tavalla, kovemmin, syvemmin, vakavammin. Aiemmin omia suojamekanismeja - selviytymismekanismeja, etäyttämistä kriisien keskellä oli helpompi käyttää. Katsoin jotain sarjaa telkkarista ja keskityin unohtamaan, kuuntelin musiikkia, kirjoitin, juttelin siitä kavereille jne. Nykyisin niitä on vaikeampi käyttää. Minusta tuntuu, että se tekee kriiseistä pahempia. Lapset ovat aina siinä ja tarvitsevat aina, vaikka itse pitäisi saada käydä asioita läpi. Mielenterveysongelmat, riidat, muilta tuleva negatiivinen, omat negatiiviset ajatukset, sairaus, kuolema, menetys. Kävelet vain ympäriinsä. Kyky prosessoida arjen asioita katoaa. Ajatuksia on vaikea keskittää siitä ongelmasta kaikkeen muuhun käsillä olevaan.

Niinä hetkinä lasten kanssa minimoin kaiken ylimääräisen. Olemme survival modessa. Vikasietotilassa (suonette anteeksi nörtihtävät metaforani). Tarkoitus on vain säästää tarvittavat tiedostot ja antaa sen joko luhistua tai jatkaa toimintaa kuten aina ennenkin ongelman korjaamisen jälkeen. Olen vuosien varrella saattanut loppuun tai korjannut monia laitteita ja trust me, kun vikasietotila on otettava käyttöön, niin lopputulos voi olla kumpi tahansa. Tärkeintä on vain pelastaa se, mitä pelastettavissa on. Varmuuden vuoksi. Joskus ongelma osoittautuukin pelättyä pienemmäksi ja kone toimii edelleen. Nyt sanot, että onpa huono metafora. Ihminen ei ole kone. Olet oikeassa, mutta vertaus on myös aika osuva, eikö vaan?

Se on ok. On ok, että lapset eivät syö tänään salaattia ja laitoit kolmevuotiaalle vaipat täksi yöksi, jotta ei tarvitsisi pestä lisää pyykkiä tai herätä yöllä. Jotta saisit kerrankin nukkua. On ok, että istut sohvalla syöttämässä kolmevuotiaalle pilttiä ja juotat hänelle siskon velliä. Älä ota sitä tavaksi, mutta pääset sillä tästä hetkestä seuraavaan. Aina on tulossa se parempi hetki. Sen tullessa älä mieti, että tämä on vain lyhyt hetki, vaan ota siitä kaikki irti.