Tein tällä viikolla kokonaista kolme työvuoroa. Kaksi ensimmäistä päivää tein sijaisuutta päiväkodissa ja kolmantena sijaisuuden koulussa. Tämä postaus ei ole kommentti koskien sitä, että kumpikaan työpaikoista tai työ olisi ollut epämiellyttävää. Lapset olivat suloisia ja työkaverit mukavia. Työ oli hyvin samantyyppistä kuin mitä aiemmista kokemuksistani muistin sen olevan. Ei mitään negatiivista, ei ongelmaa. Stressiäkään ei sijaisuuksissa ole yhtä paljon, jos ei ole tuntisuunnittelua.

Miksi halusin lopettaa? Jos olet maistanut maailman parasta pitsaa, niin valitsisitko kuitenkin ihan ok pakastepitsan. Jos olet ottanut kuvia maailman parhaalla kameralla, ajanut maailman mukavinta pyörää tai nukkunut maailman parhaassa sängyssä, niin valitsisitko vanhan ihan ok kamerasi, pyöräsi ja sänkysi. Lasten kanssa työskentelyssä on paljon inspiroivaa. Kyse ei ole siitä.

Totuus on, että olen maistanut parempaa. Jos joku kysyisi minulta, mitä haluaisin isona tehdä, niin kertoisin heille, että haluan ommella ja olla omien lasten kanssa kotona niin pitkään kuin he ovat pieniä. Ompelemisessa on jotain tosi rentouttavaa. Minun saumurini ei odota minulta mitään. Se ei kyseenalaista eikä valita. Sitä ei yleensä tarvitse yrittää pitää hiljaisena. On ihana käyttää luovuutta ja tehdä asiaa, joka on oikeasti sitä kaikkein ominta omaa.

Lopetanko heti alkuunsa sijaisuuksien tekemisen? En tietenkään. Teen niitä välillä samalla kun yritän kasvattaa omaa bisnestäni. Elämän ei ole tarkoitus olla pelkästään mukavaa. Vastuunkantamistahan se pääasiassa on.