Unelma 5: April 2021

Päädyin tekemään kaupallista Instagramia vahingossa!

4/30/2021

Minun ei ollut koskaan tarkoitus ruveta tekemään Instagramia kaupallisesti. Sen ei ollut missään vaiheessa tarkoitus olla minun työtäni. Jos rehellisiä ollaan, niin minun ei ollut missään vaiheessa tarkoitus edes alkaa käyttämään Instagramia. Henkilökohtaisella Facebook-tililläni julkaisen julkaisuja vuositasolla ehkä yhden tai kaksi. Jos minulla olisi henkilökohtainen Instagram, niin luulen, että julkaisutahti olisi sama.

Miten ihmeessä päädyin Instagramin osalta tilanteeseen, jossa julkaisen kuusi feed-postausta viikossa, useamman stoorin kuutena päivänä viikossa ja silloin tällöin reelsejä? Mitä tapahtui? Se oli tämä blogi. Sen vika. Aloitin Instagram-tilini ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa näin, että blogia on mahdotonta kasvattaa mainostamatta sitä missään. Blogin kaupallistaminen ja ammattibloggaaminen puolestaan oli minun tavoite koko ajan. Se on ollut koko ajan suunnitelmissa. (Suomessa ei ole yhtään ammattibloggaajan, jonka ainut kanava olisi blogi.)

Hakukoneoptimointi, blogiyhteisö, blogit.fi ja Facebook-ryhmissä mainostaminen, jota en ole jaksanut viime aikoina edes tehdä, tuovat blogiin kyllä jonkin verran lukijoita, mutta olen käytännössä tiennyt jo hyvän aikaa, että minun kohdallani ainut keino saada blogia kasvatettua on kasvattaa somekanavia ja mainostaa niissä blogia. Siksi perustin Instagram-tilin blogille. Lähdin tekemään sitä täysin hölmönä ja takki auki. En kadu valintojani sen suhteen. Tiedän, että ainut keino oppia on yrityksen ja erehdyksen kautta.

Alusta asti ongelmani ja vahvuuteni on ollut se, etten oikeasti tiennyt Instagramin maailmasta mitään. En missään vaiheessa ole halunnut tulla "Instagram-julkkikseksi". Olen halunnut yksinkertaisesti mainostaa blogiani, jotta sen kirjoittaminen olisi kannattavaa. Jossain vaiheessa tietysti ymmärsin, että Instagram-mainoksilla tienaa huomattavasti enemmän kuin blogimainoksilla. Silloin Instagramista itsestään tuli ensimmäistä kertaa osa tavoitetta, ei väline saavuttaa jotain muuta.

Joskus mietin, onko edes oikein tehdä Instagramia tällä vakavuudella. En tiedä. Se on totuus. En tiedä. Kuitenkin jos en tekisi mitään töitä (myisi somekanaviini mainoksia), niin meidän rahatilanne olisi pitemmän päälle aika kestämätön. Asuntolaina, kaksi autoa, neljä suuta ruokittavana, kotiäiti. Ja, somen tekeminen, luominen ja ihmiset, joiden kanssa olen tekemisessä sen välityksellä - te - inspiroitte minua. Olen oppinut itsestäni paljon. Olen piilovisualisti ja -esteetikko. Niin, harjoitusta kaipaava visualisti ja esteetikko. Koen Instagramin vertaistuen hyvin tärkeäksi.

4Comments

docrates

Millainen on rintojen magneettikuvaus? Kokemus syöpäsairaalan tutkimuksista + tulokset

4/24/2021

Kaupallinen yhteistyö: Docrates Syöpäsairaala

Täytyy heti kärkeen todeta, että tämä on ollut kaikista minun tekemistä yhteistöistä ehdottomasti se, joka on mennyt eniten ihon alle - useammallakin tavalla. Viime vuoden alkupuolella minut kutsuttiin ensimmäiseen syöpäseulontaani (papa). Lopulta kaikki kevään ajat kuitenkin peruttiin koronan takia. En missään vaiheessa päässyt seulontaan.

Lasten syntymän jälkeen syövän tai muun vaarallisen sairauden pelko ja pelko elämän päättymisestä, on tullut koko ajan konkreettisemmaksi. Erityisesti rintasyöpä on imetysten aikoihin mietityttänyt. Se, että olisin täysien maitorauhasten keskeltä tuntenut kasvainta, tuntui aina varsin epätodennäköiseltä. Ehkä hormonit myös herkistävät näille ajatuksille.

Viime viikolla se sitten tapahtui. Pääsin Docrates Syöpäsairaalaan rintojen magneettikuvaukseen. Ensin hoitaja soitti minulle ja varasi minulle ajan seulontaan. Hän sanoi, että magneettitutkimus olisi minulle paras vaihtoehto, koska se on hyvin herkkä menetelmä syövän varhaiseeen toteamiseen eikä siitä tule säderasitusta.

Docrates Syöpäsairaalassa on seuraavat syövän varhaisen toteamisen palvelut:

mammografia tai rintojen magneettikuvaus
PSA-verikoe eturauhassyövän varhaiseen toteamiseen
kotona tehtävä FIT-testi suolistosyövän varhaiseen toteamiseen
ihotautilääkärin tekemä dermatologinen tutkimus
onkologin tekemä keuhkosyövän oirekartoitus

Docrates Syöpäsairaala sijaitsee Helsingin Jätkäsaaressa. Lue lisää osoitteessa www.docrates.com.

Äiti oli meillä viime viikolla käymässä ja miehelläni oli iltavuoro, joten pääsimme mieheni kanssa lähtemään Helsinkiin kahdestaan. Äiti vei meidän poissaollessamme vanhemman tyttären päiväkotiin ja hoiti nuorempaa tytärtä kotona. Edellisestä kerrasta, kun olimme mieheni kanssa jossain kahdestaan olikin sitten kulunut jo vuosi ja kolme kuukautta. Halusin mieheni mukaan useammasta syystä. Ensinnäkin tarvitsisin valokuvaajan, toiseksi henkisen tuen ja kolmanneksi jonkun, joka auttaisi minua löytämään parkkipaikan. Stressaan aina Helsingin kantakaupungilla parkkeeraamista. No, tällä kertaa sen stressaaminen oli täysin turhaa. Syöpäsairaalan edessä oli pitkä katu täynnä tyhjiä parkkipaikkoja ja Docrateen asiakkaille oli käytössä myös maksuton pysäköintihalli.

Menimme sisään yhdessä mieheni kanssa, mutta aika nopeasti meille selvisi, että hänen pitäisi odottaa käytävässä. Korona-aikana saattajia ei sallittu, mikä on tietysti hyvin loogiska ja järkevää sen kannalta, että syöpäsairaalassa on tietysti paljon potilaita, joiden vastustuskyky on merkittävästi heikentynyt. Niinpä mieheni jäi aulaan odottamaan ja minä suuntasin ilmoittautumispisteelle. Sieltä sain täytettäväksi perustietolomakkeen. Minut ohjattiin hissiin ja toisen kerroksen odotusaulaan. Minua jännitti. Tiesin, että itse tutkimus olisi vaaraton, mutta tilanne ja paikka oli täysin uusi. En myöskään tiennyt, mitä minulta odotettiin

Odotusaulassa kuuntelin sivusta kahden vanhemman ihmisen keskustelua. He puhuivat koronasta, kertoivat toisilleen, keitä tapaisivat ja mitä tekisivät koronan jälkeen. Kuulosti siltä, että he olivat tavanneet ennenkin. Leppoisa keskustelu teki tilanteesta vähemmän jännittävän. Toinen seikka, mikä helpotti jännitystä oli se, että pian magneettikuvaushuoneesta ilmestyi ystävällinen hoitaja. Hän kehotti minua käymään varmuuden vuoksi vessassa. Sieltä palattuani hän rupatteli minulle parvekeistutuksista ja kokemuksista ulkomailla. Sukulaissielu! Tiesin, ettei hän pitäisi minua hölmönä, vaikka kysyisin tyhmiä kysymyksiä. Ajattelin, että hän oli juuri oikeanlainen ihminen tähän hommaan. Muistin toki myös sen yksityiskohdan, että kaikki tähän huoneeseen tulijat eivät tulleet varhaisen toteamisen vuoksi.

Hoitaja ohjasi minut ottamaan kaikki vaatteet pois ja vaihtamaan päälle kimonotyyppisen kaavun. Sitten hän pisti kyynärtaipeeseen kanyylin, jota pitkin varjoaine lopulta tulisi. Kävin ennen lapsia luovuttamassa verta usein, joten kanyylin laitto ei ole synnytyksissä tai tutkimuksissa koskaan ollut minulle mitenkään kovin jännittävää. Lopulta hoitaja ohjasi minut makaamaan pöydälle, jossa oli rinnoille ja kasvoille aukot. Hän kertoi, etten saisi liikkua, mutta jos tuntuisi, etten pystyisi olemaan paikallani, niin voisin liikauttaa vähän sormia tai varpaita. Tutkimuksen lopussa olisi noin 12 minuutin osuus, jonka aikana ei saisi enää ollenkaan liikkua. Hengittää tietysti saisi. Koko tutkimus kestäisi noin puoli tuntia. Lopuksi hän sanoi, ettei kannata ajatella liikkumattomuutta liikaa, sillä se tekee siitä vaikeampaa. Se oli hyvä neuvo. He työnsivät minut sisälle magneettikuvauslaitteeseen. Korviini laitettiin kuulokkeet, joista kuulin sen saman ystävällisen hoitajan puheen tutkimuksen edetessä.

Olin kuullut tästä tutkimuksesta eri ihmisiltä. Joku oli sanonut, että se olisi ahtaanpaikankammoiselle vaikeaa. Minä en kokenut ainakaan tätä laitetta millään tavalla ahtaaksi. Sehän oli molemmista päistä auki! Ja tilaa laitteen ja minun välillä oli muutenkin runsaasti. Olin myös kuullut, että paikoillaan oleminen olisi vaikeaa. En tiedä, johtuiko se pitkästä jaksosta valvomista, mutta tämäkään osuus ei ollut kovinkaan vaikea. Otin heti alusta asti mahdollisimman rennon asennon ja ajattelin, että kerrankin saan olla jossain rauhassa puoli tuntia. Se on tietysti pienten lasten äidille harvinaista herkkua.

Kolmas asia, mistä olin kuullut ihmisten puhuvan aiemmin, on varjoaineen laittaminen elimistöön. Sanotaan, että se tuntuu kädessä kylmältä. Varjoaine on kylmempää kuin veri ja tietysti se on aluksi myös suonessa kylmempää kuin veri. Tämä oli se kohta, jota hämmästyin. En tajunnut, että tuntisin varjoaineen leviämisen verenkiertoon niin konkreettisesti. Yllätyin tuntemusta, mutta samalla vakuutin itselleni, ettei tässä ollut mitään hätää. Kokonaan uusi kokemus mutta ei vaarallinen sellainen. Varjoaine lämpeni kehossa jo ennen kuin ehdin tuntea sen leviävän kättä pidemmälle.

Puoli tuntia meni nopeasti ja tutkimus oli ohi. Minut vedetteen koneesta ulos. Siinä vaiheessa kysyin hoitajalta, mitä tapahtuisi varjoaineelle kehossani. Hän sanoi, että tässä vaiheessa varjoaine oli jo virtsarakossa. Varjoaine ei olisi millään tavalla elimistölle haitallista, mutta juominen nopeuttaisi tietysti sen poistumista elimistöstä. Hoitaja otti kanyylin pois. Minä puin vaatteet päälleni. Saisin tulokset postitse kotiin seuraavalla viikolla. Tepastelin alakertaan mieheni luokse ja aloin selostaa häenelle jännittäävää kokemustani. Mieheni kokemus aulassa oli toisenlainen. Hän oli nähnyt paikaltaan sisääntulijat. Hän sanoi, että muut hänen näkemänsä ihmiset eivät olleet tulleet syövän varhaisen toteamisen takia.

Koko käynnin ajan jossain mieleni sopukoilla pyöri ajatus siitä, että entäs jos tässä tutkimuksessa löytyisikin jotain. Yritin olla ajattelematta sitä liikaa. Parempi murehtia sitä sitten, jos murehdittavaa on. Sain tutkimustulokset postiin eilen eli noin viikon päästä tutkimuksesta. Tulos oli minun suureksi helpotuksekseni negatiivinen. Nestettä oli jonkin verran, mutta kaikki oli normaalin rajoissa.

Mitä ajatuksia minulle jäi tuosta tutkimuksesta: Syövän riski on todellinen jokaiselle meistä. Seulonnat ovat ehdottoman hyvä juttu ja niihin on tärkeä osallistua. Tärkeää on tarkkailla patteja rinnoissa tai kainaloissa. Lue lisää rintasyövän varhaisesta toteamisesta täällä.

Avainsanat: magneettikuvaus, rintasyöpä, syöpäsairaala, Docrates, Docrates Syöpäsairaala, varjoaine, varhaisdiagnostiikka, syövän varhainen toteaminen, magneettitutkimus, syöpäseulonta

0Comments

bloggaaminen

Tältä näyttää todellisuus mainoskuvien takana

4/23/2021

Ne, jotka seuraavat minua Instagramissa ovat huomanneet, että olen tehnyt aika paljon mainosyhteistöitä taas viime aikoina. Instagramiin tulee suht järkeviä otoksia ja mainokset teen yleensä muita kuvia huolellisemmin. Uskokaa tai älkää minulla on yleensä aika tarkat suunnitelmat tunnelman, valotuksen ja kuvakulmien sekä yleensä myös oman ulkonäköni osalta.

Useimmiten minulla on mielessäni kuva, jota haen (/haemme mieheni kanssa) jo ennen kuvan ottamista. Saatan näyttää miehelleni mallikuvan, jonka tunnelmaa tai kuvakulmaa haemme. Suunnittelen kuviin tietynlaisen mielikuvan tuovia elementtejä jne. Mainoskuvat ovat käytännössä aina joltain osin sommiteltuja. Olen saattanut hakea jonkin elementin toisesta huoneesta tai ostaa kukkia tms. Mietin yleensä ennen kuvanottoa, mitkä asiat kuvassa luovat minkäkinlaista tunnelmaa.

Näin ei ole kuitenkaan kaikkien normikuvien kohdalla. En haluaisi antaa pelkästään sitä sliipattua kuvaa itsestäni tai perheestäni. Minusta oikea elämä on mielenkiintoisempaa ja samaistuttavampaa. Kuitenkin mainostamilleni yrityksille haluan antaa aina parasta. Minulla on erittäin hyviä yhteistyökumppaneita, joilla on pääosin juuri niitä arvoja, joita haluan tukea.

En ole julkaissut vielä itse mainosta, joten tässä sumennettu versio kuvasta. Tältä se tulee todennäköisesti näyttämään. Tämän kuvan tarkoituksena on mainostaa erään verkkokaupan helppoutta jne., joten yritin luoda kuvaan rauhallista, stressitöntä tunnelmaa.

No, kyseisen verkkokaupan käyttäminen on oikeastikin helppoa ja stressitöntä mutta mainoskuvan ottaminen siitä prosessista sillä tunnelmalla ei ole - ei ainakaan lasten kanssa. Työnsin yhdellä raajallani tyttöä pois lampun kimpusta ja toisella raajalla pidin pidin kännykkää jne. jne. Seinät on maalaamattomat ja niistä puuttuu paloja. Lattialla on jättimäinen pino viikkausta ja kaappiin laittoa odottavia vaatteita. Tila on niin ahdas, että minun on pitänyt laittaa kuvauslamppu ständeineen sängyn päälle ja lavastaa sängylle yöpöytä jakkarasta, jotta saisin kuvaan mukaan haluamani elementit. Tekonahka on oikeasti viereisen huoneen tiipiin mattona, mutta olen ottanut sen tähän kuvaan mukaan. Itselleni olen joutunut laittamaan imetysmekon päälle, koska nykyisin käytössä olevan vaatteet ovat aavistuksen liian tummia kuviin. Ensin otimme sarjan kuvia, joissa olin mukana, mutta ne eivät onnistuneet, joten lopputuloksessa näkyy vain käsi.

2Comments

kuolema

Se levisi kohti sydäntä

4/22/2021

Mietin pitkään kirjoittaisinko tästä. Totuuden sanoakseni pohdin edelleen julkaisenko tämän. Minun aiheet ovat olleet niin kovin synkkiä viime aikoina. En ole varma, haluanko viedä blogiani siihen suuntaan. Kuitenkin tämän ehkä haluan pukea sanoiksi.

2021. Siinä ei ollut mitään vaarallista ja minä tiesin sen. En tiedä, onko kukaan koskaan kuollut siihen toimenpidepöydälle, mutta epäilen, että sama ajatus on saattanut olla muutamalla muullakin. Kylmä alkoi levitä käsivarttani pitkin. Järki kertoi yksinkertaisen totuuden: Se tuntuu kylmältä, koska se on kylmempää kuin minun oma ruumiinlämpöni. En voinut kokonaan tukahduttaa toista ajatusta. Näinkö kuolema tulee? Tunsin kuinka se levisi suonissani kohti sydäntä. Mitä tapahtuisi sydämelle, kun se päätyisi sinne? Tuntisinko sydämenkin kylmänä? Tältäkö kuolema tuntuu? Tuleeko se vähitellen?

2017. Kun näin mummon viimeisen kerran, hän valitti useamman kerran kylmää lattiaa. Minä ja mieheni kehotimme häntä nostamaan jalat sängylle. Minun mielikuvissani - jotka ovat kesältä 2017 - sairaalan shakkiruutulattia tosiaan vaikutti kylmältä. Mummo toisti sitä useamman kerran. Minusta siinä oli jotain merkillistä ja jokin kertoi minulle, että tuolla yksityiskohdalla oli väliä. Mietin, pitäisikö kysyä hoitajalta lämmikettä. Muistaakseni kysyin mummolta, oliko hän pyytänyt hoitajalta apua kylmiin jalkoihinsa. Muistelen hänen pyytäneen. Hänellä oli jalassa villasukat, joten luulen, että joku oli myös kuunnellut häntä. Ei tarpeeksi.

Mummo oli niin iloinen siitä, että olin raskaana. Kyseli vauvasta. Vauva oli melkein täysiaikainen. Olin iloinen, että mummo pystyi keskellä äkillistä sairaalaan joutumistaan vielä pitämään mielen kirkkaana. Hän muisti, milloin vauva olisi syntymässä. Elokuussa. En muista, sanoinko sen hänelle: Tulisin näyttämään vauvaa, kun se oli syntynyt. Mummo ajatteli olevansa kotona silloin. Minä ajattelin - mutten sanonut sitä ääneen - että tulisin hoitokotiin tai sairaalaan näyttämään vauvaa. Äiti oli sanonut, ettei uskoisi mummon enää palaavan kotiin. Se ei olisi turvallista. Mummo oli kaatunut kotona. Juttelimme mummon kanssa hetken, hyvästelimme hänet ja lähdimme ajamaan kotiin Porvooseen.

Eräänä päivänä pian sen jälkeen äiti soitti minulle. Mummon jalat olivat kuoliossa. Ne pitäisi amputoida tai hän kuolisi. En ole varma, kumpi tapahtui ensin. Ehtikö hän missään vaiheessa tehdä päätöstä? Mummo kuoli sairaalassa kotikaupungissaan Kuopiossa. Minäkin synnyin siellä. Ajatukset risteilivät päässäni. Olisiko minun pitänyt sanoa hoitajalle, että tässä jalkajutussa on jotain outoa. Ne pitää tutkia! Mummon aika oli lähteä.

2021. Kuolema levisi kättä pitkin kohti sydäntä. Nopeita ajatuksia: Olisinko valmis jättämään pienet tyttäreni ja miehen, jota rakastin? Kohtaamaan Luojani? Epätäydellisenä ja rikkinäisenä. Lasten jälkeen olen ensimmäistä kertaa alkanut pelätä kuolemaa. En halua jättää heitä. Kuitenkin kylmän levitessä kohti sydäntä hämmästyin omaa vastaustani: "Jos se tulee nyt, niin tulkoon. Olen valmis."

2017. Olin maannut siinä loputtomassa tuskassa jo tuntikausia. Luulen, että lähestyttiin 20 tunnin rajapyykkiä. En ole varma. Supistusten välillä oli sameaa. En tiedä, olinko hereillä. Pelkäsin tulevaa supistusta. En tiedä, montako tuntia viimeisimmästä kätilönvaihdosta oli kulunut. Tapasivat tulla aina vaihdon aikoihin tarkistamaan tilanteen. Olin huutanut jo tuntikausia. Kaikki oli yhtä kipua. Mitään muuta ei enää ollut olemassa.

Jossain vaiheessa se oli liikaa. Muistan ilmoitustaulun, jota Naistenklinikan seinällä katselin. Siinä oli kello ja tekstiä. Katson sitä taulua. En voi enää ajatella vauvaa. Olen itsekäs ja ajattelen vain itseäni. Kipu on liikaa, haluan kuolla. Kuolema olisi helpompaa. Ei se haittaisi minua, kunhan pääsisin tästä kivusta. Eräs tuttu sanoi myöhemmin, että uusi elämä haetaan kuoleman rajalta.

Sen hetken jälkeen synnytyksestä tuli tavallaan helpompaa. Soitin kellolla kätilölle ja hän antoi minulle ilokaasun - jotain mitä aiemmat kätilöt eivät olleet missään vaiheessa edes ehdottaneet. Olin pyytänyt heiltä jotain lääkettä kipuun, mutta kukaan ei ollut ehdottanut ilokaasua tai epiduraalia. Pari alatiesynnytystä myöhemmin: Siis mitä?!! Kukaan ei tarjonnut minulle missään vaiheessa kahta loogisinta vaihtoehtoa - tai tarjosi viimein siinä vaiheessa, kun olin jo rajalla. Itse en saanut palautettua siinä tilanteessa mieleeni yhtään synnytystarinaa tai elokuvaa. En muistanut enää kumpaakaan.

2021. En tiedä, miltä kuolema tuntuu. Olen kiitollinen saamistani kokemuksista, sillä luulen, että olen valmiimpi lähtemään, kun se aika tulee.

0Comments

bloggaaminen

Näin biletettiin minun 31-vuotissynttäreitä!

4/17/2021

Viikko sitten täytin 31 vuotta. Siitä tuntuu olevan ikuisuus. Päivät ovat viime päivinä ja viikkoina olleet yhtä sähläämistä, kiirettä, priorisointia, optimointia, en edes tiedä mitä kaikkea. Keskellä sitä tuli vastaan minun synttärit. Se oli lauantaipäivä. Luulisi, että minulla olisi aikaa juhlia, eikö vaan? Ei, tiesin jo etukäteen, että minun pitäisi tehdä töitä koko päivän. Edellisenä iltana tein hyvin väsyneenä ja stressaantuneena voileipäkakun, jota en koskaan edes ehtinyt koristella. Siitä tuli liian kostea ja suolaton. Halusin jotain ekstraa synttäriksi ja se oli se voileipäkakku. Lisäksi olin edellisenä päivänä kiireessä ostanut Viennetta-jäätelökakun ja pinkkejä neilikoita itselleni. Kakkuja ei syöty juhlapöydässä vaan siinä välissä, kun kerkesi.

Totuus on se, että tein sinäkin päivänä kolmea eri mainosta Instagramiin. Se on ihan mielenkiintoista, mutta lepoa tai juhlaa se ei varsinaisesti ole. Se on työtä. Ja rahatilanne ei todellakaan salli vapaapäiviä. Synttäripäivä siis alkoi käytännössä silleen, että meikkasin, pistin vaatteet päälle ja siivosin keittiön. Sain juuri ja juuri itseni ja tytöt puettua ja keittiön tarpeeksi siistiksi, jotta sitä kehtasi Zoomissa näyttää. Ja sitten mentiin, päivän ensimmäinen työtehtävä alkoi.

Voit katsoa lopputuloksen täältä. Mukana myös yksi julkkis. Tuo mainos oli hauska, koska se oli niin erilainen. Tykkään luoda jotain visuaalista, joten pidän siitä, jos saan otettua kauniita kuvia. Tuo mainos oli kuitenkin kiva siksi, että siinä osallistuttiin tapahtumaan. Voi, kun odotan niitä päiviä, kun päästään taas osallistumaan tapahtumiin ihan oikeasti livenä myös!

Mitens se synttäripäivä jatkui? Muistan, että olin stressaantunut ja ärtyisä, koska tekemistä oli yksinkertaisesti enemmän kuin yhtenä päivänä voi tehdä. Äiti soitti jossain vaiheessa ja isä jossain vaiheessa. Sain muutamalta lähimmistä ystävistä viestejä, mutta muuta syntymäpäivään liittyvää siinä päivässä ei ollutkaan. Ai niin, katsoin ihan älyttömän pitkästä aikaa elokuvan iltayöstä. Mies pelasi sillä aikaa.

30-vuotissyntymäpäivän juhlinnan skippaaminen jäi vuosi sitten harmittamaan. Olin jo pari vuotta suunnitellut, että menisin jonnekin kavereitten kanssa ilman lapsia. No, se oli ensimmäinen koronakevät. Ja ei kai enää kolmannenkymmenennen jälkeen juhlita ei-pyöreitä synttäreitä. Eli katsotaan jos sitten 40-vuotissynttäreiden kohdalla pääsisin jonnekin ilman lapsia. Yhdeksän vuotta pitäisi vielä sinnitellä! Mikähän luonnonkatastrofi silloin on päällä. Varmaan asteroidi tippuu taivaalta. Eikö näin vanhana voisi jo juhlia myös puolikymmeniä. Miten olisi 35? Siihen olisi enää neljä vuotta... Lapsivapaa iltapäivä, here we come!

0Comments

bloggaaminen

Entäs jos minulla olisikin sisustusblogi?

4/16/2021

0Comments

luonnon säästäminen

Tämä on yksi niistä asioista, joita olen salaillut aika pitkälti koko elämäni ajan

4/10/2021

Tämä on yksi niistä asioista, joita olen salaillut aika pitkälti koko elämäni ajan. Pelkään paikkoja, joissa ihminen on tuhonnut paljon luontoa. Pelkään myös, että sinä tuomitset ymmärtämättä, mistä puhun. Osa lähimmistä ystävistä ja osa perheenjäsenistä tietää tästä. Olen kertonut heille. Tiedän, että tämä postaus saattaa herättää hämmennystä, mutta minun veikkaukseni on myös, että teidän joukosta saattaa löytyä myös paljon samaistujia. Nyt minusta tuntuu, että olen valmis kertomaan siitä julkisesti. Sehän kuitenkin liittyy myös minun blogin yhteen teemoista, luonnonsuojeluun.

Kerron, kuinka se kaikki alkoi. Olin ehkä noin 9-vuotias. Lähdimme minun äidin kanssa kävelyretkelle Pilvilammen rantaan. Pilvilampi on eräs Vaasan järvistä. Tarkemmin ottaen järvi, josta Vaasan juomavesi tulee. Sen ympäristössä on pyöräily-/kävelyreittejä jne. Järvi on osittain tekojärvi. Kävelimme äidin kanssa ympäri järven rantoja ja aluksi kaikki vaikutti olevan hyvin. Sitten jossain vaiheessa muistan, kuinka mietin, että eteenpäin ei pidä mennä. Halusin mennä eteenpäin, koska järvessä näkyi mielenkiintoisia kareja, mutta jokin alkoi pelottaa minua. Ilmassa oli jotain hyvin luonnotonta. Tuntui, että luonnon ääni, linnut, kaikki oli hiljentynyt. Oli luonnottoman hiljaista. Kuin ilmassa olisi jotain pahaa, jota pitäisi varoa. Kuin joku olisi kuollut.

Sanoin äitille, että meidän pitää lähteä täältä. Äiti sanoi, että minä kuvittelin ja että jatketaan vaan matkaa. Aloin panikoida. Lopulta äiti totesi, että lähdetään vaan. Myöhemmin puhuin äitin kanssa siitä ja hän kertoi tunteneensa sen myös, mutta ettei voinut sanoa minulle sitä siinä tilanteessa, etten pelkäisi. Se oli minun ensimmäinen mielikuvani siitä, kuinka vahvasti luonnon tuhoutuminen vaikutti minuun. Tuolloin lapsena se vaikutti minuun enemmän kuin aikuisena. Nykyisin pystyn tietysti rationalisoimaan. En ole enää niin paljon impulssien varassa.

Vuosien varrella olen törmännyt vastaaviin paikkoihin ja tilanteisiin. Sitä on tapahtunut lähinnä tekojärvien kohdalla mutta muuallakin. Kerron vielä kaksi esimerkkiä. Ensimmäinen on ajalta, jolloin olimme erään parhaista ystävistäni kanssa hyvin lähellä meidän molempien koteja niin ikään Vaasassa. Olimme teini-ikäisiä tuolloin. Lähdimme kävelemään erään rakennuksen takapihalle. Muistan edelleen selvästi, kun kävelimme eteenpäin ja yhtäkkiä tuli sellainen tunne, että nyt pitää pysähtyä. Jotain oli vialla. Eteenpäin ei pitänyt mennä. Minä ja ystäväni pysähdyimme kuin seinään - yhtä aikaa - ilman, että kumpikaan olisi ensin sanonut tai tehnyt mitään. Tiesimme molemmat, että eteenpäin ei pidä mennä. Lähdimme heti kotiin. En tiennyt, miksi se paikka tuntui niin pahalta ennen kuin pari vuotta sitten veljeni kertoi minulle, että siellä oli Kemiran tehtaan saastuttama Pukinjärvi. Yle Uutiset siteeraa järveä Suomen "ehkä pahiten saastuneimmaksi".

Kolmas tilanne oli vuodelta 2016 mieheni kanssa. Olimme etsimässä taloa. Lapsia meillä ei vielä ollut. Kiertelimme pääkaupunkiseutua ympäröiviä kuntia. Sinä samana päivänä itse asiassa näimme ensimmäistä kertaa myös meidän nykyisen kodin. Mutta ennen sitä matkasimme yhteen tiettyyn osoitteeseen, jossa oli asuntonäyttö. Siellä olisi ikäänsä ja kokoonsa nähden erittäin halpa talo myynnissä. Tien vieressä kulki pitkään korkeajännitejohtoa ja mietin itsekseni, mihinkähän se mahtaisi johtaa. Jossain vaiheessa navigaattori näytti, että talon pitäisi olla tässä. Käännyimme autolla pihaan, mutta siinä samassa meille molemmille oli aivan selvää, että sieltä oli päästävä pois. Korkeajännitejohtojen määränpää tai ainakin välipysäkki oli selvinnyt. Talon vieressä oli valtava muuntamo. Emme jääneet odottelemaan kiinteistövälittäjää, vaan käänsimme auton ja ajoimme vähin äänin pois.

Miksi kerron näistä kokemuksista? Ihminen on tuhonnut luontoa aivan valtavasti. Jopa täällä Suomessa on ihmisen pahasti tuhoamia alueita. Järviä, joitten kalaa ei voi syödä tai niissä ei voi uida. Niitten lähellä on vaarallista asua. Luontoa, joka on hiljaista - suree kai omaa tuhoaan. Se heijastuu takaisin myös meihin. Se kaikki kauneus ja elämä, jonka olemme tuhonneet. Ahdistus heijastuu takaisin.

0Comments

hoitoraha

Hoitavapaalaisilla se on nollakäyrän alapuolella

4/09/2021

Se on se hetki, kun joku kommentoi, että MLL:n lastenhoitaja maksaa vain 9 euroa tunti. Ja lasken kaksi tuntia viikossa: 9 + 9 x 4,3 = 77,40 euroa kuukaudessa. No ei ehkä sittenkään.

Se on se hetki, kun mies kertoo minulle montako euroa on käytettävissä perjantaihin asti, jotta laskut menevät maksuun oikeana päivänä. Lasken bensaa ja ruokia ja jossain vaiheessa viikkoa unohdan, etten voi enää maksaa lähimaksulla. Tilillä on kyllä rahaa, mutta se on varattu laskuihin. Muistan vasta kassan jälkeen, että apua olen juuri maksanut tämänkin lähimaksuna. Sama melkein joka viikko uudestaan.

Enää en onneksi vuosiin ole joutunut kokemaan sitä hetkeä, kun kassa katsoo minua ja me molemmat tiedämme sen. Hän sanoo, että no katso itse ja antaa minun katsoa. Näytöllä lukee, että tili on katteeton. Sekin tapahtui joskus melkein joka viikko. Niistä ajoista on yhdeksän vuotta. Nykyisin minulla on luottokortti. En enää odota vieraissa kaupungeissa, että äiti laittaa tilille bussirahat kotiin.

Pidän luottokortin käyttörajana sitä, että pystymme käyttämään kortit nollassa tai lähes nollassa kuukausittain eikä korteilta mene korkoja missään vaiheessa. Se on kuin tili olisi ylösalaisin. Muilla kuukausittainen vaihtelu on nollakäyrän yläpuolella. Hoitavapaalaisilla se on nollakäyrän alapuolella. Ei kaikilla hoitovapaalaisilla. Osalla. Meillä on.

Se on se hetki, kun joku kommentoi, että bloggaajathan tienaa paljon rahaa. Mietin sitä 100 euroa, jonka noin 150 tunnin työstä juuri nostin tililleni ja totean: Niin.

Kaikki puhuvat ympärillä, että ostivat lapsille sitä ja tätä kevääksi. Osa heistä kertoo ostaneensa vaatteita kirpparilta. En sano sitä ääneen, mutta totuus on: Minulla ei olisi rahaa oikeasti edes ajaa kirpparille. Entä tori.fi? Totuus on, että minulla ei olisi oikeasti edes rahaa ajaa hakemaan sitä pakettia postista tai pakettiautomaatista. Olen miettinyt, että kehtaisinko laittaa johonkin Facebook-ryhmään viestin. Kysyä haluaisiko joku antaa lastenvaatteitaan ilmaiseksi.

Joku miettii, miksi näyttää siltä, että tuhlaisin rahaa. Niinhän minä tuhlaankin. Aiemmin kun mies oli työttömäni, söimme monta kertaa viikossa pannukakkuja ja tein jatkuvasti sämpylöitä. Tiedän kyllä, miten säästää rahaa. Porkkanat, perunat, vehnäjauho ja uunimakkarat ovat halpoja. Sen kituuttamisen keskeytti raskausdiabetesdiagnoosi. Sen jälkeen olen todennut, että ei. En voi vuosia elää vehnäjauhoilla säästääkseni rahaa. Parasta vaan ostaa terveellisiä - kalliita - ruokia. Nyt sinä annat minulle pitkän listan halvoista terveellisistä ruoista ja minä totean: Öö, olen maailman piheimpien ihmisten listalla. Tiedän kyllä, että porkkanat ovat halpoja ja terveellisiä. Tiedätkö, kuinka pitkä aikaa menee porkkanan kuorimiseen ja pilkkomiseen verrattuna siihen, että pesisin miniluumutomaatin. Ja kerroinko jo, kuinka monta tuntia tarvitsen päivässä siihen, että voin tienata alle euron tunnissa rahaa.

Nyt sanot, että mene töihin. Vastaan: Minä itse asiassa teen työtä, josta pidän, mutta se on vain hyvin hyvin vähäpalkkainen työ. Amerikassa sille on nimitys a hobby business. Päätös olla kotona on arvopohjainen. Haluan pitää näin pienen lapsen (1 v 7 kk) vielä kotona. Syksyllä tyttö on kaksivuotias ja menee kerhoon. Luulen, että se kyllä riittää näin pienellä kavereitten tarpeeseen. Sen lisäksi näemme ystäviä ja heidän lapsiaan aika usein.

0Comments

ajatuksia koronasta

Just tää hetki! Saako koronan unohtaa?

4/03/2021

Just tää hetki. Saanko vaan kirjoittaa? Haluan ikuistaa ne ajatukset, jotka pyörivät päässä, sillä juuri tätä hetkeä en tule enää koskaan elämään. Toissapäivänä kuntosalit menivät kiinni pariksi viikoksi. Ravintolat on kiinni. Take away sallittu. Tapaamme edelleen ystäviä viikoittain, muita kotiäitejä täältä Porvoosta. Puhuvat, että sekin kielletään. Tosin puhuvat pääosin pääkaupunkiseudusta. Eilen uutisoitiin, että Porvoossa oli epidemian synkimpiä päiviä. Tapauksia oli 11. Mikä tarkoittaa, että eilen joka 4600s porvoolainen sairastui koronaan. Pari viikkoa sitten ensimmäinen tuttuni kuoli koronaan Helsingissä. Samalla näinä päivinä pitäisi tulla täyteen miljoonan rokotetun suomalaisen raja. En tiedä, mitä sanoa.

Totuus on se, että olen lakannut pelkäämästä itseni puolesta jo ajat sitten. Jos kuolen niin kuolen, mutta tilastojen valossa se on epätodennäköistä Suomessa. Suomessa on todettuja koronatapauksia tällä hetkellä 78 106 (lähde 2.4.2021) ja alle kymmenen 30-39-vuotiasta on kuollut koronaan. Täytän 31 vuotta ensi viikolla.

Kuntosalilla 31.3.2021. Kuntosalit menivät kiinni 1.4.2021 alkaen.

Otanko koko koronan liian kevyesti? En ota sitä lainkaan kevyesti. Minusta on hyvä, että kaikki ylimääräinen on jäissä hetken, kunnes suuremmassa riskissä olevat on saatu rokotettua. Samalla toivon, että ihmiset ajattelevat toistensa parasta ja myös ottavat sen koronarokotteen. En halua vältellä kaikkea ja kaikkia vuosia tästä eteenpäin. Tyttäreni rukoilee ja puhuu päivittäin siitä, että haluaisi HopLoppiin, Korkeasaareen, isovanhempien luokse, uimahalliin. Tähän elämään tottuu. Olen tottunut siihen ajatukseen, että koko elämä on tässä. Ajan päiväkodin, kaupan ja kodin väliä sekä käyn ystävien luona kerran viikossa. Teen töitä kuutena päivänä viikossa ja rämmin jatkuvasti tekemättömien kotitöiden suossa. Silloin tällöin teemme retken leikkipuistoon. Kotipihalla ja saunassa käymme usein.

Ja kyllä haluaisin nähdä, kuinka nuorempi tyttöni leikkii ensimmäistä kertaa nyt isompana sisäleikkipuistossa ja vanhempikin pääsee taas pitämään hauskaa. Mietin, missä vaiheessa hänen muistonsa sisäleikkipuistoista alkavat hämärtyä. Muistaako hän oikeasti vai onko siitä tullut vain mantra. Minä itse kaipaan uimista. No, kesä tulee. Toivottavasti päästöjen vähentäminen on vähentänyt sinilevää. Vaikea kuvitella, että uimarantoja Suomessa suljettaisiin. Minulla on ikävä ison maailman, valtamerien, rantoja. Siihen menee varmaan ainakin pari vuotta vielä. Olisi kiva päästä edes kylpylään!

Mutta samalla nämä puheet ovat puhetta vaan. Olen tottunut omaan pieneen kuplaani ja pärjään siinä kyllä. Kaikki unohtuu niin nopeasti. On helpointa ajatella, että kaikki poikkeamat on poissa laskuista. En ole edes googlettanut, että olisiko jotain mahdollisuuksia olemassa. Uutisissa näen kuvia ihmisistä laskettelurinteissä Lapissa. Ajatus tuntuu absurdilta. Suomessa on oikeasti alueita, joilla asuvat käyvät edelleen uimahallissa, kylpylöissä, perheenjäseniä tapaaamassa, perhejuhlissa, sisäleikkipuistoissa, lomalla, mökillä, museoissa jne. jne. Hämmästyn joka kerta, kun näen somessa tai uutisissa jotain näistä. "Ai niin, me emme kaikki eläkään omissa pikku kuplissamme." Olen monta kuukautta pysytellyt pääasiassa Porvoossa ja Sipoossa, ja käynyt pääkaupunkiseudulla noin kerran kuukaudessa. Senkin unohtaa. Se olikin niin lähellä, 25 minuuttia kesänopeuksilla

Siinä oli tämä hetken ajatukset.

0Comments

gluteeniton

Pääsiäisen parhaat herkut Flow Baken kanssa

4/02/2021

Kaupallinen yhteistyö: Flow Bake

Näin pääsiäisen kunniaksi vähän pääsiäisleivontaa + arvonta postauksen lopussa. Minun on tarkoitus leipoa pääsiäisherkkuja lasten kanssa, mutta niinhän siinä taas kävi, että kiire yllätti. Lasten kanssa leipominen vie aikaa, joten loppujen lopuksi päädyin leipomaan ekan satsin vanhemman ollessa päiväkodissa ja nuoremman nukkumassa. Toisen satsin leivoin isin hoitaessa tyttöjä. No ainakin saatiin herkut pöytään ja tämä olikin tavallista helpompaa, sillä käytin leipomiseen Flow Baken jauhoseoksia. Flow Baken tuotteet ovat luomutuotteita, vegaanisia ja gluteenittomia. Yrittäjä on espoolainen pienyrittäjä Vanessa. Tuotteet löydät näistä kivijalkaliikkeistä ja verkkokaupasta.

No, mitä pääsiäisherkkuja leivoin? Ensinnäkin tein kanelimuffinssi-jauhoseoksella suklaamuffinssa, johon laitoin kolmea eri suklaa (valko-, maito- ja tummaasuklaata). Tarkemmat ohjeet jauhoseoksen käyttämiseen pussin kyljestä. Näiden lisäksi tein kuorrutteeksi vielä kaakaovoikreemin. Voikreemiin käytin yksinkertaista ohjetta:

Kaakoavoikreemi

200 g voita

2 dl tomusokeria

2 dl kaakaojauhetta

Vatkaa voi vaahdoksi ja lopuksi vatkaa sekaan sokeri ja kaakao.

En tiedä, onko se optimaalisin kaakaovoikreemiohje, mutta sitä olen käyttänyt. Lopuksi koristelut mintun lehti ja pääsiäismuna. Minuttu sopii minusta suklaan kanssa erinomaisesti. Näistä tytöt söivät osan jo ennen kuin olin saanut kaikki valmiiksi. Tuli kiire saada kuvat otettua. Voikreemi tai suklaa ei tässä minun versiossa ollut vegaanista, mutta saman voi toteuttaa myös vegaanisilla raaka-aineilla.

Toinen leipomus oli chiansiemen-sämpylät Flow Baken chiansiemen-leipäjauhoseoksella. Leivon sämpylöitä yleensä viikoittain, mutta täytyy kyllä sanoa, etten ole vielä koskaan leiponut näin hyviä sämpylöitä. Seos oli juuri oikeanlainen enkä koskaan uskonut, että sämpylät olivat gluteenittomia. Tästä sanoisin kaikille keliaakikoille (ja muille!): käykää ostamassa ja maistakaa. Sämpylöiden leivontaan käytin tuttuun tapaan leipäkoneen taikinaohjelmaa.

Viimeinen leipomus oli pääsiäiskakku, jonka toteutin Flow Baken porkkanakakku-jauhoseoksella. Jälleen kakkupohjan toteutus oli erittäin helppoa ja kakkupohja itsessään toimi hyvin. Tässä reseptissä testasin mango-minttu-sitruuna-tummasuklaa-makuyhdistelmää porkkakakkupohjan kanssa ja täytyy sanoa, että se ei ollut paras yhdistelmä. Liikaa kaikkea. Porkkanakakun kanssa olisi toiminut varmasti paremmin joku runsas tuorejuustopohjainen kuorrute. Sitä aion yrittää ensi kerralla!

Osallistu Flow Baken kolmen jauhoseoksen arvontaan su 4.4. mennessä tästä:

View this post on Instagram

A post shared by Emiilia (@unelma5)

0Comments

Päädyin tekemään kaupallista Instagramia vahingossa!

Millainen on rintojen magneettikuvaus? Kokemus syöpäsairaalan tutkimuksista + tulokset

Tältä näyttää todellisuus mainoskuvien takana

Se levisi kohti sydäntä

Näin biletettiin minun 31-vuotissynttäreitä!

Entäs jos minulla olisikin sisustusblogi?

Tämä on yksi niistä asioista, joita olen salaillut aika pitkälti koko elämäni ajan

Hoitavapaalaisilla se on nollakäyrän alapuolella

Just tää hetki! Saako koronan unohtaa?

Pääsiäisen parhaat herkut Flow Baken kanssa

Emiilia

Follow

All Posts

Advertisement