En voi kirjoittaa - Unelma 5

En voi kirjoittaa

by Emilia - 10/01/2019

En kommentoi? Nyt kommentoin. En edes tiedä. Kirjoittaminen alkoi olla ahdistavaa. Myös kirjoittamattomuus ahdisti. Mieheni ei pitänyt siitä, että kirjoitin. Hän oli jäänyt työttämäksi ja syytti minua, kun käytin aikaa kirjoittamiseen eikä hän voinut käyttää sitä aikaa työnhakuun. Hän lopetti kännykällä pelaamisen samoihin aikoihin kuin minä kirjoittamisen. Olen samaa mieltä. Kirjoittaminen vei liikaa aikaa. Mieheni aloitti pelaamisen uudelleen jo monta kuukautta sitten. Minä en ole halunnut kirjoittaa. Nyt kirjoitan.

Bloggaaminen, somettaminen, tubettaminen kaikki jollain tavalla tosi ahdistavaa. Enemmän sen tekeminen kuin seuraaminen.

Satuin olemaan samassa tapahtumassa kahden vanhan ystäväni kanssa. Toinen on tällä alalla iso tekijä. Hän tekee heistä kahdesta tätä ammattimaisemmin. Toinen on lähempänä harrastelijaa mutta saa myös rahaa. Molempien sanat kaikuvat ympärillä olevien korvissa. Muistan jonkun lainin jopa ulkoa. Tunsin heidät molemmat vuosia ennen kuin aloittivat. Molemmilla on nykyisin lapsia ja elämä on tietysti vienyt eteenpäin. Jostain syystä en voinut olla miettimättä, että oliko joku muukin kuin lasten aiheuttama stressi vienyt heidän hehkuaan. Julkisuuden paineet. Jatkuva ihmisten tarkkailu. Toisella oli kamera kädessä melkein koko ajan. Jokainen ympärilläolija tietää myös ongelmat ja virheet, joista ovat hyvin julkisesti kertoneet. On pakko ylläpitää somea, tubea, blogia koko ajan. Ei mikään kahdeksasta neljään työ. Pää pyörittää ideoita. Typerää oli, että kiinnitin jopa heidän pukeutumiseen huomiota. En kiinnitä ihmisten pukeutumiseen yleensä paljonkaan huomiota. Jos he eivät olisi mitä ovat, en varmaan olisi huomannut koko asiaa. Ja sitten vielä tämäkin: Molemmat ovat vanhoja ystäviäni, mutta en tiedä uskallanko enää lähestyä heitä. Voi raukkoja, onko jätettävä jopa ystävät työn takia? Ulkonäkö, vaatteet, tuijotus, stressi, ystävät, liian vähän aikaa lapsille, liian vähän aikaa miehelle, liian vähän aikaa hoitaa kotia, liian vähän aikaa millekään muulle kuin sille yhdelle. Orjuus! Ja niin monen muunkin kohdalla voi käydä niin...


Haluaisinko itse mennä alalla niin pitkälle? Kommentoin: En. Kuitenkin haluaisin mennä johonkin asti. Haluaisin kirjoittaa. Missä raja? Voisinko kirjoittaa ilman omia kasvoja ja menestyä? Nope. Enkä ole ihmisenä sitä julkkistyyppiä. Ei sovi minulle. Tykkään rauhallisesta turvallisesta maalaiselämästä ja vapaudesta mennä halutessani minne tahansa.

Vielä kommentoin. Asun samassa pikkukaupungissa erään Suomen kuuluisimmista (ja rikkaimmista) bloggareista kanssa. Häntä en tunne henkilökohtaisesti. Hän ei ole ystäväni. Olen joskus miettinyt, miten onkin sattunut niin, etten ole koskaan törmännyt häneen missään. Olen itsekseni ajatellut, että joku käy luultavasti näitten julkkisten puolesta kaupassa tai he käyttävät jotain palvelua, ettei tarvitse mennä ihmisten ilmoille. Yhtenä päivänä olin ruokakaupassa ja kohtasin juuri tämän bloggarin. Katsoin häntä silmiin ja tiesin kyllä heti, kuka hän oli. Mielessä kipaisi jopa verotiedot. Olen seurannut uutisotsikoita minäkin. Emme katsoneet toisiamme silmiin pitkään. Hän tiesi, että minä tiesin, mitä miljoona mummoa ympärillämme ei tiennyt. Se riitti hänelle ja totuus on, että se riitti minullekin.

Rahat voisin ottaa, mutta vapaudestani en luovu.

Saattaisit pitää myös näistä

0 kommenttia