Vastaus on hyvin yksinkertainen: Eihän se riitäkään.

Istahdin tähän nurmikolle talomme eteen. Kello on nyt 21.32. Olen hakenut itselleni tähän ulos omenamehua, viltin ja läppärin. Tytöt nukkuvat kaksostenrattaissa vieressäni. Tätä on äitiys, jos haluan jotain vanhasta elämästäni takaisin - kuten tässä tapauksessa lämpiminä kesäiltoina ulkona istuskelun - minun on tehtävä järjestelyjä. Tein kaiken valmiiksi. Vaihdoin vaipat, syötin iltapalan, imetin, peittelin tytöt huovalla rattaisiin, otin tutin ja vesipullon mukaan. Sitten lähdin iltakävelylle. Näin auringonlaskun peltojen taa. Tytöt nukahtivat ja tulin pihaan. Ja nyt saan toteuttaa itseäni vihdoin.

1. Täytyy tehdä järjestelyjä

Sitä on kotiäidin bloggaaminen: Täytyy aina tehdä järjestelyjä. Optimaalisin lopputulos tulee, jos pystyy suunnittelemaan bloggaamista etukäteen. Esimerkiksi sen minä päivänä julkaistaan mikäkin teksti, minä päivänä mainostetaan ja milloin pystyy järjestelemään aikaa kirjoittaa. Tänään mies pääsee töistä kymmeneltä, joten olen yksin tyttöjen kanssa. Nuoremman tytön nukuttaminen on ollut viime aikoina hankalaa ja melkein päivittäin oma hereillä oloaikani, eli myös blogin kirjoittamisaika, on loppunut ennen kuin olen saanut hänet nukkumaan. Siksi olen tehnyt näitä erityistoimenpiteitä. Tyttöjen ollessa hereillä järkevän tekstin tuottaminen on nimittäin äärimmäisen hankalaa. "Äiti koira, äiti kasso koira, äiti koira, äiti kasso, äiti ääni kuuvuu, äiti minä nääkäinen, äiti vettä, äiti maitoa." Voitte kuvitella.

2. Tekstin luonnosteleminen Puheesta tekstiksi -toiminnolla/sovelluksella

Tämä on yksi asia, mitä teen. Luonnostelen postaukset kännykän Puheesta tekstiksi -toiminnolla. Minun kännykän näppäimistössä se toiminto on automaattisesti, mutta siihen on myös olemassa sovelluksia. Tätäkin tekstiä kirjoittaessani olin jo ajat sitten tehnyt luonnoksen puhumalla ajatukseni kännykälleni. Kännykkä muuttaa puheeni tekstiksi - joskus järkeväksi ja joskus vähän vähemmän järkeväksi. Yleensä saan ainakin idean selville, kun myöhemmin viimeistelen tekstin. On helpompi puhua nopeasti joku lyhyt pätkä tai otsikko tai keksiä yksi hyvä lause kerrallaan. Sitten tyypillisesti viimeistelyvaiheessa minulla onkin joku valistuneempi sanamuoto tai ajatus. Yleensä kirjoitan jokaisen lauseen lopulta uusiksi, mutta ainakin minulla on paljon valmiita ajatuksen siemeniä, joista sitten kasvattaa tekstiä.

Tälläkin hetkellä minulla on luonnoksissa 47 tekstiä, joista osa on pelkkä otsikko ja osa on muutama viimeistelemätön lause. Työstän kerralla pitemmälle ehkä viittä tekstiä. Aina ajatusten tullessa kirjoitan tai puhun lisää ajatuksia muistiin. Sitten lopulta koostan luonnokset tekstiksi. Pää pyörittää ideoita käytännössä koko ajan. Ongelma on vaan se, että lasten kanssa prosessi on jo muutenkin niin täynnä, että joskus oikosulku on lähellä.

3. Kotiäitiys + bloggaaminen = prosessikirjoittamista

Jos haluaa opiskella kirjoittamisen teoriaa, niin kannattaa hakea netistä tai vaikka ihan kirjaston tietokannasta hakusanalla prosessikirjoittaminen. Mitä se tarkoittaa? Prosessikirjoittaminen on nimensä mukaisesti sitä, että valmis teksti tuotetaan vähitellen: Tehdään useita luonnoksia ja saatetaan tarkoituksellakin jatkaa tekstin kirjoittamista vasta myöhemmin - tyypillisesti palautteen saamisen jälkeen. Käytännössä lasten kanssa kirjoittaminen on, ainakin minun kohdallani, aina prosessikirjoittamista. En luetuta tekstejä yleensä kellään (yhteistöiden kohdalla saatan pyytää miestäni katsomaan, että kaikki on paikoillaan), mutta sen sijaan käyn usein samoja keskusteluja ihmisten kanssa läpi, joista sitten kirjoitan. Ette varmasti kuule sitä tekstistäni, mutta olen puinut käytännössä jokaista aihetta jonkun ihmisen kanssa ennen siitä kirjoittamista tai kesken kirjoittamisprosessin. Kirjoitan aina aiheista, joita ajattelen - ja puhun aiheista, joita ajattelen.

Kaikki puhe ja teksti tässä maailmassa on aina jossain kontekstissa ja osa jotain kokonaisuutta. Ajatukseni eivät yleensä ole alkuperäisiä. Jos olisivat, niin olisin luultavasti valinnut jonkun aivan toisen taiteen- tai tieteenlajin! Ja siis tarkoitan tällä sitä, että esimerkiksi kokemukseni on toki alkuperäinen, mutta yleensä olen jakanut sen jo ennen blogitekstin kirjoittamista toisen ihmisen kanssa ja olen saanut jo hänen kommenttinsa kokemukseeni ja usein myös hänen kokemuksensa. Siten se, mitä sanon, on jo valmiiksi jaetussa kontekstissa ja yleensä tavallaan jo valmiiksi pureskeltua. Joittenkin aiheitten kohdalla puolestaan olen tutkinut niitä netistä pitkään ennen niistä kirjoittamista.

4. Bufferin tekeminen

Neljäs juttu, joka on minun oman mielenterveyteni kannalta tärkeintä on se, jos saan muodostettua bufferin. Lasten kanssa bufferittomuus on ikävää, stressaavampaa kuin ennen lapsia, koska elämä on monella tapaa niin ennalta-arvaamatonta. Ja bufferilla tarkoitan sitä, että yritän kirjoittaa tekstejä valmiiksi ja ajastaa ne. Eli jos joku ilta en saakaan tekstiä kirjoitettua, niin blogi ei kaadu siihen. Vaikeinta on se, jos lapset eivät mene ajoissa nukkumaan, mikä on keissi suunnilleen joka toinen ilta vauvan kohdalla! Ja jos niitä iltoja sattuu peräkkäin monta. Yritän siis etsiä aikaa toteuttaa itseäni löytämättä sitä. Se turhauttaa. Mutta tosiaan tämän takia parasta olisi, jos olisi bufferia muutaman tekstin verran. Rakastan kirjoittamista ja luovuus jollakin selittämöttämällä tavalla myös rentouttaa.

5. Uhraus itselle

Miksi olen valmis tekemään sen uhrauksen? Eikö olisi helpompaa jättää bloggaaminen ja keskittyä vaan lapsiin? Se varmasti olisi helpompaa. Oman hyvinvoinnin takia on kuitenkin tehtävä uhrauksia. Lasken tämän blogin kirjoittamisen oman hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Rakastan kirjoittamista (sanon tuon lauseen varmaan tuhannennen kerran tässä blogissa). Koti on välillä hirveässä sotkussa. Astiat ovat ohikulkijoiden iloksi sekä pöydällä että tiskipöydällä, vaatteet siellä täällä ja jokainen talon huone on täynnä sot-ku-a. Uhraus. Kaiken kukkuraksi viimeistelen blogipostaukset illalla lasten mentyä nukkumaan tai joskus aamulla ennen heidän heräämistään, mistä seuraa se, että olen usein myös väsyneempi kuin olisin ilman blogia. Näin se vaan menee. Pienten lasten äidin aika ei oikeasti riitä blogin kirjoittamiseen, mutta jos "rakastaa kirjoittamista", niin ehkä sitten on tehtävä uhrauksia muusta.

Eniten mielipiteitä jakanut postaus on tietenkin tämä. Ensinnäkin paljastuksen jälkeen yritän keskittyä vähemmän lapsen ongelmien puimiseen ja enemmän oman äitiyden ongelmien puimiseen. Eli käsitellä samaa aihetta omalta kohdaltani eikä lasten. Tämä, jotta blogini olisi vähemmän tyttäreni tai lasteni yksityisyyttä loukkaava. Kaksplus oli pari viikkoa sitten tehnyt noston tälle tekstille kaikkien tekstien joukosta.  Totta kai ymmärrän miksi. Se on myyvin. Enää paljastuksen jälkeen en olisi kirjoittanut sitä, mutta kirjoitin tuon postauksen vaiheessa, jossa vasta harkitsin "paljastusta".

Mitä asiantuntijat ovat sanoneet?
Tuon postauksen kirjoittamisen jälkeen olen ottanut yhteyttä neuvolaan sekä puhunut muutamien ammattilaisten kanssa. Ammattilaisten kommentit ovat olleet, että tyttö on vilkas ja meillä on ikävä negatiivinen kierre, mutta mihinkään keskittymishäiriöön tai muuhun he eivät usko. Minulle on sanottu, että etenkin lapsen ja vanhemman välinen erilainen temperamentti tai ikään kuin vilkkauden aste on yksi tällaisille ongelmille altistava tekijä. Minulle on sanottu, että pitäisi harkita päiväkotia tai yrittää saada joku hoitamaan lasta.

Mitä te lukijat olette sanoneet?

Olen saanut tähän postaukseen liittyen paljon palautetta siitä, että tyttö ei voi olla normaali ja meidän pitää hakea apua. Pääosa viesteistä on viitannut tähän suuntaan. Sitten on tullut jonkin verran viestejä ja kommentteja, joissa sanotaan, että tuo on ihan normaalia uhmaa. On tullut myös viestejä, joissa on kerrottu, että perheessä suunnilleen samalla ikäerolla lapset ja suunnilleen samanlaisia ongelmia. 

Millainen on meidän tilanne nyt?

Varmaankin teitä kiinnostaa kuulla myös siitä, millainen meidän tilanne on nyt. Koronarajoitusten purkaminen ja kesän tulo ovat helpottaneet tilannetta siinä mielessä, että meillä on nyt paljon enemmän mahdollisuuksia purkaa energiaa. Meidän on lähdettävä pois talosta vähintään kaksi kertaa päivässä. Jompikumpi kerroista on oltava muualle kuin kotipihalle. Parhaiten menee, jos olemme koko päivän poissa kotoa. Ongelmat ovat pahimpia kotona. Niinpä olemme kotona usein vain nukkumassa ja tyypillisesti syömässä yhden aterian. Syksyllä tyttö aloittaa kerhot ja olemme hakeneet häntä myös pariksi päiväksi viikossa päiväkotiin. Sanoisin, että kyllä se tästä. Voiton puolella ollaan.

Kiitos kaikille palautteesta ja kommenteista ja avusta! Olette olleet hyvin ystävällisiä ja auttavaisia tämän asian käsittelyssä. Luulen, että ne teistä kauhistuivat postaustani eniten, joiden lapset ovat temperamentiltaan kaikista kauimpana oman tyttäreni tempperamentista. Ymmärrän hyvin myös sen, että jos lapsen kasvatukseen osallistuu monta aikuista: päiväkotitätejä tai isovanhempia tms., niin tilanne ei ehkä pääse koskaan kärjistymään kyseisen lapsen kohdalla, vaikka lapsella olisikin samanlainen tempperamentti kuin minun lapsellani. On varmasti myös vanhempia, joilla itsellään on pitempi kestokyky ja he pystyvät tsemppaamaan vielä siinäkin tilanteessa, kun toivo tuntuu menneen.

Valitettavasti tiedän, että meidän perheen todellinen ongelma olen minä eikä tyttäreni. Mutta siitä lisää jonkun toisen kerran.

Tämä postaus on sen epätoivoisen hetken varalta, jolloin kaikki toivo tuntuu menneen ja etsit väsyneenä ratkaisua ahdistavaan ongelmaan. Heti alkuun on todettava, että en usko mitään absoluuttista toimintatapaa vauvan menestyksekkääseen nukuttamiseen olevankaan. Ei ainakaan sellaista, joka toimisi joka vauvan vauvan kohdalla joka kerta. Perheissä voi olla monia eri kehitysvaiheissa toimivia käytäntöjä, ja sitten tulee uusi vaihe ja pitää muokata vanhaa käytäntöä. Tämän listan tarkoitus onkin vain tarjota muutama apuväline,  joista saattaisi olla hyötyä. Kaikki neljä olen jossain vaiheessa jommankumman tytön kohdalla kokenut hyödylliseksi. Joko niistä on sinullekin apua tai sitten ei ole.

1. Vauvan pepun heiluttelu 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan ota vauvaa reidestä tai koko pepusta kiinni ja heiluttele alaruumista. Tämä siis vauvan ollessa sängyllä selällään. 

Meidän tyttö on yhdeksän kuukautta. Hän on vilkas neiti eikä jaksaisi ollenkaan pysyä paikoillaan, kun nukutan häntä. Tyypillisesti tämän ikäisen nukahtamisvaikeudet ovat kaiketi juuri liikkumisvimman synnyttämiä. Pepun heiluttelu ei meidän tytöllä auta ennen kuin hän on tarpeeksi pitkään ensin pyörinyt ja hyörinyt sängyssä. Aloitan heiluttelemaan hänen peppuaan vasta siinä viimeisessä vaiheessa, kun hän on jo tarpeeksi väsynyt rauhoittuakseen mutta yrittää vielä nousta pystyyn.

9 kk

2. Anna vauvalle kiinteää ruokaa juuri ennen nukkumaanmenoa

Tämä liittyy sekä minuun että molempiin tyttäriini ja ehkä enemmän yöunen jatkumiseen kuin juuri siihen nukahtamistilanteeseen. Olemme kaikki kolme alkaneet heräillä tiheämmin siinä 3,5 kuukauden ikäisenä. Minun kohdallani äiti valitti ongelmaa nyt jo edesmenneelle siskolleen. Sisko sanoi, että tytön pitää saada ruokaa. Pelkkä rintamaito ei riitä. Äiti alkoi antaa minulle kiinteitä ensimmäisen kerran, kun olin 3,5 kuukauden ikäinen. Nykysuositusten mukaan vauvalle ei saisi antaa kiinteää ruokaa ennen kuin vauva on neljän kuukauden ikäinen. Entä kun me kaikki kolme olemme tulleet lasketun ajan jälkeen (minä 11 päivää, esikoiseni 12 päivää ja kuopus 9 päivää)? En tiedä, onko sillä oikeasti tämän asian kannalta mitään merkitystä, milloin laskettu aika on tai minä päivänä aloimme antaa ruokaa tai minä päivänä vauva alkoi heräillä. Kuitenkin näen jonkinlaisen riippuvuuden asioiden välillä erityisesti itseni ja esikoiseni kohdalla.

Minä aloin antaa esikoiselle ruokaa 3,5 kuukauden ikäisenä niin ikään yöheräilyjen tihennyttyä. Esikoiseni oli hyvin laiha ja pieni kuten minäkin. Hänen kohdallaan olin huomaavinani selkeän eron. Annoin iltakiinteät aina hetkeä ennen nukkumaanmenoa. Niitä paria yötä lukuunottamatta tyttö nukkui kahdeksan tuntia  yössä putkeen kolmeviikkoisesta seitsemänkuukautiseen, jolloin sitten yöhulinat alkoivat. Koin aina, että yksi osatekijä hyviin uniin oli kiinteitten aloittaminen tarpeeksi aikaisin.

Aikanaan jälleen tämä kolmaskin tyttö, meidän kuopus, aloitti heräilyt 3,5 kuukauden ikäisenä. Hänen kohdallaan en nähnyt kiinteillä niin suurta merkitystä kuin minun ja vanhemman tyttäreni kohdalla oli ollut. Molemmat meidän tytöt ovat olleet samanpituisia syntyessään (51 cm), mutta nuorempi oli raskausdiabetesvauva ja painoi 800 grammaa siskoaan enemmän. Jotenkin olen ajatellut, että ehkä hänen ruoantarpeensa on ehkä ollut eri. Syy-seuraus-suhde ei ole yhtä selvä.

Tässä kohtaa tiedän sinun kommenttisi, rakas lukijani, joten vastaan siihen jo etukäteen. Sanot, että vauva herää yöllä saamaan läheisyyttä eikä ravinnonsaanti ole välttämättä pääasiallinen syy heräämiseen. Kyllä, sitä yksityiskohtaa en tässä millään muotoa halua kiistää. Nykyisin meidän vauva on siis lähes 10 kuukautta vanha. Hänen ikäiselleen maidon perään huuteleminen yöllä ei varmasti todellisuudessa liity millään tavalla siihen, että hän tarvitsisi ravintoa. Hän syö päivällä paljon ja saa varmasti päivän aikana tarpeeksi energiaa. Hänen yöllinen maidontarpeensa on sitä, että "äiti, mä oon hereillä ja mä haluan tulla sun viereen" tai "äiti mä oon hereillä ja mä en aio nukkua mun yötä tässä pinnasängyssä, äiti ota mut pois". Sen sijaan meidän kaksivuotias saattaa herätä huutelemaan nälkäänsä ja hänellä on varmasti oikeasti nälkä. Hän ei päivällä malta syödä...

3,5-5 kk

3. Hiilidioksiditason nostaminen

Älkää ihmeessä ymmärtäkö tätä kohtaa väärin. Vauvan on ehdottomasti aina saatava happea! Tarkoitan tässä vain hyvin pientä hengitysilman hiilidioksiditason nostamista. Istuin esikoisen kanssa aikanaan erään vanhemman ystäväni vieressä. Hänellä on kolme nyt jo aikuista poikaa. Tämä ystävä seurasi vauvan nukuttamisyrityksiäni jonkin aikaa. Sitten hän yksinkertaisesti otti hartiahuivinsa ja pisti sen turvakaukalon päälle. Hartiahuivi oli ohut mutta leveä. Se peitti turvakaukalon hyvin. Sitten ystäväni kertoi minulle syyn toiminnalleen. Hän sanoi, että vauvan hengitysilman hiilidioksiditasoa pitäisi nostaa, kun vauvaa nukuttaa. Meitä kaikkiahan alkaa nukuttaa esimerkiksi monen ihmisen kanssa pienessä huoneessa, jossa ei ole ilmanvaihtoa. Toisin sanoen huoneessa, jossa on vähän happea. Kun vauvat ovat olleet pieniä, olen käyttänyt tätä säännöllisesti. Nimittäin nukuttanut vauvan vaunuun tai koppaan, jonka päällä on jotain, mikä hengittää mutta hillitsee hapen pääsyä koppaan. Yleensä olen vauvan nukahdettua kunnolla sitten lopulta raottanut kangasta tai ottanut sen pois, jotta vauva saisi varmasti tarpeeksi happea.

0-6 kk

4. Jos ei toimi, niin anna olla - mene helpoimman kautta!

Tiedän, että osa lukijoistani ajattelee tässä kohtaa, että olen aivan väärässä. Kun lähtee vetämään unikoulua tai tiettyä aikataulua tai tiettyä rutiinia, niin sen kanssa on vaan sinniteltävä. Hei, ei sen tarvitse mennä niin. Esikoisen kohdalla minulle paljon puhuttiin, että pitäisi olla tietty selkeä unirytmi. Vauva kahdeksalta nukkumaan ja kuudelta herätys jne. Päiväunet tiettyyn aikaan jne. No, meidän esikoinen oli asiasta eri mieltä. Menimme hyvin pitkälle hänen kanssaan niin sanotusti luonnollisella aikataululla, jolloin tyttö nukkui, kun häntä nukutti. Sitten kun hän näytti väsymyksen merkkejä, niin hänet pistettiin nukkumaan. Hänellä oli rytmi, mutta se oli hänen oma rytminsä. Sitä sanotaan vauvantahtisuudeksi. Hänen kohdallaan montaa muutakin asiaa on jouduttu soveltamaan. Tytön unentarve on vaikuttanut koko ajan olevan hieman ikäistensä keskiarvoa pienempi.

Elämä ei aina mene käsikirjojen mukaan. Kun turhautuminen tulee, kun tilanne on liian vaikea, kun lapset ovat liian vaikeita, kun et jaksa - niin jossakin vaiheessa tulee se hetki, että on aika luovuttaa  - ainakin joksikin aikaa. Jos et saa vauvaa nukutettua oppikirjojen mukaisesti, niin nukuta sillä tavalla, jolla saat hänet nukutettua. Työnnä vauvaa vaunuissa tai laita vauva turvakaukaloon ja heiluttele. Tai mene hetkeksi ulos huoneesta ja yritä rauhoittua. Tai mene nukuttamisajelulle tai kävelylle. Et ole sen kanssa yksin. Täällä ruudun takana on paljon muita, jotka käyvät samoja juttuja läpi. Muista sen kaiken keskellä, että tämä on loppujen lopuksi lyhyt vaihe, ja sitten tulee toinen vaihe, jossa tilanne saattaa olla jo paljon parempi. Onneksi toisen lapsen kohdalla kokonaisuuden näkeminen on ollut helpompaa kuin ensimmäisen kohdalla: Se menee ohi.

kaikki iät