Iltaisin menen nukkumaan kaksikuukautista vauvaa kädestä kiinni pitäen. Hänen pinnasänkynsä on meidän sänkymme vieressä. Olen juuri sillä etäisyydellä, etten unissani voisi tukehduttaa häntä mutta saan kuitenkin pidettyä kädestä kiinni. Jos pidän häntä kädestä kiinni, niin ehkä hän ei pääse kuolemaan. Kuin siinä olisi jotain taikaa. Jos pidän häntä kädestä kiinni, hän ei lähde luotani. Vaikka eihän se oikeasti niin mene. Hänen lähtönsä ei ole minun käsissäni.

Ajattelet, että minulla on psyykkisiä ongelmia. Niin en tiedä. Ehkä se tosiaan tavallaan on traumaperäistä. Minullahan on taustalla se "ei semmoista voi tapahtua minulle". Keskenmeno. Se, minkä ei pitänyt tapahtua ja joka kuitenkin tapahtui ja jolle en voinut mitään. En voinut pysäyttää sitä. Miksei se voisi tapahtua taas? Keskenmenon jälkeen olen ajatellut, että ne kaikki tosiaan voisivat tapahtua minulle. En ole immuuni syövälle, en keskenmenolle, en kohtukuolemalle, en auto-onnettomuuksille. Ehkä se on yksi syy, miksi olen alkanut pelätä kaikkea. Toinen syy on varmasti äitiys. Äitiys vain on sellaista - luulisin.

Kätkytkuolemia tapahtuu eniten 2-4 kuukautta vanhoille vauvoille (ks. lähteet alhaalta). Tyttäreni tulee lähipäivinä kaksi kuukautta. Olen lukenut kaikki keinot, joilla kätkytkuolemia voi estää. Valitettavasti olen lukenut myös liikaa ihmisten omia kokemuksia.  Totuus on se, että olen kauhuissani. Esikoisen kohdalla jo melkein tilasin kätkytkuolemahälyttimen, mutta mieheni sanoi ei. Sama syy kuin dopplerin kohdalla. Entäs jos se tapahtuisikin? En voisi estää sitä kuitenkaan. Sitä ei käsittääkseni voi estää. Minulla ei ole tällä kertaa sellaista tunnetta, että se tapahtuisi, mutta...

En uskalla ajatella mitä tapahtuisi, jos joku pienestä perheestäni kuolisi. Tällä hetkellä pelkään eniten vauvan puolesta, mutta en kestäisi yhdenkään kuolemaa. Sekoaisin varmasti. Ehkä se olisikin parempi, ettei tarvitsisi järjissään kestää sitä. Niin kuin ilokaasu, olla vaan jossain muualla ja unohtaa. Kuitenkin (nyt puhuu järjen ääni): Tilanteet on otettava sellaisina kuin ne tulevat. Olen itsekin sanonut myös tässä blogissa niin. Uskon kuoleman jälkeiseen elämään ja uskon, että voimme perheenä olla yhdessä ikuisesti. Silti olen huolissani hyvin usein. Tiedän, että rauha tulee samasta lähteestä kuin elämäkin. Yritän olla pelkäämättä. Yritän luottaa.

En pysty kirjoittamaan aiheesta enempää. Tämä on aihe, jossa ei kannata velloa. Synkissä aiheissa ei kannata. Ne on käsiteltävä, mutta niistä pitää pystyä päästämään irti.


Lähteet

www.ess.fi/teemat/terveys/art2320934

www.libero.fi/sinun-vaiheesi/artikkelit/vauva--/miten-katkytkuoleman-riskia-voi-pienentaa/