Tänään aloin tehdä erästä mainosta, josta tein sopimuksen jo elokuussa. Silloin puhuin ensi viikosta. No nyt on jo yli lokakuun puolivälin. Yritän hokea itselleni, että täydellistä hetkeä ei vaan koskaan tule. Kello on pian kaksitoista ja nuorempi tyttö valvoo yhä. 

En saanut häntä heti hereille hänen nukahdettua vanhemman tytön päiväkodista hakumatkalle. Tilannehan se, että saatan nostaa tytön autosta sisälle seisomaan eteiseen ja hän vaan painaa maate eteisen lattialle kaikki vaatteet päälle ja jos ei häntä siitä herätä, niin hän saattaa nukkua 2-3 tuntia siinä. Näin se vaan on. Häntä on tosi vaikea saada hereille.

Minulla on likainen ja liian pieni paita päällä. Hiukset sojottavat, vaikka yritin jo pari kertaa taivuttaa niitä oikeaan suuntaan suoristusraudalla. Sohva on tosi likainen ja tytöt ovat käyttäneet sohvatyynyjä leikeissään. Seiniin on piirretty mustalla puuvärillä. Siivoan olohuoneen lattialta tyttöjen leikit pois. Työnnän lelut sohvan taakse piiloon. Sytytän kynttilät. Vien roskat roskikseen. Tuon kuvaustelineen ja liitän tietokoneen johtoihin. 

Tyttö katsoo sohvalla tablettia ja mies on tullut kotiin. Hän pelaa tietokonetta. Mitä oikeasti haluaisin tehdä? Mennä nukkumaan. Olen kuoleman väsynyt, mutta tämä mainos on odottanut jo useamman kuukauden. Joskus sekin on vain tehtävä, oli tilanne täydellinen tai ei. Meikkikin on jo melkein kokonaan poissa. Minkäs sille mahtaa.

Mikään ei ole missään vaiheessa valmista. Täydellisyyttä ei ole enää olemassa minulle. Ei ole olemassakaan tilannetta, että kaikki olisi tehty tai joku olisi valmista jotain varten. Valmistelen mainosten ottamista varten jatkuvasti vain sen pienen kohdan, minkä kulloinkin valmistelen valmiiksi ja saatan valmistella sitä samaa kohtaa monena eri päivänä luullen, että ehkä tänään kuvataan. 

Sama pätee kaikkeen koko elämässä. Sammuttelen tulipaloja niin henkisesti kuin fyysi... wait, en nyt sentään! Mutta sammuttelen oman jaksamiseni aiheuttamia tulipaloja ja tekemättömien töiden tulipaloja. Teen töitä joka päivä noin kello kahteen yöllä ja nukun pommiin joka toinen päivä. En vain herää kellon soittoon enää. Olen koko ajan niin väsynyt.

En ehdi käydä kaupassa ostamassa uusia vaatteita, mutta vanhojen kanssa on vaikeaa toimia. Mietin hyggeä ja sitä, että hyggeä ei tehty meille äideille. Hygge perustuu sille, että kun olet tehnyt valtavasti töitä ja laittanut kaiken valmiiksi, niin on ihana kääriytyä sohvan pohjalle villasukissa katsomaan takkatulta. Nope. Sitä ei ole olemassa. Minulla ei ole rahaa ostaa edes olohuoneeseen mattoa. Ja aina jollain on joku pikku flunssa menossa. Kukat ehtivät kuolla ennen kuin saan kuvat otettua.