Ollaan miehen kanssa viimeisen vuoden aikana tehty investointeja meidän hyvinvointiin. Ilmaisen asian näin, koska mies luultavasti katsoisi hänen investointiensa (joita en hänen yksityisyytensä takia lähde tässä postauksessa avaamaan) olevan investointeja hänen hyvinvointiinsa ja me molemmat olemme myös sitä mieltä, että kaksi kaikkein kalleinta investointia ovat investointeja lähinnä minun hyvinvointiin.
Ensimmäinen on sauna. Yksi syy, miksi meidän omakotitalo oli halpa, oli se, ettei siinä ole ollenkaan saunaa. Tämän vuoden tammikuussa ostettiin meidän tontille peräkärrysauna. Emme käytä sitä yhtä usein kuin luultavasti käyttäisimme sisäsaunaa, mutta se on kuitenkin olemassa. Miehen ollessa kotona pääsen silloin tällöin karkaamaan hetkeksi yksin sinne. En tee sitä usein, mutta ainakin on olemassa joku hätänappi, jota painaa. Sauna on ollut minulle elämässä henkireikä jo kauan ennen lapsia. Paikka, jonne paeta - paikka, jossa olla rauhassa.
Toinen iso ja laajemmin tuomittu investointi oli Holiday Club -lomaosake. Tämä sijoitus ei ollut yhtä kallis kuin sauna, mutta se jakoi Instagramissa seuraajien mielipiteitä ja siitä tuli arvostelua myös sukulaisilta. Saunaa ei kukaan tuominnut! Lomaosakkeesta tuli paljon vahvoja mielipiteitä sekä puolesta että vastaan. Pääpiirteissään vaikutti siltä, että eniten positiivisia kokemuksia oli niillä, jotka: 1. Omistivat useamman osakkeen ja vaihtoivat osan pisteistä ulkomaitten hotelleihin. Usein joku osakkeista oli nettihuutokaupasta ostettu. Tai 2. Heiltä, jotka käyttivät osaketta yhdessä suvun kanssa tai heillä oli isompi perhe. Tyypillistä näytti kyselyni perusteella olevan, että perheen aikuiset lapset perheineen käyttivät osaketta/pisteitä vanhempiensa ja sisarustensa kanssa.
Lomaosaketta ei ole tarkoitus käyttää täällä Suomessa lomailemiseen ainakaan pääosin, vaan pisteet on tarkoitus käyttää ulkomaiden hotelleihin. Täytyy myöntää, että viimeisimmästä matkasta alkaa olla niin pitkä aika, että lentäminenkin alkaa itse asiassa tuntua pelottavalta. En tiedä. Katsotaan, miten tosi paikan tullen, jos matka joskus tosiaan taas tulee. Tarkoitus on käyttää lentoihin Norwegianin luottokortin käytöstä tulevia pisteitä ja Holiday Clubin lomaosakkeesta tulevia pisteitä hotelleihin.
Tuntuu vaan hyvältä tietää, että jotain helpotusta arkeen on edes jossain vaiheessa tulossa ja jotain odotettavaa on. Arki on hyvin... tulee englannin sana brutal mieleen, mutta suomennos julma ei sovi tähän kontekstiin. Arki on raskasta ja aikaa tuntuu jatkuvasti olevan liian vähän. Liian vähän töihin, liian vähän lapsille, liian vähän rentoutumiseen. On ihana tietää, että meillä on ainakin mahdollisuus nyt päästä hieman helpommin jossain kaukana tulevaisuudessa siintävän ulkomaanloman lisäksi johonkin kylpylään tai hotelliin täällä Suomessa. Tavallaan me ostettiin lupaus siitä, että helpotusta on tulossa. Toivon, että se menee niin.
Näiden investointien lisäksi olen käyttänyt rahaa pienempiin asioihin: saumuriin, kankaisiin, uimahallilippuihin, lasten kerhomatkoihin jne., jotka niin ikään on tarkoitettu helpottamaan tilannetta. Olen myös jatkuvasti etsiskellyt lapsille lastenhoitajaa, joka voisi hoitaa lapsia silloin tällöin. Sekin maksaa.
Niin, eli saako rahalla helpotusta? Rahan hankkiminen ei välttämättä helpota tilannetta millään tavalla, mutta sen olemassa olo kyllä helpottaa. Hyvin pitkään aikaan mikään tällä listalla ei ollut edes kaukainen vaihtoehto, koska pankkitilin heilahteli jatkuvasti nollan molemmin puolin. Nyt tilanne on onneksi tasaisempi.
1 kommenttia
Jaan täysin tuon kokemuksen ajanpuutteesta! Tuntuu välillä siltä, että teen kaiken puolittain koska aikaa ei ole! Suoriudun opinnoista keskin kertaisesti, ajanpuute aiheuttaa kokoaikaista juoksemista ja hosumista sekä huonoa omatuntoa joka saralla, erityisesti äitiänä! Olispa sauna!
VastaaPoista