Tajusin kirjoittaessani erästä toista postausta kalenteri edessäni ja tyttö vieressä selvästi kakalle haisten, että nyt on liian monta välilehteä auki. Välilehdet eivät ole vain kolmessa auki olevassa laitteessa edessäni, vaikka niissäkin on monta välilehteä auki jokaisessa. Välilehdet ovat minun mielessäni. Yritän kuvailla, mitä tarkoitan ja annan sitten muutamia keinoja, joilla olen vuosien varrella pystynyt pitämään ajatuksia ja itseni koossa.

Esimerkki kirjoitettu yhtenä nimeämättömänä päivänä: Tänään on yksi niistä päivistä. On ollut jälleen vaikea pitää koossa kaikkea. Kaikki, mitä aloitan, keskeytyy tai vaatii tietoa toisesta välilehdestä, laitteesta, kalenterista tai jostain muualta. Yliopistovuosista oli se hyöty, että opin kirjoittamaan paperille tehtäviä asioita ja ajatuksia. Pahimpina aikoina kirjoitin ajatukset paperille, jotka piti jossain vaiheessa ajatella loppuun. Tätä aihetta olen käsitellyt blogissa usein aiemminkin. Toistan itseäni. Listoja tehtävistä asioista teen edelleen viikoittain, useimmiten päivittäin. Asiat on jossain vaiheessa myös tehtävä ja ajatukset ajateltava loppuun, joten tässä keinoja, joita olen vuosien varrella käyttänyt saadakseni tehtävät ja ajatukset järjestykseen:

1. Post-it-laput 
Aiemmin tein tätä paljon. Kirjoitin asiat yksittäin post-it-lapuille ja kiinnitin ne seinälle. Joskus nämä on tehtäviä asioita. Joskus ajateltavia ajatuksia, joskus huomiota vaativia ihmisiä, joskus ratkaistavia ongelmia. Post-it-lappu revitään pois, kun tehtävä on valmis. Kun post-it-lappu on poissa, niin ajatus/tehtävä/ongelma on poissa ja siitä voi päästää irti. Post-it-lappujen ongelma on se, että ne eivät toimi meidän lasten kanssa. Ne pitäisi saada katon rajaan, jotta lapset eivät pääsisi repimään niitä.

2. Keskity kolmeen tällä hetkellä olennaisimpaan - nelikenttä
Tämän takia meillä on usein sotku! Olen jo vuosia sitten oppinut, että tehtäviä asioita pitää priorisoida. Usein kirjoitan päivälle kolme tärkeintä tehtävää asiaa ja keskityn päivän aikana niihin. Se on minimi, kaikkein tärkeimmät, kiireellisimmät asiat. Ehkä tunnette ajatuksen nelikentästä, jossa on ruudut "tärkeää - kiireellistä", "tärkeää - kiireetöntä", "ei tärkeää - kiireellistä" ja "ei tärkeää - ei kiireellistä". Nuorempana käytin nelikenttää silloin tällöin saadakseni itselleni ison kuvan kokonaisuudesta. Tyypillisesti jokaisena päivänä kiireelliseksi nousee eri asiat. En ole kirjoittanut tätä moneen vuoteen ylös, vaikkakin edelleen suosittelen sitä muille. Sen sijaan visualisoin sen mielessäni edelleen silloin tällöin. "Tämä asia on kiireellistä ja tärkeää tänään" -tyyppisesti.

3. To-do-listat / to-think-listat
To-do-listan teen tämän päivän, joskus vain illan, ja seuraavan päivän ja seuraavan viikon tehtävistä. Joskus saattaa olla päivä välissä, jolloin on vähemmän asioita tehtävänä enkä tee sille päivälle to-do-listaa. On hyvin tyypillistä, että silloin myös unohdan jotain. Toinen lista, joka on vielä yleisluontoisempi ja jota en tee päivittäin, on erittäin hektisen ajan to-think-lista. Silloin listaan yksinkertaisesti ne asiat, joita en ehdi ajatella vielä. Joskus to-think-listan voi tehdä myös liian kuormittavista asioista, joita ei halua ajatella vielä. To-think-lista saattaa olla helpompi toteuttaa ajatuskarttana.

4. Ajatuskartta
Ajatuskarttoja olen tehnyt aikoinaan jäsentelemään sekä ajatuksia että huomiota vaativia asioita ja ihmisiä. Nykyään käytän ajatuskarttoja lähinnä jonkin asian, idean luomiseen. Joskus, nykyisin harvoin, käytän ajatuskarttaa ongelmien purkuun. Luomistyössä niitä voi käyttää ketjuina: Mikä tulee tästä ja tästä asiasta mieleen, ketju mielleyhtymiä. Sitten voi katkoa ne ketjun haarat, jotka vie väärään tai tarpeettomaan suuntaan.

5. Kirjoita ajatus heti ylös
Olin muutaman vuoden töissä opettajana. Sehän minun ammattini on. Siinä työssä pahinta on se, ettei ole koskaan vapaalla. Elämä on jatkuvaa ideoitten (ja ongelmien) pyörittelyä. Ajattelet: Voisin havainnollistaa tämän asian käyttämällä avukseni sitä ja sitä. Eräs kokenut opettajakollegani sanoi joskus, että hänellä on yöllä sängyn vieressä paperia, koska jos yöllä tulee idea, niin se kannattaa heti kirjoittaa ylös. Idean mielessä pitäminen valvottaa turhaan. Sen menettäminen puolestaan harmittaa. Jos mieli on kaaos, niin saatan kirjoittaa vain yksittäisiä sanoja ylös. 

6. Kalenteri
Nykyisin käytän asioiden jäsentelyyn lähinnä kalenteria, jossa minulla on sarakkeet erikseen kuukausittaiselle, viikoittaiselle ja päivittäiselle to-do-listalle. Päivittäisen sisällä saattaa joskus olla vielä pienempiä muistilistoja, joista osa saattaa olla enemmänkin ajatuksia kuin tehtäviä asioita. 

En kirjoita näitä asiantuntijana vaan yksinkertaisesti siksi, että tämä aihepiiri on jatkuvasti esillä omassa elämässäni. Minusta tuntuu, että olen asiantuntija mielen, ajatusten, kognition kaaoksesta. Olen asiantuntija siinä, miltä tuntuu, kun en pysty enää löytämään punaista lankaa. Kaikkea on niin paljon, etten pysty räpiköimään kaiken sen läpi. Lopulta tuntuu, etten ole saanut mitään aikaiseksi. Yritän jatkuvasti saada kaikkea järjestykseen siinä onnistumatta. Joskus täytyisi kirjoittaa ylös, mitä kaikkea kolmea asiaa teen yhtä aikaa, jotta voisin muistaa ne kaikki.

Parhaiten mieli pysyy kasassa hetkinä, jolloin lapset nukkuvat. Heidän sähellyksensä aiheuttaa minulle jumeja. Suo, jossa rämmin pääsemättä eteenpäin. Aika ajoin niitä hetkiä, jolloin molemmat lapset ovat nukkumassa, ei ole ollenkaan. Se tarkoittaa, että olen saattanut olla viikon suossa pystymättä ajattelemaan hetkeäkään selkeästi. Se on klisee, mutta jossain vaiheessa pitäisi pystyä tyhjentämään mieli kokonaan. Ei uusia ajatuksia, ei ideoita, jotain, mikä veisi ajatukset pois kaikesta reagointia vaativasta.

Jotenkin hassua, että neuvola on nyt, kun tytöt ovat näin isoja, enää kerran vuodessa. Aiemmin siellä käytiin niin tosi usein. Kummallakaan ei ollut neuvolassa tällä kertaa mitään erityistä. Rokotus oli isommalle tosin aika pelottava. Häntä on enää vaikea edes pitää paikoillaan, kun on jo niin iso tyttö. Raukka parka. 

Neuvolan jälkeen tyttö meni päiväkotiin. Mikä mietin, että toivottavasti rokotteesta ei nouse siellä kuumetta ja ehitin heti ensimmäiseksi sanoa, että hän sai sitten rokotteen. Se ei ole koronaa! Ei tarvitse lähettää kotiin. Kertoo kyllä tästä ajasta, minun ajatuskulku siis. 

Tiedättehän suomalaiset kaupassa? Kukaan ei puhu kenellekään mitään. Siellä käydään livahtamalla mahdollisimman nopeasti ja hiljaa, kuin varkain. Tykkään aamun ensimmäisistä vuoroista. Vanhat ihmiset ovat nuoria ystävällisempiä, ymmärtäväisempiä, armollisempia. Eivät enää tuomitse. 

Tänään menin kauppaan tyttöjen kanssa iltapäivällä heidän kerhon jälkeen. Asumme kaukana kaupungista ja valitettavasti paketit usein ohjataan kaupungin, Porvoon, suurimpaan kauppaan, Citymarkettiin. Ja meillähän tulee paketteja useimmiten monta viikossa. Hoitaisin mielelläni kauppareissun muualla ja olisi helpointa, jos paketit tulisivat automaattiin. Automaatit ovat usein täynnä eikä yhteistyöpakettien toimituspaikkaa voi usein itse valita. Asumme kaukana kaupungista, joten minun ei kannata ajaa erikseen kaupunkiin. Yhden reissun pituus on noin 30 km. 

Niinpä jälleen kerran löysin itseni kauppareissulta Cittarista ja hakemasta pakettia. Heti parkkipaikalla tajusin, että meillä oli mukana vain meidän jättikokoiset kaksostenrattaat. Ihmiset kommentoivat ja tuijottavat niitä, kun kuljemme niiden kanssa. Niiden päällä oli tytön polkupyörä. Totesin, että otan tytöt ilman rattaita. Kävimme ensin eräässä toisessa kaupassa. Tarkoitus oli vain kipaista siellä ja hakea juuri se asia, mikä pitikin. 

Meidän juuri kaksi vuotta täyttäneen tytön kävely oli kovin verkkaista. Siinä vaiheessa, kun tämä reissu oli kävelty, alkoi olla selvää, että tytöt eivät jaksaisi syömättä näin pitkää reissua kotiin asti (kävelymatka ehkä 700 metriä yhteensä). Poikkesimme Heseen. Tytöt söivät siellä ruoan lisäksi minipehmikset ja lähdimme kävelemään Cittariin. Cittarissa oli myös päivän selvää, että molempien tyttöjen pitäisi olla kärryissä sisällä. Väsymys ja kiukku alkoivat olla liikaa.

Ja sitten se alkoi:

Sitä kesti ehkä noin 15 minuuttia, mutta aika tuntui paljon pitemmältä. Aika tyypillinen pikkulapsitilanne sinänsä. Kun kerroin tästä Instagramissa, niin jälleen sama palaute: Tämä on perussettiä. Ainut keino, millä lapsen saa hiljaiseksi on ostaa hänelle jätski. Muita keinoja ei ole. Kun raivari on tullut, niin sitä ei hillitse mikään. Lopulta ne vain "kuluvat" pois. No, ostinko hänelle jätskin? En tietenkään. Mitä kasvatusta se olisi ollut?

Niinpä sitten kävelen ympäri kauppaa huutavan lapsen kanssa ja näen kuinka meitä tuijotetaan. Yritän saada kaiken mahdollisimman nopeasti kärryyn ja päästä mahdollisimman huomaamattomasti livahtamaan kaupasta. Tiedän, että minua paheksutaan. Huono äiti, ei saa lasta hiljaiseksi. Suomalaisten tärkein perushyvä: ei pidä liikaa meteliä. 

Yritinkö edes saada häntä hiljaiseksi? Totta kai hyssyttelin ja sanoin, ettei näin voi käyttäytyä ja että huomasiko tyttö, kuinka ihmiset tuijottavat. Miettivät, mikä hänellä on vikana ja ei jätskiä voi saada tällaisella käytöksellä jne. jne. Tiedän, ettei tämäkään ole paras lähestymistapa, mutta olen luovuttanut jo pari vuotta sitten. Jossain vaiheessa oli selvää, että huutokauppareissut täytyy vain kestää - tai olla nälässä. Jokainen kauppareissu ei ole enää huutoreissu, mutta edelleen on se vaara, että jostain tulee sellainen.

Tunnen huonoäitileiman takaraivossani. Vain vanhimmat ihmiset tuntuvat ymmärtävän. Ymmärtävät, ettei jokainen hetki, äiti, lapsi voi olla täydellinen. En kuullut, mitä kassatyöntekijä sanoi enkä kehdannut kysyä. Minun oma sukupolveni on se tuomitsevin. Siltä minusta aina tuntuu. Kaikista eniten tuomitsevat lapsettomat, toiseksi eniten ne, joitten lapset ovat nuorempia tai viilipyttyjä. Mikset pistä kuriin tuota lasta? Lapsilla pitää olla selkeät rajat ja heidän pitää totella. Entä jos minä olen antanut heille selkeät rajat ja käyttänyt jo kaikkia keinoja? Entä jos ainut keino on antaa lapsen huutaa huutonsa, jotta hän oppii sietämään pettymyksiä? Jotta hän oppii, että huuto ei ole paras keino saavuttaa haluamaansa tai ettei hän huutamalla saa tahtoaan läpi.

Kaikki, mikä sen huudon taustalla on ei näy ulospäin. Tällaisissa merkeissä alkoi meidän viikonloppu. Kotiin päästyäni aloin jälleen googlettaa Holiday Clubin hotelliöitä ja MLL:n lastenhoitopalveluja.