En ole varma, onko minusta vielä kirjoittamaan tästä aiheesta. Kirjoitan siitä lyhyesti. Kontulassa on meille uusi leikkipuisto, jossa olimme viikko sitten käymässä ystäväni ja hänen kahden lapsensa kanssa. Kolmevuotias oli tosi paljon minussa kiinni. Hän jännittää monia tilanteita ja leikkipuistossa olo oli tällä kertaa sellainen tilanne. Yksivuotias sen sijaan ei useinkaan jännitä. Leikkipuistossa hän lähti heti leikkimään. Hänestä oli hauska koittaa kaikkia leikkipuiston laitteita. Minä puolestani yritin saada kolmevuotiasta innostumaan leikkipuistosta ja menin käsi kädessä hänen kanssaan muitten lasten ja laitteiden luokse.
Jonkun kerran ihmettelen, että missä liukasliikkeinen yksivuotias nyt on, mutta aika nopeasti aina näin hänet jonkin leikkipuiston laitteen alla. Sitten jossain vaiheessa luulin hänen olevan yhdessä suunnassa metsän puolella, mutta kun katsoin uudestaan en nähnytkään häntä. Nousin ylös. Totesin, että ehkä hän oli livahtanut toiseen suuntaan. Lähdin kiertelemään leikkipuiston laitteita. Lapsia oli paljon ja samoja värejäkin vilahteli siellä täällä. Katsoin joka paikasta ja pikku hiljaa kauhu alkoi hiipiä mieleeni. Palasin takaisin lähtöpisteeseen ja sanoin ystävälleni, etten löydä tyttöä.
Olimme Itä-Helsingin lähiössä - ei millään kaikista hyvämaineisimmalla alueella. Eräiden listausten perusteella aluetta saatettaisiin pitää jopa huonomaisena. Olin hyvin tietoinen tilanteesta. Tiesin, että jos joku olisi ottanut tytön, en löytäisi häntä enää. Toisaalta en ollut nähnyt ketään leikkipuiston vanhempien lisäksi liikkuvan lähistöllä. Aitojen takana oli myös ojia, joissa oli jonkin verran vettä. Ystäväni oli rauhallinen. Hän sanoi, että mene etsimään tuolta ja minä etsin täältä. Minulla oli sellainen tunne, ettei yksivuotias voinut olla kaukana sieltä, missä olin nähnyt hänet viimeksi. Olin kuitenkin katsonut ympäristöstä jo useamman kerran.
Mietin, että tyttö ei ole aiemmin ollut karkailevaa sorttia. Isosiskonsa kyllä varsin karkailevaa sorttia pienempänä ja hänen perässään minun oli oltava koko ajan aidattomissa leikkipuistoissa. Sitten tajusin sen: Enpä ole tainnut ennen tätä olla aidattomassa leikkipuistossa nuoremman tytön kanssa nyt kun hän jo pääsee nopeammin eteenpäin. Kaikki leikkipuistot, joissa olemme olleet, ovat olleet aidallisia. Muualla en yleensä edes laske häntä mihinkään - kotipihassa kyllä.
Päätin kaikessa hiljaisuudessa, että aidattomat (ja puoliaidatut) leikkipuistot on kyllä toistaiseksi jätettävä myöhempään. Ensimmäisen kohdallakin oli jätettävä, mutta hän oli selvä tapaus. Hän lähti aina karkuun, kun silmä vältti. Osasin olla varuillani.
Leikkipuistosta lähdimme vielä ystäväni luokse. Hänen miehensä puhui jäljittimestä. Kyllä! Sellaisen tulen ostamaan, jos löydän tarpeeksi halvalla. Olin myös samana päivänä ostanut lapselle valjaat. Niitä käytimme esikoisen kohdalla. Toistaiseksi yritän jo ennaltaehkäistä moiset tilanteet käymällä vain aidatuissa leikkipuistoissa ja pitämällä tyttöä vieläkin tiukemman silmän alla.
