Muokattu 19.4.2020

Tästä aiheesta on vaikea kirjoittaa - myös siksi, että tekstini ovat julkisia perheenjäsenille. Haluan kuitenkin sanoa aiheesta jotain.

Nykyisin minulla on usein outo olo. Kuin jokin olisi pielessä. Mietin, että jäikö minulta huomaamatta jotain tärkeää. On pelottavaa, kun ei ole varma, mitä on piilossa edes oman perheenjäsenen päässä. Lapsen syntymän myötä omankin katon alus on paljastunut paljon hauraammaksi. Lapsen kiukuttelua on äärimmäisen raskasta kestää päivästä toiseen. Oma pinna on vaarassa katketa tytön jokaisesta kapinasta. Toisinaan mietin, että voinko luottaa edes itseeni.

Minulla on kuin jatkuvasti tutka päällä. Heti kun tulee vähänkin outo olo, alan käydä läpi lukuisia vaihtoehtoja siitä, mitä sillä hetkellä saattaa tapahtua. Onko kaikilla kaikki hyvin? Onko huonosti? Yrittääkö joku itsemurhaa? Onko - - alkanut taas ajatella toisen perheen jäsenen tappamista? Onko perheenjäsenten lapsilla kaikki ok? Mitä tapahtuu suljettujen ovien takana?


Sitten yritän maadoittaa. Muistelen asioita, jotka tiedän todeksi. Rukoilen. Mietin, mikä on oikeasti todennäköistä ja mikä ei. Muistelen vuosien varrella oppimiani toimintamalleja. Fyysisten pelkojen käyminen toteen on hyvin epätodennäköistä. Se, mikä on minun ja toisten pään sisällä, on aivan yhtä pelottavaa ja tavallaan aivan yhtä todellista. Se on siellä, vaikkei kukaan muu sitä näekään.

Kirjoittaessani tätä mietin itsekseni sitä, kuinka voimaton olen ollut tämän tuoreimman kriisin aikana. Jos otetaan vielä lukuun rahattomuus, katon vuotaminen ja tytön nukkumiskapina, niin olen hyvin voimaton. Mietin myös niitä maailman ja oman perheeni lapsia, jotka eivät tiedä paremmasta. Tämä on tai on ollut normaalia heille.


Olen rauhoitellut ihmisiä käytännössä koko elämäni ajan. Nyt on aika rauhoittaa itseni ja pieni tyttäreni. Mieheni onneksi pärjää rauhoittelemattakin. Puhuin hänelle siitä, kuinka kaikki ympärillä tuntuvat sekoavan ja minä itse sekoan siksi, että muut sekoavat. Sitten sanoin hänelle, että onneksi hän on niin vahva. Vastaus tuli naurun remakan saattelemana:

(Puhumme mieheni kanssa jatkuvasti sanoituksilla. Tästä blokista huomaa, että en osaa enää olla kuulematta niitä kaikkialle.)

Meillä jokaisella on oma kuormamme. Pelolle ei pidä antaa valtaa ja pelottaviin asioihin pitää puuttua ajoissa. Minusta parasta on koittaa miettiä joku luottohenkilö, jolla ajattelee olevan hyvä arviointikyky - ehkä sellainen, joka ei ole kriisissä itse mukana. Häneltä voi kysyä, että onko oikeasti syytä pelätä. Näin olen tehnyt tämänkin kriisin kohdalla. Hyvä myös muistaa, että kaikki menee ohi aikanaan tavalla tai toisella.

Millä sinä maadoitat?