Väsymys tuntuu luissa ja ytimissä. Välillä tuntuu vaikealta hengittää. Mies puhuu rahasta tai rahattomuudesta päivittäin. Nukun päiväunia ja täydet yöunet joka päivä. Raskausviikko 34. Raskausloman alkuun kaksi viikkoa. Yritän tienata edes vähän rahaa. 

Käytännössä näin lyhyellä varoitusajalla tienaaminen tarkoittaa somea ja some tarkoittaa valtavasti töitä. Some ei koskaan ole ollut helppo rahapuu. Muiden ihmisten päiväpalkkaa kohden on kirjoitettava kymmeniä hakemuksia, otettava kymmeniä - joskus satoja - kuvia ja keskimäärin noin viisi videota, joka saattaa mennä uusiksi loputtoman määrän kertoja. Kuvanmuokkausta, hashtagien etsimistä. Yrityksen briiffin tai liikeidean läpi lukemista moneen kertaan. Videoiden muokkaamista. Äänien etsimistä. Kirjoittamista. Sanoituksia. Videopuheluita. Noin 10 sähköpostia. Loppujen lopuksi en tiedä, montako päivää olen käyttänyt yhden päiväpalkan saamiseksi. Tätä he eivät hahmota. Pitävät helppona rahana. Sen lisäksi on tuotettava omaa, muuta kuin mainossisältöä aktiivisemmin. Tällä hetkellä vaihtoehtoja ei ole. 

Osaa tästä minulla on ollut ikävä, mutta tunnen stressin hiipivän elimistööni. Huomaan, että en ole taas tehnyt mitään muuta koko päivänä ja kello on puoli kaksitoista illalla. Vielä kuusi hakemusta tänään. En taida jaksaa. Jokaista hakemusta laatiessa on keksittävä suunnitelma, perehdyttävä yritykseen, kirjoitettava juuri oikeat asiat. Suurimmasta osasta tulee hylsy, vaikka olisin kirjoittanut kuinka hyvän hakemuksen. Tämä ei ole kuin työpaikkojen hakemista. Muista nyt, haen vain yhden päivän päiväpalkkaa. Sitä on somen tekeminen. Elin tätä arkea niin pitkään. Monta vuotta. En ole varma, haluanko palata siihen. Ja toisaalta tuottamisessa on jotain tosi inspiroivaa.

Pelkään, että kun vauva tulee, niin en osaa jättäytyä vauvalomalle. Totuus on, etten voi jättäytyä vauvalomalle. Alle 700 euroa kuussa, vanhempainraha. Tiedätkö paljon meidän lainankorko nousi? Rankat työt vaatii rankat huvit, sanovat. Minun rankat huvit - teen yrityksen toista toimialaa: ompelen. En ole ehtinyt sitäkään viime aikoina. Se rentouttaisi. Viime päivinä on ollut pakko pitää draivi päällä, käyttää to-do-listoja. Yrittää jaksaa. Tein mainoksen Instagramissa geenitestissä, jossa selviää, että minun geeneillä minun dopamiinitasot on geneettisesti koholla (vt. Instagramin kohokohdat, näkyvyys siellä). Tällä hetkellä se näköjään tarkoittaa sitä, etten tiedä, pystynkö. Olen aina tehnyt niin paljon, mutta pystynkö. Haluanko pystyä? 

Todellisuus on se, että välillä mietin saisinko sairaseläkettä. Sairaseläkettä, koska minusta ei ole enää suorittamaan tätä kaikkea. Olen tehnyt taas täydellä draivilla alle viikon ja olen ihan loppu. Se sometyössä on pahinta. Kahdeksan tuntia ei ole koskaan riittänyt. Samalla jos olisin oikeissa töissä, niin en voisi nukkua päiväunia välillä. Ei en pystyisi oikeisiin töihin juuri nyt. Turha ajatus.

En ole yksin tämän asian kanssa. Äidit ovat hyvin kuormittuneita. Olen käynyt ystävien ja sometuttujen kanssa useita keskusteluja aiheesta. Monella on hyvin samantyyppisiä kokemuksia. Se ei johdu sometyöstä. Se johtuu siitä, että yhteiskunta odottaa sekä työelämän että äitiyden että kaiken täydellistä suorittamista. Ehkä klisee, ei uutinen kenellekään - mutta väreilee siellä edelleen. Tukiverkostot. Päivän trendi. Ne täytyy ostaa. Niin paljon kateutta niitä kohtaan, joiden ei tarvitse. Ei minulla viime aikoina. Ei molempien lasten mentyä päiväkotiin.

Surullisinta on se, että vaikka elämme vuotta 2023, niin kukaan ei missään vaiheessa syyllistäisi isää. Isä on hyvä isä, jos hän tekee edes vähän jotain. Isien odotetaan vain tekevän työnsä ja muuten olevan laiskoja. Edelleen. Kaikki extra on kotiinpäin mutta ei velvollisuus. Jos lapsi käyttäytyy huonosti, se on äidin vika. Jos vanhemmat eivät saa lasta hiljaiseksi, se on äidin vika. Jos lapsi on likainen, se on äidin vika. Jos koti on sotkuinen, se on äidin vika. Jos lapsella on ongelmia, se on äidin vika. Jos rahaa ei ole tarpeeksi, sekin on äidin vika. Hän on heikko. Hän ei kykene suorittamaan kaikkea. Kärjistänkö? Ehkä. Saanko sanoa tämän ääneen? Luultavasti en. Minun pitää ehkä poistaa se. Se ei koske kaikkia isiä eikä äitejä.

Kuulen nettikommentoijien ilkeämieliset kommentit. Pitääkö niitä lapsia tehdä niin paljon? Olen sanonut tämän ennenkin: Kotiäitiys on minulle oljenkorsi pitää itseni poissa siitä kauheasta stressikierteestä, joka on se toinen vaihtoehto. Hain työttömyyskorvaustakin. En saanut. Tammikuussa ainut raha, jonka koen tuovani sisään on lapsilisät. Oikeasti sekin on lasten tuomaa rahaa. Minä tuon lapset. Minun tuomaa rahaa.

Kävin siivoamassa lapsiperheissä. Vähemmän äidin vika. Kotihan on siisti. Voi mikä helpotus. Ja samalla, kuinka monella meistä on varaa siihen? Olivatko ne rikkaita perheitä? Suurimmaksi osaksi kyllä. Siivooja, puutarhuri ja lapsenvahti. Näin ne kaikki. Sitten voi jo suorittaa. En ole katkera. Näin työmäärän. Ihmisiä, jotka kestivät jäätävää stressiä. Ehkä heidän dopamiinitasonsa olivat alemmat. Ei, hekin olivat kuormittuneita mutta kestivät. Samaistun heihin. Osan kanssa keskusteluja kaipaan. Minun ei pitänyt kirjoittaa tästä. 

Neuvolassa sanoivat, että voisin ostaa lastenhoitopalveluita. Voisin toki. Millä rahalla? Pidän siitä neuvolatädistä. Pidin edellisestäkin. Pidän monista ihmisistä. Minun on helppo samaistua monenlaisiin ihmisiin. Siksi en halua enää tehdä ihmisläheisiä töitä. Liian vähän rahaa ja ymmärrän heitä liian hyvin. Ymmärrän jopa nettikiusaajia. Pahalla ololla on tapana purkautua johonkin.

Onko minusta enää siihen?

Pää on niin täynnä, etten ole varma, mistä aloittaisin ja kuinka kaikkea kuvailisin tai onko ylipäätään tarpeellista kuvata kaikkea. Olen jutellut kahden ystäväni kanssa, joilla on suunnilleen saman ikäisiä lapsia ja heilläkin tuntuu olevan se ajatus, että parasta, jos lapset ovat hoidossa joka päivä. Olen käynyt keskusteluja itseni kanssa. Mielikuvani ennen tätä vaihetta oli, että pärjäisin hyvin vuosia lasten kanssa kotona. Arki on kuitenkin todella kuluttavaa. Teen todella paljon töitä ja suuren osan lasten ollessa hereillä. Saattaa olla monta päivää putkeen, että jompikumpi lapsi on hereillä koko sen ajan, kun minäkin olen hereillä. Nukun usein vain kuusi tuntia yössä, jotta saisin kaiken tehtyä. 

Ihmiset tuntuvat ihmettelevän, että miten niin olet kotiäiti ja vanhempi tyttö on vain kaksi viikkoa kesällä kotona. Miten en pidä häntä koko kesää kotona? Miten niin en voi ottaa tyttöä yhdeksi päiväksi pois päiväkodista? Tästä yhtälöstä usein unohtuu se, että vanhempi tyttökin on kuitenkin suurimman osan ajasta kotona ja nuorempi tyttö on aina. Joku perheen ulkopuolinen hoitaa molempia lapsia noin kaksi kertaa vuodessa. Mies hoitaa lapsia melkein kuukausittain - joskus harvemmin, joskus useammin. Nämä ajat käytän lähinnä töihin. Hammaslääkärissä käyn myös silleen, että mies hoitaa lapsia ja joskus kaupassa. Muuten käytännössä kaikki kotoa ilman lapsia lähtemiset liittyy töihin. En edes tiedä, koska olen viimeksi lähtenyt kotona yksin rentoutumaan. On päiviä, jolloin lapset tai toinen heistä ei  näe isäänsä ollenkaan. Kolmivuorotyö. Nyt kysyt, että miten niin en jaksa.

Kämppä on jatkuvasti sotkuinen, koska ainut keino saada sekin siivottua olisi nukkua vieläkin vähemmän. Välillä käytän yöstä aikaa kotitöihin ja välillä on päiviä, että olen niin väsynyt, etten yksinkertaisesti herää herätyskelloon. Olemme myöhässä. Päiväkoti on suuri pelastaja ja olen hyvin helpottunut aina, kun saan toisen lapsen sinne. Yhdessä ovat paljon vaikeampi kokonaisuus hallittavaksi. Riitelevät ja sotkevat koko ajan. Mieluiten olisin heidän kanssa koko ajan jossain muualla kuin kotona, mutta kotitöitä ja töitäkin on pakko tehdä. Ajattelen usein, että jos olisi rahaa, niin ostaisin lastenhoito- ja siivouspalvelua. Suurimmaksi osaksi rahaa ei kuitenkaan ole. 

On pakko sanoa ajatus, jota ei pitäisi ehkä sanoa ääneen: Muistatko koronakevään 2020, kun yritit tehdä samalla töitä ja hoitaa kotona päiväkoti-ikäiset lapsesi? Mieti, jos se ei olisi missään vaiheessa loppunutkaan? Onko yrittäjä-kotiäiti laiska? Hän on riekaleina ja etsii helpotusta. Hänellä ei ole sitä tilaisuutta nollata. Se vaan jatkuu ja jatkuu. Ei ole sitä, että voisi istua sohvalla iltaisin ja katsoa telkkaria rauhassa. Ei ole vapaapäiviä. Ei ole mahdollisuutta tehdä töitä hiljaisuudessa. Ei ole sitä hetkeä, että kaikki olisi tehty. Ei ole mahdollisuutta, että joku auttaisi. Apu ei ole ilmaista.