Meitä sanotaan vaikuttajiksi. Tänään aion vaikuttaa. Katson pientä tytärtäni silmiin ja mietin maailmaa, johon hänet synnytin. Lämmitin mikrossa tänään ruokaa. Hän on vieressä. Puhelin on 40 cm päässä hänestä. Tietokone vähän kauempana. Google-hauista löytyy lentojen varaussivustoja. Kuinka kaukana on lähin ydinvoimala? Missä suuret voimalinjat? Entä onko täällä lähistöllä tuulimyllyjä? Sähkökin säteilee. Kuinka monta röntgenkuvaa, lentomatkaa, kännykkää, sähkölinjaa, 3-, 4-, 5-, 6G-verkkoa on liikaa? Meidän suvussamme on ollut tapana kuolla sydän- ja verisuonitauteihin. Kuoletko sinä vauvani syöpään? Ehkä sinun sukupolvessasi kaikilla on sama kuolinsyy. Kultaseni, älä huoli. Äiti yrittää vaikuttaa.


En ole varma rakenteilla olevan 5G-verkon vaarallisuudesta. Aiheuttaako se syöpää tai DNA-muutoksia niin kuin sanotaan, en tiedä. Voi olla ihan huuhaata. Joka tapauksessa aiheesta ei ole tarpeeksi luotettavaa tutkimustietoa. Olen löytänyt monia eri lähteitä. Linkkejä alla. Joissain sanotaan, että 5G:n säteily tulisi vuosien varrella olemaan terveydelle hyvin haitallista. Jossain sanotaan, että ei sillä olisi merkitystä tai että se voisi olla jopa terveellisempää kuin aiemmat verkot, koska taajuus on eri. Ehkä ongelma olisi vain hyvin suurissa kaupungeissa. Minä en tiedä totuutta. Eikä taida tietää kukaan muukaan. Huomenna Helsingissä järjestetään mielenosoitus 5G-verkon pystyttämistä vastaan. Facebook-ryhmän perustaja luonnehti 5G-verkon pystyttämistä ihmiskokeeksi. No sitä se ainakin on. Emme tiedä tämän ihmiskokeen tulosta vielä moneen vuoteen. Kävin allekirjoittamassa adressin, kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan aikalisää tutkimustulosten saamiseksi.

Tosiaan tarvitaan time-out. Ja mitä moneen muuhun jo paljon tutkittuun asiaan tulee, niin tarvittaisiin oikeasti myös toimia. En usko, että perheemme osallistuu mielenosoitukseen. Vilkkaan kaksivuotiaan ja vauvan kanssa mielenosoitus saattaisi olla lähinnä kaksivuotiaamme mielenosoitus rattaissa pysymistä vastaan. Yritän rauhanomaisempia keinoja, "vaikuttamista".

Ja hei vielä sananen nuorille, jos joku teistä sattuu tämän postauksen löytämään: Näihin asioihin ei pidä jäädä vellomaan. Ihminen on aina tehnyt itselleen tuhoisia valintoja ja tekee edelleen. Se saattaa tuntua voimattomalta, pelottavalta, ahdistavalta. Kuitenkin me voimme tehdä vain niin paljon kuin me voimme. Me voimme yrittää vaikuttaa ja kutsua muut vaikuttamaan, mutta sen jälkeen on ehkä hyvä päästää irti. Tee se, minkä arjessa voit, ja sen ulkopuolella jatka elämääsi. Ei ole tarkoitus lietsoa pelkoa vaan herättää meissä kaikissa ajatuksia ja tuoda tietoisuuteen.

Pidetään päivittäin mielessä keinot parantaa lastemme tulevaisuutta. Käykää allekirjoittamassa tuo kansalaisaloite (eka linkki)! Oli koko juttu huuhaata tai ei: Sen selvittämiseen tarvitaan lisää aikaa!

Kuva

Saa käyttää kampanjointiin, jonka tarkoituksena on hidastaa 5G-verkon rakentamista tutkimustulosten saamiseksi, kunhan kuvaan sisältyy linkki alkuperäiseen lähteeseen eli tähän blogiin ja postauksen.

Linkit

www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4711

www.facebook.com/events/2450836545172439/

www.stuk.fi/aiheet/matkapuhelimet-ja-tukiasemat/matkapuhelinverkko/5g-verkon-sateilyturvallisuus

www.verkkouutiset.fi/5g-verkko-laajenee-suomessa-muualla-huolia-sateilysta/

www.kauppalehti.fi/uutiset/tutkijat-varoittavat-5g-verkko-on-terveysriski-eun-lykattava-rakentamista/79dcdb18-32b5-3cc1-850e-7f2d6a0e8894

yle.fi/uutiset/3-10810696

www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/9b7ff4d1-dec8-43a6-b991-ff2e2555decc

vastavalkea.fi/2019/11/21/5gn-vastainen-mielenosoitus-helsingissa-24-11-2019/?fbclid=IwAR1cAbruLb7NjV36fkM9do5Vo9nh7nIDbRu-A9kg7ne2W6FMK8oi3tA9fhw

www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sateilyturvakeskukseen-tulee-lahes-paivittain-kysymyksia-5g-verkon-turvallisuudesta-nain-stuk-vastaa-kansalaisten-huoleen-tarkoitus-on-suojella-vaestoa/7598448#gs.i1b2oz

www.emfacts.com/2019/11/danish-legal-opinion-concludes-5g-contravenes-human-and-environmental-laws/?fbclid=IwAR3RwOT7oeVFqJpjeM8VVLjRXYQJnIlcHyl_9ziz5jdGQ0ULyqQpFUsWLZQ

stop5g.fi/?fbclid=IwAR045J55JTgdDZEtRWCQuLB0ZNNTOS5BoLhT_IggsIJKfhfR_5KxDgJvh9o

Minun isän sanat meillä käydessä: "Hyvä, että tuo vauva on noin helppo, kun tuo toinen vaatii niin paljon huomiota." Myös ystävät ovat kommentoineet helppoa vauvaa ja yleensä ehätän sanomaan jokaiselle, että meidän molemmat vauvat ovat olleet helppoja ja taaperot vaikeita - tähän asti. Joskus, varsinkin aluksi, tuli sellaisia hetkiä, että sitä huomasi unohtavansa vauvan olemassaolon. Tavallaan ei, oikeasti ei, mutta hetkittäin tosiaan toinen vaatii niin paljon huomiota, että muistan vauvan vasta tämän pitäessä ääntä. Minua nolottaa hirveästi. Aluksi vauva nukkui suurimman osan ajasta ja silloin se tapahtui monta kertaa.

Oli mielenkiintoista huomata, että muillakin on ollut aivan samanlaisia kokemuksia kuin minulla ja vielä hyvin pitkälti samaan aikaan kuin minulla. Minusta on seriously ruvennut tuntumaan, että minun ajatuksissani on joku vuoto. Thoughtleaks. Ainakin kolme kertaa on käynyt nyt samalla tavalla: Suunnittelen postausta, olen kirjoittanut sitä vähän tai asia pyörii muuten mielessä. Sitten menen blogit.fi:hin selailemaan muiden blogeja ja joku on sanonut ajatukseni jo. Ja ettei kukaan ymmärrä väärin: En tietty oikeasti usko, että joku varastaisi ajatuksiani. Luulen, että tähän ilmiöön on yksinkertainen selitys. Olen huomannut, että monella muulla bloggarilla on juuri samanikäiset lapset juuri samalla ikäerolla kuin minullakin. Totta kai siitä seuraa se, että meillä tulee samat kokemukset samoihin aikoihin. Niin ja se, miksi meillä on samanikäiset lapset johtuu tietysti siitä, että olemme juuri tämän tietyn blogisukupolven ihmisiä.

Yksi ajatukseni ääneen sanonut (hän sanoi paremmin kuin minä olisin osannut sanoa) on Sarianna Salo. Hän kuvasi blogissaan ja podcastissaan (linkki näihin alla) meidän tilannetta tai siis omaansa, mutta samat asiat minäkin olisin aiheesta voinut sanoa. Minäkin olen tosiaan säikähtänyt pimeässä vauvan ääntelyä, kun olen unohtanut vieneeni hänet jo sänkyynsä. Epäilin lähinnä hiirtä tai jotain muuta eläintä. Olen myös miettinyt jossain lasten jutussa, että kenen vauva itkee. Nolointa on se, että minä olen jossain tilanteessa ollut mielessäni jo suorastaan närkästynyt, että kuka ihme nyt antaa vauvansa siellä huutaa. Ja sitten tietysti tajunnut, että hyvänen aika sehän olen minä!

Hassua on, että tämä on niin erilaista kuin ensimmäisen vauvan kohdalla. Hänen kohdallaan olisin paheksunut - en ääneen mutta sisäisesti - henkilön välinpitämättömyyttä, joka ei muista omaa vauvaansa. Olisin varmasti ajatellut: "Minulle ei voisi koskaan tapahtua noin. Minä ja vauva olemme aina niin läheiset." Aiemmin kauhistelin myös kahta tarinaa, jotka olen kuullut jo vuosia sitten. Kahdesta eri suurperheestä, joista toisen perheen vauva jäi kotiin ja toisen perheen leikki-ikäinen poika jäi lentokentälle. Perhe oli palannut Suomeen! Ei poika lennolta pois jäänyt vaan paluulennosta oli kyse. Kauhistelen tarinoita, mutta totuus on se, että olen alkanut ymmärtää näitä perheitä. Mielessäni tarkistan melkein joka päivä, että onhan vauva nyt varmasti mukana. Muutenkin minusta on alkanut tuntua, että ymmärrän melkein jokaista äitiä ja vanhempaa nykyisin tai siis, että minulta löytyy ymmärrystä heille. Niille, jotka tarvitsevat omaa aikaa ja niille, jotka eivät kestä olla poissa lasten luota jne.

Ja hei. Minä olen ihan hulluna meidän vauvaan. Olen niin äiti. Tarkistan miljoona kertaa päivässä, että hengittääkö hän. Pidän häntä mieluiten mahdollisimman lähellä. Esimerkiksi kun isompi tyttö on ollut viime päivinä kipeänä ja nukkunut tosi paljon, niin minulla on ollut aikaa kirjoittaa blogipostauksia urakalla jo varastoon. Kirjoittamista vaan hidastaa se, etten ole pystynyt kirjoittamaan kymmensormijärjestelmällä, koska olen halunnut pitää vauvaa sylissä samalla, kun kirjoitan. En halua jättää häntä toiseen huoneeseen tai jättää nukkumaan eri kerrokseen kuin missä itse olen. Jos omatunto antaa myöten, niin hän nukkuu päiväunet sylissäni. Omatunto siis yleensä käskee tekemään kotitöitä.

Kun hän syntyi, totesin pettyneenä itselleni, että rakastin hänen siskoaan enemmän kuin häntä. Rakastun häneen kuitenkin päivä päivältä enemmän. Hän on kolme kuukautta. Tässä vaiheessa voin sanoa, että rakastan heitä yhtä paljon. Olen niin onnekas, kun minulla on tämä vauva ja niin pahoillani niiden rakkaiden puolesta, jotka eivät ole vauvaa yrityksistä huolimatta saaneet tai jotka ovat vauvansa menettäneet. Jossain myöhemmässä postauksessa tunteistani keskenmenoon liittyen nyt elävän vauvan synnyttyä. Stay tuned for the next episode.


Kuva

Nappasin tuon kuvan suoraan kuvankaappauksena eilisestä Perhekuplan (linkki alla tai sivupalkissa) Instastoorista. Jonka siis itse Perhekuplan Instaan tein. Ettei kukaan luule, että rikon tekijänoikeuksia. Ehkä vähän liian oldschool mutta kanssa aika vastustamaton.

Linkit

blogit.fi

www.vauva.fi/blogit/shitty-new-black/ainiin-mulla-toinenkin-lapsi

www.facebook.com/Perhekupla/

www.instagram.com/perhekupla/

Muokattu 19.4.2020 

Kirjoitan tämän postauksen itse asiassa hieman ristiriitaisin tuntein. Olen yhtä aikaa innoissani ja kauhuissani. Kauhuissani olen kahdesta syystä. Toinen on se, että lisänäkyvyys tuo lisää haavoittuvaisuutta. Minun mieheni on ainut perheenjäsen, joka tietää, että a) bloggaan ja b) on lukenut blogia. Osa suvusta tietää, että minulla on blogi, muttei sen nimeä. Sen lisäksi olen kertonut muutamalle ystävälle, joilla ei ole mitään mahdollisuutta lipsauttaa asiaa perheelleni. He eivät pidä yhteyttä kehenkään, joka on yhteydessä perheeseeni. Miksi ihmeessä salailen tätä perheeltäni? - - Täytyisi sensuroida blogista pois asioita, jotka olen jo sanonut ja jättää sanomatta asioita, jotka haluan vielä sanoa. Enkä ole sanonut sanottavaani aiheesta vielä. - - Ette ehkä lue näitä postauksia nyt, mutta ehkä ne ovat vertaistukena teille joskus myöhemmin.

Toinen syy, miksi olen kauhuissani on se, että minusta on tullut osa joukkuetta. Joukkueen jäsenellä on vastuu paitsi omasta hyvinvoinnista myös joukkueen hyvinvoinnista. Can't let others down. Paineita. Toisaalta olen joukkueesta myös innoissani. Olen jo pitemmän aikaa tiennyt, että bloggaamisen saralla kehittyminen tyssää jossain vaiheessa ilman blogiyhteisöä. Alright, mutta tässä minun uusi blogiyhteisö. Tadaa!
Askeleita perheenä

Myös Askeleita perheenä -blogia olen seuraillut jo hyvän aikaa. Oikeastaan kaikkia joukkuetoveriblogejani yhdistää sama ominaisuus: Kaikki ovat kotoisia. Askeleita perheenä very much so. Hyvän mielen blogi. Kirjoittaja Tiian lapset ovat blogin suloisia ja loistavia tähtiä. Tiia kirjoittaa arkisista asioista iloisesti. Hän käyttää paljon kuvia (mikä tietysti minua laiskana lukijana miellyttää!). Tiia, 28 v., kolme lasta, Uusimaa, blogi 6 v.



Kotona ja kaupungilla

Seuraavat kaksi blogia ovat minulle uusia tuttavuuksia. Kotona ja kaupungilla -blogista olen lyhyen tuttavuutemme aikana oppinut sen, että sen kuvat ovat aina vimosen päälle. Kirjoittaja Katri on visuaalisesti taitava henkilö paitsi kuvien ottamisessa myös koristeluissa. Hän panee oman persoonansa likoon kaikkeen, mitä tekee ja ulospäin antaa. Ehkä juuri siksi hänestä tuleekin läheiset fibat, vaikkei tunnetakaan. Ja hänellä tietty myös Turku-lisä! (En tiedä, olenko koskaan muistanut mainita, että Turku on yksi perheemme kaupungeista.) Katri, 30+ v., yksi lapsi, Turku, blogi 4 v.



Ja viides kenttäpelaaja on Unelma #5. Tervetuloa seuraamaan tätä jengiä ja sen tulevia matseja!