On monia eri syitä, miksi postaus jää pöytälaatikkoon. Näiden kaikkien kohdalla aiheessa oli jotain, mitä en halunnutkaan sanoa julkisesti: jotain liian raflaavaa tai tiettyjä trolleja kiinnostavaa tai jotain liian henkilökohtaista tai muuten sellaista, jonka arvelin karkottavan lukijoita. Osa postauksista oli jo melkein valmiita ja osasta olin kirjoittanut vain otsikon. Tähän pistän postauksista otsikon ja syyn, miksen halunnut postausta julkaista.

Varoitan heti alkuun, että tämä on hyvin sukupuolittunut ja stereotypioita sisältävä postaus. Jokaista tässä mainitsemaani asiaa olen yksilötasolla tavannut yksilöissä sukupuolesta riippumatta. Ajatus siitä, että ehkä uskaltaisin käsitellä tätä tulenarkaa aihetta kevyellä otteella (!) tuli siitä, kun kuuntelin biisiä nimeltä Less Of A Man. 

Tein hiljattain hassun, jollain tavalla naurettavan mutta toden huomion. Korona-aikana olen viettänyt hyvin vähän aikaa miesten kanssa. Kahden tyttäreni kanssa olen tietysti viettänyt ylivoimaisesti eniten aikaa ja seuraavaksi eniten mieheni kanssa. Kuitenkin hämmästyksekseni aloin miettiä perheen ulkopuolisia ihmisiä, joiden kanssa olen viettänyt enemmän aikaa. He ovat melkein kaikki naisia tai tyttöjä, muutama poikalapsi joukossa. Tajusin, että minulla on ikävä miesten kanssa hengailua. Miesten kanssa hengailussa on jotain niin paljon vapaampaa kuin naisten kesken hengailussa. Tasoja on vähemmän eikä sanoja tarvitse varoa yhtä paljon. On paljon epätodennäköisempää, että se mitä sanot tänään vaikuttaisi siihen, miten sinuun suhtaudutaan huomenna.

Jollain tavalla naiseuden korostaminen (ei pilkkaaminen!) tuo minusta naisen esiin. Miesseura toi minusta aikoinaan aina naisen esiin ja toisaalta helpotti kaikkea sitä naiseuden painetta. Toisaalta miesten kanssa ongelma on aina se, etten koskaan ole ehkä täysin ymmärtänyt heitä. Ja samalla vapauttavinta on se, ettei ole tarvinnutkaan täysin ymmärtää. Naisia pitää yrittää aina ymmärtää.

Olen miettinyt paljon vaihtoehtoja. Aiemmin laihdutin tai sain painoa pidettyä kurissa reseptillä sauna, kuntosali ja tarpeeksi aikaa käyttää ruoanlaittoon. Ongelma on se, että nykyisin lapset hyppivät seinille jo kun teen jotain hyvin nopeavalmisteista ruokaa. Lapsille pitää olla lämmintä ruokaa. Heille ei pelkkä salaatti riitä, mutta se, että miten saisin lämpimän ruoan ja salaatin tehtyä siinä valtavan lyhyessä ajassa, joka minulla on käytettävänä ennen kuin tilanne on kestämätön. Sitä en tiedä.

Kuntosalille taas saa viedä lapsia hoitoon mutta vasta joko 2- tai 3-vuotiaana salista riippuen. No entä vauva? Hoitaisiko isi vauvaa sillä aikaa? Tätä vaihtoehtoa olen pohtinut. En ole päättänyt vielä mitään, koska tiedän, että se aiheuttaisi isille stressiä ja isi on huono kestämään stressiä. Entä sauna? Saunaa meillä ei ole rahaa. Siihen säästän kuin hullu ja sitä odotan kuin kuuta nousevaa. Eli mitä sitten teen sen eteen?

Nautin inspiroivista asioista ja siitä, että pitkästä pitkästä aikaa saan tehdä niitä naisellisia juttua taas. Saan tehdä niitä juttuja, joita en ole tehnyt moneen vuoteen. Somessa minulla on lupa käyttää koruja ja ajatella vaatteita. Minulla on lupa istua sohvalla ja katsoa hömppää. Minulla on lupa ajatella muitakin asioita kuin lapsia, siivoamista, ruoanlaittoa ja pyykinpesua. Se on somessa ihmeellisintä. Arkielämässä minulla ei ole lupaa niihin.

En tiedä, kehtaanko sanoa kaikkea tätä ääneen. Täytyy. Aina jos on mahdollisuus siihen, että joku muu oppii minun virheistäni, se on käytettävä. Olen kirjoittanut aiheesta useamman kerran - siis siitä, kuinka erilaisuuden ei pitäisi antaa estää ystävyyttä ja toisen ihmisen rakastamista. Olen puhunut coolista ja ei-coolista erilaisuudesta. Vanhuus? Miksi puhun tässä vanhuudesta erilaisuutensa? Käytän tällä sivulla analyysitekniikoita, joitten mukaan suurin osa porukasta on alle viisikymppisiä. Siksi tämän blogin lukijan näkökannalta vanhus on erilainen.

Olen aina tullut vanhojen ihmisten kanssa hyvin toimeen. Silti minusta tuntuu, että siitä on vielä opittavaa. Jollain tavalla pidän vanhempia ihmisiä turvallisina ystävinä. Heistä on yleensä karsiutunut vuosien varrella pahimmat kulmat pois. He ymmärtävät (yleensä) lasten metelöintiä ja ymmärtävät, että minun on vaikea jaksaa. Heillä on ohjeita, mutta he ymmärtävät, ettei jokainen ohje elämässä toimi jokaiselle. Heillä on paljon tarinoita kerrottavana ja vaikka he kertovat samoja tarinoita uudestaan, niin nekin ovat tuttuja ja turvallisia. Elämä on opettanut heitä olemaan vähemmän mustavalkoisia. He eivät tuomitse, koska he tietävät, ettei elämää voi ennakoida. En tiedä. Tämä on minun käsitykseni ystävistä ja sukulaisista, mutta tietenkin poikkeus vahvistaa säännön. Meidän ei pidä luulla, ettei näillä ihmisillä olisi meille mitään annettavaa.

Olen luultavasti hölmö, kun edes lähestyn tätä aihetta. Tämä blogi on aivan väärä foorumi enkä ole oikea ihminen kirjoittamaan koko aiheesta. Otan mielivaltaisesti vain muutamasta ajatuksesta kiinni ja sanon niistä jotain. Aiheesta olisi monta kliseetä toistettavana, mutten jaksa toistaa niitä.

Paino on hyvin paljon mielessäni. Aiemmin se oli niin suoraviivaista. Syöt vähän ja laihdut. Pystyin koska tahansa päättämään, että nyt laihdutan ja laihduin. Se lakkasi ensi kertaa toimimasta, kun täytin 30 vuotta. Itse asiassa aika tarkalleen silloin. Minulla ei ole enää samalla tavalla kontrollia itseeni eikä ruumis toimi enää samalla tavalla. Mutta tästä aiheesta olen höpöttänyt loputtomiin. Kuulumisia vaan.

Blogipostaukset 95

... mikä on 36 blogipostausta vähemmän kuin vuonna 2020

Instagram-tilin kattavuus 199 672

Uudet Instagram-seuraajat 4 907

Facebook-sivun kattavuus 11 331 

... mikä on 79,5 % vähemmän kuin 2020

Luetuin blogipostaus oli tänäkin vuonna tämä vuonna 2020 julkaistu postaus

... vuonna 2021 se avattiin 9 319 kertaa

Toiseksi luetuin blogipostaus vuonna 2021 oli tämä vuonna 2018 julkaistu postaus

Blogin käyttäjät 35 000 

Blogin istunnot 59 000 

Boksin kautta Instagram-mainoksilla tienattu 3 568,57

Veroprosentti 0% 

Instagramin seuraajista 88,7 % naisia 11,3 % miehiä

Facebook-sivun kävijöitä oli eniten: 

1. Helsinki 12% 

2. Vaasa 

3. Espoo 

Instagramin seuraajia oli eniten: 

1. Helsinki 4.1% 

2. Tampere 

3. Vantaa

Blogin kävijöitä oli eniten: 

1. Helsinki 37,48 %

2. Tampere 

3. Turku

Aloitin kirjoittamaan tätä postausta otsikolla Bloggaajan identiteettikriisi tammikuussa 2020. Hymähdän ajatuksille, joita tuolloin ajattelin. Puolessatoista vuodessa on muuttunut paljon. En ole vieläkään ammattibloggaaja (Suomessa ei kovin montaa sellaista ole), mutta olen jo jonkin aikaa vastannut ihmisten kysymyksiin työstäni kertomalla, että teen osa-aikatyönä mainoksia yrityksille. Jos he kysyvät tarkentavia kysymyksiä, kerron myyväni yrityksille mainostilaa omiin somekanaviini.

Aloittaessani tätä postausta olin blogannut jo hyvän aikaa, mutta en ollut tehnyt yhtään kaupallista yhteistyötä. Niihin aikoihin en myöskään seurannut aktiivisesti niin monta somettajaa kuin nykyisin seuraan. Nykyisin näkökulma on eri ja syyt näkökulman muutokseen ovat aivan toiset kuin mitä luulin niiden olevan. Ajattelin, että olisi hauska korjata joitain omia vanhoja ennakkoluulojani.

Bloggaajalla pitää olla täydellinen sisustus, koska se kuuluu täydelliseen ulkokuoreen, jota pitää näyttää ulospäin. Jotain sinne päin oli minun ennakko-oletus asiasta. Hah! Silloin en ymmärtänyt, että sisustukseen liittyy se älyttömän iso juttu, että kaupallista somea tekevän täytyy ottaa kuvia ja videoita joka päivä. Esimerkiksi muotibloggaajat, joitten mainostettava asia on yleensä vaatteet, voivat helpommin ottaa kuvat kaupungilla tai muualla kuin kotona, mutta suurin osa tuotteista, joita minä mainostan, olisi epäloogista kuvata kodin ulkopuolella. Hammastahna, shampoo, taikinaseos tai siteet Vanhassa Porvoossa? Nope.

Ja kyllä: Mainoskuvien täytyy olla siistissä ympäristössä otettuja, koska en tuota niitä kuvia itselleni vaan yritykselle. Jokainen yritys haluaa siistin imagon. Eli mitä enemmän kuvausympäristöksi sopivia huoneita kotona on, sen parempi. Tähän liittyy tietysti hyvin olennaisena osana myös valoistus ja ihan olennaisena luonnonvalon suunta. Jos joku kysyy, mitä tarkoitan sillä, että otan joka päivä mainoskuvia kotona, kun ei minulla ilmesty joka päivä mainosta. Käytännössä saatan kuvata montaa eri mainosta samana päivänä. Kuitenkin olen saattanut valmistella niitä jo monta päivää esimerkiksi siivoamalla ja järjestelemällä ympäristöä vain huomatakseni, etten ehdi ottaa kuvia vielä tänäänkään.

Sisustukseen liittyy toinenkin syy, jonka olen ymmärtänyt vasta tehtyäni somea pitemmän aikaa. Paras some on sellaista, joka inspiroi seuraajaa/lukijaa/katsojaa muutokseen omassa elämässä: tuottaa ajatuksia tai ideoita lukijassa, joka saa hänet toimimaan jollain tavalla ja inspiroitumaan siitä tai muuttamaan omaa ajattelutapaansa jollain tavalla. Tämä sekä hyvässä että pahassa, mutta yksi tärkeimmistä jutuista on siis inspiraatio. Se, että saa toisen ihmisen inspiroitumaan vaatii jotain inspiroivaa. Sotku voi olla inspiroivaa, mutta silloin siinä on oltava joku pointti. Esimerkiksi kuvat, joissa näytetään koti luonnollisessa tilassa ja vimosen päälle siivottuna, ovat hyvinkin inspiroivia.

Tavallaan ironista, että ollaan tultu samaan lopputulokseen, etten näytä päivittäin sotkuista kotiani (vain silloin tällöin), mutta syy on aivan eri kuin luulin bloggaajilla olevan.

Näillä sanoilla aloitin tämän postauksen alunperin: Let's face it. Olen maailman epäcoolein bloggaaja. Olen pullukka. Tämä olisi ok, jos olisin tyylikäs pullukka. Minulle mahtuu enää vain yksi asukokonaisuus, jota kutsun tyylikkääksi. That's it. Olen ei-cooleja-verkkapöksyjä ja liian pientä mainos-T-paitaa käyttävä pullukkakotiäiti.

Ironisinta on se, että minulla itse asiassa oli jo tuolloin ne vaatteet, joita käytän ehkä joka toisessa mainoksessa edelleen. Mitä useampia mainoksia olen tehnyt, niin sitä selvemmin olen huomannut, että itse asiassa asu on mainoksissa parempi häivyttää. Tällä tarkoitan sitä, että on parempi käyttää yksiväristä vaaleaa vaatetta, joka ei kiinnitä itsessään huomiota itseensä. Minkään epäolennaisen ei pitäisi viedä huomiota mainostettavalta tuotteelta. Tämän ymmärtämiseen meni aikaa.

Sen sijaan kuvat, joissa minä olen keskiössä ja joissa asukokonaisuudella tosiaan on roolia: Minulla on enemmän valokuviin soveltuvia vaatteita nykyisin, mutta kriiseilen vaatteiden vähyyden kanssa edelleen. Toisaalta nykyisin ymmärrän myös, että muuttamalla kuvien fokusta vaatteet menettävät merkityksensä.

Eli ennakko-oletus oli alunperin, että bloggaajalla pitää olla mielenkiintoisia tai ainakin siistejä asukokonaisuuksia. Olen edelleen sitä mieltä, että se helpottaa hommaa ja toisaalta tosiaan myös tiedän, että se on kierrettävissä.

Oletuksena, että bloggaajan pitäisi olla kaunis tai ainakin jollain tavalla miellyttävän näköinen. Haluaisin ajatella, että vain sisällöllä on merkitystä. Kuitenkin valitettavasti ennakko-oletukseni tästä asiasta on vain vahvistunut, mitä enemmän somea olen tehnyt. Toisaalta olen yhä selvemmin nähnyt, että kiinnostavaa voi olla myös erilainen ja kauneutta ei ole vain yhtä tyyppiä. Tähän täytyy huomauttaa myös, että somettajan ei tarvitse olla "kaunis" koko ajan. Silloin tällöin hoitamattoman ulkonäön näyttäminen ei kaada maahan, kunhan vaan seuraajalla on päässä kuva siitä, että se tietynnäköinen henkilöbrändi säilyy.

Näyttäisi selvältä, että parhaiten somemaailmassa menestyvät ne, joiden ulkonäössä on jotain mieleen jäävää: mielenkiintoista, kaunista, poikkeavaa, rohkeaa. Pitää olla joku tavaramerkki, jolla brändää itsensä. Vahva henkilöbrändi on somen tekemisessä keskeistä. Brändi muodostuu sekä sisällöstä että ulkonäöstä. 

Heti samaan hengen vetoon on jatkettava, että mitä äsken sanoin ei koske kaikkea somen tekemistä. Esimerkiksi sisustus- tai ruokabloggaajat voivat olla varsin suosittuja ilman, että heillä on selvää vahvaa henkilöbrändiä. Se brändi voi olla sisällä siinä sisustuksessa tai ruoassa. Monen kuuluisan sisustusbloggaajan kuvat tunnistaa hänen julkaisemikseen ilman, että hän on koskaan näyttänyt esimerkiksi kasvojaan kokonaan. Sama koskee pääasiassa lasten kuvia julkaiseviin perhebloggaajiin. Kuitenkin minusta vaikuttaa, että kaikista suosituimmilla somettajilla on aina sisällön lisäksi myös vahva henkilöbrändi, jonka muodostaa myös tunnistettava ulkonäkö.

Nämä siis minun omia vastauksia minun omiin ennakkoluuloihin ja -oletuksiin ja kuinka ne ovat somen tekemisen myötä muuttuneet. Kun tekee tavoitteellista, kaupallista somea, näitä kysymyksiä tulee miettineeksi hyvin usein ja niitä on varmasti myös tarpeellista miettiä. Voin tehdä haluamaani sisältöä, mutta jos haluan muidenkin kiinnostuvan sisällöstäni, niin siinä on oltava jotain mielenkiintoista tai inspiroivaa. Yleensä kaikessa, mitä tehdään todellisella intohimolla ja antaumuksella, on jotakin jollekulle toisellekin ihmiselle inspiroivaa. 

Ei ole välttämättä järkevää mennä virran mukana samaan suuntaan kuin kaikki muut, mutta on järkevää sekä kehittää itseään siihen suuntaan, mihin lopulta haluaa itse päätyä, että pyrkiä ymmärtämään syyt, miksi muut menevät siihen suuntaan, mihin ovat menossa. Tällä tarkoitan, että ilmiöt syntyvät usein vastareaktioina johonkin ja saattaisi olla hedelmällistä ymmärtää, miksi vastareaktio on syntynyt ja onko siinä jotain, mistä pitäisi oppia.