Annan tytön kiskoa minua hiuksista, jotta saisin nukkua edes vähän kauemmin

by Emiilia - 10/29/2020

Tiedän, että otsikko on tavallaan surullinen, mutta valitettavasti se on totta! Ja valitettavasti, sinä rakas kohtalotoverini, saatat tietää mistä puhun.

Aloitin kirjoittamaan tätä postausta eräänä niistä öistä. Se alkoi näin: Menen nukkumaan noin kello 00.30. En ole ehtinyt nukahtaa vielä, kun kuulen yksivuotiaan tulevan. Otan hänet viereen ja pidän tiukasti kiinni. Hän nukahtaa pian. Sitten olen edelleen hereillä, kun kolmevuotiaan kitinä kuuluu hetkeä myöhemmin. Tässä vaiheessa mieheni tuo kolmevuotiaan minun viereen ja menee itse varasänkyyn tyttöjen huoneeseen nukkumaan. Siinä sängyssä vieraat nukkuvat ja siinä sängyssä mieheni nukkuu, kun hänellä on yövuoroviikko.

Niinpä olen jälleen mieheni ja minun, meidän parisängyssämme mutta en mieheni vaan kahden pienen tyttöni kanssa. Joskus mieheni menee sohvalle ja joskus vierassänkyyn. Joskus hän jää. Haluan hänen aina jäävän. En pidä siitä, ettei hän nuku vieressäni (mikä on tietysti keissi joka tapauksessa kolmen viikon välein). Niinä öinä, jolloin olemme loppuyöstä kaikki neljä meidän parisängyssä, herään poikkeuksetta muita aiemmin kipuun. Asento on niin kiero, että muutenkin kiero selkäni ei sitä kestä. Niinpä nousen ylös tai siirryn loppuyöksi jalkopäähän nukkumaan.


Sanotko, että miten aikuinen nainen voi alistua moiseen kohtaloon? Miten moderni aikuinen nainen voi moiseen alistua? Kysy vain. Vastaus on äitiys. Äitiys tekee meistä pehmoja. Ei siitä pääse yli eikä ympäri. En minä voi laittaa lasten ovea kiinni ja nukkua viereisessä huoneessa kuuntelemassa sitä huutoa. Minäkin tykkään nukkua jonkun vieressä. Totta kai hekin tykkäävät. Heidän sängyt omassa huoneessa ovat myös - tämä lienee jollekulle yllätys - vierekkäin, eivät peräkkäin tai päällekkäin tai eri puolilla huonetta. He nukkuvat vierekkäin, mutta sänkyjen reunat ovat välissä. Joissain kulttuureissa (tietysti myös omassamme joitain vuosia sitten) lapset nukkuvat aina vierekkäin samassa sängyssä. Voiko niin tehdä nykyisin? Onko se sosiaalisesti hyväksyttävää? Sano sinä.

Entäs se otsikon hiusten vetäminen? Meidän yksivuotias herää usein öisin pyöriskelemään sängyssä. Hän herää joka yö ja vaihtaa sänkyä omasta sängystä meidän sänkyyn. On öitä, jolloin hän tässä prosessissa ehtii ilmeisesti herätä liikaa ja siitä seuraa se, että hän pyöriskelee sitten lopulta joskus pitkältäkin tuntuvia aikoja meidän sängyssä. On öitä, jolloin pyöriskeleminen vaan jatkuu ja jatkuu. Joskus tämä tapahtuu vasta lähellä herätystä. Katson kelloa ja tiedän, että nukkumisaikaa on vielä jonkin verran jäljellä. 

On öitä, jolloin olen yksinkertaisesti liian väsynyt reagoimaan. Tyttö yrittää lähteä sängystä. Vetäisen hänet takaisin. Yritän pitkittää omaa untani. Tiedän, että tytölle pitäisi käydä hakemassa alhaalta vellipullo. Se auttaisi heti. Osaan kyllä laskea asioiden summan. Edellisenä iltana olimme jossain ja iltavelli, jonka annan kaikkien iltapalojen ja muiden päälle vielä lopussa täyttämään mahaa (jotta saisin itse nukkua yhtäjaksoisemmin!) jäi saamatta. Tyttö nukahti autoon. Sama stoori joka kerta. Hän meni hieman liian aikaisin nukkumaan ja iltapalan jälkeen ei tullutkaan sitä lopullista vellisinettiä.

Tyttö kiskoo hiuksista. Hän vain yksinkertaisesti vetää niistä. Annan hänen leikkiä hiuksillani ja toivon, että hän pian kuin ihmeen kaupalla nukahtaisi. Tunnen kuinka hiuksia irtoaa. No, ne kasvavat lopulta takaisin. Nyt haluan vain nukkua. Saan nukuttua muutaman minuutin ja sitten herään hiusten kiskomiseen jälleen. Ja nukahdan taas, vain herätäkseni siihen todellisuuteen, että hän kiskoo minua hiuksista edelleen. Yritän peittää käsillä hiukseni. Tyttö suuttuu. Hän alkaa huutaa. Vaihtoehtoja on kaksi: Yrittää pitää häntä paikallaan, jotta hän pystyisi rauhoittumaan ja nukahtaisi uudelleen tai vääntäytyä sängystä ylös, hyppiä lapsiporttien yli portaita alakertaan ja hakea velli samalla, kun tyttö huuta yläkerrassa äitin lähtöä pääpunaisena. Joinain öinä, jos tulemme jostain, myös tuttipullo pitäisi pestä. 

Kuulen opposition äänet pääni sisällä: Miksei minulla ole tuttipulloa ja velliä jo valmiiksi yläkerrassa? Yleensä onkin mutta ei aina. Ei aina jaksa kaikkea. Ei aina voi olla täydellinen. Toinen, mihin oppositio puuttuu on se, että ei yksivuotias enää tarvitse velliä tuttipullosta. Siihen totean, ettei tarvitsekaan, mutta se helpottaa asioita kuitenkin. 


Paljon ehdotuksia, paljon ajatuksia - myös omassa päässäni - mutta tiedätkö: Olen alkanut ajatella, että äitiys vaatii paljon soveltamista. Ei ole yhtä oikeaa vastausta. On paljon hyviä, mutta isoon osaan kysymyksistä ei ole joka tilanteessa toimivaa yhtä absoluuttista oikeaa vastausta. Lapsen lyöminen on aina väärin. Siihen on absoluuttinen yksi oikea vastaus. Esimerkkejä nämä vaan. No, lapselle olisi parempi opettaa, että hiuksista ei saa vetää, mutta se, että on ilman taukoja nukkunut kuukausia - vuosia - liian vähän ja joku vetää hiuksista keskellä yötä vain parin nukkumistunnin jälkeen tai kun olet vasta päässyt nukkumaan tai kun saisit nukkua lähes nukkumattoman yön jälkeen vielä hetken - ja annat sen tapahtua puuttumatta siihen. Se on yks hailee. Siihen ei lapsen kasvatus kaadu. 

Eikä margariinin sohvalla. Eikä kakkatahroihin suunnilleen joka matossa. Eikä syötyihin kaukosäätimiin tai rikottuihin kännykän panssarilaseihin tai imeskeltyihin vessaharjoihin tai raskauksien repimiin vartaloihin tai edes siihen loputtomaan väsymykseen tai pistävään pissanhajuun vessassa. Tarvitseeko enää sanoa muuta? Yksin lasten kanssa selvittävä kaikesta. Mitä muuta siinä voi?

Saattaisit pitää myös näistä

18 kommenttia

  1. Lue ja ota yhteyttä tohtori Sunnyyn, jos tarvitset vahvan rakkauden loitsun rikki suhde.
    Kun olin kuusi kuukautta raskaana toisen lapseni kanssa, erosin miehestäni. Ensimmäisen lapsemme syntymän jälkeen olimme riidelleet ja väittäneet keskeytyksettä, hän ei enää rakastanut mitään rakkautta tai luottamusta hänestä, joten hän erosi minusta. Ja kaikki nämä kaikki, kokeilin kaikkia erilaisia ​​keinoja saada hänet takaisin, kokeilin myös muutamia erilaisia ​​taikuisia pyöriä asuinmaassani, mutta yksikään niistä ei voinut tuoda Tomia luokseni. Ainoastaan ​​tohtori Sunny takasi kiireellisen 48 tunnin loitsun ja vakuutti minulle, että mieheni olisi jälleen kanssani. Kirjoitan kiitokseksi ja kiitokseksi lupausten pitämisestä ja lahjakkasi ja suuren voimasi käyttämisestä tuoda hänet takaisin kotiin. Olin innoissani siitä, että olet erikoistunut rakastajien sulauttamiseen. Kiitos, sir, auttaessanne minua elämäni pahimpina aikoina, että olin niin suuri taikuuden taikuri ja että hän antoi minulle rakkauden taikuuden, joka toi minulle niin paljon iloa avioliitossani. Mieheni on palannut ja lupaan koskaan jättää minua enää. Jos epäilet hänen kykyjään, uskokaa minua. Sinulla pitäisi olla mahdollisuus. Se kannattaa tavoilla, joita et voi edes kuvitella. Jos olet vahvempi juuri nyt ja tarvitset vahvan ja kiireellisen rakkauden loitsun palauttaaksesi ystävällisesti tohtori Sunnyn, juuri nyt on ainoa vastaus rikki parisuhteen tai avioliiton palauttamiseen. drsunnydsolution1@gmail.com tai Whatsapp häntä soittamalla +2348082943805. Kiitos.

    VastaaPoista
  2. Olin naimisissa monta vuotta ennen kuin se alkoi mennä rumaksi, minä ja mieheni riideltiin melkein joka kerta. Tilanne paheni, kun mieheni haki avioeroa. Hän muutti pois kotoa ja meni silti oikeuteen hakemaan avioeroa. Rukoilin ja yritin kaikkea, mutta silti ei hyvää tulosta. Läpimurto tapahtui, kun joku esitteli minut loistavalle loitsuntekijälle, joka lopulta auttoi minua. En ole koskaan ollut tällaisten asioiden fani, päätin vain vastahakoisesti, koska olin epätoivoinen ja minulla ei ollut vaihtoehtoja. Tämä voodoo-lordi rukoili erityisiä rukouksia ja muita asioita, joita hänen täytyi tehdä, kahden (2) päivän sisällä mieheni soitti minulle ja pyysi anteeksi kaikkia kärsimiäni henkisiä traumoja, hän tuli kotiin ja jatkamme elämäämme onnellisina loppuun asti. minkä ihmeen Voodoo Lord teki minulle ja perheelleni, uskoni häneen teki kaiken tehokkaammaksi. Uskon vahvasti, että jos joku tarvitsee apua, Voodoo Lord löytää aina ratkaisuja, jotka muuttavat varmasti tarinan parhaaksi. Yritä siis ylimääräistä vaivaa pelastaaksesi avioliittosi tai suhteesi, jos se todella on sen arvoista. Voit ottaa yhteyttä Voodoo Lordiin sähköpostitse voodooconnect60@gmail.com tai whatsappissa +234 8097014925

    VastaaPoista
  3. Haluan jakaa todistukseni maailman kanssa siitä, mitä aito loitsuntekijä nimeltä VOODOO LORD teki hyväkseni, tämä mies toi mieheni takaisin luokseni mahtavalla loitsullaan. Menin naimisiin mieheni kanssa muutama vuosi sitten, olimme hyvin rakastuneita, jonkin ajan kuluttua hän tajusi, etten voinut antaa hänelle lasta.

    Hän kertoi minulle, ettei voi jatkaa avioliittoa, rukoilin häntä pysymään siinä, että Jumalan aika on paras, mutta hän kieltäytyi ja jätti minut tuskalla sydämeeni.

    Aloin etsiä tapoja saada hänet takaisin, kunnes näin Internetissä paljon todistuksia VOODOO LORDista, kuinka hän on parantanut ihmisiä heidän erilaisista sairauksistaan ​​ja myös auttanut ihmisiä muissa samankaltaisissa ongelmissa, kuten minulla, saamaan rakkaansa takaisin.

    Kun lopulta otin häneen yhteyttä ongelmistani, hän teki asiansa ja paljasti minulle, että toinen nainen käytti rakkausloitsua miehelleni, siksi mieheni jätti minut.

    Hän käski minua olemaan huolissaan, että hän auttaa minua pääsemään jälleen mieheni kanssa yhteen, ja hän saa mieheni pitämään naisesta ja tuhoaa rakkausloitsun, jota hän käytti manipuloidessaan miestäni.

    Hän kertoi minulle kaiken, mitä meidän on tehtävä ja mitä minun on tarjottava ratkaisuun.

    Kun olin antanut hänelle sen, mitä hän tarvitsi rakkausloitsun heittämiseen mieheni kuvaan, jotta mieheni palaa luokseni, hän antoi minulle ohjeita, joista noudatin. Täsmälleen kolme (3) päivää sen jälkeen, kun hän mursi toisen naisen aviomiehelleni antaman loitsun, mieheni palasi kyyneleet silmissään ja pyysi minulta anteeksi vilpittömästi kaikkialla.

    Olin niin onnellinen ja otin hänet mielelläni takaisin. Kolmen (3) kuukauden yhdessäolon jälkeen minulta puuttui kuukautiskierroni kolmannella kuukaudella ja menin sairaalaan raskaustestiin ja tulos oli positiivinen, olin raskaana.

    Nyt olen onnellisempi, koska olen kolmosten äiti (kaksi poikaa ja yksi tyttö).

    VOODOO LORD jälleen kerran arvostan ja kiitän sinua siitä, mitä olet tehnyt hyväkseni. Jos etsit apua aidolta loitsulta, lähetä sähköpostia osoitteeseen VOODOO LORD / voodooconnect60@gmail.com tai kirjoita hänelle WhatsAppiin +234 8097014925

    VastaaPoista
  4. Elämäni on täynnä onnea jälleen kerran Voodoo Lordin ansiosta. Se, mitä minulle tapahtui, en voi pitää omana tietonani, vaan kerron myös maailmalle, jotta ne, joilla on jotain ongelmia parisuhteessa tai avioliitossa, voivat tuoda takaisin rakkaansa ja olla jälleen onnellisia. Rakastajallani ja minulla oli vakavia ongelmia, jotka johtivat eroon, koska sen jälkeen elämäni ei ollut enää ennallaan. Yritin kaikin tavoin saada hänet takaisin, mutta ne olivat vain vaivanhukkaa ja ajanhukkaa. Mutta eräänä päivänä Internetistä etsiessäni törmäsin todisuksiin Voodoo Lordista. Otin häneen yhteyttä ja selitin hänelle ongelmani, ja olin hyvin yllättynyt siitä, kuinka hän onnistui saamaan rakastajani takaisin 48 tunnissa. Tämän elämässäni tapahtuneen suuren asian myötä päätin kertoa koko maailmalle siitä suuresta miehestä nimeltä Voodoo Lord. Niille, jotka tarvitsevat ratkaisuja ongelmiinsa, hän sanoi minulle, ettei hänen temppelissään ole mitään mahdotonta. Luotan häneen niin paljon, että jokainen, joka lukee todistukseni, jos tarvitset apua entisen kumppanisi takaisin saamiseksi tai haluat saada vauvasi, tai haluat saada suosion, ota ystävällisesti yhteyttä sähköpostitse - Voodooconnect60@gmail.com ... Whatsapp +234 8097014925

    VastaaPoista
  5. Haluan maailman tuntevan suuren miehen, jonka useimmat tuntevat voodoo-lordina ja jolla on täydellinen ratkaisu ihmissuhteiden, avioliittojen ja terveysongelmiin. Pääasiallinen syy miksi menin voodoo lordin luo, oli etsiä ratkaisua mieheni takaisin tuomiseen ja raskaaksi tulemiseen, koska mieheni jätti minut, koska en voinut tulla raskaaksi 14 vuoden avioliiton jälkeen. Luin äskettäin Internetistä muutaman todistuksen, jonka jotkut ihmiset ovat kirjoittaneet voodoo Lordista, ja olin erittäin tyytyväinen ja päätin pyytää apua. Hän teki työnsä täydellisesti pakottamalla mieheni palaamaan luokseni ja pyytämään anteeksi, muutamaa kuukautta myöhemmin tulin raskaaksi. Nyt olen ylpeä kaksosten, pojan ja tytön äiti, ja mieheni ei ole koskaan lakannut rakastamasta minua ja elämme hyvin onnellisina yhdessä. En voi lopettaa hänen nimensä julkaisemista Internetissä, koska hän on tehnyt hyvää työtä hyväkseni. Kaikkien hänen apuaan tarvitsevien tulee ottaa häneen yhteyttä sähköpostitse [voodooconnect60@gmail.com] tai lisätä hänet whatsappiin [+234 8097014925]  Voit ottaa häneen yhteyttä tänään ratkaistaksesi ongelmasi ja pysyäksesi onnellisena ikuisesti.

    VastaaPoista
  6. Hei kaikki, haluan käyttää tätä tilaisuutta kertoakseni teille erittäin hyvästä taikurista, joka tekee ihmeitä maagisilla kyvyillään. Hän tekee ihmeitä, kuten auttaa ihmisiä saamaan takaisin kumppaninsa, jonka he luulevat menettäneensä, hänen maagisella voimallaan voit saada ylennyksiä työpaikallasi ja niin monia ratkaisuja, joita et voi ennustaa. voit ottaa häneen yhteyttä hänen sähköpostiosoitteestaan chubygreat@gmail.com tai voit lähettää hänelle whatsapp-suoraviestin numerolla +2349056504566 hän on aina tavoitettavissa. Ja vakuutan teille, jotka olette yhteydessä häneen, ongelmanne on ohi. chubygreat on erittäin hyvä siinä, mitä hän tekee. Kiitos chubygreat hyvästä työstäsi

    VastaaPoista
  7. Elämään tulee erilaisia ​​kokemuksia. En tiedä millaisia ​​kokemuksia sinulla on, mutta tämä on minun tarinani, enemmänkin todistus. Olen iloinen voidessani kirjoittaa tämän, koska minulla on jälleen rauha avioliitossani ja kaikki on kiitos mahtavalle loitsuntekijälle nimeltä VOODOO LORD, hän on erittäin voimakas mies, joka auttoi sovittamaan kiistani minun ja mieheni välillä erittäin tehokkaalla ja aidolla rakkausloitsulla. . Mieheni lähti kotoa ja muutti toisen naisen luo seitsemäksi kuukaudeksi huolehtimatta minusta ja neljästä lapsestamme, olen taloudellisesti vakaa, mutta tarvitsen miehen huolenpitoa, hellyyttä ja vakaata perhettä. Pyysin häntä tulemaan kotiin useita kertoja, mutta mikään ei auttanut, pyysin jopa hänen vanhempaa sisartaan auttamaan minua anomaan häntä, mikä myös epäonnistui. Joten eräänä päivänä törmäsin erään naisen todistukseen, joka kuvaili, kuinka VOODOO LORD oli auttanut häntä estämään miestään eroamasta hänestä. Otin häneen yhteyttä ja selitin hänelle ongelmani, hän kertoi minulle, mitä tarvitaan aitoon ja erittäin tehokkaaseen rakkausloitsuun. Annoin kaiken, mitä hän tarvitsi, ja 24 tunnin kuluttua mieheni soitti minulle ja pyysi anteeksi ja kysyin, otanko hänet takaisin hänen tekojensa jälkeen, ja näin avioliittoni pelastettiin. Jos sinulla on jokin ongelma, jonka haluat korjata pikaisesti, älä epäröi ottaa yhteyttä häneen WhatsAppissa: +2348097014925, Sähköposti: voodooconnect60@gmail.com


    VastaaPoista
  8. Haluan vain käyttää tilaisuutta hyväkseni ja todistaa, mitä tämä mahtava loitsuntekijä Voodoo Lord on taas tehnyt hyväkseni. Kun otin häneen ensimmäisen kerran yhteyttä, hän auttoi minua palauttamaan rauhan, rakkauden ja onnen avioliittooni tekemällä minut raskaaksi ja myös saamalla mieheni lopettamaan pettämisen ja alkamaan käyttäytyä vastuullisesti. Ja nyt hän vain sai mieheni saamaan pitkäaikaisen ylennyksensä työpaikallaan ja siihen liittyy muita etuja. Nyt se on toinen onnen taso perheessäni tämän mahtavan, tehokkaan ja tehokkaan loitsulaitteen ansiosta. Ota nyt yhteyttä ja pyydä häneltä apua yhteystiedoissaan voodooconnect60@gmail.com voit myös käyttää whatsappia + 234 8097014925... Hän pystyy tekemään ihmeitä, hän on tehnyt minulle ihmeitä taas toisen kerran.

    VastaaPoista
  9. Päätin viettää aikaa Internetissä vain varmistaakseni, että monet ihmiset voivat lukea todistukseni Voodoo Lordista, joka on voimakas loitsu Afrikasta. Kun rakastajani jätti minut, olin niin yksinäinen ja päätin käydä netistä parisuhdevinkkejä varten, en tiennyt, että tämä oli suunnitelma saada rakastajani takaisin. Luettuani monia vinkkejä suhteeni palauttamiseksi huomasin, että Voodoo Lordilla on monia suosituksia, joten päätin, että Voodoo Lord on oikea henkilö työhön. Otin yhteyttä Voodoo Lordiin hänen Internetissä näkemiensä tietojen kautta, enkä koskaan katunut, että otin häneen yhteyttä ja työskentelin hänen kanssaan. Hänen työnsä on 100 % täydellistä ilman sivuvaikutuksia, ja loitsu toi rakastajani nopeasti takaisin luokseni. Se oli niin helpotus ....voit ottaa häneltä apua myös sähköpostitse ..... voodooconnect60@gmail.com,,,,,,, whatsApp  +2348097014925

    VastaaPoista
  10. Suurin osa ihmisistä nykyään kärsii ja kokee kipua erilaisissa suhteissaan ja terveydestään, koska on vaikea päästää irti todellisesta rakkaudestaan, joskus teeskentelemme, että kaikki on hyvin, mutta se ei ole. Saadaksemme rakkaansa yritämme myös löytää iloa ja onnea vuosien varrella luomasi siteen kautta. Voodoo Lord on täällä auttamassa särkynyt sydäntä ja sairasta kehoa voimakkaillaan loitsuillaan. Hän pystyy palauttamaan rakkauden elämän, joka oli poissa. Hänen yhteystietonsa on voodooconnect60@gmail.com, Whatsapp +2348097014925. Suosittelen ihmisille, joilla on parisuhde- tai avio- ja myös terveysongelmia, ottamaan häneen yhteyttä mahdollisimman pian. Hän on myös auttanut ohjaamiani löytämään ratkaisuja omiin ongelmiinsa. Hän on niin aito ja rehellinen. Sinulla ei ole mitään menetettävää, kun otat häneen yhteyttä, joten hae apua nyt.

    VastaaPoista
  11. Kiitän aitoa ja voimakasta loitsuntekijä Voodo-lordia siitä, että hän toi rakastajani takaisin luokseni. Hän vain käski minun toimittaa tarvikkeita, joita hän tarvitsee, jotta loitsu olisi erittäin tehokas, ja minä toimitin tuotteet, hän kysyi joitain kysymyksiä ja minä vastasin. Kun hän oli vastaanottanut tavarat, hän kertoi minulle neljänkymmenenkahdeksan tunnin (48 tunnin) kuluttua, että alan nähdä hänen loitsun tuloksen, ja juuri niin tapahtui, kaikki hänen sanomansa tulivat täsmälleen niin kuin hän sanoi. olla. Voodoo lord on sanojensa todellinen mies. Ota yhteyttä häneen, jotta ongelmasi ratkaistaan ​​lopullisesti. Sähköposti: voodooconnect60@gmail.com
    WhatsApp: +234 8097014925

    VastaaPoista
  12. Azt akarom, hogy a világ megismerjen egy nagyszerű embert, akit a legtöbben voodoo lordként ismernek, és aki tökéletes megoldást kínál a párkapcsolati, házassági és egészségügyi problémákra. A fő ok, amiért elmentem a voodoo lordhoz, az volt, hogy megoldást keressek a férjem visszahozására és a teherbeesésre, mert a férjem elhagyott, mert nem tudtam teherbe esni 14 év házasság után. Nemrég olvastam néhány vallomást az interneten, hogy néhányan írtak a voodoo Lordról, és nagyon megörültem, és úgy döntöttem, hogy segítséget kérek. Tökéletesen elvégezte a dolgát, amikor rávette a férjemet, hogy jöjjön vissza hozzám és kérjen bocsánatot, néhány hónappal később teherbe estem. Most ikrek, egy fiú és egy lány büszke anyja vagyok, és a férjem soha nem szűnt meg szeretni, és nagyon boldogan élünk együtt. Nem tudom abbahagyni a nevének az interneten való közzétételét, mert jó munkát végzett értem. Bárki, akinek szüksége van a segítségére, vegye fel vele a kapcsolatot e-mailben [voodooconnect60@gmail.com], vagy vegye fel a whatsappon [+234 8097014925]. Még ma felveheti vele a kapcsolatot, hogy megoldja problémáit, és örökké boldog maradjon.

    VastaaPoista
  13. Haluan kertoa maailmalle, että on olemassa todellinen ja tehokas online-loitsu, joka on tehokas ja aito, tohtori Fayosa, hän auttoi minua äskettäin yhdistämään suhteeni entiseen mieheni, joka jätti minut. Näin todistuksen jostakin, jota hän auttoi. Otin yhteyttä tohtori Fayosaan ja selitin hänelle kaikki ongelmani ja hän loi rakkausloitsuni minulle ja entiselle aviomiehelleni, joka sanoi, ettei halua enää olla tekemisissä kanssani ja jätti minut yli 3 kuukaudeksi, soitin minulle ja alkoi rukoilla minua. palaa takaisin elämäänsä yhtenä perheenä, hän on nyt palannut niin suurella rakkaudella, intohimolla ja huolenpidolla, olen iloinen voidessani kertoa kaikille, että loitsuntekijällä DR FAYOSAlla on valtuudet parantaa ja palauttaa katkennut suhde ja tuoda heidät takaisin. kaikki, jotka lukevat tätä artikkelia ja tarvitsevat hänen apuaan, tohtori Fayosa voi myös tarjota kaikenlaista apua, ota yhteyttä tohtori Fayoaan sähköpostitse: (Fayosasolusionhome@gmail.com) tai suoraan whatssappiin +2348151918774

    VastaaPoista
  14. Genuine Hackers on paras ratkaisu varastetun kryptovaluutan palauttamiseen. He auttoivat minua saamaan takaisin kadonneet rahakkeet sen jälkeen, kun jouduin tietokalasteluhuijauksen uhriksi Telegramissa, jossa hyökkääjät pääsivät lompakkooni ja varastivat kaikki kolikoni. Genuine Hackersin avulla pystyin palauttamaan yhteensä 11,8 BTC:tä ja 6,479 ETH:ta 2 päivän kuluessa tapaukseni lähettämisestä. Ota yhteyttä GENUINEHACKERS000@GMAIL.COM saadaksesi luotettavat ja tehokkaat palautuspalvelut.

    VastaaPoista
  15. Ei ole ongelmaa ilman ratkaisua, mutta vain jos etsit apua oikeista paikoista. Minulla oli kauhea sotku avioliitossani, koska mieheni jätti minut toisen naisen takia 5 vuoden avioliiton jälkeen ja järkyttävää on, että meillä ei ollut minkäänlaista väärinkäsitystä, tiesin heti
    jotain oli vialla, koska pyysin häntä tulemaan kotiin, mutta hän kieltäytyi ja käyttäytyi minulle oudosti, tämä sai minut etsimään apua ja olin onnekas, kun löysin netissä loitsuntekijän yhteystiedon, jonka mies pudotti, joka kirjoitti kuinka voodoo lord auttoi häntä voittamaan paljon arpajaiset. Otin yhteyttä voodoo lordiin ja selitin hänelle tilanteeni, hän kysyi minulta kysymyksiä joihin vastasin oikeat vastaukset, annoin hänelle myös rahaa ostaakseen tavaroita, joita hän käyttää työhönsä ja kolmen päivän loitsujen jälkeen pääsin kotiin töissä ja tapasin mieheni kotona yrittäen jo leikkiä minulle mukavaa ja suloista. ota yhteyttä häneen Whatsapp: +2348097014925 tai sähköposti: voodooconnect60@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Joskus avioliitoissamme tapahtuu paskaa, mutta se ei aina kestä, kun yritämme korjata sen. Minulla oli ongelmia avioliitossani. Se oli kauhea kokemus, että melkein menetin avioliittoni Kun vastaan ​​puheluihin töistä, yritin saada hänet ymmärtämään, että he ovat vain työtovereitani. Hän ei koskaan uskonut minua. Se oli kaunis avioliitto, enkä voinut edes kuvitella eroavani avioliitostani. Minun piti pyytää voodoo lordilta apua. Selitin hänelle tilanteen ja tietysti hän auttoi minua, hän valmisteli minulle rakkausloitsun ja vakuutti minulle turvallisuudesta, mieheni lopettaa avioeron ja rakastaa minua uudelleen. Siksi olen täällä kertomassa ihmisille voodoo lordin ihmeistä ja siitä, kuinka hän auttoi minua pelastamaan avioliittoni. Jos sinulla on avioliitto tai jokin muu ongelma, voit tavoittaa hänet WhatsAppin kautta +2348097014925 tai sähköpostitse voodooconnect60@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Minulla ei ole koskaan ollut sukupuolitautia (sukupuolitauti), enkä ole koskaan harrastanut suojaamatonta seksiä. Minulla oli kuitenkin poikaystävä, jolla oli tuolloin huuliherpes. Suoraan sanottuna oletimme, että se oli vain paikka, koska emme koskaan saaneet tietää HERPES:stä tähän asti. Harrastamme suuseksiä, ja siitä syystä sain HERPESin. Luojan kiitos, että löysin verkosta voodoo lordin, joka loi hyvinvointiloitsuja ja valmisti minulle myös yrttilääkkeen, jota otin vain 14 päivää uskossa. Sitten kun aloin huomata kehossani muutoksia, menin sairaalaan tarkastukseen ja varmistin. että paranin täysin HERPES:stä (herpes-negatiivista). Hänen lääkkeellään ei ole HAITTAVAIKUTUKSIA, lääkkeitä käytettäessä ei ole erityisruokavaliota, voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostilla: voodooconnect60@gmail.com ja myös whatsappissa +234-8097014925 niin saat kaikki terveysongelmasi ratkaistua.

    VastaaPoista
  18. Oletko koskaan joutunut huijauksen uhriksi? Oletko hukannut lompakkosi tai rahasi väärennetyille hakkereille verkossa? Pyydän sinua ottamaan yhteyttä tähän luotettavaan hakkeri- ja palautusasiantuntijaan AITOON HAKKERIIN. Jouduin väärennettyjen ihmisten uhriksi, jotka esiintyivät binäärioptioina ja bitcoin-sijoittajina, menetin 10 000 dollarin ja 2 BTC:n summan bitcoin-lompakostani näille väärennöksille. Kesti hetken ennen kuin tajusin, että ne olivat huijauksia, ja tämä todella sattui. Sitten ystäväni kuuli siitä ja suositteli minua GENUINE HACKERille, joka auttoi minua palauttamaan kaiken menettämäni. Saat lisätietoja lähettämällä sähköpostia osoitteeseen GENUINEHACKERS000@GMAIL.COM tai WhatsApp +1 (260) 218-3592 kautta. Voit myös palauttaa kadonneen sähköpostisi, sosiaalisen median tilit ja pankkitilisi.

    VastaaPoista