Olen miettinyt sitä hetkeä jälkeenpäin, kun yhtenä päivänä tajusin, etten ole edes yrittänyt pistää tyttöä päiväunille pitkään aikaan. Kerron taustoja.

Esikoisen kanssa olin järjestelmällisempi. Jätin päiväunet siinä vaiheessa pois, kun nukuttamiseen käytetty aika oli kohtuuton. Ennätys oli seitsemän tuntia. Kuulit oikein: Hänen kanssaan makasin kerran yhteensä seitsemän tuntia sängyssä ja yritin nukuttaa häntä. Tosin siinä oli mukana päiväunien lisäksi myös yöunet. Se herätti minut. Nukutan lasta työpäivän verran. Se on minun työpäivä, koska olen kotiäiti, mutta miksi makaisin työpäivän sängyssä odottamassa, että tyttö nukahtaa. Ei mitään järkeä. Siinä vaiheessa aloin tehdä koko nukkumisprosessin lapsentahtisesti. Pistin hänet nukkumaan, kun hän vaikutti väsyneeltä. 

Se toimi hyvin, kun olin lapsen kanssa kahdestaan ja mieskin oli joko työttämänä tai päivätöissä ja minä olin kokonaan kotiäiti. En tehnyt osa-aikatöitä niin kuin nyt.  Neiti numero kakkoselta olen lopettanut päiväunet vieläkin aiemmin. Ensimmäisen kanssa oli monen kuukauden aika, jolloin suunnilleen joka päivä yritin saada häntä nukkumaan ja ehkä joka toinen päivä sain ja joka toinen päivä en. Tätä jatkui maaliskuusta elokuun alkuun. Molemmat tytöt ovat syntyneet elokuussa. Minun en helppo tietää, missä ikävaiheessa he ovat toisiinsa nähden. Heillä on kaksi vuotta ja 11 minuuttia ikäeroa. 

Neiti numero kaksi syntyi onnekseen toisena ja äiti oli jo siinä vaiheessa (tässä vaiheessa) liian stressaantunut yrittämään mitään poppaskonsteja. Tyttöä se tuskin on haitannut. Kumpaakaan tyttöä ei ole nukkuminen juuri kiinnostanut. Yhtenä päivänä muistaakseni helmikuussa mies sanoi, että tyttö valvoo liian myöhään, että hänen päiväunet pitää lopettaa. Mietin, että ei kai vielä. Hän (mieheni) on kuitenkin lopettamassa minun vapaa-aikani, ei omaansa! Mies otti ensimmäiset osumat ja sen jälkeen minä. Nyt tilanne on rauhoittunut alun osumien (väsymysitkujen) jälkeen ja yhtäkkiä huomaan, etten ole tarkoituksellisesti nukuttanut tyttöä päiväunille piiitkään aikaan. Hän nukahtaa usein autoon, mutta jos emme aja päivän aikana ollenkaan autolla, niin hän menee nukkumaan vähän ennen kymmentä ja herää vähän kahdeksan jälkeen ja that's it.