Unelma 5: November 2019

Kuinka pitkään lapsi voi nukkua vanhempien huoneessa?

11/27/2019

2Comments

Kävin muutama päivä sitten keskustelun erään teini-ikäisen tytön kanssa. Hän kertoi harkitsevansa äidiksi tulemista lähivuosina. Sanoi, että hänellä on vauvakuume jii-än-ee. Muistan kyllä, että itse samanikäisenä olisin myös halunnut jo lapsia. Odotin kuitenkin vielä sitä oikeaa - mooonta vuotta. No minun tarina on tässä sivuseikka, mutta näin jälkeenpäin olen iloinen, etten löytänyt miestäni siinä vaiheessa. Sain opiskella yliopistossa sitä, mistä olin aina unelmoinut ja olla monta vuotta töissä. Sitä paitsi jos olisin löytänyt mieheni teini-ikäisenä... No hän on minua melkein 10 vuotta vanhempi. En ole nuorena (aikuisena!) vanhemmaksi tuloa vastaan. En ajattele, että koulutus pitäisi olla valmis, kun lapsia hankitaan. Tuo selvennykseksi, ettette ymmärrä tytölle antamaani vastausta väärin. Sanoin jotain tähän suuntaan:

"Sitten teidän täytyy muuttaa samalle paikkakunnalle jommankumman vanhempien kanssa. Kaikesta on luovuttava. Ainakin minun on täytynyt, mutta en tiedä, jos vanhemmat on lähellä, että auttaako se. Vauvat on kivoja. Niiden kanssa kyllä pärjää ja on kivaa ja ihanaa (tämä on minun kokemukseni meidän vauvoista), mutta ne kasvavat hyvin nopeasti. Minusta tuntuu kaksivuotiaan kanssa melkein joka päivä siltä, että tulen hulluksi ihan pian." jne. jne. Halusin kertoa hänelle, mitä oikeasti on vastassa sitten, kun vauvahumu on ohi. Kirjoitan tämän kaksivuotiaan kannalta, mutta en ignooraa tietty vauvaakaan. Hänkin on kuitenkin koko ajan läsnä, mutta kaikki hänen kanssaan on vielä hyvin helppoa. Tästä lähtee

Tiistai 11.12.

4.30
Vauva herättää. Imetän. Pääsen nopeasti n. 10 min nukkumaan.

4.30-7.30
Heräilen/nukahtelen välillä. Vauva on osan ajasta puoliksi hereillä. Jossain vaiheessa huomaan, että mies on lähtenyt töihin.

7.30
Kello soi. Olen jo valmiiksi hereillä. Torkutan just in case.

7.35
Alan imettää taas vauvaa. Vaihdan vaipan. Sanon kaksivuotiaalle: "Kerhoaamu, nyt pitää herätä. Ota (pehmolelu) mukaan."

7.45
Etsin vaatteet valmiiksi ja vedän kaksivuotiaalle samaa värssyä moneen kertaan: "Kerhoaamu..."

7.50
Saan tytössä reaktion aikaan, kun sanon, että äiti ja sisko menee jo. Kannan vauvan ja vaatepinot alas.

7.50-8.30
Lopulta tyttö seuraa perässä ja kitisee isiä. "Isi on töissä, nyt mennään kerhoon". Kasaan kaikkien vaatteet eteisen lattialle ja puen aina säännöllisin väliajoin kitisevän kaksivuotiaan valmiiksi. Olen ollut äiti tarpeeksi pitkään. Tiedän, että kannattaa pukea kaikki vaatteet kerralla. Ensin alaosa valmiiksi: sukkahousut, välikerrasto, haalarin alaosa, kengät, sitten vielä mekko, villatakki, haalarin yläosa, kypärämyssy, pipo. Näin selviää yhdellä tappelulla (ihan joka pukemiskerta ei ole tappelu mutta melkein jokainen on).

Sitten juoksen tekemään eväät, puen itseni, vauvalle pipo, kintaat ja makuupussi ja vyöt kiinni. Lääkkeet. Vitamiineille liian kiire. Tyttö eteisessä vetänyt turvapehmolelun pois repusta ja aikaissut eväsrasian lattialle. Kurkkua lattialla. Tarkistan onko karvoja. Kivahdan hänelle kiireestä: "Vasta autossa". Kannan turvakaukalon vauvoineen autoon. Skrapaan auton. Tyttö jää eteiseen roikkumaan. Minä juoksen talon ja auton väliä. Tappelen tytön istuimeensa. Hän kitisee. Lopuksi juoksen laittamaan oven kiinni. Mietin itsekseni, että herätystä on pakko säätää 15 min aiemmaksi. Mietin samaa joka aamu.

8.30-9.00
Automatkalla ojentelen aamupalaa tytölle. Osa tippuu. En lähde nostamaan, liian vaarallista. Vauva kitisee vähän. Rehaan kopan ja tytön kerhoon. Eka kerta kun tyttö ei kitise kerhoon jäämistä. Palaan autolle. Otan vauvan makuupussissa syliini ja alan kirjata aamun tapahtumia ylös. Oma (vain hieman jaettu) aikani kylmässä autossa alkaa.

11.25
Se perinteinen vetkuttelu autoon mentäessä. Kaikki muut kaksivuotiaat kerholaiset menevät nätisti vanhempiensa perässä. Minun kaksivuotias ei suostu kävelemään. "Nouse ylös! Kävele itse!" Vauva toisessa kädessä roikotan/vetelen tyttöä autoon. Auton vieressä pidän häntä autoa vasten, niin ettei hän pääse parkkipaikalla karkaamaan samalla, kun vapautuneella kädellä avaan auton oven. Hän pyristelee pois ja ehtii juosta jo metrin, kun ennätän nappaamaan kiinni. Lopulta saan molemmat tytöt autoon. Isomman tappelulla ja pienemmän huudolla. Kotimatka on ihanan rauhallinen ja hiljainen. Kumpikaan tyttö ei huuda.

11.50-13.00
Tulemme kotiin ja näemme naapurin kissan. Kaksivuotias juoksee tielle kissan perään. Toivon, ettei kukaan päätä hurjastella rauhallisella tiellämme. Nostan vielä vauvan autosta ulos. Kuuntelen koko ajan, tuleeko auto. Autoja ei kuulu. Lähden rauhallisesti tytön perään. "Kissa missä? Ei näy. Kissa missä?" Käymme tytön kanssa hetken katsomassa, näkyisikö kissaa vielä. Pikku kävelyn jälkeen saan hänet yllättävän helposti sisään.

Siitä alkaa päivän hulluimmat minuutit. En muista puoliakaan tapahtumista saati sitten niiden järjestystä. Vauva alkaa olla hyvin nälkäinen ja joudun näiden muutamien minuuttien aikana tyynnyttelemään häntä. Laitan nopeasti ainekset pannulle. Kaksivuotiaalla on tähän aikaan jo nälkä, joten valitsen nopeimpien ruokien listaltani nopeimman. Tonnikala-riisinuudeli-wokki. Työnnän ainekset pannulle. Wokissa lukee 6-8 minuuttia ja suunnilleen se aika tässä kaikessa hulluudessa menee.

Tyttö hakee jääkaapista (väärän) maitotölkin ja saa jostain käsiinsä likaisen mukin. "Aitua, aitua". Kaadan vähän maitoa mukiin, kunnes tajuan, että muki on likainen. Tyttö menee hakemaan jääkaapista mehua ja kaataa mehut jääkaappiin ja lattialle. Pistän hänet siivoamaan mehut käsipyyhkeellä. Käyn hakemassa jääkaapista piilopul...suklaata. Hän ottaa tuolin tiskipöydän viereen, kiipeää sille ja näkee kurkun jämät pöydällä. Niitä en ollut aamun kiireessä ehtinyt heittää roskiin. Ehtii melkein pistää suuhunsa. Ehdin estää. Joka välissä pyörittelen wokkia, kännykkää (kameraa) ja harmistunutta vauvaa. Käyn hakemassa vähän lisää suklaata. "Tyysää, tyysää" (=tylsää). Tyttö kävelee ympäri keittiötä jatkuvasti kuin aikapommi waiting to POKS.

Tyttö on ehtinyt siirtää tuolin toiselle puolelle. Yrittää työntää kättä wokkiin. Vetää paistinpannun kahvasta. Ehdin väliin ennen kuin kuuma sisältö lentää. Hän yrittää kiivetä tasolle ja avata yläpuolella olevaa kaappia. Nostan pois ja käsken mennä olohuoneeseen hetkeksi aikaa. Ihme kyllä hän tottelee. Laitan vielä valmiin ruoan lautaselle ja pilkon sen pienemmäksi. Huutelen tyttöä, mutta häntä ei kuulu. Alan imettää vauvaa, työntää ruokaa toisella kädellä omaan suuhuni ja samalla huudella vanhemmalle tytölle, että tulisi syömään. Huutelen jonkin aikaa. Lopulta hän tulee muumipapan, koiran, koiran luun ja joku lelu siinä vielä oli - en muista - kanssa, pistää ne likaiselle pöydälle viereensä ja alkaa syödä. Hän syö jonkin verran itse. Syötän toisella kädellä, syön itse, jossain vaiheessa pistän vauvan sitteriin. Kaadan maitoa. Tyttö syö maitoa lusikalla. Ruokaa tippuu koko ajan lattialle. Hän nousee seisomaan. Työnnän ruokaa suuhun. Pää takana. Työnnän ruokaa suuhun yläpuolelta. Lähtee tuolista, ehdin työntää vähän ruokaa suuhun. Sanon, että nyt olohuoneeseen (ettei enää enempää vahinkoa pääse syntymään). Haen hakkaraiset ja työnnön omaan suuhun ja hänen suuhun ja...

Nyt on aika pötkiä keittiöstä pakoon. Keskityn sen siivoamiseen myöhemmin. Olen ihan poikki, mutta tiedän, että pahin on tältä erää ohi. Keittiössä tapahtuu aina suurimmat katastrofit. Ehkä sotku näyttää paremmalta mustavalkoisena.

13.00
Olemme olleet kotona tunnin. Tyttö pudottaa palapelin palat lattialle (se ei ollut aina ympäriinsä oleva palapeli): "Putoo"ja minä mietin, että jättäisinkö dokumentoinnm kesken."Ou nou nou, oh nouuu, oh nou nou" ja kokoaa palapeliä likaisella/sotkuisella lattialla. Koko hullunmyllystä selviäminen ja sen dokumentoiminen on ehkä liikaa. Alan pikku hiljaa näpytellä tapahtumia koneelle.

13.09
Palapeli on jäänyt kesken ja tyttö lähtenyt käytävään. Kuuluu sirkutus: "Sissupupu". Tyttö tulee pupun kanssa siskon viereen ja unohtaa antaa pupun siskolle. Tämän jälkeen välillä palapelin kokoamista ja välillä korttien työntämistä kopiokoneen eri osiin. (Hän on kaiken sähellyksen keskellä myös rakastava isosisko, joka antaa siskolle pupun, pusun tai tutin päivittäin - usein kaikki edellä mainitut.)

13.29
Kaksivuotias yrittää astua siskon päälle. Astuu jalallaan vähän ohi ja ehdin vetää hänen jalkansa pois. Tekee taas palapeliä.

13.35
Yrittää astua siskon päälle jälleen. Ehtii painaa jalallaan mahaa vain hetken, kun ehdin estää. Sitten kumartuu juttelemaan siskolle ja painaa siskon mahaa. Mietin aina, että kuinka kovaa ja että missä vaiheessa on aika mennä väliin.

13.47
Työntää jemmaamaansa veistä sähköpatterin sisään. Ehdin estää ja huomaan, että patteri ei ole edes päällä. "Sissu itkee, sissu itkee, sissu itkee". Täällä on kylmä. Pistän huovan vauvan päälle.

13.49
Annan kaksivuotiaalle kännykän ja menen laittamaan takkaan tulen (on parasta, että lapsi on kaukana, kun sytytän takan - sekin tilanne on ollut, että tulitikut ovat ympäri lattiaa). Siitä seuraa minun päivän oma (hieman jaettu) aika numero kaksi. Kaksivuotiaan ollessa hereillä omaa aikaa voi olla vain elektroniikan avustuksella, mikä ei ole paras juttu, mutta jollain sitä on aina silloin tällöin ostettava.

jne. jne. jne.

Olen niin poikki kaikesta, etten jaksa enää muistaa tai kirjata ylös. Kirjoitan tiivistelmän loppupäivästä: Kaksivuotias sanoi vähän ennen viittä "nukkumaan". Odotettava vielä pari tuntia. Hän oli siitä lähtien hyvin väsynyt. Loppupäivä oli suunnilleen yhtä kaoottinen kuin alkupäiväkin. Kaksivuotias täytti kankaisen korin, jossa säilytämme hammaslankoja, hammastahnoja, hammasharjoja jne. vedellä. En tiedä, tykkäävätkö hammaslangat uimisesta. Hygienia siitä on kaukana, kun hammasharjat lilluvat samassa vedessä. Olin jälleen kaksi kertaa itkun partaalla. Kaipaisin lomaa. Tyttö jälleen kaatoi maitoa pöydälle tällä kertaa melkein tyhjästä tölkistä, joten vahinko ei ollut suuri. Lopulta nukkumaanmeno meni normaalia helpommin. Ei tappelua eikä huutoa.

Ja huomenna uudestaan. Joka päivä uudestaan.

Kaikki tämä on sitä, mistä olen tavallaan aina unelmoinut. Tosin en ihan tiennyt, mitä odottaa. Unelma numero 2. Samalla parasta ja samalla hirveän uuvuttavaa. Ja kyllä tekisin samat valinnat uudestaan. Kyllä hankkisin lapset uudestaan. Niin rakas nuori ystäväni, oletko valmis tähän?

0Comments

äitiys

Vauvan halvat ensikuukaudet

11/11/2019

2Comments

mielenterveys

Millainen on puhelu narsistin kanssa?

11/08/2019

Se on puhelu, jonka sinä soitit välttääksesi suuttumusta. Se on puhelu, jonka keskipiste on aina langan toisessa päässä. Livautat jotain väliin, mutta sen jälkeen toinen jatkaa kertomustaan. Jokainen livautus sinun täytyy miettiä tarkkaan, koska jokainen arvioidaan. Saatat saada tuomitsevan puhelun vasta jälkikäteen tai sitten tuomio luetaan sinulle heti. Myös hiljaisuus on pahasta. Soittamattomuus on myös erittäin pahasta. Kaikkien sanojen, joita on pakko livauttaa väliin, tulee olla positiivisia. Mukailla toisen pään ajatuksia.

Kaikista pahin virhe on se, että kyseenalaistaa langan toista päätä. Jos sen tekee oikein kunnolla, niin saattaa saada sen jälkeen viisi puhelua päivässä ja puheluita samasta aiheesta viikkojen tai vuosien päästä. Se on sodan julistus. Viestejä satelee myös hyvin tiukkaan tahtiin. Nehän näet, vaikket vastaisi puhelimeen.

Mutta koska olet hyvä ja kuuliainen, pysyt hiljaa. Sanot sen verran kuin tarvitsee. Soitat silloin tällöin. Vältät päätään nostavaa suuttumusta kaikin mahdollisin tavoin. Tiedät kyllä, miten toimia myös sen tullessa. Helpointa on ottaa kaikki vastaan. Hymähdellä väliin. Puolustella vain mahdollisimman vähän.

Koko puhelun ajan sinun on myös suojeltava muita. Pitää muistaa, mitkä asiat ovat salaisuuksia. Jokaista sanaa on harkittava, koska sen puhelun jälkeen joku muu perheenjäsen saattaa saada vihat niskoillleen tai neuvot tai säälin tai sankarinviittaa tavoittelevan narsistin.

Vuosien varrella olet oppinut vanhoista virheistäsi. Olet tullut tässä lajissa erittäin hyväksi. Jos tämä olisi ensimmäinen puhelusi narsistin kanssa, et ehkä edes ymmärtäisi puhuvasi narsistin kanssa. Et huomaisi tässä mitään ihmeellistä. Kyllähän muidenkin ihmisten kanssa puhutaan puheluita, joitten aikana sinun tulee miettiä mitä sanot tai joitten aikana vastapuoli puhuu vain itsestänsä.

Oletko koskaan puhunut narsistin kanssa? Onneksi olkoon! Minäkin olen.