Mitä jos iltasatukirja lukisi itse itsensä! sekä ideoita perheen yhteisiin musiikki- ja satuhetkiin
by Emiilia - 12/11/2021
Kaupallinen yhteistyö: Hovineidon Musiikkikoulu
On väsyneitä iltoja ja vähän vähemmän väsyneitä iltoja. Olen itse asiassa jo pitemmän aikaa miettinyt, että olisi ihana, jos lasten kanssa voisi ainakin silloin tällöin lukea kirjoja tarvitsematta itse lukea niitä. Minäkin voisin vaan kuunnella tarinaa. Yllätykseni sainkin jokin aika sitten viestin, jossa tiedusteltiin, että haluaisinko tutustuttavaksi musiikkisatukirjan. Totta kai haluan! Kirja ja sen ääniraita olivat paljon enemmän kuin osasin odottaa. Kirja on paitsi hyvä rauhoittumis- ja iltasatukirja myös erinomainen apu musiikki- ja leikkihetkiin lasten kanssa.
Saimme siis Siirin ja Santerin hoviväki -nimisen kirjan. Ja kyllä, pystyn kuuntelemaan kirjan tarinoita tyttöjen kanssa yhdessä. Keskeistä kirjassa on musiikki, joka tukee tarinaa ja havainnollistaa tunteita. Se tuo tarinaan sekä rytmiä että rauhoittaa. Musiikin ja ääniraidan kuuntelun ei tarvita mitään erillisiä laitetta vaan kännykkä riittää. Ääniraitaan pääsee käsiksi kirjan lopussa olevalla QR-koodilla.
Tarinan keskiössä ovat Siiri ja Santeri, jotka pelastavat hylättyjä nukkeja. Kirja ei vie lukemisen vuorovaikutuksellisuutta pois vaan edelleen neljävuotias kävi dialogia kanssani lähes joka sivulla: Missä on Siiri, äiti? Arvaa, missä on Siiri? Tää on Siiri. Mikä rikkoutunut silmä? Kuka on Unelma? Hauska yksityiskohta, että kirjassa on sen niminen nukke muuten. Sitä nimeä käytetään välillä minusta.
Musiikkisatukirja päiväkodissa ja koulumaailmassa
Tätä kirjaa kuunnellessa vanha äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja minussa herää ja näkee kirjassa paljon mahdollisuuksia. Opetin Suomea toisena kielenä kaksi vuotta alakoulussa ja sen lisäksi olen tehnyt sijaisuuksia päivähoidon puolella esiopetusikäisistä yksivuotiaisiin ja ollut lastenhoitajana perheessä. Näen, miten kirjaa voisi alakoulun ensimmäisillä luokilla, esikoulussa ja päiväkotimaailmassa hyödyntää.
Isompia lapsia voisi ohjata kysymyksillä tunnistamaan ja kielentämään tarinassa läpikäytyjä sekä mahdollisesti myös musiikin itselle tuomia tunteita. Pienempien lasten kanssa näen, että kirja tai sen ääniraita voisi olla erinomainen nukkarisatu. Musiikki- ja leikkihetkiä varten kirjan ääniraidan yksittäisten tarinoiden päälle voisi mahdollisesti kehitellä tarinaa tukevia liikkeitä. Musiikkiosuudet voisi myös tanssia ja mahdollisesti soittaa jotain itse musiikin mukana.
Tässä joitain minun omia ajatuksia ja ideoita. Lue täältä vielä, mitä kirjantekijä aiheesta sanoo. Kirjoittaja on musiikkipedagogi Mirjami Hiltunen ja kuvittaja Keanne van de Kreeken. Kirjaa voi tilata Hovineidonmusiikkikoulun nettisivulta. Kokonaisuudessaan tämä oli todella inspiroiva ja ajatuksia herättävä paketti, jota pystyy kuuntelemaan ja leikkimään läpi kerta toisensa jälkeen. Toivomme kirjaan jatko-osia!
Linkkejä
Hakusanat: tunnetaidot, tunnetaitojen oppiminen, opi tunnetaitoja, tunnetaitojen opetteleminen, opettele tunnetaitoja, musiikkipedagogi, suomenkielinen lastenkirjallisuus, lastenkirja, musiikkisatu, musiikkipedagogiaa, äidinkieli ja kirjallisuus, alakoulun äidinkieli, alakoulun äidinkielen opetus, esiopetus, eskari, musiikkipedagogiikka osana päiväkotiarkea, tunteiden havainnollistaminen varhaiskasvatuksessa, tunnetaitojen oppiminen musiikin keinoin, tunnetaitojen opetteleminen varhaiskasvatuksessa, musiikkileikkikoulu, muskari-ideoita, muskari, leikkihetket lasten kanssa, musiikin hyödyntäminen tunnetaitojen opettelussa, joululahja, kirja joululahjaksi, satukirja joululahjaksi, lapselle kirja joululahjaksi
0 kommenttia