Siis tässä postauksessa taas yksi heureka-hetki ja klisee, joka piti paikkansa. Mutta aloitetaan kuitenkin alusta. Kerroin viimeksi elokuun alussa tässä postauksessa, kuinka aion lopettaa meidän pian yksivuotiaan tytön imetyksen tavalla, joka jakaa mielipiteitä. 

Lopetin imetyksen ensin päivällä. Muutamia epätoivoisia hetkiä oli. En muista ensimmäisen tytön kohdalta ollenkaan, että hän olisi pistänyt hanttiin imetystä lopetettaessa. Jonkin verran mutta ei varsinaisesti kuitenkaan. Tämä kuulostaa tyhmältä, mutta olin itse asiassa hämmästynyt, kun toisen tytön kohdalla lopettaminen oli vaikeampaa - sekä henkisestä että käytännössä. Hän pyöri minun sylissäni ja yritti vetää tissiä esiin. Ja minä yritin kiinnittää hänen huomiotaan muualle. Vaikeinta oli aina silloin, kun vanhempi tyttö oli päiväkodissa tai kerhossa. Oli vaikea saada hänen huomiotaan herpaantumaan siitä, että hän halusi maitoa. Yritin tarjota tytölle tuttipulloa noina hetkinä, mutta hän oli siitä raivoissaan. Hän halusi tissimaitoa. Lapset ovat erilaisia. Näin se vain on. Ensimmäinen tyttö on vilkkaampi kuin tämä toinen, mutta tällä toisella on omaa tahtoa paljon ja hän osoittaa sen hyvin selvästi.

Nämä kuvat kirjaimellisesti siitä hetkestä, kun lopetin päiväimetyksen.

 

Miten itse imetyksen lopettamisprosessi eteni? Olin pikku hiljaa tarkoituksella alkanut vähentää imetyskertoja päiviltä. Parina ensimmäisenä päivänä annoin hänelle jossain kohtaa (kun hän ei sitä pyytänyt!) tissimaitoa, koska rintoihin sattui, kun ne olivat täynnä maitoa. Tällöin annoin öisin maitoa niin paljon kuin tyttö halusi. Sitten aika nopeasti tuntui, että pystyn jättämään päivät kokonaan pois. Annoin ehkä viikon ajan vielä sen jälkeen maitoa öisin niin paljon kuin tyttö vaan joi. Seuraava vaihe oli se, että annoin öisin maitoa vain juuri sen verran, että sain kivistävän tunteen rinnoista pois. Se vaihe oli aika nopea, mutta tyttö tietysti huusi kuin syötävä, kun ei saanut enempää maitoa. Yllätyksekseni hän sopeutui kuitenkin nopeasti uuteen tilanteeseen. Sitten minusta alkoi tuntua, että nyt voin jättää imetyksen kokonaan. Pidin ensin taukoa ehkä 24 tuntia ja sitten kivisti niin paljon, että imetin kerran ja sitten jätin kokonaan pois. Voilá! Imetys lopetettu noin kolmessa viikossa.

Nyt tullaankin kysymykseen, että mitä ihmettä höpötän postauksen verran imetyksestä, kun otsikko on yöheräilyistä! Aluksi imettämisen lopettamisen jälkeen tarjosin tytölle öisin tuttipulloa hänen herätessään. Hän oli pullosta joka kerta raivoissaan, mutta otti sen lopulta aina vastaan. Siinä meni ehkä alle viikko, kun yritin antaa hänelle pulloa. Ensimmäisen tytön kohdalla annoimme tuttipullosta öisin maitoa monta kuukautta. Tämän toisen kohdalla tämä vaihe jatkui kuitenkin vain muutaman päivän. Nyt tyttö tulee omasta sängystään meidän viereen lähes joka yö, mutta ei edes pyydä maitoa. Se siirtymisherääminen on nopea ja yön ainut herätys. Hän tulee minun viereen ja nukkuu siinä tyytyväisenä loppuyön. Jonakin yönä hän jopa nukkui koko yön omassa sängyssään!

Olette varmasti oikeassa. Olisi pitänyt lopettaa yöimetys jo aikaa sitten. Olisi pitänyt luottaa kliseeseen. Olisi pitänyt uskoa siihen, ettei kaiken tarvitse toisen kohdalla mennä samalla tavalla kuin ensimmäisen. Se vain tuntui sillä hetkellä niin vaikealta. Muutaman yön huutaminen tuntuu tosi raskaalta, jos on koko ajan univelkaa, vaikka tietäisikin, että se saattaisi auttaa. On helpointa vain antaa tissi suuhun ja hiljentää lapsi hetkessä.

Kello on 00.52. Tyttö heräsi hetki sitten huutamaan. Haroo peräpäätä. Ummetusta? Kihomatoja? Ensin yritän katsoa peppua, mutta siitä tyttö ei tietenkään pidä enkä saa häntä yksin pidettyä paikoillaankaan, joten luovutan suht nopeasti. Otan tytön oikein lähelle, jossa hän edelleen kiemurtelee. Yritän kysyä, mihin sattuu. Hän näyttää sormea ja pyytää puhaltamaan. Mutta heti, kun sattuu seuraavan kerran, hän taas kiemurtelee ja pitää kiinni alapäästä. Pottaa mieheni oli jo yrittänyt. Hämmästyksekseni tyttö nukahtaa nopeasti. Minä puolestaan otan Googlen esiin. Olin aiemmin lukenut 5-6 viikkoa tartunnasta. Nyt löydän netistä, että kuukausi. Kyllä hän aloitti päiväkodin kuukausi ja kaksi päivää sitten. Kihomatoviesti tuli samalla viikolla. 

Samalla mietin vessassa kuivuvia kakkaisia pikkareita. Onkohan niissäkin kihomadon munia? Netissä sanotaan, että kynnet pitäisi leikata. Omiani en kyllä leikkaa! Ne ovat nyt kauneimmillaan. Imetyksen lopettaminen tuntuu vahvistaneen niitä. En tiedä. Ehkä vaan kuvitelmaa.

En haluaisi alkaa käydä mitään ötökkäshowta läpi. Olen käynyt niitä läpi aiemmin ruokien suhteen ja ne ovat olleet järkyttäviä. Mutta entäs tässä kodissa, jossa ei voi edes saunottaa tilavaatteita, koska meillä ei ole saunaa. Saunasta haaveilen päivittäin. Ennen kuin otin tämän postauksen esille, tilasin erään saunanvalmistajan saunaesitteen meille kotiin. Mutta se on sivuseikka nyt.

Käyn mielessäni läpi edelleen kynsien leikkuuta. Voi turhamaisuuden huippu! Mietin, kuinka pesen pitkillä kauniilla kynsilläni päivittäin kahta eri peppua kakasta. Kuinka monta miljoonaa pikku matomunaa mahtuu kynnen sisäpinnalle. Pitääkö minun oikeasti katkaista ne kynnet? Yhdessä lähteessä puhuttiin "lapsen kynsien" katkaisemisesta

Kihomatojen etsimistä kakasta, housujen pyykkäämistä kakasta, ihan kuin kaikki koostuisi pelkästä kakasta!

Ehkä vain annan koko asian olla ja teeskentelen, ettei mitään ongelmaa olekaan. Ehkä se oli vain ummetusta ja voin jatkaa elämääni kihomadottomassa illuusiossani.

Kuva ei todellakaan liity millään tavalla tekstiin, mutta voin vakuuttaa teille, että tähän postaukseen liittyvää kuvaa, ette halua nähdä! 

Tämän postauksen ei ole tarkoitus olla opettavainen eikä esteettinen. Lähinnä ehkä rehellinen. En ole tarkoittanut näitä paikkoja kuvattavaksi somessa tai näkymään kellekään. En ole tehnyt tätä järjestystä muiden ihmisten takia vaan siksi, että saisin jollain tavalla pidettyä meidän perheen kaaoksen käsissä.

Ehkä minulla on jonkinlainen kontrolloimisongelma. Se tökkii lapsikaaoksen kanssa. Lapsia ei pysty kontrolloimaan täysin. Heidät voi saada monessa asiassa tottelemaan, mutta edelleen tuntuu olevan siihen verrattuna moninkertainen määrä asioita, joissa he eivät tottele. He eivät ole robotteja. Luulen, että mitä enemmän itsellä lapsia sitä paremmin sen ymmärtää, että lapset eivät kaikki mene samaan muottiin. Heillä ei välttämättä ole esimerkiksi tarpeeksi keskittymiskykyä siivoamiseen. He eivät välttämättä ymmärrä koko konseptia. Tai sitten he saattavat olla erittäin järjestelmällisiä ja pikkutarkkoja. 

Meidän vanhemmalla tytöllä keskittymiskyky herpaantuu koko ajan. Nuorempi tyttö taas pystyy - ainakin tällä hetkellä - keskittymään siivoamiseen, mutta hän on tietysti niin pieni sitten taas, ettei ymmärrä, miksi niitä tavaroita pitäisi siirtää johonkin tiettyyn paikkaa. Minun tehtäväksi jääkin yrittää saada häntä siirtämään tavaroita oikeaan suuntaan. Vanhemman kohdalla puolestaan muistuttaa koko ajan, mitä hän on tekemässä.

Meidän koti ei ole siisti enkä ole varsinaisesti siisti ihminen itsekään, mutta olen tosi järjestelmällinen ihminen. Pidän siitä, että tiedän jokaisen asian paikan ja kaikki on mahdollisimman optimoitua ja toimivaa. Se tekee minusta myös erittäin kiinnostuneen siitä, miten muut ihmiset järjestävät arjen toimintojen pyörittämisen ja erityisesti, miten minun pitäisi järjestää meidän arjen pyörittäminen!

Myös epäjärjestystä meillä on paljon ja kuten kuvista näkyy: hyllyjen ja kaappien sisällä on kaikki oikealla paikallaan, mutta ei välttämättä siististi oikealla paikallaan. Jollain tavalla minulle on tärkeä pyrkiä siihen, että tiedän joka esineen sijaintipaikan ja saan kaiken tarvittavan nopeasti esille.

Lapset eivät varsinaisesti helpota asiaa, koska he vetävät tavaraa esille aina sieltä, minne vain pääsevät käsiksi. Jos olen ottanut esimerkiksi kirjahyllystä kirjan ja unohtanut laittaa sen juuri sille samalle kohtaa takaisin niin jompikumpi tytöistä on hetken päästä keksinyt vetää koko hyllyn sisällön ulos. Minä siis normaalisti pidän kirjoja niin tiiviisti kirjahyllyssä, etteivät lapset saa sieltä vedettyä kirjoja pois. Näin ainakin alahyllyillä, joille he yltävät.

Mutta mikä tämä kaiken nimeämishomma on? Voivathan asiat olla järjestyksessä ilman nimilappuakin. Moni meillä käynyt on kysellyt jotain tällaista: "Onko teidän kaikki lelulaatikot oikeasti nimetty? What?" On. Nimeän asioita siksi, että pystyisin järjestelemään ne paremmin - että minä ja mieheni molemmat muistaisimme ja tietäisimme asioiden paikat. Haluaisin periaatteessa tehdä nimeämisestä esteettisempää: aiemmin tulostin vastaavat laput ja laminoin ne. Parin viime vuoden aikana olen todennut, että se on liian vaikeaa, kun tulostin reistailee jatkuvasti.

Ai niin ja terveisiä vaan sille konmarittajalle, joka kommentoi varsin osuvasti, että meillä on aivan liikaa tavaraa, että jos meillä olisi vähemmän tavaraa, niin se helpottaisi elämää: Olet varmasti oikeassa, mutta olen säästänyt sillä pitkän pennin myös, etten ole pistänyt kaikkia vaatteita kiertoon tms. Ajattele sitten sitä vaivaa, jos ne vaatteet pitäisi aina käydä kaupasta ostamasta vauvallekin kolmen kuukauden välein! Ja joka vauvalle. Nyt minulla on vauvoja varten hyllyt, joista saan otettua aina uuden koon jne.

Entä se jääkaappihomma? Miksi ihmeessä minulla on jääkaapissa käsinkirjoitettuja seinään teipattuja lappuja? Myönnän miettineeni liimatessani lappuja, että onko tämä mennyt liian pitkälle. Teen teille tunnustuksen: Olin kaivannut niitä lappuja jo kuukausia, ehkä joitain vuosia jääkaappiin, mutta lopulta annoin kaipuulle periksi. Tämä tapahtui pahimpaan koronaeristäytymisaikaan, jolloin piti varastoida paljon ruokaa jääkaappiin. Nyt pitemmän aikaa laput ovat olleet turhia, koska koko jääkaapin sisältö näkyy kyllä yhdellä vilkaisulla. Toistaiseksi jätän laput kuitenkin kaappiin, jos tulee jälleen aika, että ruokaa on taas enemmän.

Mitä tästä opimme? Emme yhtikäs mitään.

Kaupallinen yhteistyö: Pienelle & Boksi

Valitsin tähän tekstiin tarkoituksella raflaavan otsikon. Tämä aihe on jotain, mitä olen tänä syksynä pohtinut ja josta minulla on sanottavaa. Siksi otsikko. Haluan tässä postauksessa painavan sanani lisäksi esitellä myös erään vaihtoehdon lasten vaatteiden kierrättämiselle, nimittäin Pienelle-verkkokaupan. 

Siitä ihan aluksi. Netti- ja Facebook-kirppiksiä on tietysti Internet pullollaan, mutta tässä vaihtoehdossa myyminen ja ostaminen on tehty erittäin helpoksi ja tuottoisaksi. Pienelle-verkkokauppa myy siis käytettyjä lasten vaatteita ja joitain oheistuotteita. Verkkokaupan osoite on pienelle.fi

Palvelussa voi sekä ostaa että myydä käytettyjä lastenvaatteita. Vaatteiden myyminen on tehty helpoksi ja myydyistä vaatteista käteen jäävä prosenttiosuus on kilpailijoihin nähden hyvä.  Myyjän ei tarvitse nähdä vaivaa lähetellessään yksittäisiä tuotteita ympäriinsä vaan ne lähetetään yhteen ja samaan osoitteeseen. Myyntilähetteen voi tulostimen puuttuessa kirjoittaa myös käsin. Lue myyntipalvelusta lisää täältä. 

Ostaminen on myös verkkokaupan puitteissa yksinkertaista ja tuotteiden löytäminen verkkokaupasta on helppoa. Tuotteita voi hakea koon, vaatteen tyypin ja merkin perusteella. Tuotteissa on 30 päivän palautusoikeus. Lisää tietoa ostamisesta täältä.

Myynnissä myös useita tunnettujen tuotemerkkien vaatteita: Abercrombie & Fitch, Adidas, Converse, Crocs, Didriksons, DKNY, Esprit, Gugguu, Kaiko, Kuoma, Luhta, Makia, Marimekko, Marks & Spencer, Me & I, Metsola, Mini Rodini, Nike, NOSH, Papu, Polarn O Pyret, Reima ja Tutta.

Eli käykää tsekkaamassa tuo vaihtoehto. Nyt mennään siihen, miksi ylipäätään kirjoitan koko aiheesta: Meidän kolmevuotias käy arkisin kahdessa paikassa. Hän käy joka toinen päivä kerhossa ja joka toinen päivä päiväkodissa. Päiväkoti ja kerho ovat eri asuinalueilla. Toisessa suurimmalla osalla lapsista molemmat vanhemmat käyvät töissä ja toisessa suurimmalla osalla vain toinen vanhempi käy töissä. Meilläkin siis minä olen nuoremman (ja huom. puoliksi myös vanhemman) tytön kanssa kotona. Olen kotiäiti ja mieheni käy töissä.

Miehelläni on hyvä työpaikka, josta hän saa tarpeeksi rahaa meidän neljän elättämiseen. Minä teen, kuten tiedätte, pientä mainostoimintaa somekanavillani. Kanavani ovat kuitenkin aivan liian pieniä varsinaisesti merkittävien tuottojen saamiseen. Suurin osa tekemistäni yhteistöistä on tuoteyhteistöitä, joista saan tuotteen, mutta en erikseen rahaa mainoksesta. Minun panostani meidän perheen tuloihin ei siis voi mainita. Samalla rahaa pitää koko ajan säästää mahdollisimman paljon tuleviin lahoamistilassa olevan talomme remontteihin.

Mistä pääsemmekin siis itse asiaan! Meidän perhe ei ole suorastaan köyhä muttei järin rikaskaan. Lastenvaatteet ovat jotain sellaista, missä olemme säästäneet valtavasti. Olemme saaneet niitä ystäviltä ja sukulaisilta monia monia Ikea-kassillisia ja jätesäkillisiä. Näin ollen meidän on tarvinnut koko näiden kolmen vuoden aikana ostaa tyttärillemme vain muutama vaate. Systeemi on pienten lasten kanssa toiminut oikein hyvin. Kerhoissa, joissa olemme tyttärieni kanssa käyneet, on ollut sellainen ilmapiiri, jossa minun ei ole tarvinnut miettiä vaatteita (vaikkakin olen usein valinnut kerhoon lapsille vaatteet paremmasta päästä). 

Mutta. Tänä syksynä kolmevuotias tyttäreni aloitti päiväkodin. Heti päiväkodin alkaessa sekä minä että mieheni kiinnitimme huomiota siihen, että käytännössä kaikilla vastaantulevilla lapsilla päiväkodin pihalla oli yllään viimeistä huutoa olevat vaatteet - yleensä merkkivaatteet. Meidän tyttäremme ilmestyi päiväkotiin kauhtuneessa takissaan, joka ei todellakaan ollut merkkivaate. Hänen tämän koon ulkohousunsa ovat hyvät, mutta jonkun itsetekemät. Hänen takkinsa on vaihtotorilta. Siinä on vetoketju osittain rikki. Samoin kurahousujen toinen henkseli on rikki. Ompelin siihen väliaikaisen ratkaisun. Kurahousujen alapuoliset nauhat, jotka pitävät kumpparit paikoillaan, vaihdoin myös.

Olin töissä aikoinaan Espoossa sijaisena noin kymmenessä eri päivähoitopaikassa. Muistan niiltä ajoilta (4,5 vuotta sitten), kuinka joissain päivähoidoissa oli jonkinlaiset vaatteet ja joissain toisissa toisenlaiset. Joissain paikoissa koko lapsiryhmä oli yhtä ja joissain toisessa koko lapsiryhmä toista ja kolmannessa paikassa oli molempia sekaisin. Olin töissä myös Suomen kovatuloisimmilla postinumeroalueilla ja... En tiedä. Ehkä parhaiten niitä alueita kuvaa se, että siellä näin ensimmäistä kertaa vaatteita, joita en tiennyt olevan olemassakaan. 

Muistan edelleen, kuinka erään pojan isä kertoi, mihin yhtä pojan vaatteista käytettiin. Minä kuuntelin häntä hämmästyneenä. En halua vähätellä mukavia perheitä niillä alueilla. Pidin heistä samalla tavalla kuin perheistä muillakin alueilla, mutta tosiasiassa monessa kohtaa ajatukseni heidän lastensa vaatteiden suhteen oli: Tarvitseeko lapsi todella tuota? Lapset kasvavat niin nopeasti, että onko oikeasti ihan välttämätöntä ostaa jotain noin kallista, mitä käytetään vain muutamia kertoja? 

Tiesin, että minun omasta perheestäni ei koskaan tulisi niin rikasta, että asuisimme niillä postinumeroalueilla. Siksi olenkin ollut jokseenkin hämmästynyt siitä, mitä olen nähnyt oman tyttöni päiväkodissa. Postinumeroalueemme on siis tulotasoltaan luultavasti aika lähellä keskiarvoa Uudenmaan alueella. Ennen päiväkotia oletin, että käytettyjen ja siltä näyttävien vaatteiden pitäminen täällä olisi ok. Päiväkodin pihalla olen kuitenkin alkanut ajatella, että tyttö taitaa erottua joukosta noissa vaatteissa ehkä vähän liikaa!

Tämä postaus on osa minun henkilökohtaista kamppailuani paitsi rahan myös luonnon säästämisen puolesta. Miten olisi se, että madaltaisimme kynnystä käyttää muitten vanhoja vaatteita ja ottaisimme samalla pois osan siitä kuormasta, minkä jatkuva uuden ostaminen luonnolle tuottaa. Olette oikeassa: Jonkun on myös ostettava se alkuperäinen vaate. Se on totta, mutta jos sen saman vaatteen kiertoa saisi pidennettyä edes vähän, niin se säästäisi jo jonkin verran luontoa - ja perheiden rahoja.

Kotikunnat: 5

Osoitetta: 8

Blogipostaukset: 187

Pituusero miehen kanssa (cm): 19

Ikäero miehen kanssa (vuodet): 9

Oma pituus (cm): 166

Instagram-postausten lukumäärä: 151

Lensin ensimmäistä kertaa yksin (ikä): 20

DVD-levyjen lukumäärä kirjahyllyssä: 367

Eniten kymppejä todistuksessa: 4

Avioliitto vuodet: 4

Yliopistot, joihin tehty opintoja: 5

Lasten lukumäärä: 2

Kengän numero: 38

Ikä: 30

Serkkuja: 42

Tätä edellinen postinumeroni: 01600

Lapsuuden lankapuhelinnumero: 3214846

Omistettujen autojen lukumäärä: 1

Alin painoni aikuisiällä (kg): 68

Ylin painoni aikuisiällä (kg): 104

Keskenmenot: 1

Takkia: 7

Aiempaa työpaikkaa: 7

Yhdysvalloissa käyty: 3

Opiskellut kielet: 3

Vuodet kotiäitinä: 3

Naimisiin menin (ikä): 25

Äidin ikä minun syntyessä: 38

Isän ikä minun syntyessä: 46

Muita haasteen tehneitä 

www.jennyfer1980.fi/2020/02/onnea-mina-40-v-elamani-numeroina.html

www.tuulanneli.fi/2018/09/elamani-numeroina-ja-okrankeltainen.html

www.jennislullaby.fi/2017/10/elamani-numeroina.html

www.lalalilja.fi/2018/04/elamani-numeroina.html

keyword-love.blogspot.com/2019/02/elamani-numerot.html

blogit.terve.fi/annasaivalmi/elamani-numeroina/

Mainos

Ajattelin, että joka tuutista tulee taas kaikkea negatiivista jne., niin nyt tarvitaan positiivisia juttuja. Eli minun hyvin rehellinen: mikä on parasta just nyt? Ja pistäkääs kommentteihin, mikä teidän elämässä on parasta just nyt.

1. Mahdollisuus tehdä kotitöitä

Siis tämä kuulostaa ehkä vähän hölmöltä, mutta totuus on se, että tästä olen ollut innoissani. Kun isompi tyttö menee päiväkotiin ja kerhoon, niin minulla on mahdollisuus saada kotitöitä vähän paremmalle mallille. Kenties jopa pysyä vihdoin vähän paremmin niiden perässä tai siis lajitella pyykit ennen kuin ne vievät puolet makuuhuoneen lattiasta ja tyhjentää eteisen lattia ennen kuin lapset kompastelevat kaikkeen jne. jne.

Meidän pienempi tyttöhän nukkuu vielä päiväunia, joten kun isompi on kahtena päivänä viikossa päiväkodissa, niin minulla on se aika tehdä rauhassa sitä, mitä valitsen tehdä. Samoin minulla on se sama nukkumisaika kerhopäivinä, koska pistän yleensä isomman tytön (jonka energioita kerho on edes hetkeksi kuluttanut) katsomaan ohjelmia siskon unien loppuajaksi. Nuorempi tyttö nukahtaa yleensä vanhemman tytön kerhosta hakumatkalla, ja on hyvin tyypillistä, että jossain vaiheessa isosisko livahtaa kielloista huolimatta herättämään pikkusiskon ja hän on koko loppupäivän kärttyinen. Toinen syy pitää isosisko keskittyneenä muuhun kuin pikkusiskon herättämiseen.

Nyt tulee sivupolku: Näinä aikoina olenkin itsekseni pohtinut, että kuinka te töissä käyvät äidit, saatte tehtyä kaikki kotityöt ja pidettyä kaiken tiptop. Teettekö kotitöitä illalla lasten nukahdettua vai kuinka? Mietin, että itse varmaan haluaisin sitten käyttää ne harvat hetket kotona sitten kyllä lasten kanssa olemiseen ja rentoutumiseen enemmin kuin kotitöihin. Ai niin joillakin tietty on myös lyhempiä työmatkoja, niin ovat aiemmin kotona. No joo.

2. Kaupalliset yhteistyöt, arvonnat, mainokset

Nyt kun minulla on vihdoin myös jonkin verran aikaa kehittää someja ja blogia, niin olen tsempannut myös mainosten suhteen. Olen saanut aikaiseksi pistää viestejä firmoille ja hakea mainosohjelmiin ja jee olen saanut muutaman yhteistyön ja muutaman ah niin ihanan arvonnan. Niitä olen kysellyt monilta firmoilta, koska minusta se on kiva tapa mainostaa. Minulla on yleisölleni jotain annettavaa - muutakin kuin pelkkä mainos firmalle, joka tavallaan yleisön vaan pitää nähdä.

On myös tosi kiva, että pääsen tänä syksynä tekemään blogissa ja Instagramissa mainoksia teemalla luontoa säästävät valinnat. Olen löytänyt useammaltakin firmalta tällaisia yhteistyökuvioita ja hyviä arvoja. Mutta ei paljasteta liikaa. Niistä myöhemmin.

3. Pyöräileminen, uinti, toivo

Jotenkin on tosi kiva vihdoin olla siinä tilanteessa, että olen saanut pyörän ja peräkärryn ja kaikki varusteet kuntoon ja hankittua. Ja, että meillä on tilanteita, joihin voi pyöräillä. Aiemmin kaipasin tosi paljon pyöräilyä ja sitä, että sitä saisi käyttää ihan arjessa ja kesän lopulla vihdoin sain kaiken kuntoon. Nyt lapset ovat vielä tarpeeksi pieniä ja jo tarpeeksi isoja, jotta pystyn ajamaan peräkärryn kanssa. Välillä vilkuilen vaan taakse, ettei kumpikaan ole jäänyt kypärän kanssa jumiin tms.

Toinen oma juttu, jota olen kaivannut on uinti. Mieheni päästi minut vihdoin vihdoin vihdoin pitkän tauon jälkeen uimaan viime viikolla. Toivon, että se onnistuu myös jatkossa. Kun vanhempi tyttö on hoidossa, niin mieheni voi helpommin olla yhden neitokaisen kanssa kotona ja minä pääsen uimaan. Jee. Kolmivuorotyö ja miehen opiskelut vaan vaikeuttavat. Kyllä se tästä.

4. Taiteen tekeminen - unelma, jota en uskaltanut sanoa ääneen

En ole täällä paljon puhunutkaan harrastuksistani ennen lapsia tai miestä. Kävin kaiken maailman taidekursseilla ja soitin myös  pianoa. Se, että tekisin urani kuvataiteen parissa, oli yksi vaihtoehto vielä lukioaikana. Tein lukiodiplomin ja harkitsin taiteen opiskelemista. Ympärillä oli kuitenkin aina niitä, joilla oli minua parempi näkymys. Aina jollain oli parempi tekniikka jne. Päätin mennä erään toisen unelman perään, joka tietysti liittyi bloggaamiseen vieläkin kiinteämmin kuin taiteen tekeminen.

Oli miten oli. Viime viikolla tehdessäni jälleen yhtä mainosta Instagramiin tajusin, että ehkä tämä on se, mistä unelmoin. Se vain toteutuu vähän eri tavalla kuin olin ajatellut. Luulin aina, että se olisi maalaamista tai piirtämistä, mutta minun visuaalisen luovuuden käyttämiseni ammattimaisesti taitaakin olla valokuvausta ja sommittelua. Olen ollut aiemminkin kiinnostunut kuva-analyysista ja se on myös yliopistoluennoilta tuttua, mutta nyt on aika oikeasti päästää luovuus valloilleen. Jollain tavalla on surullista jättää se alkuperäinen unelma: kynällä tai pensselillä tapahtuva taiteen luominen; mutta samalla ymmärrän, että Instagram on se keino, jolla voin olla luova visuaalisesti ja ansaita sillä.

5. Rauhassa suihkussa käyminen 

En voi olla lisäämättä tätä kohtaa. Ei ketään hakkaamassa ja huutamassa oven takana tai lipittämässä likakaivosta toisen (tai omia) kakanjäänteitä. Okei, ehkä pitäisi olla vähän vähemmän totuudenmukainen. Joka tapauksessa: rauhassa suihkussa käyminen. Parasta just nyt.

Mainos

Tein Instagramin puolella kysymystarran, jossa kysyin, että kuinka kukakin oli imetyksen lopettanut. Kysyin, että olivatko jättäneet ensin päivä- vai yöimetyksen pois. Hämmästyksekseni jokainen vastannut sanoi, että oli jättänyt ensin yöt pois. Täh? Eikö kukaan ole tehnyt samalla tavalla kuin minä? Ehkä olen tosiaan tehnyt siinä kohtaa ratkaisevan virheen. 

Esikoiselle, joka on siis nyt kolmevuotias, on ollut jostain seitsemän kuukauden yöhulinoista asti vaikeata rauhoittua nukkumaan. Hänellä käytettiin tuttia ja imettämistä nukuttamiseen. Imetin öisin häntä, kun hän heräsi ja hän nukahti hyvin helposti siihen. Esikoinen heräili öisin vähän. Nykyisin hän saattaa herätä yhden kerran, jolloin tulee meidän viereen ja se on siinä. Toinen tyttö on heräillyt alusta asti öisin enemmän. Hän saattaa edelleen herätä monta kertaa yössä. Tiedän, että hän herää lähinnä vain siksi, että huomaa, ettei olekaan äitin kyljessä kiinni ja kitisee, että saa tulla viereen. Hänen kohdallaan olemme aloittaneet nukuttaessa jo tässä vaiheessa sen, että pidämme häntä kevyesti paikallaan, kun hän yrittää lähteä liikkeelle sängyssä, mutta yöheräilyt olen hoitanut edelleen imettämällä. Olen huono valvoja ja varsinkin olen huono keskellä yötä valveillaolija. Ja päivisin minulla ei kuitenkaan ole koskaan mahdollisuutta nukkua, joten öisin on saatava nukkua. Ei mitään monen tunnin huutojen rauhoittamisia.

Tuota paikallaan pitämistä aloimme tehdä esikoisen kohdalla aivan liian myöhään, kaksivuotiaana. Se kyllä auttoi häntä rauhoittumaan ja nyt hän rauhoittuu ilman sitäkin mutta vain minun viereeni. En tiedä. Minusta tuntuu, että koko nukuttamisjuttu on loputon suo. Ehkä on väärin, että nukutan kolmevuotiaan edelleen viereeni ja siirrän sitten nukkuvana omaan sänkyynsä. Se on kuitenkin ollut paras keino saada hänet nukkumaan ilman, kyllä aina niin korviavihlovaa, huutoa. Hän rauhoittuu, kunhan saa olla minun vieressä ja kunhan pikkusisko ei säädä liikaa toisella puolella. Entäs jos tulee kolmas lapsi? Mille puolelle se laitetaan?

Äitiydessä, myös imettämisen lopettamisen kohdalla, olen jatkuvasti tehnyt, minkä olen parhaimmaksi nähnyt: Etsinyt helpointa hyvää ratkaisua. Esikoisen imettämisen kohdalla se meni juuri niin. Ajattelin, että sitä kitinää, kun tyttö ei saa maitoa, kestän paremmin päivisin. Tällä logiikalla päätin lopettaa päiväimetyksen ensin. Sitten kun maitovarastot tuntuivat pikkuhiljaa ehtyneen kaivoin tuttipullon ja annoin tytölle öisin tuttipullosta maitoa. Sitä tehtiin, en tiedä, pitkään. Ehkä puoli vuotta, ehkä vähemmän. En oikein hahmota enää aikoja, mutta ainakin se tuntui pitkältä ajalta. Aluksi haimme joka herätyksellä maitoa jääkaapista, mutta sitten aika nopeasti aloimme pitää sängyn vieressä puhtaan tuttipullon lisäksi äidinmaidonkorviketta, jota nopeasti yöllä kaadoimme pulloon. Tuttipullo työnnettiin mahdollisimman nopeasti tytön suuhun, jos hän heräsi yöllä. Sitten siitä kesti jonkin aikaa ja se jätettiin pois. Senkin jälkeen tyttöä nukutettiin iltaisin edelleen tuttipullolla, jossa oli vettä. Sitten jossain vaiheessa, kun hän oli jo kaksivuotias, niin päätin, että on aika ostaa hänelle juomapullo, josta hän saa vetensä juoda. Ja niinpä päästiin eroon tuttipullostakin ja sen jälkeen hyvin nopeasti myös juomapullosta.

Mitä aion tehdä seuraavan tytön kohdalla toisin? Tällä hetkellä annan hänelle illalla maitoa, mutta hän ei nukahda siihen. Eli nukutan häntä käytännössä jo nyt ilman maitoa (tai vettä). Aion tehdä muutoksen nyt muutaman viikon aikana. Kun hän tulee päivisin kiehnäämään maitoa, menen hänen kanssaan hakemaan lehmänmaitoa. Tämä on aika helppo askel. Sitten öisin - ehkä kaksi-kolme viikkoa tästä eteenpäin - imetän häntä. Sitten ruvetaan taas vetämään tuttipulloilla hetken aikaa. Toivon, ettei niitä tarvittaisi ainakaan pitkään, koska jo nyt minun viereen tuleminen auttaa aina silloin tällöin itsessään. Loppujen lopuksihan hän kaipaa vain läheisyyttä. Tavoite on siis lopettaa koko imetys ennen kuin hän tulee 1 v 1 kk. Katsotaan onnistuuko.

Ajatusten ja tunteiden kokoaminen järkeväksi kokonaisuudeksi tästä aiheesta on yllättävän vaikeaa. Osa minusta ei todellakaan tajua, että tämä vaihe on nyt tässä. Ja osa minusta tajuaa, kuinka helppoa se kaikki loppujen lopuksi on. Ensimmäisen kohdalla luulin, että se olisi hirveän vaikeaa. Muistan edelleen neuvolatädin ohjeet: "Se tulee vaikeammaksi ajan kuluessa. Tee se nopeasti, niin se on helpompaa. Lapsesta tulee itsepäinen iän karttuessa." Uskon, että hän oli oikeassa. Vanhempana lopettaminen olisi vaikeampaa. Esikoisen kohdalla koko vaihe ikään kuin livahti ohi. Se ei ollut oikeastaan sen kummempaa. Toivon, että tämä menee toisenkin kohdalla yhtä helposti. 

Kaiken ei tarvitse aina olla niin vaikeaa. Joskus (usein) me teemme asioista turhan vaikeita. Sitä olen ajatellut myös toisen tytön kohdalla. Olen samalla tässä vaan "livauttanut" häneltä tutin pois. Ruvennut vaan jättämään sitä pois. Totuus on kylläkin, että isosisko on ehkä vähän auttanut tässä tuttivieroituksessa jemmaamalla pikkusiskon tutteja. 

Niin, mutta vielä kysymykseen: Miksi kaikki muut tekevät tämän imetyksen lopettamisen toisin päin? Miksi muut lopettavat ensin yöt ja sitten päivät? Olen suht varma, että he tietävät sen vähentävän yöheräilyjä. Ehkä heillä on ollut puoliso apuna yöimetyksen lopettamisessa. En tiedä, onko ollut, mutta niiden yöhuutojen selvittäminen yksin ei kuulosta kivalta. Miehellä on kolmivuorotyö, joten yhdellä viikolla kolmesta hän ei ole edes kotona öisin ja kahdella muulla viikolla hänen on todellakin pystyttävä nukkumaan, jotta hän jaksaa töissä. Aamuviikolla herätys on viideltä! Iltaviikolla yöheräilyjen kanssa auttaminen varmasti sujuisi parhaiten, mutta silloin se tarkoittaisi, että minä olisin omillani kirjaimellisesti koko viikon, koska hän tietysti nukkuisi silloin pitempään, jos valvoisi yöllä. Nou nou nou. Eli se on kaikki kokonaan minun harteillani. Jos joku heräilee, niin sen täytyy olla minä. Ja otan todellakin tuttipullon taas käyttöön ja teen kaikki kaikkien ohjeiden vastaisesti ja that's it.

Mainos