Kuinka selvitä 1-vuotiaan kanssa julkisilla paikoilla? - Unelma 5

Kuinka selvitä 1-vuotiaan kanssa julkisilla paikoilla?

by Emilia - 11/24/2018

Elämä muuttui paljon vauvan synnyttyä, mutta taaperovaihe on mutkistanut asioita entisestään. Julkisilla paikoilla liikkumisesta on tullut todella vaikeaa mutta samalla myös hengissäpitävä voima. Molemmilla sekä äidillä että 1-vuotiaalla on kodin ulkopuolella enemmän katseltavaa ja virikkeitä kuin kotona. Kodin kiukuttelut saattavat unohtua ihmisten ilmoilla - tosin usein muut kiukuttelut tulevat tilalle. Esimerkiksi kaupassa käymisen prosessi saattaa olla pitkä ja rasittava, mutta maiseman vaihdos tekee silti hyvää - ja ruoka. Tässä viisi julkista paikkaa, joissa käynnin yksivuotias on pistänyt kokonaan uusiksi.


1. Ravintola 

Jos menemme sisään ravintolaan, yksivuotias harvoin jaksaa istua tuolissaan niin pitkään (edes oman annoksensa houkuttelemana), että me muut saisimme syödä ruokamme rauhassa. Kaikki ruoka - myös kotona - pitää hotkia tytön ollessa hereillä. Tyttö huutaa, jos ei saa vanhempiensa ruokaa, ja vetää esimerkiksi voileivän päältä täytteet, jos vain mitenkään ylettyy voileipään. Juotavien on myös oltava jossain niin ylhäällä, ettei hän pääse kiipeämään sinne. Höpsäntuu rakastaa käden uittamista mehukannnussa tai vesilasissa ja molempiin kuolaamista.

Ravintolassa tyttö kyllästyy hyvin nopeasti syöttötuoliinsa. Hän huutaa ja meuhaa, haluaa pois syöttötuolista. Ravintolat, joissa on leikkipaikka, ovat kivoja, mutta niissäkin joutuu koko ajan olemaan valmiustilassa ja syöminen keskeytyy jatkuvasti. Yleensä syömme tällaisissa ravintoloissa mieheni kanssa vuorotellen.

Jos haluan itse syödä ravintolaruokaa, niin järkevin vaihtoehto on hakea pikaruokaa autokaistalta tai syödä pitsa autossa tai (jäähtyneenä) kotona. Tilanne on ihanteellisin silloin, kun tyttö on nukahtanut takapenkille, mutta usein autossa syöminen tapahtuu tytön huutaessa takapenkiltä ja minun työnnellessä hänelle joka huudolla ranskalaisia tai pitsanpaloja. Kaipaan aikaa, jolloin kävelin vanhassa kotikaupungissani yhteen kaupungin hienoimmista ravintoloista, tilasin kahdeksan etanaa Roquefort-juustolla ja söin yksin ylhäisessä yksinäisyydessäni. Minulla oli rahaa ja rauhaa toteuttaa se. Tuolloin haaveilin ajoista, joita nyt elän. Nyt muistelen kaiholla aikoja, joita silloin elin. En vaihtaisi mitään pois, mutta olisi kiva joskus käydä ravintolassa rauhassa. Tytön synnyttyä en ole kertaakaan ollut ravintolassa ilman häntä. Ehkä vielä joskus.


2. Kirjasto

Olen valmistellut tätä postausta jo hyvän aikaa, mutta kirjastosta en ole missään vaiheessa onnistunut nappaamaan kuvaa.  Tilanne on aina liian kaoottinen kuville. Kirjastoon voi mennä tytön kanssa vain hänen nukkuessaan. Jos hän on hereillä, on kaksi vaihtoehtoa: a. hän on vaunuissa ja huutaa, koska haluaa liikkua ja katsella (+ maistella) kirjoja tai b. hän juoksee ympäriinsä ja vetää kirjoja hyllyistä.  Minun koko aikani kirjastossa menee siis siihen, että joko rauhoittelen häntä tai keräilen lattialta kirjoja ja suoristelen kirjarivejä. Mikään vaihtoehto ei ole sellainen, että voisin keskittyä etsimään remonttikirjoja tai sisustuslehtiä, joita yleensä kirjastosta haen. Yleensä huuto on niin nopeasti jo niin kova, että joudumme kaahailemaan jo muutaman minuutin jälkeen pois.

Muutama kuukausi sitten yksi kaverini pyysi meitä, minua ja tytärtäni, itsensä ja kuukautta tytärtäni nuoremman poikansa kanssa kirjastoon. Lapset ovat siis melkein samanikäisiä. Kuitenkin jo tuolloin oli selvää, että yritys olisi minun tyttäreni osalta tuhoontuomittu. Tämä ystäväni käy lapsensa kanssa kirjastossa usein. Oletan, etteivät kaikki lapset ole yhtä kiinnostuneita kirjoista kuin meidän tyttö!

Olen löytänyt kaksi keinoa käydä kirjastossa Höpsäntuun kanssa: hänen päiväuniaikansa tai kirjastoauto. Kirjastoautossa käyminenkin oli pitkään hyvin kaoottista, mutta nyt tyttö on keksinyt kirjastoauton portaat. Hän kiipeilee niissä ja se toimii pari minuuttia - tai niin pitkään, että joku haluaa tulla tai lähteä autosta. Yleensä varaan remonttikirjat jo valmiiksi kirjastoautoon ja käymme siellä vain palauttamassa vanhat lainat. Minä nappaan muutaman sisustuslehden mukaan ja lähdemme ennen kuin suurempi katastrofi ehtii syntyä.


3. Kauppa

Kaupassa käymisestä olisi paljonkin sanottavaa. Käymme ruokakaupassa pari kertaa viikossa. Joskus tyttö jaksaa istua ostoskärryn istumaosalla hyvin - juttelee vain ja kiljahtelee välillä. Annan hänelle pusun tai pelleilen hänen kanssaan, jotta saan hänet jaksamaan. Yleensä hänellä on tuttipullo tai joku hypisteltävä juttu käsissään - ja usein se ei riitä. Hän kiemurtelee itsensä ylös tai sivuille ja huutaa. Tällöin otan hänet ostoskärryn koriosaan ja haen ostoksille erillisen korin, jota kannan kädessä. Aiemmin hän istui ostoskärryn korissa ostosten kanssa ja söi leipäpusseihin reiät jne. Kassalla Höpsäntuu haluaa auttaa minua nostamaan ostokset hihnalle. Jos mieheni on kaupassa mukana, hän yleensä antaa tytön myös maksaa ostokset lähimaksulla (niin, jos ne voi sillä maksaa).

Eilen Black Fridayna menimme tytön kanssa kahdestaan Selloon. Tyttö nukahti matkalla. Kun pääsimme Selloon, menin käymään vessassa ja sitten näin seinän vieressä mukavan säkkituolin. Vedin vaunut viereeni ja istahdin tuolille. Istuin siinä puolitoista tuntia. Tyttö nukkui vaunuissa vieressäni. Sitten käymättä yhdessäkään liikkeessä lähdimme paluumatkalle. Kotiäidin mittapuillani se oli oikein hyvä reissu. Saimme molemmat voimia jatkaa päivää. Huvikseen shoppailu on jäänyt melkein kokonaan nyt tytön ollessa isompi. Olen kaikesta hulinasta liian väsynyt keskittyäkseni shoppailuun.

4. Julkinen liikenne

Olin viikko sitten ensimmäistä kertaa yli vuoteen yksin julkisessa kulkuvälineessä ja kaikki tuntui niin ihmeellisen helpolta ilman tytön viihdyttämistä. Hän inhoaa paikallaan istumista. Yritän antaa eväitä, juottaa maitoa, antaa leluja, jutella hänelle, näyttää kännykältä ohjelmaa jne. jne. Yllätys yllätys matka on usein yhtä huutoa kaikista viihdyttämisyrityksistä huolimatta. Saatan ottaa hänet syliin tai viereen istumaan, mutta esimerkiksi metrossa hänen paikallaan pitäminen on hyvin vaikeaa. Pelkään jatkuvasti, että teen väärän liikkeen ja lapsi ehtii ovelle. Hän haluaa tutkia kaikkea ja käydä kaikkialla. Ovet ovat jännittävä asia. Sama ongelma on jokaisessa julkisessa kulkuvälineessä. En voi myöskään antaa tytön huutaa. Saan hyvin nopeasti mulkaisuja osakseni. Vanhemmat ihmiset ovat yleensä paljon nuoria ymmärtäväisempiä. He pelleilevät tytön kanssa ja yrittävät auttaa. Nuoremmat ovat liian keskittyneitä itseensä ja saattavat jopa huomautella siitä, että liikun vaunujen kanssa liian hitaasti.

5. Leikkipuisto

Oli pakko vielä lisätä se yksivuotiaan suosikki julkinen paikka. Leikkipuistossa huuto kuuluu lähinnä silloin, kun sieltä pitää lähteä pois. No jaa, hiekkalaatikkokuvan ulkopuolelle jää tilanne, jossa tyttömme on mennyt sorkkimaan kahden muun lapsen leikkiä ja nämä ovat harmistuneita siitä. Tämäkin on kuitenkin pieni miinus. Tärkeäähän tytön on saada harjoitella jakamista. Leikkipuisto on sosiaalisten taitojen ja energian purkamisen paikka. Nyt kun lapsi osaa kävellä ja kiipeillä, on leikkipuisto meistä molemmista varmasti hauskin julkinen paikka. Muutenkin hauskimpia paikkoja maailmassa. Erityisesti jos puisto on aidattu. Sydäntä kylmää lähinnä vain talvi ja korkeat kiipeilytelineet. Talvi tuo haasteita tullessaan ja erityisesti hanskojen kädessä pitäminen on työlästä. Tämäkin on kuitenkin vain pieni miinus. Iso sydän leikkipuistoille. Helpottavat elämää.

Saattaisit pitää myös näistä

0 kommenttia