Laihduttaminen raskaana?

by Emiilia - 12/10/2018

Olin valmistellut postausta, jonka otsikko oli Eroon raskauskiloista follow up. Minun oli tarkoitus julkaista se vuoden vaihteessa. Asetin lokakuussa itselleni haasteen, että vielä tämän vuoden puolella laihtuisin 10 kg (ks. postaus 12.10.). Ehdin laihtua 6 kg - ja sitten tulin raskaaksi. Postauksen lopussa myös uusi haaste.

Kolmas alkuraskaus kahden vuoden sisään. Silti en yhtään muistanut, miksi molemmilla aikaisemmilla kerroilla lihoin. Luulin, että se johtui etomisesta, jota torjuin syömällä. Nyt tiedän, miksi lihon: Minulla on nälkä koko ajan! Nälkä, joka sattuu mahaan. Nälkä, jonka takia en ole enää varma, onko minulla oikeasti nälkä vai ei. Tarvitsenko ruokaa vai en. Eräs ravitsemusalalla oleva ystäväni sanoi, että banaani ja keitetty kananmuna vievät nälän pois. Mutta entä kun ne vievät nälän pois vain puoleksi tunniksi? Mistä tiedän, kuinka paljon minun oikeasti pitäisi syödä, jos nälkä on koko ajan? Entä kuinka paljon saan lihoa, jos haluan, että kilot jäävät synnytysosastolle?


Google on jälleen viime päivinä ollut paras ystäväni yrittäessäni löytää vastauksia kysymyksiini... Ai niin ja ennen kuin alan purkaa vastauksia: Jos olet ali- tai normaalipainoinen jo valmiiksi, niin tarvitset vararasvaa imetys- ja raskausaikaa varten. Anna painon nousta ja siirry seuraavaan postaukseen. Tämä menee meille ylipainoisille. Alright step one.

1. Painoindeksi

Käy tarkistamassa painoindeksisi ajalta ennen raskaaksi tulemista esimerkiksi Laskurini.fi-sivustolta.

© www.laskurini.fi

2. Kuinka paljon saan lihoa?

Eri toimijat ovat tehneet hieman eri suosituksia siitä, kuinka paljon milläkin painoindeksillä raskautensa aloittaneet saavat raskauden aikana lihoa. Tässä aika yksiselitteinen taulukko Karim Khanji -sivustolta, joka näyttäisi noudattelevan aika pitkälti samaa linjaa muitten aiheesta kirjoittaneiden kanssa.

© www.karimkhanji.fi
3. Kuinka paljon pitäisi syödä?

Useimmille raskaana oleville suositellaan keskimäärin 1800 kcal ruokavaliota. Jos painoindeksi on pieni, niin enemmän ja jos kovin suuri niin hieman vähemmän (vt. esim. Terveyskylä). Raskaana tarvitaan energiaa noin 200-300 kcal tavallista enemmän. Eri sivustoilla on esimerkkejä siitä, mitä tuo kalorimäärä voi sisältää. Mammadieetti: kaksi leipää päällisineen, kaksi lasia maitoa ja 1-2 hedelmää.

Minulle kalorit eivät sano mitään. Olen laihduttanut monta kertaa, mutta aina vain yksinkertaisesti syömällä vähemmän. Mielenkiintoista on, että raskausajalle ei löydy esimerkiksi ruokalistasuosituksia, joihin olisi valmiiksi laskettu kalorit ym. Kuitenkin joissain lähteissä sanotaan, että painonhallintaan voi käyttää apuna raskausdiabeetikon ravitsemusohjeita (Terveyskirjasto). Käypähoidon sivulta löysin ilokseni mielekkäät ja varsin konkreettiset ohjeet raskausdiabeetikoille. No, minulla ei ainakaan ensimmäisen raskauden kohdalla ollut raskausdiabetesta, mutta koska tuossa on laskettuna kalorit (joiden laskemisesta en todellakaan nauti, enkä aio sitä tehdä), niin I'll take it.

© www.käypähoito.fi

Eli: Saako raskaana laihduttaa?

Ei sillä tavalla, että paino tippuisi. Kyllä sillä tavalla, ettei paino nouse koko sitä määrää (n. 12 kg), mitä sikiö, kohtu, lapsivesi, istukka jne. painavat (vt. esim. Kaksplus). Näyttäisi siltä, että vanhemmissa lähteissä painonpudotus oli tiukemmin kielletty, koska ilmeisesti ajateltiin, että laihtuessa raskasmetallit vapautuisivat ja voisivat olla haitaksi sikiölle. Ilmeisesti nykyisin ajatellaan, että vaikka raskasmetalleja jonkin verran vapautuukin rasvan palaessa, niin määrät ovat niin pieniä, ettei niistä ole sikiölle haittaa. Niin, ellei oikeasti rupea kilokaupalla pudottamaan painoa. Ilmeisesti myös raskasmetallit rasvassamme ovat jonkin verran vähentyneet (THL). Sekä äidin että sikiön kannalta on terveellisempää, että äiti menettää vähän rasvaa ja vähän raskasmetalleja vapautuu kuin että äidin paino nousee kohtuuttomasti. Nykyisin ilmeisesti olennaisin syy, miksi painon suurempaa pudotusta ei raskausaikana suositella, on se, että ruokavalion terveellisten aineiden saanti voi olla epäterveellisempien ohella uhattuna. Nämä tiedot siis vain internetlähteiden referointia. Minulla itselläni ei ole aiheesta asiantuntemusta.


Mutta, mitä tästä tiedosta seuraa, niin here we go again: Uusi haaste! Raskauskilohaaste numero 2. Älä anna painon nousta yli suositellun kilomäärän. Minun kohdallani se tarkoittaa sitä, että paino ei saa raskausaikana nousta yli 9 kg. Laske sinä aiemmin esitetyllä tavalla oma suositeltu painonlisäysmääräsi ja tule mukaan haasteeseen. Ja hei te joitten kilot ovat jo ylittäneet tuon määrän, niin no worries ehkä teidän haaste voi olla yksi herkku päivässä vähemmän tms., mikä nyt tuntuukaan omalta. Tsemppiä kaikille!



Lähteet

unelmanumero5.blogspot.com/2018/10/raskauskilot-pois-vihdoin.html

yle.fi/uutiset/3-6100783

www.mammadieetti.net/ohjeet/raskaus.htm

www.is.fi/laihdutus/art-2000000051165.html

www.kaksplus.fi/raskaus/painon-putoaminen-raskausaikana-milloin-syyta-huolestua/

www.iltalehti.fi/laihdutus/a/200802057091256

www.karimkhanji.fi/lasta-odottavan-ja-imettavan-aidin-ruokavalio/

www.laskurini.fi/terveys/painoindeksilaskuri

yle.fi/uutiset/3-7811119

www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00168

thl.fi/fi/-/aidinmaidossa-on-yha-vahemman-ymparistomyrkkyja

www.terveyskyla.fi/naistalo/raskaus-ja-synnytys/raskausajan-ongelmat/raskausdiabetes/ruokavalio

www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=nix01029

Saattaisit pitää myös näistä

0 kommenttia