Kuinka pitkään lapsi voi nukkua vanhempien huoneessa?

by Emiilia - 11/27/2019

Minulla on ollut nyt näitä muiden blogien kommenttipostauksia. Teillä on ollut niin mielenkiintoisia aiheita viime aikoina, että pelkkä kommentti ei riittäisi. Pitää vetää pitemmän kaavan kautta. Yksi mielenkiintoinen aihe oli Perhekuplan blogiperheeseen kuuluvalla Heinillä (linkki postaukseen Vauva muuttaa omaan huoneeseen). Hän kirjoitti heidän kymmenkuukautisen vauvan muutosta omaan huoneeseen, pois vanhempien makuuhuoneesta. Tiedän, että tämä on yksi niistä aiheista, joka jakaa vanhemmat moneen eri koulukuntaan ja moni vanhempi on aika fanaattinen koulukuntansa edustaja.

Koulukunta 1: Ne, jotka ajattelevat, että lasten pitäisi aina nukkua eri huoneessa kuin vanhempien.
Koulukunta 2: Ne, jotka siirtävät lapsen nukkumaan omaan huoneeseensa jossain  0-3 ikävuoden välillä.
Koulukunta 3: Ne, joiden lapset nukkuvat vanhempien huoneessa vielä tuotakin vanhempana.


Minulla on sellainen näppituntuma, että Suomessa se suurin koulukunta olisi tuo numero 2. Sanokaa, jos olen väärässä. Olen tavannut Suomessa perheitä, joissa lapsi ei ole missään vaiheessa nukkunut vanhempien kanssa ja sellaisia perheitä, joissa 11-vuotias (!) tyttö nukkui edelleen vanhempien kanssa samassa huoneessa. Minusta tuntuu, että Amerikassa kuulutaan aika usein ensimmäiseen koulukuntaan. Joissain Afrikan/Lähi-Idän kulttuureissa taidetaan sen sijaan kuulua jälkimmäiseen. Tämä tosiaan vain näppituntumaa kokemuksistani muutamien noista maanosista tulevien perheiden kanssa. Ei ehkä pitäisi sen perusteella yleistää mutta tosiaan valistuneemmat kommentoikoot.

Entä miten se meillä menee? Tällä hetkellä meidän vauva nukkuu pinnasängyssä meidän sängyn sivuvaunussa. Tämän on ehkä voinut aiemmista postauksista päätelläkin (linkki kätkytkuolema-postaukseen). Sen lisäksi toisella puolella sänkyä, myös sivuvaunussa mutta isojen tyttöjen sängyssä, nukkuu meidän 2 v 3 kk tyttö. Eli molemmat nukkuvat samassa huoneessa ja vieläpä meidän sängyn sivuvaunussa. Tämä järjestely tehtiin kolme kuukautta sitten uuden vauvan syntyessä. Aiemmin kaksivuotias nukkui meidän huoneessa kyllä mutta ei sivuvaunussa. Okei, no usein hän nukkui käytännössä meidän sängyssä ja edelleenkin kiipeää ehkä joka toinen yö meidän sänkyyn.

Mietimme hyvän aikaa mieheni kanssa, että miten sängyt makuuhuoneessa järjestelisimme. Nykyinen makuuhuoneemme ei ole suurin suuri. Vaatekaapin, piirongin, yöpöydän, pinnasängyn, lastensängyn ja meidän sängyn mahduttaminen yhteen huoneeseen oli aika työlästä. Vauvan halusin sivuvaunuun, koska esikoisen kohdalla tämä järjestely toimi hienosti. Saan maksimaalisen määrän unta, kun vauva on niin lähellä. Ei tarvitse siirtyä omalta paikaltaan mihinkään eikä tarvitse öisin mennä johonkin kauhuissaan katsomaan, että elääkö se vauva vielä (vt. edellä mainittu postaus).

Milloin aiomme siirtää tytöt pois meidän huoneesta? No haluaisin teoriatasolla siirtää vanhemman tytön siinä kolmen vuoden tienoilla. Silloin nuorempi olisi noin yksivuotias. Luulen, että tyttöjen olisi ehkä helpompi siirtyä silloin yhdessä. Meidän kodin pohja ei ole kuitenkaan millään tasolla optimaalinen eikä meillä ole oikeastaan mitään valmista ajatusta, että kuinka heidät tulisi siirtää. Meidän pohjapiirrosta ja nykyistä makuuhuonetta täysin remontoimattomana Lapsiperheen remonttipostauksessa (linkki). Tässä pohjapiirrustukset meidän rintamamiestalosta:



Näitä on vähän vaikea tulkita, koska en silloin kirjoittanut, mikä huone on mikäkin ja huone järjestykset ovat jo sen jälkeen muuttuneetkin. Joka tapauksessa yläkerrassamme on siis kaksi huonetta, joista toinen on koko kodin ainut "oikea" makuuhuone, jonka oven saa kiinni jne. Sitten viereinen makuuhuone on enemmänkin porrasaula tms. Siinä ei ole ovea. Sitten tuossa kuvassa näkyy myös kylmät sivuvintit. Sitten alhaalla on keittiö, leikkihuone ja olohuone. En halua yksivuotiasta lasta nukkumaan eri kerrokseen kuin missä itse nukun, joten lasten alakertaan tai meidän alakertaan siirtyminen on ongelma. Sitä en halua niin pienille lapsille tehdä. Keksisivät vielä lähteä ovesta autotielle tai laittaa hellan päälle tai syödä tiskiainetapletteja tai laittaa tulen takkaan. Ei ei ei.

Vaihtoehdoiksi jää laittaa lapset avoimeen porrashuoneeseen tai taaimmaiseen huoneeseen ja meidät avoimeen porrashuoneeseen. Ja tiedättekö kumpikaan ratkaisu ei tunnu optimaaliselta. Toinen vaikuttaa huonolta, koska meillä ei olisi yksityisyyttä ja toinen huonolta, koska lapsilla olisi vähän liian helppo pääsy tuolilla kaiteelle. Pelkäisin heidän lähtevän kiipeilemään minun nukkuessani ja putoavan kaiteen yli portaille. Ja sitten porraskäytävähuoneessa saattaisivat isompana heräillä meidän vessakäynteihin ym. En tiedä.

Heinin blogissa kysymys oli siis (linkki)
Missä vaiheessa teidän pienokaiset ovat siirtyneet omaan huoneeseen?

Minun vastaus
Eivät vielä. En tiedä, milloin tulevat siirtymään enkä tiedä tarkalleen ottaen, että miten yhdessä vai erikseen tai että mihin heidät laitetaan. Toivottavasti kuitenkin jossain vaiheessa saavat tämän itsenäistymiskokemuksen. Minusta henkilökohtaisesti se on vaihe, joka jollain tavalla kuuluisi siihen leikki-iän kynnykselle. En toki pidä vääränä sitäkään, että lapsen siirtää aiemmin tai myöhemmin. Niin, 11-vuotiaan olisin kyllä mieluummin siirtänyt jo omaan huoneeseen - mieluiten jo monta vuotta aiemmin.


Linkit

www.facebook.com/Perhekupla/

www.heiblondi.fi/2019/11/vauva-muuttaa-omaan-huoneeseen.html

unelmanumero5.blogspot.com/2019/10/katkytkuolemavahdissa.html

unelmanumero5.blogspot.com/2018/11/lapsiperheen-remontti.html

Saattaisit pitää myös näistä

2 kommenttia

  1. jos uskon sukua niin 15v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Mietin jo tätä postausta tehdessäni sitä tosiasiaa, että osa tämän postauksen lukijoista on syntynyt aikana, jolloin samassa huoneessa nukkuminen paljon vanhemmaksi asti on ollut hyvin tavallista. Minun äitikin on asunut jonkin aikaa varsin vanhana vanhempiensa kanssa samassa huoneessa, koska muita huoneita ei ole ollut. En tiedä, mikä on sinun keissi ja mikä on sinun oma näkemys asiasta, jos tuo on suvun näkemys. Tämä vaan tuli tästä viestistäsi mieleen.

      Poista