Narsistin lapselta narsistin lapsille - Unelma 5

Narsistin lapselta narsistin lapsille

by Emilia - 10/29/2019

Tämä on varmasti psykologisesti rankin postaus, jonka olen kirjoittanut. Tiedän, että minun on sanottava aiheesta jotain ja olen halunnut sanoa siitä jotain jo pitkään. Tässä yksi syy, miksi en ole halunnut antaa itsestäni missään vaiheessa tunnistetietoja julki: En ole kertonut nimeäni enkä edes kaupunkejani. En ole postannut tunnistettavia kasvokuvia itsestäni, miehestäni tai lapsista (pienten vauvojen kuvia uskallan postailla, koska meidän vauvat näyttävät samalta kuin miljoona muuta kantasuomalaista vauvaa). Olen siis tavallaan koko blogihistoriani ajan valmistellut sitä, että voisin kirjoittaa myös tästä aiheesta. Te narsistin lapset ymmärrätte.

No niin here we go. Tämä on vain sanottava. Olen narsistin lapsi. Toisella vanhemmistani on narsistinen persoonallisuushäiriö. En tiedä, ovatko persoonallisuushäiriöt koskaan kokonaan vain yhtä "häiriötätyyppiä", mutta selviten vanhempani persoonallisuushäiriössä tulee narsismi esille. Tämä on sitä sairasta narsismia. Ei missään tapauksessa tervettä.


Olen luullut käyneeni asian läpi jo vuosia sitten ja päässeeni siitä yli. En ole koskaan paljon googlettanut aihetta tai lukenut siitä kirjoja. Sen sijaan olen puhunut paljon ihmisten kanssa ja luulin sen riittävän. Kuitenkin nyt viime kesänä näin jossain mainostettavan Janne Viljamaan kirjaa Narsistin lapsena. Lainasin kirjan, mutta on mennyt kuukausia ennen kuin olen uskaltanut avata sen. En ole varma, haluanko kohdata kaikkea pinnan alla olevaa. Joskus joku proffa yliopiston luennolla tai ehkä lukion psykologian opettaja qouttasi jotakuta: "Pelottavinta on se, mikä on oman katon alla." En tiedä enää, kenen quote se on, mutta olen samaa mieltä.

Lasten myötä olen alkanut pelätä - en sitä itsestäänselvää asiaa, että vanhempani on narsisti tai sen kohtaamista itsessäni, että olen narsistin lapsi - vaan sitä, että onko se, mitä löydän oman kattoni alta narsismia. Olen jo vuosia yrittänyt sensuroida käytöksestäni piirteitä, jotka tunnistan narsismiksi. Niiden piirteiden erottelu normaalista käytöksestä on tärkeää. Tässä joitain ajatuksiani vuosien varrelta ja nyt. Nämä ollessani vasta Narsistin lapsena -kirjan alussa. Ehkä mielikuvani vielä muuttuvat luettuani kirjan kokonaan.

Tästä tunnistat olevasi narsistin lapsi

1. Sinulla on sisäinen kuumemittari. Sinä olet Twilightin Jasper. Pystyt tunnistamaan ihmisten - varsinkin tiettyjen ihmisten - pienimmätkin mielialan muutokset yhdestä sanasta tai katseesta tai liikkeestä. Tai pystyt ennakoimaan mielialan muutosta jo ennen kuin se on edes tapahtunut! Sinulla on myös kyky jäähdytellä. Saat ihmiset rauhoittumaan. Heität jäitä pussiin jo ennen kuin mitään on edes tapahtunut. Mutta (tämä on se merkittävin lause) et enää välttämättä halua tehdä sitä. Kyseenalaista sekin. Oliko sekään tervettä? Oliko sekään normaalia? Milloin se menee liian pitkälle?

2. Koet olevasi vahva, koska se kaikki on ohi. Olet superisankari. Vai oletko? Sinulla on supervoimia. Vai onko? Voit syyttää tuota vanhempaa kaikesta - siitä, mitä sinä olet. Vai voitko? Sinua ei enää alisteta. Sinä voit sanoa mitä vaan. Sinä voit olla olematta se tyynnyttelijä. Sinun ei tarvitse enää välittää. Ja sitten se pelottava totuus: Tämäkin on vain pääsi sisällä. Sinun ei tarvitse alistua olemaan narsistin vallan alla, mutta se ei tarkoita sitä, että sinun kuuluisi olla samanlainen jollekulle toiselle. Varsinkaan lapsillesi.

3. Sinä väität tietäväsi, mitä pelko on. Oliko pelko koskaan edes todellista? Väärin. Pelko on todellista. Ehkä syytä pelätä ei koskaan oikeasti edes ollut. Todennäköisesti oli hetkiä, jolloin syy oli. Niiden avulla kontrolloitiin muita hetkiä. Sinun sisälläsi se kaikki on olemassa edelleen. Jokin tietty haju tai maku tai paikka tai maisema. Minulle se oli eräs kukka. Sen tuoksu. Pelkään edelleen niin paljon, etten uskalla sanoa edes kukan lajia ääneen. Ettei kukaan perheestäni voisi tunnistaa minua. Ettei tieto voisi mitenkään mennä... Ja silti viime vuonna näin jotain kaunista tuossa kukassa ja ostin itsellenikin yhden sellaisen.

Kaikki nämä vuodet olen mielessäni toistellut sitä Irinan biisiä: Mä pelkään, että joskus peilistä katsoo sun kaltainen. Tämä on ensimmäinen postaukseni narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Stay tuned. Aion kirjoittaa siitä lisää, mutta halusin ensimmäisessä postauksessa kirjoittaa siitä, mikä on minulle tällä hetkellä tässä asiassa tärkeää. Tämän haluan sanoa narsistin lapsena narsistin lapsille: Etsikää itsestänne niitä samoja piirteitä. Löydätte ne kyllä. Sitten analysoikaa, kuinka paha tilanne on. Onko se persoonallisuushäiriötä vai jotain lievempää, jota kaikilla muillakin on? Oli se kumpaa tahansa, yrittäkää muuttaa itseänne. Ja tässä karu totuus: En ole aivan varma kumpaa se minun kohdallani on.


Kuvat

Ensimmäinen joltain Kalifornian rannalta ja toinen Porvoon vanhasta kaupungista.

Lähteet/viittaukset

Irina 2007. Liiba laaba. Pokka. EMI Music Finland.

Meyer, Stephenie 2005-2008. Houkutus-sarja. WSOY.

Viljamaa, Janne 2015. Narsistin lapsena. Minerva.

Saattaisit pitää myös näistä

0 kommenttia